Seuraa 
Viestejä770

Työikäisten miesten vaiva pääosin. Toki naisillakin ilmenee mutta yleisesti naiset kipuilevat niska-hartia-seudun jumien ja niistä johtuvien päänsärkyjen kanssa.

Itselläni selkä on oireillut oikeastaan koko aikuisiän. Pientä jomotusta oli aina kunnes 24-vuotiaana rikoin selkäni. Olin elämäni kunnossa mutta niin vain kävi kyykkyä lämmitellessä vain naurupainot selässä että tuli sivuttaisliikettä siinä ala-asennosssa ja Tuomo Ruudun sanoin saatoin todeta:" Paskaks meni." No, perus-kolme viikkoa meni ja pystyin taas askeltamaan kuin voittaja ikään. Lannerankani oli kuitenkin tuleva ilmoittelemaan itsestään jatkossakin. (oik. hermopunos siellä sisällä)

Olen nyt 32-v ja aina muutaman vuoden välein iskee lähes lamauttava selkäkipu. Yksikin vuosi raahauduin itkien sängystä vessaan kuselle. Kolmen metrin matkaan meni puoli tuntia. Kipuasteikolla 1-10 panisin sen 9. Rukoilin kipuun helpotusta ja toivoin käsiasetta. Enää en ihmettele kolmoishermosärystä kärsineitten itsemurhia.

Liike on lääke. Vimeisin selkätilanne kipuili pääasiassa säteilynä jalkapöytään. Diklofenaakkia 75mg (Voltaren, Motifene Dual) koneeseen 1 x2 ja parasetamolia 1000mg x 3. Vaikka tuntui että kävellä ei pysty pakotin itseni kahden tunnin lenkeille. Kipu oli tyypillistä issias-hommaa eli sängystä noustessa pahin ja pitkään istuessas paheni.

Onko muilla kokemuksia selkäkivun hoidosta? Onko niksauttaja tai naprapaatti tuonut avun? Kuinka pitäisi jumpata niitä "syviä" vatsalihaksia?

Sivut

Kommentit (18)

Samoja vaivoja ollut pidempään kuin jaksan muistaa, vaan puolentoista vuotta ollut ruoto suht hyvässä kunnossa kun lapiopelillä pistelin salaojat talon ympärille ja on jaksanu tehdä reippaita kävelylenkkejä. Niskassa muutama välilevy painaa selkäytimeen, selvisi parisen vuotta sitten magneettikuvista. Kävely ja lapiointi pitää hartiaseudun mukavasti notkeana. Mitään ns. voimaharrastuksia taas ei passaa tehdä.

On noista selkävaivoista jotain hyvääkin ollut, kipukynnys on kasvanu sen verran etten edes huomannu kylkiluun katkeamista viime kesänä kuin vasta viikon päästä kun luun päät oli aikansa.toisiaan hieroskelleet...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Devil
Seuraa 
Viestejä1328
EV+
Onko muilla kokemuksia selkäkivun hoidosta? Onko niksauttaja tai naprapaatti tuonut avun? Kuinka pitäisi jumpata niitä "syviä" vatsalihaksia?
On kokemuksia, mutta ei auttanut mikään poppamies eikä kiksauttaja, vaikka kovasti olivat kaikenlaista valohoitoa tarjoamassa. Sitten kun kirurgit viimein kaivoivat sen hajonneen välilevyn sieltä hermoa painamasta pois poikkeen, niin nyttemmin on mennyt ton selän kanssa ihan kivasti. Siihen asti oli eläminen noin puolen vuoden sykleissä aina melkoista maanpäällistä helvettiä.

X

Daneelione
Seuraa 
Viestejä1313

Itsellä ollut hieman vastaavaa, tosin todennäköisesti paria dekadia lievemmällä säryllä. Ihmeellistä kyllä, katosi oikeastaan täysin muutama vuosi sitten, kun sairastin aika ärhäkän influenssa ja olin 4 vrk sängyn pohjalla. Sitä ennen jo oli lieventynyt sopivan voimaharjoittelun myötä (maastaveto, kyykky tangon kanssa, noita vältä vieläkin) kun selkään ja vatsaan tuli lisää tukilihaksia.

Yhdellä kaverilla oli myös helvetilliset selkäsäryt (en muista diagnoosia), nykyään on jo selkänsä muutama nikama luudutettu yhteen. Hän kertoi olevan äärimmäisen tärkeä riittävä nesteytys. Nimittäin jos keho pääsee liikaa kuivumaan, se vaikuttaa myös välilevyjen elastisuuteen ja voi laukaista sitten kivun.

Nutria:“Nyt puhutaan luonnontieteistä. Ei tarvi tuota popperisekoilua nyt tuoda tähän. Sillä ei ole mitään tekemistä lipidihypoteesin kanssa.”

Emmäkää
Seuraa 
Viestejä77

Metka juttu tuo OzziXXin maininta lapiohomman tuomasta avusta. Äidilläni oli ajoittain pahoja iskiasvaivoja ja silloin hän, hammasta purren, meni aina kääntämään lapiolla savipeltoa. Se kuulemma auttoi.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Kaksi- ja kolmikymppisenä kärsin alaselän vaivoista aina viikkokausia putkeen, kävelin perse pystyssä kuin ankka koska kivulta en saanut itseäni suoraan. Pahimmillaan kipu säteili kumpaankin jalkaterään asti.

Tein sen virheen että makoilin paljon vatsallani, koska kuvittelin että ranka täytyy saada oikenemaan. Täysin väärä asento. Jos lepoa haluaa, on ilmanmuuta maattava selällään tukevalla alustalla, ja polvitaipeiden alle sijoitettava tyyny tms. että kaikki jännitys selässä hellittää ja persekin vajoaa alustalle asti.

Se mikä minua käsittääkseni auttoi oli se että aloin kävelemään enemmän ja pidempiä lenkkejä. On saattanut auttaa vanheneminenkin, koska käsittääkseni vanhemmiten selkä jotenkin luutuu. Painoakaan ei kannata päästää retuperälle. Saan pitkillä lenkeillä selän kyllä kipeäksi, mutta se hellittää kunhan lenkin päälle makoilen vaikkapa lattialla (piikkimatto vielä siihen alle niin tekee gutaa).

Röntgenissä jo ajat sitten nähtiin alaselän madaltunut nikama, että liekö se sitten asiaan vaikuttanut. Nykyään ongelmana onkin tuo klassinen tension neck, ellei pahempikin, kun olen kärsinyt päänsärystä juuri nyt marraskuusta lähtien lähes jokaikinen päivä. Välillä niskassa muljahtelee, rusahtelee ja naksuu kun liikutan päätä, että liekö sitten lihasjumit vetäneet jo kaulankin kieroon. Aamuisin pahin, illalla helpompi.

Mouho
Seuraa 
Viestejä2673
EV+
Työikäisten miesten vaiva pääosin. Toki naisillakin ilmenee mutta yleisesti naiset kipuilevat niska-hartia-seudun jumien ja niistä johtuvien päänsärkyjen kanssa.

Itselläni selkä on oireillut oikeastaan koko aikuisiän. Pientä jomotusta oli aina kunnes 24-vuotiaana rikoin selkäni. Olin elämäni kunnossa mutta niin vain kävi kyykkyä lämmitellessä vain naurupainot selässä että tuli sivuttaisliikettä siinä ala-asennosssa ja Tuomo Ruudun sanoin saatoin todeta:" Paskaks meni." No, perus-kolme viikkoa meni ja pystyin taas askeltamaan kuin voittaja ikään. Lannerankani oli kuitenkin tuleva ilmoittelemaan itsestään jatkossakin. (oik. hermopunos siellä sisällä)

Olen nyt 32-v ja aina muutaman vuoden välein iskee lähes lamauttava selkäkipu. Yksikin vuosi raahauduin itkien sängystä vessaan kuselle. Kolmen metrin matkaan meni puoli tuntia. Kipuasteikolla 1-10 panisin sen 9. Rukoilin kipuun helpotusta ja toivoin käsiasetta. Enää en ihmettele kolmoishermosärystä kärsineitten itsemurhia.

Liike on lääke. Vimeisin selkätilanne kipuili pääasiassa säteilynä jalkapöytään. Diklofenaakkia 75mg (Voltaren, Motifene Dual) koneeseen 1 x2 ja parasetamolia 1000mg x 3. Vaikka tuntui että kävellä ei pysty pakotin itseni kahden tunnin lenkeille. Kipu oli tyypillistä issias-hommaa eli sängystä noustessa pahin ja pitkään istuessas paheni.

Onko muilla kokemuksia selkäkivun hoidosta? Onko niksauttaja tai naprapaatti tuonut avun? Kuinka pitäisi jumpata niitä "syviä" vatsalihaksia?

Mulla on molemmat, siis alaselkävamma ja niska-hartiavamma. Lucky me. Urheilu on terveellistä.

No, asiaan. Teloin alaselkäni yleisurheiluleirillä 14-vuotiaana, kipu on pahimmillaan sellaista kuin kuvailet. Nyt olen siis 35v. Itselläni kipu aiheutuu ilmeisesti sivuttaissuunnassa yliliikkuvasta nikamasta ja ilmenee aina vasemmalla puolella. Mitkään parasetamolit ja tulehduskipulääkkeet eivät auta paskaakaan, kodeiini on lievin aine, joka hieman leikkaa kivulta terää pois. Mulla on siten, että kun hermoärsyke sattuu kohilleen, 2-3 päivää on sitten koko lailla invaliidi. Siitä sitten pikkuhiljaa enemmän ja enemmän liikkeelle, varovasti, vähän ku kipeetä pillua pitelis, kyl sä tiiät.

Jos joku niksauttelija yrittää tulla metriä lähemmäs, niin katuu kyllä katkerasti. Sen verran kipua selässä on jatkuvasti.

Voimapyörä on mielestäni paras liike syvien vatsureiden treenaamiseksi (jota en tietenkään itse pysty enää tekemään, koska hartia) mutta sen kanssa pitää olla varovainen, ettei selkä pääse notkahtamaan. Hyvä liike on myös hoover. Voimakas "korsetti" on ainakin mulla paras keino pitää selkä mahd. kivuttomana ja toimivana. Keskivartalon hallintaa ylipäätään on hyvä treenata.

*Enää et ole Se, mikä alkoi lukea tätä virkettä.
.....................enkä minäkään ole oikeasti Mouho.

BCK
Seuraa 
Viestejä6960
EV+

Onko muilla kokemuksia selkäkivun hoidosta? Onko niksauttaja tai naprapaatti tuonut avun? Kuinka pitäisi jumpata niitä "syviä" vatsalihaksia?

Suosittelen hyvää fysioterapeuttia, joka kädestä pitäen opettaa syviä vatsa-, selkä- ja kylkilihaksia aktivoivia ja voimistavia ns. "core"-liikkeitä. Vaikka joutuisit leikkaukseen, kannattaa muistaa, että leikkaus on vain puoli hoitoa, se toinen puoli on fysiojumppa.

(Omalla riskillä voi hakea youtubesta hakusanoilla "core training" videoita, mutta parempi olisi, että tietää, mitä tekee, eli pyytää fysioterapeuttia tekemään juuri itselle sovelletun ohjelman.)

Selkäkipuni olivat pahimmillaan sitä luokkaa, että vaimo joutui auttamaan minut sängystä, hommaan meni puolisen tuntia ja olin läpimärkä hiestä kipujen vuoksi. Tippa tuli linssiin joka aamu väkisin.

Jouduin käyttämään korsettia pystyäkseni seisomaan ja viimeisessä vaiheessa ennen aiheuttajan selviämistä pääsin kävelemään ainoastaan kävelykepin kanssa hyvin hitaasti alle kilsan kerralla.

Samoja kipuja oli myös muissa luustolihaksissa niskasta nilkkoihin ja sormenpäihin.

Minulla vaivat aiheutuivat kofeiinijäämien kertymisestä luustolihasten sidekudoksiin. Viikko käytön lopettamisen jälkeen sain nakata kävelykepillä vesilintua ja sen jälkeen muut kivut ovat poistuneet hissukseen. Tänään minulle tulee ainoastaan kovassa rasituksessa alaselän kipua, joka on hyvin lievää, ja katoaa päivässä tai parissa.

Puoli kiloa arabialaistyylistä hienojakoista halvaa vie kivut kokemukseni mukaan kolmeksi päiväksi. Halvan sisältämä kalsium sitoo lihasjäykkyyttä aiheuttavat happojäämät ja poistuu pakoputkesta niin sädehtivän keltaisena, että tarvitset aurinkolasit jos aiot ihailla tuotostasi pitempään.

En edes enää muista miltä ne kivut tuntuivat. Kummallista, silloin kun ne olivat päivittäisiä, tuntui, että ne muistaa loppikänsä.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047

jooga ja/tai meditointi auttaa kipuihin. lainaa/osta joku hyvä kirja/video esim. Lefterowlta niin pääset alkuun.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

Daneelione
Seuraa 
Viestejä1313

Hassu ilmiö, että oli vaiva kuin vaiva, aivan varma syy/parannus vaivoihin on joko a)D-vitamiini, b)c-vitamiini, c) energiahoidot, d)kofeiini jne. , riippuen hörhöyden vakavuusasteesta.

Nutria:“Nyt puhutaan luonnontieteistä. Ei tarvi tuota popperisekoilua nyt tuoda tähän. Sillä ei ole mitään tekemistä lipidihypoteesin kanssa.”

MooM
Seuraa 
Viestejä8030
Rousseau
Nykyään ongelmana onkin tuo klassinen tension neck, ellei pahempikin, kun olen kärsinyt päänsärystä juuri nyt marraskuusta lähtien lähes jokaikinen päivä. Välillä niskassa muljahtelee, rusahtelee ja naksuu kun liikutan päätä, että liekö sitten lihasjumit vetäneet jo kaulankin kieroon. Aamuisin pahin, illalla helpompi.

Jos ranka ei ole mekaanisesti rikki tai muuten viallinen, niska-hartiakipuja saa vähemmäksi ihan tylsästi säännöllisellä kuntoharjoittelulla ja lihashuollolla. Itselläni oli aina niskat jumissa ja pää kipeä, mutta kun lihaksiin on saanut voimaa ja toisaalta rentoutta ja pituutta venyttelemällä, päänsäryt ovat kadonneet. Sama pätee selkään, jos tosiaan mitään ei ole mekaanisesti rikki tai väärässä asennossa. Kaikki liikunta on hyvä juttu, mutta noihin vaivoihin vaaditaan ainakin minulla voimaharjoittelua. Tolkuttomat painot on sitten asia erikseen, niillä voi tulla vahinkoakin, joko kulumia tai onnettomuuksia.

Minulla parin kolmen viikon tauko tuo jumit takaisin. Samoin pitkäaikainen huono asento ja liikkumattomuus (esim. pitkät lennot). Muutama treeni palauttaa tilanteen.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023
Daneelione
Hassu ilmiö, että oli vaiva kuin vaiva, aivan varma syy/parannus vaivoihin on joko a)D-vitamiini, b)c-vitamiini, c) energiahoidot, d)kofeiini jne. , riippuen hörhöyden vakavuusasteesta.

Sinänsä hassua, että lääkäriltä kysyttäessä ensiapu kaikkeen on tulehduskipulääke.
Vaatimalla saa sitten toisen ja kolmannen käynnin jälkeen muitakin pillereitä.

Usein myös leikataan ja joskus jopa vain katsotaan mitä leikattaisiin. Sukulaiseni menehtyi tuollaiseen leikkaukseen, jonka tarkoitus oli vain avata käsi ja katsoa mikä siellä vaivaa. Mitään ei kai löydetty, sukulainen kuoli veritulppaan tunnin päästä kotiin saapumisesta.

Että kukin tavallaan. Kaikki yrittävät hoitaa kaikkia sairauksia ja kiputiloja. Usein onkin niin, että kivut liittyvät yhteen eivätkä ole erillisiä sairauksia.

Varmasti on huonoja lääkäreitäkin olemassa.

Nutria:“Nyt puhutaan luonnontieteistä. Ei tarvi tuota popperisekoilua nyt tuoda tähän. Sillä ei ole mitään tekemistä lipidihypoteesin kanssa.”

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023
Daneelione
Kulaushaikara
Daneelione
Hassu ilmiö, että oli vaiva kuin vaiva, aivan varma syy/parannus vaivoihin on joko a)D-vitamiini, b)c-vitamiini, c) energiahoidot, d)kofeiini jne. , riippuen hörhöyden vakavuusasteesta.

Sinänsä hassua, että lääkäriltä kysyttäessä ensiapu kaikkeen on tulehduskipulääke.
Vaatimalla saa sitten toisen ja kolmannen käynnin jälkeen muitakin pillereitä.

Usein myös leikataan ja joskus jopa vain katsotaan mitä leikattaisiin. Sukulaiseni menehtyi tuollaiseen leikkaukseen, jonka tarkoitus oli vain avata käsi ja katsoa mikä siellä vaivaa. Mitään ei kai löydetty, sukulainen kuoli veritulppaan tunnin päästä kotiin saapumisesta.

Että kukin tavallaan. Kaikki yrittävät hoitaa kaikkia sairauksia ja kiputiloja. Usein onkin niin, että kivut liittyvät yhteen eivätkä ole erillisiä sairauksia.

Varmasti on huonoja lääkäreitäkin olemassa.

Ja varmasti myös huonoja vaihtoehtohoitajia.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat