Seuraa 
Viestejä513

En ole koskaan uskonut että internet merkitsisi todellisuudessa mitään ihmisten varsinaista suurta vapautumista. Koskaan emme tule näkemään aikaa jolloin valtaapitävät eivät pyri tavalla tai toisella kontrolloimaan ihmisiä ja tylsyttämään kritiikin aseita kansalaisten käsissä. Tämä itsestäänselvyy on syytä tuoda heti esille.

Internet syntyi - kuten useimmat muutkin asiat tässä maailmassa - täysin vahingossa. Koska valtaapitävät nyt vain sattuivat olemaan hitaita ja business näki mahdollisuuden 1990-luvulla imeä kuluttajilta sellaista rahaa jota ei enää millään uponnut muuhun viihdetarjontaan kasvoi internetin käyttö. Ihmiset pääsivät ensi kerran suhteellisen ilmaiseksi kommunikoimaan globaalisti . Trendi on kuitenkin ollut heikkenemässä jo pitkän aikaa. Ensiksi loppui ihmisen oma-aloitteinen alkuvuosien kova halu rakentaa persoonallisia (tosin usein aika heikkolaatuisia) kotisivuja. Seuraavaksi paimennettiin kasvavia internet-laumoja sosiaaliseen mediaan. Nyt massoja ollaan ohjaamassa maksullisille mediasivustoille. Internetistä halutaan tehdä väline, jossa käyttäjät olisivat jälleen kerran subjektien sijasta pelkkiä objekteja. Kaikkinainen kontrolli näyttää muutenkin pikkuhiljaa vahvistavan otettaan.

Tuloksena on ollut viime vuosina suoranaisia internet-farsseja kuten esim. Suomessa naurettavan mahalaskun kokenut Facebookin kautta levitetty "yleislakko". Myös monet muut esimerkit osoittavat että se mikä internetin pienissä mutta aktiivisissa piireissä näyttää niin mahtavalta ja käänteentekevältä paljastuu arkielämässä pelkäksi kuplaksi. Palvelimet voidaan tarvittaessa sulkea, eikä netin kasvu voi olla vaikuttamatta siihen miten mielipiteen ilmaisu hukkuu bittiavaruuteen. Hakukoneet pystyvät aika lailla piiloittamaan kiusallista kirjoittelua ja sosiaalisessa mediassa on välineitä joilla vastarannan kiiskit saadaan ojennukseen. Haittaohjelmilla voidaan tarvittaessa haitata ja/tai vakoilla hiljaisiksi vaikeat tapaukset. Tämä kontrolli on oikeastaan myös turhaa sillä ihmiset itse alkuhuuman jälkeen tajuavat ettei elämän kovia reaaliteetteja niin vain muuteta mesoamalla sosiaalisessa mediassa. Kiinnostavaa on myös se että ne joilla todella on valta käsissään eivät tuhlaa ruutiaan huutamalla tuohon bittiavaruuteen.

"En ymmärrä tätä herkkänahkaisuutta kaasun käytöstä...Kannatan jyrkästi myrkkykaasujen käyttöä sivistymättömiä heimoja vastaan....voidaan käyttää myös kaasuja jotka ovat epämiellyttäviä ja levittävät kauhua.."

- Winston Churchill (1919)

Kommentit (5)

ekvivalentti
Seuraa 
Viestejä464

Tärkeä aihe.

Historiallisesti lehdistö sai 1800-luvulla suuren vallan itselleen, kun se pystyi elämään ilmoituksilla että tilaajien maksuilla eikä ollut riippuvainen valtiosta. Jos ihmiset nyt lopettavat lehtien tilaukset, mutta eivät suostu maksamaan internetsisällöstä, niin sisällöstä alkaa sitten päättää valtiot tai jotkut muut sivuja sponsoroimaan kykenevät tahot. Viime aikoina on ollut toivekkaita merkkejä siitä, että maksuhalukkuutta löytyisi. Tiedonvälityksessä tarvitaan monia osapuolia, niin valtiollisia kuten YLE ja lukijoiden rahoittamia sekä puhtaasti ilmoitustuloilla eläviä.

suolakaivos
Internetistä halutaan tehdä väline, jossa käyttäjät olisivat jälleen kerran subjektien sijasta pelkkiä objekteja. Kaikkinainen kontrolli näyttää muutenkin pikkuhiljaa vahvistavan otettaan.



Todentotta, huolestuttavaa.
Ei kuitenkaan todellinen ongelma, näitä virallisia palvelimia on helppo kiertää sitä mukaan kuin langattomat yleistyvät.
Lähinnä mennään silloin back to basics.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ateisti Kakkonen
Seuraa 
Viestejä1918

http://www.worldmapper.org/animations/internet_users_animation.html
Varmaan molemmat kannat pitävät sisällään puolikkaan totuuden siemenestä.
Kehittyvissä maissa, Välimeren Pohjois-Afrikan puoleisten rannikkovaltioiden Arabikevät tapahtui kait juuri Internetin avulla. Katsokaapas toi Flashanimaatio, mutta varmaan juuri siksi Internet halutaan joissain päin maailmaa hallita paremin kuin HDI.n mittapuun mukaan bättrevimmillä alueilla.

-

Kyllähän tämä on alusta lähtien ollut niin, että siitä vaiheesta lähtien kun internet laajennettiin julkiseen käyttöön. Niin verkossa ovat alusta asti vakoilleet Yhdysvaltain turvallisuusvirasto

Internetin mahdollisuudet näkyvät juuri kollektiivisen tietoisuusverkon laajassa kasvussa ja tämä on saanut valtaeliitin jo polvilleen.

Zbigniew Brzezinski piti tässä muutama vuosi sitten puheen, että nyt maailmalla tapahtuva globaali herääminen on läntisen valtaeliitin suurin uhka.

http://www.youtube.com/watch?v=_WvkTi8-akw

Kyllähän se näitä oligarkkeja v*tuttaa kun heidän valtansa koko maailman väestöön murenee heidän käsiinsä.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6865
suolakaivos
Ensiksi loppui ihmisen oma-aloitteinen alkuvuosien kova halu rakentaa persoonallisia (tosin usein aika heikkolaatuisia) kotisivuja.



Eli, oli olemassa kysyntää paremmin tehdyille nettisivustoille. Ja erityisesti vaikkapa joku menestynyt bloggaaja oli valmis maksamaan paremmista sivuista. Erityisesti kun tällöin bloggaaja pystyy keskittymään vain omasta mielestään olennaiseen, eli blogien kirjoittelemiseen. Kysyntä ja tarjonta. Vallassaolijat ovat ja olivat pihalla kehityksestä. Hyvä niin vapaan markkinatalouden pitää antaa toimia, sillä se osaa ratkaista parhaitten tämänluonteiset ongelmat.

suolakaivos
Nyt massoja ollaan ohjaamassa maksullisille mediasivustoille. Internetistä halutaan tehdä väline, jossa käyttäjät olisivat jälleen kerran subjektien sijasta pelkkiä objekteja. Kaikkinainen kontrolli näyttää muutenkin pikkuhiljaa vahvistavan otettaan.



Massoja ei voida ohjata heidän tahtonsa vastaisesti. Ikänsä televisiota aktiivisesti katsellut raksamies ei välttämättä jaksa olla innostunut tässä asiassa muusta kuin kuluttajaobjektina olemisesta. Massat ja siis suuri raha on vasta löytämässä tiensä nettiin (tai juuri löytänyt).

Asia sinänsä on ihan ok. Jos on paljon tarjontaa, voi kuluttaja valita itsensä näköisiä tuotteita. Kun aktiivisten ihmisten toimintaa ei rajoiteta kaikki on ihan ok.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat