Seuraa 
Viestejä6068

Kun me nimimerkkin Totuus? kanssa keskustelimme topiikissa ”Mustien aukkojen höyrystymisestä” ns. virtuaalihiukkasista ja totesimme yksimielisesti, että ne kvanttikenttäteorioiden mukaan eivät ole hiukkasia ollenkaan, vaan että ne nousevat kielikukasina kvanttikenttäteorioiden perturbatiivisesta matematiikasta ja että niitä historiassa valitettavasti alettiin kutsua virtuaalisiksi hiukkasiksi vain sen tähden, että homma olisi jännempää ja eksoottisempaa, niin…

Esko Valtaoja viimeisimmässään Kaiken käsikirjassa kirjoittaa sivulla 64-65: ” Voimme hienonhienoilla havaintolaitteillamme havaita, kuinka oman maailmamme tyhjästä ilmestyy jatkuvasti virtuaalihiukkasia, jotka sitten katoavat uudestaan ennen kuin Heisenbergin asettama limiitti menee rikki. Niitä kutsutaan virtuaalisiksi, koska emme pysty havaitsemaan niitä suoraan, mutta lyhyen olemassaolonsa ajan ne ovat aivan yhtä todellisia kuin kalloni protonit”.

Voin vain kuvitella satoja kapakkakeskusteluja, joissa väitetään kovaan ääneen virtuaalisten hiukkasten olevan aivan todellisia, kun Valtaojakin niin kerta sanoo. Ja tietysti kymmenet ja taas kymmenet populaarijulkaisut tekevät samoin.

Aiemman kirjan tiimoilta moitin Valtaojan löyhiä, isolla pensselillä vedettyjä sanontoja Turun Taiteiden Yön esitelmässä, jossa hän kirjoitti: ” ”Tähtien aikakauden varhaisimmissa vaiheissa maailmankaikkeus oli vain muutamia miljoonia vuosia vanha. Silloin syntyi ensimmäinen tähtisukupolvi.” Uumoilin silloinkin lukemattomia kapakkaväittelyjä siitä, että ensimmäiset tähdet syntyivät muutama miljoona vuotta BB:stä (kun Valtaojakin niin kerta sanoi).

Nyt uudessa kirjassaan Valtaoja on korjannut tämän asiallisesti sivuilla 53-54.

Sitten (ilmeisesti itsensä fiksuksi tekevä) vaatimattomuus: sivulla 73: ”Miksi neutronit ovat painavampia? Emme tiedä, vaikka siitä riippuu koko olemassaolomme”. Eikö tosiaan ole hajuakaan? MINÄ ymmärrän mitä Valtaoja tarkoitti sanonnallaan (että emme tiedä MIKSI up ja down kvarkit ovat eripainoisia) mutta väitän, että 90% lukijoista tuskin. Taas kapakkakeskusteluissa väitellään kiivaasti, etteivät tiedemiehet EDES ymmärrä tällaisia perusasioita ja muka suureen ääneen paasaavat kvanttikenttäteorioista sun muista; epäluotettavaa porukkaa. Vaatimattomuus kaunistaa, mutta fysiikka ei ole mikään missikilpailu (eikä sitä saisi olla popularisointikaan). Ylenmääräinen viattomuus (ja sitä tässä kirjassa piisaa) antaa kuvan kehnosta tieteentekemisestä eikä siitä, että nyt ollaan muka niin kamalan rehellisiä.

Sananäppäryys on tietysti hyve. Mutta ei kun sitä liikaa viljellään. Ylinäppärät Shivan tanssit ym. lähes koko kirjan kattavana alkaa hienokseltaan tympiä. Tyyli on tyyli. Kari Enqvistikin osaa olla sananäppärä silloin tällöin ja silloin kun tarvitaan, muttei alvariinsa. Enqvist onkin siksi uskottavampi kuin avaruustähtitieteen professori (mitä on AVARUUStähtitiede?).

Olen päässyt vasta puoliväliin. Saa nähdä mitä hauskaa vielä putkahtaa.

Sivut

Kommentit (21)

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä6068
Junebug
Virtuaalihiukkasista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Casimir_effect

Ne todellakin vaikuttavat meidän maailmamme kanssa.

Ei siitä ole kysymys. Virtuaaliprosessien vaikutukset ovat kokeissamme havaittavia. On kysymys siitä, onko niin sanottuja virtuaalisia hiukkasia olemassa, eli ovatko ne hiukkasia OLLENKAAN. Hiukkanen on kvanttikenttäteorian mukaan aivan toisenlainen kentän olio kuin niin sanottu virtuaalinen hiukkanen. Virtuaalinen hiukkanen on kentän (energialtaan/ajaltaan) epämääräinen häiriö (siis aivan toinen asia kuin todellinen hiukkanen). Virtuaalinen hiukkanen EI OLE hiukkanen, se on ikäänkuin-kieltä häiriöteoreettisesta matematiikasta. Wikipedia oikoo mutkia.

Wikikin sanoo: Although the Casimir effect can be expressed in terms of virtual particles interacting with the objects, it is best described and more easily calculated in terms of the zero-point energy of a quantized field in the intervening space between the objects. This force has been measured,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Varaktori
Onkos se kirja nyt sen arvoinen, että kannattaa hommata ja lukea?

Osta pois vaan ja lue. Esko jää kohta eläkkeelle, mikä alkaa näkyä hänen tuotoksissaan. Hyvä mies kuitenkin kaikenkaikkiaan.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Varaktori
Seuraa 
Viestejä777

Saitte ylipuhuttua.

Olen aina tykännyt Valtaojan tyylistä kun sälli on esiintynyt televisioissa ja toisaalta ei parta pahoille kasva eikä turpajouhet joutaville. Niin ja menikö se vielä niinkin, että järki ja tukka ei viihdy samassa päässä?

Kulmikkat silmälasinlinssit. Ymmärtäisin, jos lastensadun kuutiopäinen robotti haluaisi sellaiset, mutta ihmiselle ne eivät sovi.
http://www.youtube.com/watch?v=PLNR4xfh1Qc

BCK
Seuraa 
Viestejä6960

Onko tuossa Kaiken jäsikirjassa paljonkin uutta, verrattuna Valtaojan aiempiin kirjoihin? Vaikka ne aiemmat olivatkin ihan viihdyttäviä, niin muistelen niissä olleen aika paljon toistoa kirjasta toiseen.

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä6068
BCK
Onko tuossa Kaiken jäsikirjassa paljonkin uutta, verrattuna Valtaojan aiempiin kirjoihin? Vaikka ne aiemmat olivatkin ihan viihdyttäviä, niin muistelen niissä olleen aika paljon toistoa kirjasta toiseen.

Niin vaikka itse teksti on suljuvaa luettavaa, niin se tosiaan on vain toistoa hänen aikaisemmistaan sekä toistoa samanlaisista kymmenistä muista yleisteoksista. Näppäriä yhteenvetoja tosin, tietopuolta hyvin vähän - verrattuna vaikka aikaisempiin. No yleisteos on yleisteos, kaiketi hänen testamenttinsa suomalaisen popularisoinnin alttarille Korvanniemen laiturilta. Vaikka täälläkin ovat pakolliset Homeros, Platon ja Aristoteles niin kyllä tämä osuvissa assosiaatioissaan voittaa monen itseään filosofiksi kuvittelevan teoksen.

Varaktori
Seuraa 
Viestejä777
Lentotaidoton
Niin vaikka itse teksti on suljuvaa luettavaa, niin se tosiaan on vain toistoa hänen aikaisemmistaan sekä toistoa samanlaisista kymmenistä muista yleisteoksista.

Oletkos kuullut sanontaa, että kertaus on opintojen äiti?

Kulmikkat silmälasinlinssit. Ymmärtäisin, jos lastensadun kuutiopäinen robotti haluaisi sellaiset, mutta ihmiselle ne eivät sovi.
http://www.youtube.com/watch?v=PLNR4xfh1Qc

jussipussi
Seuraa 
Viestejä46275
Astronomy
Varaktori
Onkos se kirja nyt sen arvoinen, että kannattaa hommata ja lukea?

Osta pois vaan ja lue. Esko jää kohta eläkkeelle, mikä alkaa näkyä hänen tuotoksissaan. Hyvä mies kuitenkin kaikenkaikkiaan.

Laitetaan tämä ja ihmettely jatkuu....

There are the rushing waves...
mountains of molecules,
each stupidly minding its own business...
trillions apart
...yet forming white surf in unison.
Ages on ages...
before any eyes could see...
year after year...
thunderously pounding the shore as now.
For whom, for what?
...on a dead planet
with no life to entertain.

Never at rest...
tortured by energy...
wasted prodigiously by the sun...
poured into space.
A mite makes the sea roar.

Deep in the sea,
all molecules repeat
the patterns of another
till complex new ones are formed.
They make others like themselves...
and a new dance starts.

Growing in size and complexity...
living things,
masses of atoms,
DNA, protein...
dancing a pattern ever more intricate.

Out of the cradle
onto dry land...
here it is standing...
atoms with consciousness
...matter with curiosity.

Stands at the sea...
wonders at wondering... I...
a universe of atoms...
an atom in the universe.

Richard Phillips Feynman

En ole lukenut Eskon kirjaa, luen kirjoja hyvin vähän...

Junebug
Virtuaalihiukkasista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Casimir_effect

Ne todellakin vaikuttavat meidän maailmamme kanssa.

Ei casimir-efekti ole mikään todiste virtuaalihiukkasista, levyjen tarttuminen voi johtua esimerkiksi epätasaisesti jakautuneista varauksista levyissä.

PNAS-tiedelehdessä juuri julkaistussa artikkelissa Aalto-yliopiston ja VTT:n tutkijat osoittivat kokeellisesti, että tyhjiöllä on ominaisuuksia, joita ei ole aiemmin havaittu.

Kvanttimekaniikan lakien mukaisesti tyhjiö on tila, johon liittyy valtavasti mahdollisuuksia. Tyhjiössä on hetkessä syntyvien ja kuolevien hiukkasten virtuaalisia pareja, jotka voidaan muuttaa havaittaviksi valohiukkasiksi.

Tutkijat osoittivat peilikokeen avulla, että muuttamalla tyhjiössä olevan peilin paikkaa nopeasti, virtuaalihiukkaset saadaan muutettua todellisiksi, kokeellisesti havaittaviksi fotoneiksi. Tyhjiössä on kohinaa, jonkinlaista energiaa, jonka olemassaolo seuraa kvanttimekaniikan epätarkkuusperiaatteesta.

− Jos toimimme riittävän nopeasti, voimme estää virtuaalihiukkasia yhdistymästä. Tällöin ne muuttuvat todellisiksi hiukkasiksi, jotka voidaan havaita, sanoo tohtori Sorin Paraoanu Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulusta.

Kokeessa tutkijat käyttivät suprajohtavien kvantti-interferenssilaitteiden (SQUID) ketjua. Nämä osat muistuttavat aivojen pienten magneettikenttien kuvantamiseen käytettäviä laitteita.

Muuttamalla niiden läpi kulkevaa magneettikenttää, voidaan laitteen läpi kulkevan valon nopeutta muuttaa. Tyhjiön sähkömagneettisen kentän näkökulmasta katsottuna tällaisesta laitteesta heijastuva säteily näkee liikkuvan peilin.

− Vaihtelemalla nopeasti ketjun valon nopeutta voimme synnyttää mikroaaltofotoneja tyhjiön kvanttikohinasta, selittää tohtorikoulutettava Pasi Lähteenmäki.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/t ... 801-116801

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä6068

fenomenologi: Kvanttimekaniikan lakien mukaisesti tyhjiö on tila, johon liittyy valtavasti mahdollisuuksia. Tyhjiössä on hetkessä syntyvien ja kuolevien hiukkasten virtuaalisia pareja, jotka voidaan muuttaa havaittaviksi valohiukkasiksi.

Tässähän on kyse uutisesta, joka julkaistaan ns. suuren yleisön käyttöön ja ymmärrettäväksi. Tässä toistetaan vain sitä vanhaa ikäänkuin-kieltä virtuaalisista HIUKKASISTA. Tietysti näin tehdään, koska sitä on tehty vuosikymmeniä ja termi virtuaalihiukkaset ovat jotenkin jo iskostuneet yleisönkin tietoisuuteen. Antaahan se sinnepäin selityksen. Tieteentekijöiden slangia (samanlaista kuin esim. spinin käsittäminen "pyörimisenä"). Ei näissä aleta opettaa yleisölle kvanttikenttäteorioita ja sitä mikä niissä on hiukkanen ja mikä ei.

Filosofisesta perspektiivistä:

Things derive their being and nature by mutual dependence and are nothing in themselves.
Nagarjuna

Erillinen jotain, erillisenä, on ehkä se ongelman ydin. Kaikki pitää pyrkiä repimään erilleen ja "hiukkasiksi" ?

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

Kyseisen kaltaista filosofista lohkaisua olen joutunut itsekin miettimään paljon noissa tietoisuuskeskusteluissa. Enemmistölle vaikuttaa olevan intuition vastaista ajatella mieltä aivokemiallisten prosessien jatkumona kuin prosesseista kokonaan irrallisena kategoriana.

Itse asiassa kategoria-ajattelu, joka vaatii virtuaalihiukkasia vaikuttaisi on ihmisaivoille se oletusarvoinen moodi ja asiat, jotka vaativat enempi kaiketi "sumeaan logiikkaa" ovat yhtä hepreaa. Tarkoitan, että ihmisaivot näkevät esimerkiksi punaisen ja sinisen värin usein vaivatta vaikka sähkömagnetismissa noiden värien välillä ei ole mitään porrasmaista hyppäystä vaan raja värien välillä on jatkuva. Ihmiset ovat vieläpä melko sokeita yhtenäiseksi väriksi kokemansa värialueen sisällä tapahtuvalle aallonpituuden muutoksille mutta kun tullaan yksilön kategoriarajaksi mieltämälle rajalle, vaikuttaa hyppäys usein suurelta. Tai näin ainakin luin tuosta kognitiivisen neurotieteen oppikirjasta ihmisen asioiden hahmottamiseen liittyen.

Jos siis fyysikko popularisoidessaan alaansa sortuu tekemään "jatkuvista suureista" jollain tapaa "sumeasta pelikentästä" irrallisia kategorioita hän voi siten varmasti kehitellä ymmärrettävän tarinan mutta hallaa hän toki tekee asian todellisen laidan ymmärtämiselle.

Ehkei kaikkien popularisoijien pitäisi kertoa kirjoissaan aina "kaiken teoriasta" vaan välillä voisi käyttää sama sivumäärä selittääkseen jokin yksittäinen prosessi fysiikan tutkimuskentältä mutta ilman mutkien turhaa suoristamista.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat