Ihmisen tappaminen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tapasin tässä joku aika sitten hyvän lapsuuden kaverini, hän oli lapsena tosi kiva tyyppi. Emme olleet nähneet vuosiin ja yllätyinkin kovasti hänet nähdessäni. Hän oli muuttunut, aina ennen olin ollut itsevarmempi ja henkisesti häntä voimakkaampi , nyt huomasin että asiat olivat toisin. Itseluottamus kumpusi lapsuuden kaveristani, eikä mikään tuntunut häntä enää pelottavan. Junavaunussa hän teki kaikille selväksi, kuka oli "kingi", ujoudesta ja arkuudesta ei ollut enää tietoakaan. Ulkonäöllisesti huomasin muutoksen lähinnä useista tatuoinneista, joita oli joka puolella.
Vähän aikaa keskusteltuamme hän kertoi vuosia sitten melkein murhanneensa "kusipäisen pellen", tämä "kusipää" oltiin pystytty pelastamaan vain, koska hän oli soittanut itse ambulanssin huomattuaan, että"kusipää" teki selvästi kuolemaa. Kuin ihmeen kaupalla uhri selvisi hengissä, mutta lapsuuden kaverini sai lähestulkoon yhtä kovan tuomion kuin taposta.
Nämä vankila vuodet olivat opettaneet jotakin lapsuuden kaverilleni, hän ei enää ikimaailmassa soita ambulanssia, jos yrittää tappaa jonkun.

Vahvistaako henkirikoksen yrittäminen tai tekeminen ihmistä henkisesti, vai onko se vankilan ilmapiiri, mikä muuttaa ihmisen?

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Sinulla on melko mustavalkoinen näkemys huonosta itsetunnosta: se ei ole välttämättä mitään nurkassa kyyhöttelyä, vaan yleensä ilmenee juuri kuvailemallasi uhoamisella. Vankilassa tyyppi on ilmeisesti oppinut erilaisille tavoille, mutta on sisältä vielä heikompi kuin neljä minuuttia vanha kissanpentu.

Vierailija
Lihakirja
Sinulla on melko mustavalkoinen näkemys huonosta itsetunnosta: se ei ole välttämättä mitään nurkassa kyyhöttelyä, vaan yleensä ilmenee juuri kuvailemallasi uhoamisella. Vankilassa tyyppi on ilmeisesti oppinut erilaisille tavoille, mutta on sisältä vielä heikompi kuin neljä minuuttia vanha kissanpentu.

Niin, voihan asiaa katsoa toisestakin perspektiivistä, kuten sinä teit. En tarkoittanutkaan, että hän olisi ollut sommulilauman kanssa uhoamassa! Tarkoitin, että hän rauhallisesti osoitti olevansa kingi, ilman huutelua ja uhoilua. Siis hänen itseluottamuksensa oli noussut selvästi.

Kissanpentu, onpa omituinen vertaus: et taida pitää kissoista, etkä lapsuuden kaveristani.

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Varmaan se itsevarmuus nousee,kun huomaa kuinka vähällä suomalaisessa vankilassa pääsee ihmisen tappoyrityksestä.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Vierailija

Huono sanoa mitään, kun henkirikoksen vaikutukset riippuvat niin monesta asiasta ja monenlaisia on vankiloitakin. Se itseluottamuskin on voinut parantua n:stä muusta asiasta.

Kuitenkin tässä tapauksessa, miksipä ei?

Jos tarpeeksi primitiivinen on ja elää tuollaisessa machokulttuurissa, mihin kaverisi asennoituminen, sanavalinnat ja lyhyessä ajassa tuollaisen puheenaiheen ottaminen tuossa sävyssä viittaavat, voisin kuvitella, että hän kokee olevansa "kovempi" jne. omassa pienessä maailmassaan ja nousseensa kuvittelemassaan hierarkiassa. Hänelle tuo tappoyritys vaikuttaisi olevan enemmänkin meriitti kuin yksi elämänsä suurimpia virheitä. Sama pätee vankilassaoloon.

Kuitenkin tuon itseluottamuksen mitä tuosta saisi, voisin kuvitella vaikuttavan vain tiettyihin elämän osa-alueisiin, kuten ennen ylöspäin katsotun vanhan kaverin tapaamiseen, olettaen, että hänellä on syytä odottaa kaverin näkevän hänet paremmassa valossa tuollaisien "meriittien" vuoksi.

Että hän kertoi sinulle noista asioista tuossa äänensävyssä, noilla sanavalinnoilla jne. kertoo kyllä joka tapauksessa teidän suhteestanne ja sitä kautta myös sinun lapsuudenaikaisesta maailmankuvastasi.

PS. Ei uhoaminen tarvitse mitään tiettyä äänensävyä.

Vierailija
buugie
Huono sanoa mitään, kun henkirikoksen vaikutukset riippuvat niin monesta asiasta ja monenlaisia on vankiloitakin. Se itseluottamuskin on voinut parantua n:stä muusta asiasta.

Kuitenkin tässä tapauksessa, miksipä ei?

Jos tarpeeksi primitiivinen on ja elää tuollaisessa machokulttuurissa, mihin kaverisi asennoituminen, sanavalinnat ja lyhyessä ajassa tuollaisen puheenaiheen ottaminen tuossa sävyssä viittaavat, voisin kuvitella, että hän kokee olevansa "kovempi" jne. omassa pienessä maailmassaan ja nousseensa kuvittelemassaan hierarkiassa. Hänelle tuo tappoyritys vaikuttaisi olevan enemmänkin meriitti kuin yksi elämänsä suurimpia virheitä. Sama pätee vankilassaoloon.

Kuitenkin tuon itseluottamuksen mitä tuosta saisi, voisin kuvitella vaikuttavan vain tiettyihin elämän osa-alueisiin, kuten ennen ylöspäin katsotun vanhan kaverin tapaamiseen, olettaen, että hänellä on syytä odottaa kaverin näkevän hänet paremmassa valossa tuollaisien "meriittien" vuoksi.

Että hän kertoi sinulle noista asioista tuossa äänensävyssä, noilla sanavalinnoilla jne. kertoo kyllä joka tapauksessa teidän suhteestanne ja sitä kautta myös sinun lapsuudenaikaisesta maailmankuvastasi.

PS. Ei uhoaminen tarvitse mitään tiettyä äänensävyä.


Olen kutakuinkin samaa mieltä, paitsi tuosta lapsuuden aikaisesta suhteestamme.
Hurjin temppu, mitä lapsena teimme oli vanhentuneen maidon kaataminen viereisen talon lämppäriin.

Vierailija

Ei ole rohkeutta ottaa tatuointeja ja kasvattaa kovaa "henkistä nahkatakkia päälleen".

Rohkeutta on uskaltaa "olla henkisesti alasti", oma itsensä.

Rohkeutta ei ole nyrkinisku, vaan halaus.

Rohkeutta ei ole lihaksien pullistelu, vaan uskallus vapista.

Rohkeutta ei ole uhoaminen, vaan kuunteleminen.

Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

-Leuan vanhoja totuuksia-

Ugh.

Vierailija
Fox
Ei se tappaminen, vaan se ruumiin hävittäminen....

Se lienee vaikeaa ja onnistuu arviolta vain 0,0000001% tapauksista. Koska DNA:n pystyy ottamaan vaikkapa pienestä kynnen tai hiuksen osasesta, voidaan todeta, että lähestulkoon mahdotonta on hävittää ruumis.
Vain keskitysleireillä tapahtui tällaisia Jumalan ihmetekoja, joissa miljoonat ruumiit katosivat jälkiä jättämättä maan päältä suoraan helvettiin. Tosin kovinkaan moni ei usko näihin holokaustihöpötyksiin, mikä palstalla tehdyssä megaluokan äänestyksessä todettiin.

Vierailija

Olisi kenties pitänyt korostaa enemmän sitä, että todellakin se itseluottamus mitä tuosta mahdollisesti saa, esiintyy vain tietyissä tapahtumissa, kuten esimerkissäni.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Ihmisen tappaminen ei vaikuta ainoastaan uhriin. Hänhän ei tiedä siitä jälkeenpäin mitään. Suurempi vaikutus on hänen lähimmäisiinsä, jotka joutuvat elämään loppuelämänsä asian kanssa, näin myös itsemurhissa jota pidän hyvin itsekkäänä tekona. Tosin nämä asiat jollain tavalla jäävät taustalle vuosien kuluessa. Joten itsemurhan motiiviksi ei kannata ottaa: " Sittenpähän saavat katua, kun minua ei enää ole."

Lierikki Riikonen

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Tunsin sodassa olleita miehiä, joiden itseluottamus ei lainkaan ollut kasvanut tappamisesta, vaikka sai sitä tehdä "laillisesti". Parkuivat yö yön perään painajaisineen. Päisään siiten kertoivat, "Kuinka en ikinä unohda, kun partiossa jouduin ampumaan sen pojan, ettei oltaisi itse tuhouduttu." "Muistan hänen silmänsä aina". Näitä on monia, suurin osa on nyt päässyt lepoon. Itseluottamusta löytyy esikuntaupseereilta, jotka lippuja siirtelevät kartalla, omakohtainen kokemus tappamisesta puuttuu ja etäännyttävät tekojensa ja päätöksiensä seuraukset itsestään. Puhutaan vain "Elävästä voimasta." Vaikka kyse on ihmisestä, Sergeistä ja Andreista. Andurilista ja Lierikistä.

Edit: Laajalla skaalalla jopa Gideonista.

Lierikki Riikonen

Vierailija
buugie
Olisi kenties pitänyt korostaa enemmän sitä, että todellakin se itseluottamus mitä tuosta mahdollisesti saa, esiintyy vain tietyissä tapahtumissa, kuten esimerkissäni.

Niin ei se varmaan työnteossa, tai bisnesmaailmassa esiinny. Tai ehkä bisnesmaailmassa, koska julmaa touhuahan se on, esimerkiksi sopisivat Outin veljekset.

Vierailija
lierik
Tunsin sodassa olleita miehiä, joiden itseluottamus ei lainkaan ollut kasvanut tappamisesta, vaikka sai sitä tehdä "laillisesti". Parkuivat yö yön perään painajaisineen. Päisään siiten kertoivat, "Kuinka en ikinä unohda, kun partiossa jouduin ampumaan sen pojan, ettei oltaisi itse tuhouduttu." "Muistan hänen silmänsä aina". Näitä on monia, suurin osa on nyt päässyt lepoon. Itseluottamusta löytyy esikuntaupseereilta, jotka lippuja siirtelevät kartalla, omakohtainen kokemus tappamisesta puuttuu ja etäännyttävät tekojensa ja päätöksiensä seuraukset itsestään. Puhutaan vain "Elävästä voimasta." Vaikka kyse on ihmisestä, Sergeistä ja Andreista. Andurilista ja Lierikistä.

Edit: Laajalla skaalalla jopa Gideonista.


Monasti sotaveteraaneilla on juuri tuo ongelma, se ei ole harvinaista. Eräs vietnamilaista syntyperää oleva nainen kertoi minulle isoisästään, joka oli tappanut paljon amerikkalaisia sotilaita Vietnamin sodassa. Isoisä ei katunut tekojaan yhtään, mutta vihasi hirveästi "valkoisia" . Hassua onkin, että he tänne pakolaisiksi hakeutuivat meidän "valkoisten sekaan, joita he yli kaiken vihaavat!

Vierailija
Gideon

Nämä vankila vuodet olivat opettaneet jotakin lapsuuden kaverilleni, hän ei enää ikimaailmassa soita ambulanssia, jos yrittää tappaa jonkun.

Vahvistaako henkirikoksen yrittäminen tai tekeminen ihmistä henkisesti, vai onko se vankilan ilmapiiri, mikä muuttaa ihmisen?

Minä tapasin myös jokin aika sitten lapsuudenaikaisen ystäväni. Samaan tyyliin olivat asiat menneet, vankila odotti, tosin ryöstöistä. Hieman samaa näin hänessä kuin sinä näit omassa lapsuudenaikaisessa ystävässäsi. Rohkeutta, jos sillä tarkoitetaan kassajonossa keskustelua aiheesta vankilareissuni.

Itse jäin eniten pohtimaan sitä kuinka erilaisia meistä oli tullut. Toinen vankilakierteessä ja toinen "normaali" elämää viettävä. Kuitenkin olimme lapsuudessa parhaat kaverit. Mikä pelasti minut tuolta kuluttavalta elämäntavalta? Miksi...miksi hän valitsi tuon tien? En vain pysty täysin ymmärtämään asioita. Uskoisin ympäristöllä olevan suuren vaikutuksen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat