Seuraa 
Viestejä13878

Skidinä mä rakastin kaks kertaa sydäntä palavasti.
Aivan järjettömästi. Se ensimäinen leikki mun kanssa.
Hiplas mun jäykkää kullia, mut ei ikinä päästäny haaraan.
Mä kävin aivan sairaan kuumana siihen gimmaan.
Se käytti mua hyväkseen ja halus bongata mun kaverin.
Mä olin silloin laiha ruipelo. Kaveri oli SM painonnostaja.
Se ämmä särki mun sydämen.

Toinen tapaus vähän samanmoine.
Se oli kaunis kun unelma, kurvikas urheilijanainen joka veti spakaatin missä vaan.
Mä ostin sen äitipuolelta eteläafrikasta roudattua maria.
Poltettii yleensä sätkät kimpassa, siis sen äitipuolen kanssa.
Se ei varsinaisesti tehny mulle mitään hyvää.
Kertoi tytärpuolelleen et mä oon liian kypsä, liian aikuinen sille likalle.
EN koskaan saannu sitä vaikka se gimma ei koskaan mitään pahaa varsinaisesti mulle tehnykkään.

Sen jälkeen panin rakkauden lukkoon.
En ikinä antannu tunteille valtaa.
Moni gimma sai sen kokea. Itkuja ja kyyneleitä.

Vasta nyt vuosikymmenien jälkeen oon parin viimesen naisen kanssa vapauttanu sitä kahleista pikkuhiljaa.
Kun on luottamusta tullut ja vastinetta niin oon antanu oman rakkauteni karata kaltereitten välistä.

Olen rakkauden vankila.

Kerro tarina ensirakkaudestasi.

Kommentit (6)

Vierailija

Ei näköjään herätä keskustelua.

Kysytääs toisin sanoin.

Jos negatiiviset kokemukset saa konntrolloimaan omia positiivisia:kin tunteita niin oko se hyvä vai paha?

Onko järjellinen ajattelu ja suojakilpi parempi kuin antaa omien tunteden vapaasti liihottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensimmäiset rakastumiset on sekoitus eri asioita: hormonikuohua (kiimaa), uuden tunteen riemua, elämän-nälkää ja tulevaisuusfantasioita. Yhteiskunnan perhetraditiot näyttävät mallia ja vaativat jatkamaan niitä. Ne henkilöityy yhteen ihmiseen jolla voi olla sama kuohahdus päällä ja toinen toistaan ruokkien pidetään sitä yllä kunnes se laantuu arkiseksi yhdessäoloksi ja tottumuksiksi. Kivuksi se muuttuu jos jää yksin kokemaan kuohujaan eikä saa vastakaikua tai jopa torjutaan ilkeästi (kohtaamiset voi toisessa herättää vain aggressioita ja pahimmilllaan hyväksikäyttön halua). Ketään ei neuvota pääsemään irti tunnekaaoksesta, johon itse on tahattomasti syyllinen. Mallia haetaan viihteestä jossa tuota joskus käsitellään ja hehkutetaan tramaattisiin ratkaisuihin. Arkisempi seura on hyvä lievitin. Kun aikaa kuluu ja kuohut laantuu, tulee ymmärrys ettei se ollut sijoitettavissa arkeen ja jouti syrjäytyä arjen tieltä jossa elämän ratkaisut tehdään, myös niiden tunnekuohuissa liittonsa aloittaneiden osalla. Katkeruuttakin se voi nostaa pintaan, kuin olisi loton voittokupongin roskiin heittänyt. Se on pientä, pienieleistä ja sitkeää lämpöä arjessa se oikea rakkaus.

Ensimmäiseni oli viisivuotiaana kuusitoistavuotiaaseen tyttöön joka sen huomasi ja palkitsi poskipusulla.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Aloitus saa uskomaan entistä vakaammin että miehet eivät rakasta kuin sellaisia naisia joita he eivät voi saada tai jotka he menettävät. Liian "helppo" nainen, sellainen joka olisi uskollisesti vierellä vuodesta toiseen, on pelkkää jonninjoutavaa paskaa.

***

En tiedä voiko varsinaisesti sanoa ensirakkaudeksi hivenen outoa viritelmää jossa on kaikenlaisia tunteita mukana. Jokatapauksessa muuan ikäiseni poika ihastui minuun kun olin öpaut 12 tai 13 v, osoitti sen tuijottelemalla välitunneilla ja pyrkimällä läheisyyteeni seisoskelemaan. Koska aloin siinä iässä tukehtua omaan paskuuteeni eli itsetuntoni romahti totaalisesti masennuksen alkaessa kehittymään tai päinvastoin, lähinnä karttelin häntä. Mutta aloin sitten itsekin ihastua, se vain ei sitten koskaan johtanut mihinkään ja pojan käytös ilmaisi että hän oli vihainen siitä ettei saanut näkyvää vastakaikua. Toisaalta kun olin koulun paaria ja friikki, niin tuskinpa hänkään olisi edes avoimesti uskaltanut tehdä mitään aloitteita ettei mene täysin maine muiden silmissä.

Että olette te onnellisia te kaikki jotka olette saaneet kokea normaaleja, konkreettisia teini-iän suhteita.

Aikuisella iällä olin 26-vuotias kun ensimmäisessä useamman vuoden kestäneen suhteessani olin jo (muistaakseni) kertaalleen puhunut miehelle erosta ja muutenkin olin aivan kaikkea niin täynnä kuin olla voi. Ihastuin vuotta nuorempaan mieheen ja varmaan hyvin pitkälti sen takia että hän oli kaikkea mitä kumppani ei ollut. Umpihetero, hoikka, järkevä ja rauhallinen (eikä aina joku hysteerinen pelkotila tai kohtaus meneillään) jne. Erosin kumppanistani ja jonkin aikaa olin aivan epätoivoinen kun halusin tapailla ihastustani, mutta hänelle oikeastaan kai kelpasi vain perse ja jutustelu, mutta suhteesta hän sanoi lähes vihaisena ettei meillä sellaista ole. Kyllästyin anomaan audienssia aina useiden viikkojen välein ja välillä oli yhteys poikkikin, tapasin hänet vielä pari kertaa varsinaisen ihastumisjakson jälkeen ja siinä vaiheessa kun hän alkoi lihomaan lopetettuaan ilmeisesti tupakoinnin huomasin etten olekaan enää yhtään ihastunut ja se siitä.

Vaikea sitten sanoa kun ei kaikesta voi kaikkea tietää, mutta joskus minusta tuntuu että ihan oikeaa ensirakkautta en ole koskaan vielä kokenutkaan. Ei ihastuminen ole mielestäni sama asia kuin rakastuminen. Mutta ehkä nitä "todellisia" rakastumisia tapahtuu vain epätodellisessa fiktiossa. Jokatapauksessa se että saisi innostua ihmisestä jolla ei ole mitään helvetin esteitä yhtälailla innostua minusta olisi mielestäni oikeaa rakkautta. Ei joku satunnainen sekoilu silloin tällöin.

Ihastuminen on vain mielenhäiriö taikka tapa laittaa elämä uusiksi.

Vierailija
tietää
Kun aikaa kuluu ja kuohut laantuu, tulee ymmärrys ettei se ollut sijoitettavissa arkeen ja jouti syrjäytyä arjen tieltä jossa elämän ratkaisut tehdään, myös niiden tunnekuohuissa liittonsa aloittaneiden osalla.



Noinhan tuo yleensä menee. Monia vuosia myöhemmin kuin näin tuon toisen niin ei siinä enää mitään ollu. Lihavaksikin oli pullahtanu.

(Toisaalta askarruttaa että miltä olisi tuntunut kokea tuommonen rakkaus jossa toinenkin osapuoli olis ollu vastaavien tunteiden lumoissa.)

Sitten kun katsoo omia elettyjä suhteitaan niin niillä oli paikkansa silloin, mutta ei ne ikuisuuteen olisi vuoneet kestää vaan olisivat jostain syystä kuitenkin murtuneet.
Se oma kehityskaari saattaa vaatia tilanteeseen sopivamman partnerin.

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4819

Epäilenpä että monilla tämmöinen aihe on aika herkkä ja intoa sen levittämiseen vaikka tälläkin palstalla on sangen vähän. Itselläni juttu oli kuin elokuvista tai saduista kaikkine murheineen ja katoamisineen enkä varmasti enempää sano, paitsi että hienoimpia muistoja kyllä, vaikka kohdetta en sen koommin nähnytkään

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat