Seuraa 
Viestejä45973

Olen taas vaihteeksi asunut vuosia ulkomailla. 10 vuotta sitten ei ollut yhtään ABC-asemaa Suomessa, mutta nyt se on Suomen suurin bensa-asema. Osuuskaupalla lienee hyvät suhteet poliitikkoihin? Myönnän, että itsekin käyn aina Suomessa ollessani vuokra-autoni tankkaamassa ABC:llä.

Mistä tuo ABC:n veto johtuu? Muille ulkosuomalaisille tiedoksi, että ABC on osuuskaupparyhmän omistama. Ulkomaalaisetkin ovat sen löytäneet, tosin en tiedä miksi. ST1 esim. myy bensaa halvemmalla, muttapa kai se tärkeää että samalla voi ostaa hampurilaisen.

Sivut

Kommentit (229)

ing geolog
Seuraa 
Viestejä7123
Rere2

Ja ABC-asemilla on langaton internetti, niin voi surfailla ja käydä lukemassa vaikkapa Tiede-lehden keskuskustelua.
Yritän omalta osaltani valita muitakin vaihtoehtoja, esim tankkaan automaattiasemalta ja menen syömään muualle, vaikka se on vaikiampaa ja vaikiampaa.

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4819

ABC-ryhmän toimivuus perustuu pohjimmiltaan samaan asiaan miksi ruoka on Suomessa kallista, eli rakenteelliseen korruptioon pahimmasta päästä. pääosa porukkaa ohittaa ajatuksenkin koska on kortti, jeps, siinäpä asia kiteytettynä on, bonuskortti sallikaa minun huutaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Flick
Seuraa 
Viestejä258

Ihmeen nopeasti ABC on kyllä laajentunut, vastaavasti perinteisten huoltoasemien määrä on laskenut ja kävipä entisessä kotikaupungissakin eräälle grilliyrittäjälle siten että lappu piti pistää luukulle. Haastateltiin paikallislehdessä ja ihmeteltiin miksi tämä pitkään grilliä pitänyt yrittäjä nyt lopettikin toimintansa niin totesi vain että kun hänellä on vain luukku mistä myydä ja kilpailija sellainen minne pääsee 24h sisään syömään niin sinnehän ne asiakkaat meni.

Suomalaiset on vissiin opetettu niin hyvin bonuskortin käyttöön ettei oikein muuta tule enää mieleen vaikka bonusbensa on aina sen 5 - 7 centtiä kalliimpaa kuin muualla, mutta kun tulee sitä boonusta! Moni kyllä arvostelee ABC:tä mutta kesällä voi käydä katsomassa miten valtateiden varressa olevilla abceilla on valtavasti porukkaa melkein mihin aikaan tahansa. Ja sitten on oma lukunsa ne pikkukylät missä ei juuri mitään muuta ole kuin ABC, sielläkin tuntuu joskus että koko kylä on siellä.

Mutta mainos on valttia ja eihän se mitään haittaa jos sama tyyppi istuu kunnanvaltuustossa ja osuusliikkeen hallituksessa...

SamBody
Seuraa 
Viestejä6446

Kotimainen versio mäkkäri-imiöstä. ABCllä tietää aina mitä saa ja mihin hintaan - ei kurmeeta mutta ei myöskään vanhentuneita tai epämääräisenlaatuista tarjoiluita. Suuri enemmistö ei taukopaikoilta mitään yllätyksiä kaipaa.

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

Jepjep, tämän ketjun innoittamana avasin tuon Kansallismuseosta boonusta -topikin.

Kuten edellä on pohdittu, kysymys on varsin moniulotteinen ja abceetoituminen itseään ruokkiva kehitys.

Pienillä paikkakunnilla (etenkin valtateiden varsilla) palvelut alkavat keskittymään ABC:n yhteyteen. Pertunmaan keskustassa ei ole enää apteekkia, kun yrittäjä halusi siirtää toiminnan 5-tien varteen ABC:lle vajaan kymmenen kilsan päähän kirkonkylästä. Voiko proviisoria syyttää? Kassavirta lienee tuplaantunut.. kuten myös paikallisten apteekkireissun pituus..

Tuo absin markkinajohtajuus bensakaupassa (2011) tuli todella yllätyksenä. Toki bensanhinnat on sitä luokkaa ettei eroa paljon pääse syntymään, jos muutenkin on kauppaan tai noutopöydän ääreen matkalla. Varsinkin jos tämän takia joutuisi uudelleen hidastamaan motarilta ja kiertämään liittymät.

ABC:t on melko siistejä, vessat ylittää perus-huoltsikkatason ja vaikka ruokaa ei voi kehua, se pärjää mainiosti verrattuna toisiin huoltoasemiin. Asemien välillä löytynee eroja (omat empiiriset tutkimukset melko rajallisia).

Moni kylä "kuolee", usein vaan nopeammin kuin muuten. Toisaalta hyvä toisaalta (toisille) ei. Kehityksen kääntäminen maakunnissa vaan taitaa olla myöhäistä (jo nyt). "Porsaanreikänä" voi toimia työntekijät ja aluepäälliköt joilla on mahdollisuus nostaa asemien tasoja ja tehdä niistä jopa loistavia

Joo, ce jo sen sanoikin, abc:llä voi käydä kusella ilman ostamisen "pakkoa". Ja boonuksena voi ostaa vaikka evästä myymälästä S-ryhmän hinnoilla. Tämä skouppi toimii, syödäkin voi, jos on sellainen nälkä.
Niin, polttoainetta ei ole tullut ostettua, kun naapuriasemaLLA ON SELVÄSTI HALVEMPPAA.

ekvivalentti
Seuraa 
Viestejä460

ABC:n markkinaidea on selkeästi onnistunut hyvin. Tällä palstalle esitetyissä mielipiteissä on tyypillinen "älykkö"-sävy, on se niin väärin, että maailma muuttuu...

Voitaisiinko ajatella, että ABC-asemat pelastavat tyhjenevää maaseutua. S-ketjussa on kyllä se piirre, että se pystyy "hyvä veli"-periaatteella saamaan parhaat markkinapaikat kaavoituksessa. Samaa liike-ideaa ovat muut nyt kopiomassa.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
kevät
Joo, ce jo sen sanoikin, abc:llä voi käydä kusella ilman ostamisen "pakkoa". Ja boonuksena voi ostaa vaikka evästä myymälästä S-ryhmän hinnoilla. Tämä skouppi toimii, syödäkin voi, jos on sellainen nälkä.
Niin, polttoainetta ei ole tullut ostettua, kun naapuriasemaLLA ON SELVÄSTI HALVEMPPAA.

Itse asiassa asiakasomistajabonus huomioiden polttoaineen hinta on kilpailukyyinen. Jos ja kun polttoaineen hinta huitelee 1,6 euron tuntumassa, on täysi 5%:n bonus eli alennus 8 snt, ja päälle voi saada vielä maksutapa-alennuksen, 0,5% = 0,8 snt, jos käyttää S-pankin korttia. 8,8 snt ero polttoaineen tauluhinnassa on todella suuri ja aika harvoin sellaisia näkee lähialueiden kilpailevien asemien välillä.

Täydet bonukset saa hyvin helposti keski- ja pienituloisenkin lapsiperheen kulutuksella jos keskittää ostokset. Bensan kalliin hinnan vuoksi se on myös erinomainen konsti nostaa bonusprosenttia, jos vähänkään enemmän joutuu autoilemaan.

Kyllähän ABC-asemien suosio on täysin ymmärrettävää sekä bonuskortin eli keskittämisetujen vuoksi, että jokseenkin ainoan valtakunnanlaajuisesti kattavan verkoston ja tunnetun brändin vuoksi. Tosiaankin, vanhaan aikaan huoltsikat olivat paikallisia pienyrittäjävetoisia ja taso ennalta tuntematon. Huoltoasemabaarin pääasiallinen tehtävä saattoi olla paikallisten toimettomien juoppojen päivähoitola joten ei ollut niin sanottua että esim. lapsiperheen kanssa siellä on mukavaa tai edes mahdollista ruokailla ja viettää hetken tauko ajomatkan keskellä. Bensa toki virtasi tuolloinkin kaikista pumpuista. Sen nyt vain tietää, mitä saa, kun ABC:lle kurvaa.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
mluluke
Onneksi Nesteen uudet monitoimiasemat saavat ABC:t näyttämään lähinnä Neuvostoliitolta.

Missä näihin voi tutustua? Jos ne eivät ole siinä automatkan reitillä sopivassa taukopaikassa ja/tai kun bensatankki on tyhjä, niin yks' hailee kuinka prameita pytingit ovat. ABC:t ja muut liikenneasemat vastaavat tarpeeseen, joihin sisältyy; a) tankkaus, b) tauko, c)ravitsemus, d)pienet markettiasioinnit, e) satunnaisemmin muut huoltoaseman peruspalvelut kuten ilmanpaineet, veden lisäykset, pienet polttimo- ja öljyostokset jne. Ostopäätöksen tärkein tekijä on sijainnillinen tarpeen ja palvelun kohtaaminen, toissijaisesti hinta. Ei ketään kiinnosta kohteen arkkitehtooninen kauneus tms. epäoleellinen, eikä liikenneasemilel lähdetä varta vasten pidemmästä matkasta - joskin paikallisille asukkaille ne voivat toimia tapaamispaikkana ja päivittäisplaveluiden tarjoajana.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

mluluke
Seuraa 
Viestejä2880

Kyllä niitä jo löytyy. Ja jos osaat lukea niin et voinut olla huomaamatta, että en puhunut tämän hetkisestä tilanteesta vaan tulevaisuudesta ja siitä mihin suuntaan itse toivon asioiden kehittyvän (vapaan kilpailun suuntaan joka pakottaa kaikkia kehittymään)

Noita http://www.jamsanportti.fi/ vähän lisää niin ei tarvitse kenenkään niissä ABC:n hollituvissa enää käydä jos ne eivät kehity.

Jos itse olet monopolien ja kartellien kannattaja niin se on oma asiasi. Minä en niitä kannata.

Nyt ei ole kyse mistän ideologiasta vaan käytännöstä. Eikä toiveajattelusta koskien tulevaisuutta vaan vallitsevasta todellisuudesta. Tässä ketjussa kysyttiin syytä ABC:iden suosioon ja vastasin lähinnä siihen.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat