Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt6.7.2011

Kertokaapas tietäväiset mistä oli kyse, kun 2.3.2013 klo 02.41 kelloradion radio mykistyi. Eli kaikki kanavat (sekä FM ja AM:llä) olivat äänettömät, eikä minkäänlaista pihinää kuulunut vaikka kuinka äänenvoimakkuutta sääti ja kanavat kävi läpi. Laite toimi muuten kuten ennenkin, eli kellonaika oli näkyvissä ja samoin kelloradion kanssa samassa sähköpistokkeessa oleva lamppu paloi normaalisti. Siis täysi hiljaisuus vain. Aamulla ajattelin, että taisi sitten radio hajota itekseen, mutta se olikin jälleen kunnossa ja on senkin jälkeen toiminut normaalisti.

Kommentit (2)

V.A.Littaa
Seuraa 
Viestejä873
Liittynyt1.4.2008

Näit unta. Minulle on käynyt hieman samoin, ihmettelin unessa miksi en näe kättäni jota heiluttelin edessäni. Sitten havahduin hereille, olin nukkunut silmät auki.

heppanen
Seuraa 
Viestejä25
Liittynyt6.7.2011
V.A.Littaa
Näit unta. Minulle on käynyt hieman samoin, ihmettelin unessa miksi en näe kättäni jota heiluttelin edessäni. Sitten havahduin hereille, olin nukkunut silmät auki.



Olisikin ollut vain unta - sen verran tapahtuma sai hermostumaan, että loputkin unenlahjat yöltä menivät. En väitä, että välttämättä ufo aiheutti häiriön... mutta mikäs muu sitten? (Kahden silminnäkijän muitakin havaintoja paranormaalista yms. meilläpäin tehtynä!)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat