Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Onko selvitetty kuinka läheistä sukua on turvallista olla jos mennään tekemään lapsia yhdessä? Suomessahan on laillista serkkujen avioitua keskenään, mutta mitenkään erityisen järkeväähän se ei ainakaan minun mielestäni ole.

Tuli vaan mieleen Hitlerin seikkailujen toista osaa Teemalta katsellessa. Tämähän oli mitä todennäköisimmin sekaantunut sisarpuolensa tyttäreen, ja aloin miettimään että kuinka paljon heillä on mahtanut olla yhteisiä geenejä verrattuna esim. serkkuihin. Sukurutsatabuhan tuntuu jotenkin enemmän koskevan kahden eri sukupolven välisiä liittoja, ja kuitenkin samalla viivalla olevat eli samaa sukupoleva koskevat liitot voivat olla yhtä haitallisia jos yhteistä geeniperimää on kokolailla. Olen helvetin huono matematiikassa, mutta jos lähdetään siitä että sisaruksilla on keskenään sama perimä [size=50:2vw76gpl](no ei tietysti ole kun se aina pikkuisen vaihtelee per sikiö, mutta teoriassa siis näin!)[/size:2vw76gpl] koska heillä on samat vanhemmet, niin eikö silloin serkuilla ole keskenään 50 % sama perimä? Eli helvetin suuri luku ja ihan liikaa! Miksi serkusten lisääntyminen olisi yhtään sen sallitumpaa kuin vaikkapa enon ja hänen sisarpuolen tyttärensä?

Sivut

Kommentit (18)

Vierailija

Useeimmat kuningasperheet olisivat taantuneet jo apinoiksi jos sukurutsa olisi niin haitallista kuin väitetään. Ihmiskunnan alkutaipaleella on moni suku supistunut kahteen ja siitä sitten taas alkanut kasvamaan.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28941
Liittynyt16.3.2005
Rousseau
Onko selvitetty kuinka läheistä sukua on turvallista olla jos mennään tekemään lapsia yhdessä? Suomessahan on laillista serkkujen avioitua keskenään, mutta mitenkään erityisen järkeväähän se ei ainakaan minun mielestäni ole.



Käytännössä sukusiitoksen ongelmat ovat ensimmäisten sukupolvien aikana epätodennäköisiä, lähinnä harvinaisten perinnölisten sairauksien ilmenemistä normaalia todennäköisemmin. Varsinainen degenraatio tulee vasta myöhemmin. Jos siis lähdetään kahdesta yksilöstä ja annetaan heidän lastensa lisääntyä keskenään ja niin edelleen.

Ei tuossa ole mitään itsestäänselvää turvallista/turvatonta -rajaa.

Olen helvetin huono matematiikassa, mutta jos lähdetään siitä että sisaruksilla on keskenään sama perimä [size=50:1v3pcxiq](no ei tietysti ole kun se aina pikkuisen vaihtelee per sikiö, mutta teoriassa siis näin!)[/size:1v3pcxiq] koska heillä on samat vanhemmet, niin eikö silloin serkuilla ole keskenään 50 % sama perimä? Eli helvetin suuri luku ja ihan liikaa! Miksi serkusten lisääntyminen olisi yhtään sen sallitumpaa kuin vaikkapa enon ja hänen sisarpuolen tyttärensä?



Sisaruksilla on kaksi yhteistä vanhempaa ja noin 50 % yhteistä perimää. Serkuksilla on yhteiset isovanhemmat mutta toiset yleensä erilliset ja yhteinen osuus vain 25 %. Käytännössä serkkujen välillä ongelmat lienevät vielä hyvin eptodennäköisiä, jos ne ovat satunnaisia yksittäistapauksia populaatiossa.

Vierailija

Sukurutsalla on myös hyötynsä. Yhtälailla siinä poistuu jotkut negatiiviset geenit pois genomista. Ideaalitilanteessa, jossa sisaruksilla olisi huippuhyvät geenit, heidän kannattaisi hankkia lapsia keskenään.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Jaa. Minä luulin että sisaruksilla voi olla 100 % sama perimä, jos sattuu periytymisbingossa käymään niin että tupsahtaa samankaltainen sekoitus geenejä toisellakin kertaa kuin oli yhdellä kertaa.

***

Luulenpa että kuninkaallisten sukujen pelastuksena on saattanut aika montakin kertaa olla aisankannattelu... Jos ei kuningatarta/prinsessaa ole vahdittu haukkana 24/7, niin onhan ollut mahdollista että silloin tällöin on tullut niin sanotusti käenmuna pesään.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28941
Liittynyt16.3.2005
Rousseau
Jaa. Minä luulin että sisaruksilla voi olla 100 % sama perimä, jos sattuu periytymisbingossa käymään niin että tupsahtaa samankaltainen sekoitus geenejä toisellakin kertaa kuin oli yhdellä kertaa.



Identtisillä kaksosilla on aika lähellä.

Mutta vanhempi antaa lisääntyessään vain puolet kromosomeistaan. Toinen puoli tulee toiselta vanhemmalta. Lisäksi siinä oli joku mekanismi, joka sekoitti perimää kromosomien välillä, ellen väärin muista. Siksi samalta vanhemmalta menee eri lapsille hieman erilainen setti ja keskimäärin se käsittääkseni on se 50 %.

Luulenpa että kuninkaallisten sukujen pelastuksena on saattanut aika montakin kertaa olla aisankannattelu... Jos ei kuningatarta/prinsessaa ole vahdittu haukkana 24/7, niin onhan ollut mahdollista että silloin tällöin on tullut niin sanotusti käenmuna pesään.



Varmaan tuotakin on tapahtunut ja niitä kuninkaallisia on lopultakin aika paljon. Niitähän on haalittu pitkin Eurooppaa. Ei se niin ihmeellistä populaatiota vaadi, joka pienellä täydennyksellä pysyy lisääntymiskykyisenä.

Vierailija
Vatkain
penni
"Mitä serkumpi sen herkumpi"
- Kälviäläinen sananlasku

"Mitä siskompi sen liskompi"
- Oululainen sananlasku



"Mitä tätimpi sen nätimpi"
_ Jonkun pervon sananlasku.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
Rousseau

Tuli vaan mieleen Hitlerin seikkailujen toista osaa Teemalta katsellessa. Tämähän oli mitä todennäköisimmin sekaantunut sisarpuolensa tyttäreen, ja aloin miettimään että kuinka paljon heillä on mahtanut olla yhteisiä geenejä verrattuna esim. serkkuihin.



Luepa huviksesi Norman Mailerin kirja Adolfin linna. Kirja perustuu tarkkoihin tutkimustietoihin, ja vähän valottaa Hitlerin suvun sukurutsaisuutta.

Hieno kirja, jossa on koko ajan pikkuisen kuvottava maku.

Mailerin mukaan Hitlerkin oli läheisen sukurutsan tulosta.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija

Itse olen kotoisin niin pieneltä paikkakunnalta, että kun kerron isommilta kyliltä kotoisin olevilta olevani ylpeä siitä että vanhempani eivät ole sukua toisilleen, eivätkä myöskään isovanhempani kummaltakaan puolelta, he luulevat että pilailen.

Ennen kuin valtiovalta rakensi teitä, meillä päin oli kyliä, joissa kaikilla oli sama sukunimi. Joissain paikoissa tiettyjen sukujen yleisyys näkyi talojen nimissä vielä 1990-luvulla. Isäni kotikylällä oli kolme sukua. Luojan kiitos toisesta maailmansodasta ja Karjalan evakoista.

Jostain joskus lueskelin, että pikkuserkut saattaisivat tuottaa jopa terveempiä jälkeläisiä kuin kaukaisemman sukulaiset. Heidän immuunijärjestelmänsä on hyvin lähellä toisiaan, mutta vaihtelua on kuitenkin sen verran, että kaikkein suurimmat ongelmat väistetään. Tapasin kerran oikean aatelismiehen, Von jotain, opiskeli diplomi-insinööriksi Tampereella. Sellainen hevosennaamainen hörökorva oli, kuten britannian kuninkaalliset. Amerikkalaisessa popkulttuurissa sen näköiset kaverit soittelevat banjoa takamailla, eli jos sukua pitää rutsata, niin kannattaa valita edes vauras suku.

Vierailija

Ihmisen kehityshistoriassa mutaatiot ovat voineet jatua ja rikastua paljolti sukurutsan kautta, muutenhan ne olisivat väistyneet sukupolvien myötä. Jokin mutaatio on tuonut etua kuten poikkeuksellinen tautikestävyys ja nämä ovat selviytyneet muita paremmin kausista joissa muita on kuollut. Kun ajat on helpottuneet, on populaatio kasvanut ja sisäsiittoisuus vähentynyt.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat