Kilpailu: AARTEENETSINTÄ

Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Valmistelen tällä foorumilla käytävää kuvamontaasikilpailua, jonka teemana on perinteisten Mikä vuosi -historiakilpailujen tavoin historia, kulttuurit ja yhteiskunta; tarkemmin sanoen Euroopan kaupungit. Kilpailussa kuljetaan muutaman kaupunkietapin kautta kohti aarretta keräämällä mukaan yksi aarrearkun avain jokaisesta etapista.

Ensin haluaisin tietää, kuinka moni on halukas osallistumaan kilpailuun. Ilmoittautuminen ei sido mihinkään, vaan kysyn tätä jotta voin jakaa kilpailijat alustavasti yhtä suuriin joukkueisiin.

Ilmoittautuneiden lisäksi kuka tahansa voi kilpailun aikana liittyä toiseen joukkueista, mutta ennakkoilmoittautumisessa on omat etunsa.

Kilpailu kestää ehkä pari viikkoa: yksi uusi vihje per ilta eli tasainen ja rauhallinen tahti. Voit ilmoittautua mukaan vaikka aikoisit osallistua vihjeiden arvailuun vain harvakseltaan.

Järjestämiini historiakilpailuihin tällä olisi erona mm. se, että tämä on joukkuekilpailu ja helpottuu loppua kohti kun vihjeitä tulee koko ajan lisää. Tämä kilpailu on myös vähän visuaalisempi ja kevyempi kuin Mikä vuosi -kilpailut.

Kilpailu alkaa maaliskuun 10. päivänä. Jos siis olet kiinnostunut osallistumaan, vastaa tähän viestiin tässä ketjussa 10.3. mennessä.

Päivitän tuohon alle ilmoittautuneiden listaa. Katkoviiva rajaa ilmoittautuneet kolmeen joukkueeseen. Kaikki samanalkuiset nikit ovat samassa joukkueessa.

Andúril
Arla
Balthasar
beeta
Caratta
Coach
cosini
dhope
elba
geena
Highlander
hudum
Hurskapöllö
iisakka
iisti
Informa
isoV
--------------
Kalevi
K.K.
Kaspian
Korppi
kytoann
lierik
Macho Grande
Mansikki
Maximilian
Merteuil
Messmaker
Mummo
--------------
Nukkumatti
Painimies
Peksu
polliisi
Samukka
Sergei
Símma
Teenager
Toinen totuus totuudesta
Tollukka
tupakka
Volitans
Wolf

Toivottavasti en unohtanut ketään.

Ilmoittautua voi vielä 10.3. asti.

Sivut

Kommentit (81)

Vierailija

Edellinen "Mikä vuosi"-kilpailu oli niin loistavaa aivoja kutkuttavaa viihdettä, että tätä en voisi missata. Count me in.

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Kivaa että näin nopeasti tulee ilmoittautumisia.

Jaan kilpailijat kahteen tai kolmeen joukkueeseen nimimerkin ensimmäisen kirjaimen mukaan niin, että jokaiseen joukkueeseen tulee yhtä monta ennakkoilmoittautunutta.

Ennakkoilmoittautuneet pääsevät joukkueenjohtajiksi: siksi kannattaa ilmoittautua.

Alla ilmoittautumislista ja tämänhetkinen joukkueraja kahdelle joukkueelle. Jos ilmoittautuneita tulee vähintään 18, muodostan kolme joukkuetta.

hudum
isoV
Korppi
-------------
kytoann
lierik
Nukkumatti

Vierailija

Ilmottaudun mukaan, mutta ehdin osallistua vihjeiden arvailuun vain harvakseltaan. Ikäviä nämä kevätkaudet kun on kaikenlaisia tenttejä eikä ehdi roikkua netissä iltaisin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat