Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Euroopan avaruusjärjestö on juuri julkistanut kauan odotetut Planck-luotaimen tulokset.

Planck on koonnut tarkimman koskaan luodun kartan niin sanotusta kosmisesta taustasäteilystä. Kyseinen säteily on jäänne alkuräjähdyksestä.

Vaikka suurin osa tänään julkistetuista tuloksista vastaa nykyisin vallalla olevia teorioita, joukossa oli myös yksityiskohtia, jotka haastavat nykykäsityksemme maailmankaikkeudesta.

Viereinen kuva esittää eurooppalaisen Planck-satelliitin tekemiä havaintoja säteilystä, joka lähti matkalle kun maailmankaikkeus oli vain 380 000 vuoden ikäinen.

Kyseinen valo on vanhinta mitä maailmankaikkeudesta löytyy, sillä aina siihen asti universumi oli 2 700 celsiusasteista kuumaa hiukkaspuuroa, joka esti valon etenemisen. Valo oli vapaa vasta kun universumi oli jäähtynyt niin paljon, että elektronit ja protonit pystyivät yhdistymään vedyksi.

Vaikka kartta on hämmästyttävän yhtenevä kosmologien ennusteiden kanssa, suuressa mittakaavassa tulokset eivät täysin vastaa oletettua.

Kummallisuuksien selittäminen on vielä pitkälti spekulaatiota, mutta tutkijoiden mukaan Planckin tuloksissa saattaisi näkyä muun muassa todisteita syklisestä kosmoksesta ja tietoa omaa maailmankaikkeuttamme mahdollisesti edeltäneestä universumista (tuloksista lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 3/2013).

http://www.avaruus.fi/index.php?id=5011

Ja Syksyn blogista,
...Mutta sen Planck varmisti, että mikroaaltotaustan lämpötilavaihtelut eri puolilla taivasta ovat omituisia.
Teoria ennustaa, miten aaltojen korkeus riippuu aallonpituudesta, ja havainnot vastaavat teoriaa hyvin paitsi isojen aallonpituuksien osalta: niiden korkeus on odotettua alhaisempi. Lisäksi aaltojen pitäisi olla samanlaisia joka puolella, mutta niissä onkin vaihtelua eri puolilla taivasta.
http://www.tiede.fi/blog/2013/03/21/tasainen-askel

Sivut

Kommentit (49)

Vierailija
fenomenologi

Syksyn merkinnästä sai kyllä sen käsityksen, että mitään kovin uutta ja mullistavaa ei ole esiin tullut. Pääosin vanhan tiedon tarkentumista ja joitain uusia löytöjä tai vanhojen varmistusta. Toimittajilla lienee tapana laitta vähän "lapinlisää" tutkijoiden oman hehkutuksen päälle.

Suomalaisen osaamisen taso nousi taas uutisissa hyvin esille. Vaikka olemme avaruustutkimuksessa mukana vain kapeilla sektoreilla ja suhteellisen pienellä taloudellisella panostuksella, niin sellä missä suomalainen tietotaito on mukana, se on huippua maailmankin mittapuulla. Toivoisin, että tällaiset uutiset ravistelisivat myös poliittisia päättäjiä satsaamaan suomalaiseen tutkimukseen suuremmalla panostuksella.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38517
Liittynyt6.12.2009

Oliko niin että jos higgsin bosoni todetaan oletettua kevyemmäkisi niin se aukaisee spekulaatiot myos Kosmoksen luhistumiselle/häviämiselle joka tapahtuisi valonnopeudella...? Siitä olisi sitten "uuden kosmoksen" jälleen hyvä ponnistaa alkupaukun kautta...?

Joo, eli syntyy valon nopeudella laajeneva kupla joka tuhoaa lähes kaiken ja sen jälkipuoliskolla syntyy uusi kaikkeus pienellä viiveellä.
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaati ... aa/a880485

Fotoneita voisi jäädä kertomaan siitä että jotain oli ennen alkuräjähdystä.
Syksy harvemmin esittää omia spekulaatioita blogissaan, ainakaan ennen kun on ehtinyt tutustumaan paremmin tutkimustuloksiin.

Lentotaidoton
Seuraa 
Viestejä5601
Liittynyt26.3.2005

Tuolta englannin-puoleiselta osiolta: eli tämä laajojen skaalojen signaali sekä vastakkaisten suuntien erot:

The most serious anomaly is a deficit in the signal at large angular scales on the sky, which is about ten per cent weaker than the standard model would like it to be. Other anomalous traits that had been hinted at in the past - a significant discrepancy of the CMB signal as observed in the two opposite hemispheres of the sky and an abnormally large 'cold spot' - are confirmed with high confidence. Planck's new image of the CMB suggests that some aspects of the standard model of cosmology may need a rethink, raising the possibility that the fabric of the cosmos, on the largest scales of the observable Universe, might be more complex than we think.

Enemmän struktuuria laajoilla skaaloilla kuin pienillä:

In particular, Planck has provided the first indisputable evidence that the distribution of primordial fluctuations was not the same at all scales, but comprised more structure on large rather than small scales.

Tässä kosmoksen uusin resepti:

Planck's high-precision cosmic microwave background map has allowed scientists to extract the most refined values yet of the Universe's ingredients. Normal matter that makes up stars and galaxies contributes just 4.9% of the Universe's mass/energy inventory. Dark matter, which is detected indirectly by its gravitational influence on nearby matter, occupies 26.8%, while dark energy, a mysterious force thought to be responsible for accelerating the expansion of the Universe, accounts for 68.3%.

Vierailija

Tässä niille, jotka osaavat myös suomea,

Nyt saatujen tulosten mukaan maailmankaikkeuden iäksi tarkentui 13,82 miljardia vuotta. Aiempi arvio oli 13,7 miljardia vuotta.

Mittaustulokset laittoivat myös kosmoksen rakenteen uusiksi. Planckin tulosten perusteella tavallista ainetta on 4,9 prosenttia maailmankaikkeudesta. Pimeää ainetta on 26,8 prosenttia ja jäljelle jäävä 68,3 prosenttia on pimeää energiaa.

Lisäksi kävi ilmi, että universumi laajenee hitaammin kuin tähän asti on luultu eli niin sanottu Hubblen parametri mitattiin jälleen aiempaa pienemmäksi.

Vahvistettu lämpötilakartta näyttää keskimääräisen lämpötilaeron puoliskojen välillä ja ns. "kylmän" pisteen.

Erityisen kiinnostavina tutkijat pitävät CMB-säteilyn lämpötilanvaihtelun poikkeamia ennustetuista malleista. Toinen poikkeama on selvä asymmetria taivaanpuoliskojen välillä. Ennustetun mallin perusteella universumin pitäisi näyttää suunnilleen samalta riippumatta siitä, mihin suuntaan sitä katsoo.

Universumissa on myös "kylmä" kohta, joka on huomattavasti suurempi kuin aiemmin uskottiin.

- Koska Planck on havainnut näin selvästi nämä poikkeamat, mitään epäilystä niiden olemassaolosta ei enää ole. Niitä ei voi enää sivuuttaa kohinana mittauksissa. Ne ovat todellisia, ja meidän pitää löytää niille selitys, Paolo Natoli Ferraran yliopistosta sanoo tiedotteessa.

Cambridgen yliopiston professorin George Efstathioun mukaan päämääränä on kehittää uusi malli, joka ennustaa poikkeamat ja linkittää ne yhteen.

- Olemme vasta alussa. Emme tiedä, onko tämä mahdollista ja minkälaista uutta fysiikkaa saatamme tarvita. Ja se on jännittävää, Efstathiou sanoo.

Planckin mittausten analysointi jatkuu vielä vuosikausia. Niiden takana on parinkymmenen vuoden työ.

Noin 400 miljoonaa euroa maksaneen luotainhankkeen ytimessä ovat ne tärkeimmät eli mittauslaitteet. Yksi niistä on suomalaisvalmisteinen, 70 gigahertsin taajuudella toimiva radiovastaanotin. Sen rakentaminen on ollut suomalaiskäsissä. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja Aalto-yliopiston MilliLabin johdolla rakennettu mittauslaite on ylittänyt odotukset.

- Me rakennettiin se tärkein osa siitä luotaimesta, VTT:n T&K-toiminnan kehittämisen johtaja Jussi Tuovinen täräyttää ylpeänä.

Suomalaislaite on tärkeä, sillä juuri tuolla taajuusalueella mittauksia haittaavat häiriöt ovat pienimmillään.

Vastaanotinta oli rakentamassa 15 suomalaistutkijaa. Heidät mukaan lukien Planck-hankkeessa on mukana laite- ja tiedepuolella 40 suomalaista, joita Tuovinen luonnehtii "ykköskaartiksi". Hän hehkuttaa tiedepuolen suomalaistutkijoita, joiden panos raakadatan käsittelyssä on erityisen merkittävä.

Suomesta asian päällä ovat muun muassa Helsingin yliopiston dosentti Hannu Kurki-Suonio, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist, tutkija Anne Lähteenmäki Aalto-yliopistosta ja avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja Turun yliopistosta. Yhteensä hankkeessa on satoja tutkijoita.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201303 ... 0_ul.shtml

tosikolie
Seuraa 
Viestejä663
Liittynyt1.1.2009
fenomenologi

Viereinen kuva esittää eurooppalaisen Planck-satelliitin tekemiä havaintoja säteilystä, joka lähti matkalle kun maailmankaikkeus oli vain 380 000 vuoden ikäinen.

Ja Syksyn blogista,
...Mutta sen Planck varmisti, että mikroaaltotaustan lämpötilavaihtelut eri puolilla taivasta ovat omituisia.

Hyvät Herrat ja Rouvat,,tarkasteltaisiinko asiaa mittausteknisesti?
(Ilman sarvia ja hampaita.)

Meillä on ns.mittalaite joka tekee havaintoja,,eli vastaanottaa
(säteilyä, mikroaalto, radioaaltoja, kuvaa=valoa jne) ympäriltään avaruudesta.

Mittalaitteeseen tulee signaalia joka on voinut kulkea ties kuinka kauan,,sillä mitattavasta signaalista ei voida sanoa minkä ikäinen se on tai kuinka pitkän matkan se on kulkenut.

Mielestäni tuo kuvan ns. kuva maailmankaikkeudesta tummat kohdat on yksinkertaisesti sellaisia kohtia joiden kohdalla on niin kaukana säteilyä lähettäviä objektia että se ei näy mittalaitteessa.

1. Eli mittausteknisesti tarkasteltuna kyseisen mittauksen perusteella tehtävä päätelmä siitä että mittausignaalin perusteella voitaisiin laskea mitattavan signaalin ikä ja kulkumatka,,on virheellinen.

2. Tästä seuraa selvästi hyvin selkeä ja tieteellisesti looginen päätelmä että tuolla mittausmenetelmän tuloksilla ei voida kertoa mitään maailmankaikkeuden iästä tai suuruudesta.

Niin se vaan on tosiasia,,,

eikä sillä ole merkitystä kuka tämän tekstin kirjoitti.

illuusio
Seuraa 
Viestejä910
Liittynyt22.7.2012
tosikolie

Mielestäni tuo kuvan ns. kuva maailmankaikkeudesta tummat kohdat on yksinkertaisesti sellaisia kohtia joiden kohdalla on niin kaukana säteilyä lähettäviä objektia että se ei näy mittalaitteessa.

Kyllä kait sieltä säteilyä tulee yhtälailla, mutta se on vain hitusen pidempää aallonpituutta. Tämä johtuu paikallisen isomman gravitaation aiheuttamasta isommasta punasiirtymästä.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38517
Liittynyt6.12.2009
fenomenologi
jussipussi
Oliko niin että jos higgsin bosoni todetaan oletettua kevyemmäkisi niin se aukaisee spekulaatiot myos Kosmoksen luhistumiselle/häviämiselle joka tapahtuisi valonnopeudella...? Siitä olisi sitten "uuden kosmoksen" jälleen hyvä ponnistaa alkupaukun kautta...?

Joo, eli syntyy valon nopeudella laajeneva kupla joka tuhoaa lähes kaiken ja sen jälkipuoliskolla syntyy uusi kaikkeus pienellä viiveellä.
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaati ... aa/a880485

Fotoneita voisi jäädä kertomaan siitä että jotain oli ennen alkuräjähdystä.
Syksy harvemmin esittää omia spekulaatioita blogissaan, ainakaan ennen kun on ehtinyt tutustumaan paremmin tutkimustuloksiin.

OK, katsotaan mitä saavat Higgsin bosonin painoksi määriteltyä, sitten poytä katettu vahvemmille spekulaatioille..

Aiheeseen liittyen

Seeing Through the Big Bang into Another World - Professor Sir Roger Penrose

http://www.youtube.com/watch?v=A7ZvVkbo ... 84FF12337F

Vierailija
tosikolie

Mielestäni tuo kuvan ns. kuva maailmankaikkeudesta tummat kohdat on yksinkertaisesti sellaisia kohtia joiden kohdalla on niin kaukana säteilyä lähettäviä objektia että se ei näy mittalaitteessa.
.

Planc mittasi kosmista taustasäteilyä, joka vapautui 380 000 vuotta vanhassa avaruudessa. Ei siinä avaruudessa vielä mitään varsinaisia objekteja edes ollut. Oli vasta ensimäisiä vety- ja heliumatomeja ja säteilyä.

tosikolie
Seuraa 
Viestejä663
Liittynyt1.1.2009
PeP

Planck kuten mikä tahansa mittalaite mittaa on-line. Eli se signaali mikä on mittalaitteessa kyseisellä hetkellä on tätä hetkeä.

On-line signaalin mikään osa ei anna tietoa siitä kauanko se on ollut matkalla tai mikä sen ikä on.
(Tämä on riippumaton siitäkin että onko signaali vakio vai muuntuva.)

Vertaus. Radiosta kuuluu piip-ääni on-line.
Emme voi sen äänen perusteella sanoa minkä ikäinen se on tai kauanko se on ollut matkalla.

Vierailija

Ihan pimeetä ja wäckyä!
Onko se pimeä aine vai pimeä energia, joka avaruusvisualistien käsissä saa semmoisen mukavasti hermosolukkoa muistuttavan muodon?

Eilen taas Avaruuden ikkunoissa(Teemalla) esitettiin maailmankaikkeuden rakennetta, joka oli erehdyttävästi kyllä hermoyhteyksien näköinen.

Vierailija
tosikolie

Emme voi sen äänen perusteella sanoa minkä ikäinen se on tai kauanko se on ollut matkalla.

Jos sinä et tiedä jotain, ei se tarkoita sitä etteivät muutkaan tiedä.
Säteily on muuttunut sen jälkeen kun se vapautui, siitä voi sitten päätellä jotain.

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä5363
Liittynyt9.1.2011

kaikkein turhauttavinta tuossa on, että ensin on odottanut kaksi vuotta Planck satelliitin dataa, mutta sitten kun se ilmestyy, niin sitten pitää odottaa sen analysointia. Olisi voinut yllättää hieman enemmän. Itse olisin kaivannut enemmän tarkennusta inflaatiohypoteesiin.

Omasta mielestäni kiinnostavin yksityiskohta on, että maailmankaikkeuden nykyinen laajeneminen on luultua hitaampaa, eli Hubblen parametriksi (ent. hubblen vakio, joka siis ei ole enää vakio) saatiin pienempi arvo. Mutta tässäkin voi olla kyse vain hienosäädöstä.

Kosmologiassa näyttäisi kuitenkin jäävän paljon temmellyskenttää spekulaatioille. Kenties entisestäänkin enemmän, koska näyttäisi siltä että kosmos on rakenteellisesti rikkaampi kuin standardimalli olettaa.

Mutta hienoa että data saatiin kasaan. Ainakin saatiin nätimpi taustakuva kosmoksesta.

klikkaa kuvaa 3600x1800 resoluution kuvaa varten

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat