Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen kuullut/lukenut jostain, että ihmisen lihaksisto tavallaan kytkeytyy pois päältä yön ajaksi (normaali tilanteessa). Näin turvataan kai se ettei ihminen onnistu vahingoittamaan itseään öisin?

No, avovaimoni nytkähtelee todella voimakkaasti aina ennen nukahtamistaan. Olen miettinyt, onkohan tuo nytkähtely jotenkin yhteydessä siihen lihasten pois päältä kytkeytymiseen? Toisaalta en ole koskaan ennen huomannut, että kenenkään muun, jonka vieressä olen maannut, keho olisi nytkähdellyt noin voimakkaasti...

Onko tuo ihan normaalia tuo voimakas nythkähtely, vai voiko siihen liittyä jotain erikoista? Heräämistä ennen kyseistä nytkähtelyä ei tapahdu.

Voiko lihaksiston "irtoaminen hermostosta" jotenkin aiheuttaa sellaisen virtapiikin lihaksille että se aiheuttaisi tuollaista?

Sivut

Kommentit (21)

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Unesta herääminen ja uneen vaipuminen ovat ainakin epilepsiassa selkeitä riskejä suuremmalle kohtaukselle.

Nytkähtelyt ovat todennäköisesti lähellä niitä ilmiöitä, joita tapahtuu mm epilepsiassa.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

BCK
Seuraa 
Viestejä6960
Liittynyt9.7.2010

Vaaratonta?
http://tieku.fi/kysy-meilta/nukahtamist ... satkiminen

Nukahtamista edeltävä raajojen sätkiminen

Mistä johtuu jalkojen nytkähtely ja sätkiminen juuri silloin, kun olen nukahtamassa? Joskus tähän liittyy vielä putoaminen tunne.

Monista ihmisistä tuntuu silloin tällöin, että heidän jalkansa tai kätensä yhtäkkiä nykivät tai sätkivät muutaman kerran juuri ennen nukahtamista. Joskus, mutta ei aina, tähän raajojen sätkimiseen todellakin yhdistyy epämiellyttävä putoamisen tunne. Ilmiö on hyvin tavallinen ja täysin vaaraton. Jos sen sijaan säpsähtely jatkuu koko nukkumisen ajan, kyseessä on erityinen ongelma, josta käytetään nimitystä periodiset raajojen liikkeet.
Koska tavallista raajojen nytkähtelyä nukahtamisvaiheessa ei pidetä varsinaisena terveyshaittana, sitä ei myöskään ole paljon tutkittu eikä mitään yksiselitteistä selitystä ole esitetty. Yhden teorian mukaan raajojen liikkeet ovat luonnollinen elimistön rentoutumiseen liittyvä reaktio. Lyhytaikainen sätkiminen on siis seurausta lihasten rentoutumisesta. Toinen teoria hakee selitystä kauempaa. Sen mukaan ilmiön taustalla on ihmisen perintö siltä evoluution tasolta, jolloin ihminen tai muut nisäkkäät eivät olleet vielä syntyneet. Ihminenkin on kehittynyt matelijoista, ja joidenkin tutkijoiden mukaan matelijan aivot tulkitsevat lihasten äkillisen rentoutumisen merkitsi putoamisesta. Tällöin aivot antavat raajoille käskyn sätkiä, jotta ne saisivat pitävän otteen jostakin. ”Matelijanaivoteoria” selittäisi sen, että monet kokevat raajojen nytkähtelyn yhteydessä putoamisen tunteen. Kyseessä ei voi olla varsinainen uni, koska ihminen ei vielä nuku. Ehkä osuvampi nimitys olisi lievä aistiharha.

Toisaalta voi olla epilepisaa, nk. joku tuossa edellä arveli?
http://www.terveyskeskus.fi/do.xsp?obje ... 1_765_7841

Tai levottomat jalat?
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=jal00148

Digime84
Olen kuullut/lukenut jostain, että ihmisen lihaksisto tavallaan kytkeytyy pois päältä yön ajaksi (normaali tilanteessa). Näin turvataan kai se ettei ihminen onnistu vahingoittamaan itseään öisin?

No, avovaimoni nytkähtelee todella voimakkaasti aina ennen nukahtamistaan. Olen miettinyt, onkohan tuo nytkähtely jotenkin yhteydessä siihen lihasten pois päältä kytkeytymiseen? Toisaalta en ole koskaan ennen huomannut, että kenenkään muun, jonka vieressä olen maannut, keho olisi nytkähdellyt noin voimakkaasti...

Onko tuo ihan normaalia tuo voimakas nythkähtely, vai voiko siihen liittyä jotain erikoista? Heräämistä ennen kyseistä nytkähtelyä ei tapahdu.

Voiko lihaksiston "irtoaminen hermostosta" jotenkin aiheuttaa sellaisen virtapiikin lihaksille että se aiheuttaisi tuollaista?

Popsiiko vaimokkeesi jotain ryynejä? Voi olla viekkareita...

semitohtori

Ei popsi, ainoa mahdollinen vieroitusoireiden syy olisi sokeri... Mutta sekin erittäin epätodennäköisesti.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä42698
Liittynyt6.12.2009

Toinen teoria hakee selitystä kauempaa. Sen mukaan ilmiön taustalla on ihmisen perintö siltä evoluution tasolta, jolloin ihminen tai muut nisäkkäät eivät olleet vielä syntyneet. Ihminenkin on kehittynyt matelijoista, ja joidenkin tutkijoiden mukaan matelijan aivot tulkitsevat lihasten äkillisen rentoutumisen merkitsi putoamisesta. Tällöin aivot antavat raajoille käskyn sätkiä, jotta ne saisivat pitävän otteen jostakin. ”Matelijanaivoteoria” selittäisi sen, että monet kokevat raajojen nytkähtelyn yhteydessä putoamisen tunteen. Kyseessä ei voi olla varsinainen uni, koska ihminen ei vielä nuku. Ehkä osuvampi nimitys olisi lievä aistiharha.

Äänestäisin tuon teorian puolesta.

Olen kokenut vastaavaa joskus jos ollut vaajaalla unella pidempään eli sellaisessa horrostilassa sitten unen ja valveen rajamailla ennen nukahtamista voi hetken kuvitella tipahtavansa/horjahtavansa ja silloin lihakset nytkähtää joskus hyvinkin voimakkaasti.

Suurempaa huolta en asiasta ottaisi...

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18399
Liittynyt16.3.2005

Mä äänestäisin sellasen teorian puolesta, että jostain syystä se mimmi vaan jännittää jotain (stressi?), ja lihakset on pikkasen "ylivirittyneet", ja sen virityksen laukeaminen aiheuttaa noita säpsimisiä.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Stressiä kyllä on ollut ja tulee olemaankin... Joten on kyllä erittäin mahdollista tuo mitä sanoit.

Myös unen kanssa on ollut ongelmaa, nyt jonkin aikaa.

Onkohan mahdollista että hierojalla käynti vähentäisi jännityksiä niin paljon, että tuo sätkiminn loppuisi? Kuulostaa tämän keskustelun pohjalta siltä että se voisi olla sellanen "mahdollinen ratkaisija".

jussipussi
Seuraa 
Viestejä42698
Liittynyt6.12.2009
DedMoroz
Mä äänestäisin sellasen teorian puolesta, että jostain syystä se mimmi vaan jännittää jotain (stressi?), ja lihakset on pikkasen "ylivirittyneet", ja sen virityksen laukeaminen aiheuttaa noita säpsimisiä.

Esim pitkillä lennoilla näkee näitä säpsimisiä säännollisesti...

jussipussi
Seuraa 
Viestejä42698
Liittynyt6.12.2009
Digime84

Onkohan mahdollista että hierojalla käynti vähentäisi jännityksiä niin paljon, että tuo sätkiminn loppuisi? Kuulostaa tämän keskustelun pohjalta siltä että se voisi olla sellanen "mahdollinen ratkaisija".

Yliväsymys voi triggeroida, hieronta kyllä laukaisee lihaksia sekä hermoja. Hieronta alirvostettu keino rentoutua mielestäni. Ehkä korkeat hinnat karkoittaa kokeilemasta? Ei muuta kuin aikaa tilaamaan.

Miksi ulkoistaa hyvä mahdollisuus suhdetoiminnalliseen hyvinvointiin?

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä42698
Liittynyt6.12.2009
DedMoroz
jussipussi
Digime84

Onkohan mahdollista että hierojalla käynti vähentäisi jännityksiä niin paljon, että tuo sätkiminn loppuisi? Kuulostaa tämän keskustelun pohjalta siltä että se voisi olla sellanen "mahdollinen ratkaisija".

Yliväsymys voi triggeroida, hieronta kyllä laukaisee lihaksia sekä hermoja. Hieronta alirvostettu keino rentoutua mielestäni. Ehkä korkeat hinnat karkoittaa kokeilemasta? Ei muuta kuin aikaa tilaamaan.

Miksi ulkoistaa hyvä mahdollisuus suhdetoiminnalliseen hyvinvointiin?

No joo, miksipä ei, ajattelin ihan ammattitaidollisesti. Se on aika kovaa ja rankkaa puuhaa, hieronta

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18399
Liittynyt16.3.2005
jussipussi
No joo, miksipä ei, ajattelin ihan ammattitaidollisesti. Se on aika kovaa ja rankkaa puuhaa, hieronta

Ei kai tossa ollu tarkotus vetää tunnin ammattisessiota vaan saada se rentoutus ennen nukkumaanmenoa aikaiseksi. Ihan sellanen television äärellä emosen hiusten harjailu ajaa tuota asiaa. Ei luulis olevan kuin hyvästä tahdosta kiinni se.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä42698
Liittynyt6.12.2009
DedMoroz
jussipussi
No joo, miksipä ei, ajattelin ihan ammattitaidollisesti. Se on aika kovaa ja rankkaa puuhaa, hieronta

Ei kai tossa ollu tarkotus vetää tunnin ammattisessiota vaan saada se rentoutus ennen nukkumaanmenoa aikaiseksi. Ihan sellanen television äärellä emosen hiusten harjailu ajaa tuota asiaa. Ei luulis olevan kuin hyvästä tahdosta kiinni se.

Toki kannattaa mainitsemiasi asioita kokeilla. Itse olen huomnannut että 2 tunnin hieronnan jäkeen olo on kuin "puulla päähän lyoty" pakko mennä nukkumaan ei pysy hereillä vaikka yrittäisi ja olo äärimmäisen rento. Suosittelen. Pystyy esim hymyillen lukemaan Tiede lehden keskustelupalstaa ja se on mielestäni iso saavutus

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3419
Liittynyt30.5.2010

Sätkiminen nukahtaessa on tavallista, kun takana on ruumiillisesta työstä raskas päivä.

Avovaimosi jumppaa turhan terhakkaasti, tai sitten teetät hänellä liikaa hommia.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat