Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Rousseau: Jos ihminen on jo suhteessa ja se, tai hänen elämänsä noin kokonaisuutena, vaikuttaa ikävältä, silloin hän antaa itselleen luvan "ihastua päättömästi" ensimmäiseen vastaantulevaan sopivaan ehdokkaaseen. Olisihan se hienoa ja järkevää että ihmiset siististi lopettaisivat ne suhteensa jotka ovat heidän mielestään pystyyn kuolleita tai peräti taakka, mutta käytännössä näyttää siltä että harva lähtee suhteesta ennen kuin on uusi morsmaikku tai sulho valmiiksi katsottuna. Ihmiset oikeuttavat kumppanilleen aiheuttamansa mielipahan ihastuksensa vimmalla ja kuvittelemallaan rakkautensa "aitoudella". Ehkä jotkut löytävätkin sen jonka kanssa he sopivat paremmin yhteen ja on enemmän myönteisiä tunteita osapuolten välillä, mutta toiset eivät löydä ja he onnistuvat vain pilaamaan vanhan parisuhteensa lopullisesti. Oikeastaan aika kunnioitettavaa jos ei mene ruikuttamaan entiseltä kumppanilta että ota takaisin pliis. Se on jo aika pahaa yksinjäämisen pelkoa se että yritetään palata siihen tilanteeseen missä ei oltu tyytyväisiä, kun ei sitten se uusi suhde kantanutkaan.

Entä jos (hetkellinen) paluu on molemminpuolisisti toivottu?
Entä jos rakkaudentunnustus on tietynlaista asian maistelemista?

Voiko parisuhteen hakeminen olla prosessi, jossa se toinen ihminen välillä vaihtuu?
Voiko onnellisen "Päättärin" löytää ilman kokeiluja?

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Sivut

Kommentit (22)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

No nytpä kyllä hahmottelit sellaiset ihmiset ja sellaiset touhut että olisi tullut varmaan aamupöperöt pihalle jos olisin semmoisia ehtinyt appaa... Yksi asia mitä inhoan on teeskentely. Johtuu varmaan siitä ettei ole itseltäni koskaan onnistunut näytellä sitä tai tätä, joten on vaan pakko sietää se oma sietämätön itsensä sellaisena kuin se on.

Tuntuu ällöttävältä että joku voisi ajatellakaan sanoa rakastavansa toista, silloin kun se ei ole totta ja parhaimmillaankin kyseessä on yritys tai toive saada muuttumaan se todeksi sanomalla noin. Lienen kai siis hyvin perisuomalainen tässä kun edellytän että nassu pysyy ennemmin kiinni kuin että sieltä karkaa jotain tyhjiä tunnustuksia joilla yritetään manipuloida toista - tai omaa itseä.

Mutta sen ymmärrän että joskus myöhemmin, ehkä vuosien päästä, voi tajuta että se mitä aiemmin piti rakkautena ei sitä ollut. Ehkä tulee vahvempi tunne jonkun toisen ihmisen kohdalla ja silloin jälkikäteen kokee toiselle tekemänsä rakkaudentunnustuksen teennäisenä. On tätä itsellenikin sattunut, oletin 19-vuotiaana olevani kykenevä tekemään päätelmiä ja sitten myöhemmin ne jälkikäteen tuntuvat suorastaan noloilta ne silloiset päätelmät. Ihmissuhteissa kai pitää elää siinä nykyhetkessä kuitenkin.

Paluu jonkun toisen ihmisen luo kun hänestä on eronnut... Se kai riippuu siitä kuinka syvästi on tullut loukatuksi. Se miten syvä loukkaus on kyseessä ei välttämättä johdu aina itse teosta ja tekijästä, vaan siitä joka loukkaantuu. Joku antaa vaikka kuinka monta syrjähyppyä anteeksi, joku ei anna anteeksi sitä että toinen rakastui toiseen (minä, ainakin). Vähät seksistä, ei siinä paikat kulu keltään (yleensä), mutta se että toinen "ei leiki enää minun kanssani, kun leikkii toisen kanssa" - tuo perimmäinen ja iästä riippumaton hylätyksi ja lempatuksi tulemisen tunne, se voi olla niin vahva että ei todellakaan voisi tippaakaan enää kiinnostaa romanttisessa mielessä koko tyyppi.

Mutta joku josta ei ole koskaan erityisesti eronnut, kun ei ole koskaan oikeasti yhdessäkään oltu, tapailtu vaan joskus vuosien varrella silloin tällöin, se on eri asia. Ja sitä olen itsekin kokeillut, kunnes sitten kaikki mielenkiintoni lässähti silläkin suunnalla. Mutta eihän se mikään parisuhde ollutkaan joten ei ehkä kuulu tähän.

Itse sivumennen sanoen en hyväksy parisuhteeksi mitään satunnaista touhuskelua, vaan kyllä siinä pitää olla ideana se että haluaa olla vain sen yhden ja ainoan kanssa - ensialkuun. Jos vuosien päästä aloitetaan avoin suhde niin se ei sitä parisuhdetta mielestäni kumoa. Mutta jonkinlainen sitoutuminen ja vakiintuminen siinä pitää olla, että se on parisuhde.

Itselleni on varsin vaikea ymmärtää että miten voisi olla sellainen tilanne että vaihtelee kokoajan ihmisiä testaillen kuka olisi paras. Ehkä joillakin kuuluu tuollainen nuoruuteen kun oma persoona on niin keskeneräinen ettei tiedä kuka siihen sopii rinnalle. Mutta jos minkäänlaista tunnetta ei kehity kenenkään kanssa, niin miksi leikkiä hetken aikaa suhdetta kenenkään kanssa? Ei varmaan kauhean kivaa saada tietää olevansa testikumppani. Olisi rehellistä tuollaisessa tilanteessa että on puhuttu puolin ja toisin selväksi että tässä ei seurustella oikeasti. Ehkä monet tietävät tuon puhumattakin, kun ovat niin "katuviisaita" että eivät kaipaa verbaliikkaa tahi manuaalia siihen missä mennään.

Jos kuitenkin omaa vahvan sisäisen vision siitä millainen toivekumppani olisi, eivät ne jotka eivät vähääkään tuota visiota muistuta sillä sen paremmiksi muutu että heidän kanssaan testaa suhdetta että jos tämä nyt jotenkin toimisi kunhan vaan yritämme (sulkea sisäisen vision pois). Ehkä se onnistuu siihen asti että se visio sitten käveleekin kahdella jalalla vastaan. Jos ei kävele koskaan, on eletty järkiliitto hautaan asti kun ei haluttu olla yksin. Toisaalta vaikea kyllä ymmärtää että mitä "järkevää" on siinä että on jonkun sellaisen kanssa jota kohtaan ei tunne rakkautta. Tuttuudesta syntyy tietysti kiintymys jos hyvin käy, mutta jos kuitenkin esim. näkee unia joissa on romanttisissa tunnelmissa toisen kanssa (kuten varsinkin jotkut naiset kertovat näkevänsä), niin onko se oikein että on se yhden kanssa ja haaveilee "paremmasta"? Itse kokeilin tuota yhdessä ihmissuhteessa ja kyllästyin totaalisesti toiseen ihmiseen, ja minä en halua tuntea kielteisiä tunteita hyviä ihmisiä kohtaan.

Vaikka sainhan minä sitten rangaistukseni olemalla ilmeisesti itse vastaavassa asemassa toisessa suhteessa, eli se jonka kanssa oltiin kun haaveiltiin jostain muusta.

Rakkaudentunnustuksia tosin oli molemmissa suhteissa ja tapahtumahetkellä oletin että ne ovat aitoja tunteita. Vaikea sitten sanoa jälkikäteen kenestäkään meistä kolmesta, olivatko. Mutta ehkä teen virheen mitätöidessäni takautuvasti asioita joita ei enää ole?

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Minun ei pitäisi varmaan puhua koko aiheesta mitään Ehkä olen täysin epäkypsä oikeaan suhteeseen. Heko. Jokin vetää ja päädyn niihin ja niistä tulee sitten mitä tulee. Cool.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Ainoa jonka ei kannata puhua parisuhteista on se joka ei niitä halua laisinkaan, eikä ole koskaan myöskään kertaakaan kokeillut.

Jos tuo edellinen kirjoitelmani teki olon noloksi, niin pardon. Se vain minulle on tuo rakkaus-sana sen verran pyhä että tämmöinen reaktio tulee. Mutta yhtäkaikki tässä nyt kumminkin yksin ollaan, joten ei se rakkauden pyhänä pitäminen paljon öisin lämmitä. Mutta kukin taaplaa tavallaan - tärkeintä on kaiketi se että parin molemmat osapuolet ovat ns. samalla sivulla tarinassa, eikä niin että toinen on ihan pihalla siitä mitä toinen duunaa. Jos lähdetään siitä että "kokeilenpa voinko rakastua jos pikkaisen simuloin sitä", niin se parempi että molemmat tekevät niin. Inhaa on jos toinen on kauhean tosissaan mutta toinen ei.

deepndark
Seuraa 
Viestejä2644
Liittynyt4.10.2005

Rakkaus, joo. Olen ollut rakastuneena viimeksi vuonna 2003. Sen jälkeen en ole enää ollut kuin seksuaalisesti latautunut mutta henkisesti en ole kymmeneen vuoteen mitään ketään kohtaan tuntenut. Luulen että jos joskus vielä rakastuisin niin jotain minun sisällä pitäisi muuttua.

Halki, poikki, pinoon - pois mielestä.

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
Rousseau
Jos lähdetään siitä että "kokeilenpa voinko rakastua jos pikkaisen simuloin sitä", niin se parempi että molemmat tekevät niin.



Joo.

Toisesta voi pitää enemmän näin. Eikä sekään ole mitään tyhjää. Vaikka puuttuisikin se todellinen rakkaus tai jokin, öh ...

Juha Myllärinen, Lappeenranta

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
Rousseau
Yksi asia mitä inhoan on teeskentely. Johtuu varmaan siitä ettei ole itseltäni koskaan onnistunut näytellä sitä tai tätä, joten on vaan pakko sietää se oma sietämätön itsensä sellaisena kuin se on.



Vastaan tipoittain ja hajanaisesti valittuihin osioihin, kun ei nyt löydy paukkuja summata oleennaisuuksia. (Nukuin vähän ja pikkasen kehnosti)

Mitä itseeni tulee, niin koko elämäni on kovin irtonaista. Siitä tuli kerrottua runomuodossa (30.10.2011):

Pilvellä matkaaja

Minä tahdo en elää,
siihen en alennu.
Monttuun ikävään ja syvään,
en enää putoudu.

Räkätän ylhäältä täältä,
tarinaa irtonaista.
Rasitteet heitin päältä,
ja tähyilen kaikenlaista.

Alhaalla jos jotain arvollista,
niin saatan piipahtaa.
Mutta jos ei mitään mahdollista,
pilven annan vain kuljettaa.

Tosiaan vähän irrallaan kaikesta. Niin myös positiivisista asioista. Mikähän lie? Nojoo, syynsä on, mutta ei niistä enempää.

Itselläni on se puoli, että kauppaan asioista irrottautumista vähän kaikille, mikäli ongelmia ja ristiriitoja ilmenee. Mutta eiväthän kaikki suostu tällaiseen sopeutumaan. Haluavat kunnon tatsin kaikkeen, hyvään ja samalla huonoon.

Omalta osaltani voisin ehkä pudota elämään ja sen eri muotoihin pikkuhiljaa. Jos se nyt on edes teoriassa mahdollista.

Vähän kaikesta ajattelen siis kevyesti. Myös ihmissuhteista. Olen kai mm "vähän" varovainen.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
Rousseau
Lienen kai siis hyvin perisuomalainen tässä kun edellytän että nassu pysyy ennemmin kiinni kuin että sieltä karkaa jotain tyhjiä tunnustuksia joilla yritetään manipuloida toista - tai omaa itseä.



Kyllä tähän jokin viisaus liittyy. Ainakin tätä kulttuuriympäristöä ajatellen. En alustavasti väheksyisi.

Joskus sanotaan, etteivät ihmiset aina kerro suusanallisesti miten asiat ovat. Pitää olla niin ja niin ehdottoman varma, että uskaltaa avata suunsa. Osa ei uskalla, vaikka olisi syytä. Aivan kuin lumo särkyisi jos ilmaisisi ääneen jotain, mistä ei ehkä koskaan osaa olla varma, ellei osaa avata suutaan sopivasti Eli joltain osin on lukko kokonaisempaa asioiden ottamista kohtaan.

Päinvastaista on yrittää top-down-järjellisesti. Saako se tietoisuuden alakerran alakerran syttymään? Joskus kaupataan kynää suuhun hymyn tekemiseen ja kerrotaan, että se kuulemma toimisi. Ok, onhan tämä enemmän kehon kautta tapahtuvaa kuin ainakin pelkkä faktinen puhesuoritus.

Sekin tulee mieleen sanomattomuudesta, että jos tunteille ei ole oikein nimiä, niin ollaan epävarmoja. Opettele sitten kielellistämistä vähän vaikeammassa tai epäselvemmässä tilanteessa! Kyllä siinä vähän voi odottaa virheellisyyksiä. Eikö?

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Asioista on tullut parisuhteessa turhaan kinasteltua kun kumpikin on ollut samaa mieltä, mutta käyttänyt eri sanoja jolloin idea ei ole toiselle osapuolelle avautunut. Ja senkin olen huomannut että ajatusmaailmaltaan kaikkein lähimpänä toisiaan olevat ihmiset kiukustuvat yllättävänkin paljon toisilleen mitä naurettavimmista nyanssien eriäväisyyksistä. Täysin eri tavalla ajattelevankin näkemys saatetaan suvaita paremmin kuin hiuksenhieno ero, tämä varmaankin sen takia että se koetaan petturuutena että "hengenheimolainen" ei ajattelekaan täsmälleen samalla tavalla kuin itse ajattelee. Varsinkin parisuhteessa tuo asia voi olla hyvin herkkä.

Jotkut tietysti menevät liiallisuuksiin ja olettavat jo siltä pohjalta että kun ollaan suhteessa, se toinen ajattelee samalla tavalla kuin itse ajattelee - ei edes tule mieleenkään kysyä toiselta mitä mieltä hän on. Sitten tuleekin yllätyksenä että toinen on vuosikausia ajatellut aivan toisin. Tuo lienee varsinkin "kansanomaisten" naisten perisynti, tuo että olettaa tietävänsä siippansa ajatukset. Mutta eivät miehetkään puhtain paperein pääse, jos eivät itse osaa sitä suutansa avata vaan mieluummin jurottavat keskenään ja loukkaantuvat siitä että muija päättää kaikki asiat. Suhteessa tulisi aina muistaa että ei olla mikään yksi mieli, eikä edes liha, ja telepatiankin kanssa voi olla vähän niin ja näin. Toimii joskus, mutta ei aina.

***

Jos on itse varsin epäfyysinen ihminen, kuten minä itse jossain määrin olen, tarvitsee välillä konkreettisia asioita ja silloin tietynlainen keveys ja etääntyminen ei oikein onnistu. Jos leijailee liian paljon avaruudessa tai jossain ihan toisessa ulottuvuudessa, voi olla vaikea saada enää minkäänlaista konktaktia muihin. Ei ehkä kauhea asia mikäli kuitenkin pystyy vielä itsensä jotenkuten ihmiskunnan jäseneksi mieltämään ja ei automaattisesti ajattele kaikista muista ihmisistä ettei näillä ole mitään annettavaa minulle tai minulla heille. Joidenkin on helpompi olla eläinten kuin ihmisten kanssa, ja kuitenkaan ihmiset eivät niin kovin kummallisia olisi jos heidätkin ajattelisi vain eläimiksi. Silloin ei loukkaantuisi jos sattuu jotain luonnevikaisia yksilöitä sekaan, eikä harmistuisi jos huomaa että ihmiset jumittavat omissa ehdollistumissaan ja pakkomielteisissä tavoissaan.

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
Rousseau
Itselleni on varsin vaikea ymmärtää että miten voisi olla sellainen tilanne että vaihtelee kokoajan ihmisiä testaillen kuka olisi paras.



En minä ole syvemmin ottaen hengaillut kuin yhden kanssa kerrallaan. Jos on tullut seuraava, niin vastaa sen suhteen jälkeen. Eli en ymmärrä suhteesta suoraan toiseen menoa, vaikka se onkin tavallista.

Jos hyväksyy sen tosiasian, että suhdetta ei voi päättää, vaan se saadaan, niin onko tuossa hengailussa nyt jotain väärää? Miksi täytyy olla the Täydellisyys, jotta voi viettää yhteistä aikaa?

Itse en tosin edes ymmärrä, että mikä ero on ihmissuhteella ja seurustelulla. Eri ihmisten kanssa pääsee erilaisiin kuvioihin. Siihen, mihin pääsee ja on edellytyksiä, niin mikä ettei?

Juha Myllärinen, Lappeenranta

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
Rousseau

...
Suhteessa tulisi aina muistaa että ei olla mikään yksi mieli, eikä edes liha, ja telepatiankin kanssa voi olla vähän niin ja näin.



Eli parisuhde on painotettua painostusta siihen, että toisen tulee olla sen ja senlainen, kun kerran on minun kanssani?

Miksi tuollaisia rasitteita ihmissuhteille? Voiko edes parisuhteelle? Eikö tuossa ole sitä väen väkisin tehtyä?

Kai suhteet ovat ihan ok, olipa ne miten syviä tai miten pinnallisia tahansa tai jotain siltä väliltä. Ihmettelen, että kaikkea pitää luokitella. Mikä on tämän tehtävä?

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Simplex
Seuraa 
Viestejä3033
Liittynyt26.1.2010

Voisin heittäytyä empiiriseen parisuhdekokeiluun jonkun nätin ja naisellisen s/m-kokoisen pääkaupunkiseutulaisen naisen kanssa, jolla ei ole koiria. Yst. vast. yks. viest. Pikkaisen jo jännittää, että tukkeutuukohan tuo viestilaatikko.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä30901
Liittynyt16.3.2005
Simplex
Voisin heittäytyä empiiriseen parisuhdekokeiluun jonkun nätin ja naisellisen s/m-kokoisen pääkaupunkiseutulaisen naisen kanssa, jolla ei ole koiria. Yst. vast. yks. viest. Pikkaisen jo jännittää, että tukkeutuukohan tuo viestilaatikko.



Kiitos vaan. Nyt sitten tiedetään kenen vika on palstan serverien temppuilu ja general errorit. Ei sitä viestitulvaa mikään kestä.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
eskimo
Rousseau
Itselleni on varsin vaikea ymmärtää että miten voisi olla sellainen tilanne että vaihtelee kokoajan ihmisiä testaillen kuka olisi paras.



En minä ole syvemmin ottaen hengaillut kuin yhden kanssa kerrallaan. Jos on tullut seuraava, niin vastaa sen suhteen jälkeen. Eli en ymmärrä suhteesta suoraan toiseen menoa, vaikka se onkin tavallista.

Jos hyväksyy sen tosiasian, että suhdetta ei voi päättää, vaan se saadaan, niin onko tuossa hengailussa nyt jotain väärää? Miksi täytyy olla the Täydellisyys, jotta voi viettää yhteistä aikaa?

Itse en tosin edes ymmärrä, että mikä ero on ihmissuhteella ja seurustelulla. Eri ihmisten kanssa pääsee erilaisiin kuvioihin. Siihen, mihin pääsee ja on edellytyksiä, niin mikä ettei?




Käsitin että tuossa oli kyse sitä että hengaillaan vähän siellä ja täällä ja korkeintaan leikitään suhdetta yhtä aikaa monien kanssa, eli ei kuitenkaan olla oikeasti sitoutuneita yhteen ainoaan ihmiseen ja suhteeseen. Olen ehkä itse joku reliikki, tai erilainen kuin susirajan sisäpuolella asuvat, mutta joitakin keskustelufoorumeita seuraamalla olen saanut sellaisen käsityksen että nuoremmat (alle 30-vuotiaat) ja pääkaupunkilaiset ihmiset pitävät nykyään ihan normaalina sitä että saatetaan harrastaa seksiä ja olla myös ystäviä useammankin ihmisen kanssa ilman että kenelläkään on mitään oikeutta tai edes syytäkään heittäytyä erityisen omistavaksi tai mustasukkaiseksi. Tiistaina olla Masan kanssa ja torstaina Janin kanssa, eikä kukaan ihmettele että missä mennään.

Jos itselläni olisi vahvat sosiaaliset ympyrät, en ehkä ottaisi niin vakavasti parisuhteita ja minullekin kävisi se "hengailu" eli ollaan yhden kanssa (tuskin montaa jaksaisin) sen aikaa kuin sattuu huvittamaan, ilman että se syvenee vuosikausia kestäväksi ihmissuhteeksi. En tiedä. Erakkona sitä on helposti joko/tai-ihminen. Jos aloittaa ihmissuhteen, siinä pitää olla syvyyttä, leveyttä ja täyteläisyyttä, että ylipäätään haluaa ihmisen kanssa olla tekemisissä. Näin siis minulla.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
eskimo
Rousseau

...
Suhteessa tulisi aina muistaa että ei olla mikään yksi mieli, eikä edes liha, ja telepatiankin kanssa voi olla vähän niin ja näin.



Eli parisuhde on painotettua painostusta siihen, että toisen tulee olla sen ja senlainen, kun kerran on minun kanssani?

Miksi tuollaisia rasitteita ihmissuhteille? Voiko edes parisuhteelle? Eikö tuossa ole sitä väen väkisin tehtyä?

Kai suhteet ovat ihan ok, olipa ne miten syviä tai miten pinnallisia tahansa tai jotain siltä väliltä. Ihmettelen, että kaikkea pitää luokitella. Mikä on tämän tehtävä?




Varsinkin vanhan polven ihmiset tavallaan mitätöivät sen toisen osapuolen persoonallisuuden ja olettavat että se on juuri sellainen kuin oma käsitys siitä on. Siinä on yksi syy miksen oikein tule toimeen yli 50-vuotiaiden ihmisten kanssa - en pidä siitä että he luulevat heti ensimmäisiä keskusteluja kanssani käytyään tietävänsä niin tasan tarkkaan millainen ihminen tai kuka minä olen.

Mutta hivenen eri asia, ja kaikkia ikäpolvia koskeva, on se että jotkut kuvittelevat voivansa käyttää toista ihmistä eräänlaisena raakamateriaalina josta he valmistavat itselleen mieluisensa puolison. Jotkut jopa oikein jakelevat ohjeita asiassa ja painostavat kaikkia tekemään samoin. Että ota siitä se reppana mies ja ala muuttumisleikittämään sitä. Vaateta ja stailaa se uusiksi. Minun mielestäni tuollaiset barbileikit eivät kuulu ihmissuhteisiin, ja kokisin miehenä hyvin loukkaavaksi sen että minua aletaan määräilemään että miltä pitää näyttää ja miten olla. Tuntemattomien taholta neuvot vielä sietää, mutta että kumppani olisi kokoajan kimpussa esittämässä omia vaateitaan olemukseeni kohdistuen? Höh.

Oletan että tuollaista tapahtuu kun ei oikeasti rakastuta kumppaniin, vaan otetaan toinen periaatteella "kunhan joku on". Vähänkin älykkäämmät ihmiset eivät kuitenkaan suostu olemaan toisen puettavana nukkena. Tai jatkuvassa käytös- tai koirakoulussa jossa toinen kokoajan huomauttelee mitä nyt tuli tehtyä väärin. Onnistuu se motkottaminen miehiltäkin - itse eräälle ihmiselle hölötin siitä että mahdollisesti olen Asperger-piirteinen, ja sen jälkeen tämä muuten ihan ok ihminen oli tuon tuostakin huomauttamassa että "normaali ihminen tekisi niin ja niin". No perkele tehkööt ihan vapaasti, oli ajatus joka tuli mieleen ja tuskinpa tuollaisen huomauttelijan kanssa olisin parisuhteeseen lähtenyt. (En sano että haluan jotenkin hinkuen vinkuen olla se assi, mutta ei minulla ole mitään pakottavaa tarvetta myöskään mielistellä ihmisiä niin paljon että alan jatkuvalla syötöllä pohtimaan "miten normaali ihminen tekisi" aina ennen kuin teen tai sanon jotain. Ei se olisi mahdollistakaan, koska usein asiat tapahtuvat niin nopeasti ettei ehdi suunnitella miten näyttelisi ja teeskentelisi että pidetään normaalina.)

En minä tiedä miksi ihmisten pitää saada luokitella. Olisikohan selitys se että aivomme kaipaavat järjestystä kaoottiselta vaikuttavaan todellisuuteen?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat