Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Vielä Phonyn aikana kerrottiin julkisesti, kuka on saanut bannia, ja bannia jopa jotenkin perusteltiin vaikka niissä perusteluissa ei ihan aina järkeä ollutkaan. Nykyinen käytäntö näyttää olevan, että banni annetaan salaisesti ja perustelun näkee vain bannattu itse yrittäessään kirjautua sisään. Kaksi vertausta:

1. Jos esim työpaikalla henkilöt A, B ja C keskustelevat esim. kahvipöydässä, ja C poistuu, niin A ja B tietysti lopettavat hänen kanssaan keskustelun, kun ymmärtävät että C on poistunut pöydästä eikä enää voi osallistua keskusteluun. Tämän foorumin toiminta sen sijaan vastaa tilannetta, jossa A ja B olisivat pöydässä laput silmillä ja C:n vaiettua joutuisivat ihmetteleen, että poistuiko se pöydästä vai pitääkö muuten vain suunsa kiinni.

2. Neuvostoliitossa KGB, Itä-Saksassa Stasi jne kävivät hakemassa ihmisiä kotoaan, yleensä keskellä yötä jotta haku olisi mahdollisimman salainen, ja veivät sitten jonnekin salaiseen paikkaan kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi. Ja kadonneiden ihmisten naapurit sitten ihmettelivät, että mihinkähän rikokseen se kadonnut naapuri mahtoi syyllistyä, eivätkä itse uskaltaneet tehdä mitään vähänkään kyseenalaista, koska pelkäsivät itsekin joutuvansa viranomaisten mielivallan kohteeksi. Siis valtaapitävä elitti hallitsi pelon ilmapiirin avulla, ja ihan sama periaate näyttää olevan nyt täällä, moderaattorin linja useille epäselvä, epäselvää mitä saa sanoa ja mitä ei, kuka saa minkäkin vuoksi banneja.

Salaiset bannit ovat siis mielestäni sekä epäloogisia että mielivaltaa, ja näinollen itse kannatan, suorastaan vaadin että banneista kerrotaan julkisesti ja että ne myös perustellaan julkisesti ja asiallisesti. Moderaattorin (nimimerkin) vaihdonhan oli kai tarkoitus korottaa moderoinnin tasoa eikä suinkaan tehdä siitä entistä surkeampaa Muutenkin tuollainen Neuvostoliiton aikainen salailu ei kuulu nykyaikaan, jopa Virheät vaativat avoimuutta...

Sivut

Kommentit (25)

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18399
Liittynyt16.3.2005

Ei. Täällä menee ja tulee ihmisiä monista eri syistä.
Samalla logiikalla kaikkien nimimerkkiä vaihtavien, muuten vaan poistuvien ja poisnukkuvienkin tulisi ilmaista poistumisensa.

Joutavaa informaatiota.

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

jogger
Seuraa 
Viestejä2936
Liittynyt28.8.2011

Pitäisi. Kuten kahvipöytäkeskusteluesimerkkivertauskuvassa selitettiin.

Foorumin salainen sääntö #1: Pienellä alkukirjaimella kirjoitetut aiheet lukitaan.
Foorumin salainen sääntö #2: Älä kerro kenellekään säännöstä #1 tai tulee bannit!

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Ei tarvitse. Lisää vaan turhaa mekkalointia ja kaplakkaa. Mitäpä se muille kuuluu miksi joku bannataan ja bannien yhteydessä asianosainen saa tietää.

Hämmentää.

Vatkain
Ei tarvitse. Lisää vaan turhaa mekkalointia ja kaplakkaa. Mitäpä se muille kuuluu miksi joku bannataan ja bannien yhteydessä asianosainen saa tietää.

No sitä että ne muutkin voivat saada bannia samasta syystä, ja sen jälkeen ihmettelevät "Mix kukaan ei kertonut, että täällä saa bannia tuolla perusteella"? Siinä vaiheessa siitä ihmettelystä ei vaan enää ole mitään apua, varsinkin jos on pitkä/ikuinen banni. Myös bannien pituus olisi hyvä olla yleisessä tiedossa, onhan esim erilaisten rikosten tuomiotkin yleisessä tiedossa, ja valtamediassakin on toisinaan ihmetelty miksi esim joku varas saa pitemmän tuomion kuin joku raiskaaja, jne. Moderaattorihan voi härskisti käyttää valtaansa väärin, jos kukaan ei vahdi sitä, että
1. bannit annetaan aiheesta, ja
2. annetun bannin pituus riippuu "rikoksesta" eikä esim siitä kuinka hyvä moden kaveri on kyseessä.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
TJT
No sitä että ne muutkin voivat saada bannia samasta syystä, ja sen jälkeen ihmettelevät "Mix kukaan ei kertonut, että täällä saa bannia tuolla perusteella"?

Kannatta lukia netiketti.

Hämmentää.

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007
CE-hyväksytty
TJT

... 2. annetun bannin pituus riippuu "rikoksesta" eikä esim siitä kuinka hyvä moden kaveri on kyseessä.

Tunnetko sä moden?

mulla on nimismies hyvä tuttu. jopa niin hyvä että meillä on yhteinen ajokortti.

toisen polven pilkkuvirhe

jogger
Seuraa 
Viestejä2936
Liittynyt28.8.2011
Vatkain
Ei tarvitse. Lisää vaan turhaa mekkalointia ja kaplakkaa. Mitäpä se muille kuuluu miksi joku bannataan ja bannien yhteydessä asianosainen saa tietää.

Milloin on syntynyt mekkalointia ja kaplakkaa kyseisen asian vuoksi?

Foorumin salainen sääntö #1: Pienellä alkukirjaimella kirjoitetut aiheet lukitaan.
Foorumin salainen sääntö #2: Älä kerro kenellekään säännöstä #1 tai tulee bannit!

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
jogger
Vatkain
Ei tarvitse. Lisää vaan turhaa mekkalointia ja kaplakkaa. Mitäpä se muille kuuluu miksi joku bannataan ja bannien yhteydessä asianosainen saa tietää.

Milloin on syntynyt mekkalointia ja kaplakkaa kyseisen asian vuoksi?

Silloin kun sinä olit just poissa täältä.

Ai milloin tämä poissaoloni tapahtui? Minä en kyllä tiedä olleeni poissa.

Oliko muita mellakoita? Sitähän minä ajattelinkin.

On se jännä kun ollaan aina samaa mieltä modejen linjausten kanssa; siitäkin huolimatta vaikka linjaukset muuttuvat päinvastaisiksi; aina se on just hyvä!

Foorumin salainen sääntö #1: Pienellä alkukirjaimella kirjoitetut aiheet lukitaan.
Foorumin salainen sääntö #2: Älä kerro kenellekään säännöstä #1 tai tulee bannit!

ROOSTER
Seuraa 
Viestejä5000
Liittynyt21.6.2009

Käytännössä bannaaminen on turhaa, tarpeetonta sekä hyödytöntä. Kovalevytila on halpaa.

Hetken kuluttua sama julistaja on jollain toisella nimimerkillä huseeramassa. Eihän noita bottejakaan saada kitkettyä.

Keskustelevan yhteisön velvollisuutena on yrittää saada ylilyönnit pois käyttämällä sanan säilää ja älyn valoa.

Jos moderator joutuu puuttumaan bannauksilla peli on jo menetetty.

Sivistyneeseen elämänmenoon myös kuuluu, että tuomioiden perusteetkin julkaistaan.

Huonokin keskustelu on parempi kuin ei keskustelua ollenkaan. Nekin, joilla ei ole mitään annettavaa, voivat aina haukkua enemmistövaltavirrasta eniten poikkeavia hörhöiksi tjsp, saavat siitä sitten kevyen tyydytyksen ja tuntevat itsensä taas hieman paremmiksi/fiksummiksi.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

block52
Seuraa 
Viestejä1972
Liittynyt17.6.2012
ROOSTER

Huonokin keskustelu on parempi kuin ei keskustelua ollenkaan.

Olen itse asiassa hieman eri mieltä. Mielestäni YH-mammojen ei pitäisi päästä jakamaan mielipiteitään vauva.fi-palstalle ja netin käyttöön pitäisi oikeastaan olla jonkinlainen ajokortti. Jos nettiin haluava persoona ilmoittaa vaativansa Applen käyttöjärjestelmän, pitäisi tältä poistaa netinkäyttöoikeus loppuiäksi. Netti oli ihan ok-paikka vielä silloin kun tavikset eivät osanneet mennä sinne.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
jogger
Vatkain
jogger

Milloin on syntynyt mekkalointia ja kaplakkaa kyseisen asian vuoksi?

Silloin kun sinä olit just poissa täältä.

Ai milloin tämä poissaoloni tapahtui? Minä en kyllä tiedä olleeni poissa.

Oliko muita mellakoita? Sitähän minä ajattelinkin.

On se jännä kun ollaan aina samaa mieltä modejen linjausten kanssa; siitäkin huolimatta vaikka linjaukset muuttuvat päinvastaisiksi; aina se on just hyvä!

Et ilmeisesti seuraa tiede.fi -osiota?

asdf
Minusta TJT:n bannit pitää ilmoittaa julkisesti, muita ei. Ja perustella ei tarvitse, kunhan bannitaan.

Olet näköjään lukenut privaattiviestini, mutta ei näy vastausta, joten kysyn ihan julkisestikin: Miksi et, silloin kun vielä olit moderaattori, uskaltanut antaa minulle bannia, vaikka sillä useita kertoja uhkailit, ja kovasti tunnut minua edelleenkin vihaavan...!?

Ja kysymyksiä, jota en muistanut kysyä yv:llä: Oletko itse koskaan saanut bannia? Jos, niin oliko se mielestäsi aiheellista? Jos ei ollut, niin miltä sinusta tuntui?

Btw, mitäs tucille nykyään kuuluu? Häntähän ei ole näkynyt sen jälkeen, kun hän luikki karkuun siitä kaksinstaistelusta, vaikka sinä häntä niin kovasti suojelit, eli ei pärjännyt moderaattorin avullakaan!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat