Seuraa 
Viestejä45973

Tiede 5/2013 lehdessä julkaistu arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilan artikkeli "Islam ja edistys" oli yllättävää luettavaa, jos oli jo lukenut Hämeen-Anttilan suomentaman Koraanin ja Ibn Hishamin kirjoittaman profeetta Muhammadin elämäkerran.

Syyriasta Yhdysvaltoihin muuttanut Wafa Sultan kertoo kirjassaan "A God who hates" (s. 166-167), että hänen tarkistamansa koraanikäännökset eivät ole vastanneet alkutekstejä, koska kääntäjät ovat pyrkineet olemaan poliittisesti korrekteja. Myös Hämeen-Anttila on jossain kertonut halustaan esittää islam mahdollisimman myönteisessä valossa.

Artikkeli "Islam ja edistys" onkin luettava tämä lähtökohta mielessä. Poimin vain yhden esimerkin, koska teksti on liian täynnä vastaavia tapauksia, että kaikkiin jaksaisi puuttua. Hämeen-Anttila kirjoittaa: ""Ajatus juutalaisuuden ja islamin vastakkainasettelusta syntyi vasta 1900-luvulla, kun Palestiinan kohtalo ajoi Israelin ja arabimaat vastakkain". Huomiotta jää tällöin, että vielä Hämeen-Anttilan itse kääntämänä Koraani on täynnä juutalaisia vastaan kohdistettua "vihapuhetta". Se tuntuu itse asiassa olevan koko kirjan eniten tilaa saava asia. Avauksen suura kehottaa välttämään "niiden tietä, joiden päälle Sinun vihasi lankeaa". Jo pienet muslimilapset tietävät, että tällä tarkoitetaan juutalaisia. Suuraa toistetaan päivittäisissä rukouksissa kymmeniä kertoja. Ibn Ishamin elämäkerrassa kerrotaan esimerkiksi Medinan puhdistamisesta juutalaisista. Viime vaiheessa suoritettiin satojen juutalaisten joukkomurha. Elämäkerran mukaan joukkohauta on Medinan keskustassa.

Myönteistä islam-kuvaa varmasti edistää ainakin Suomessa, kun korostaa islamin ja juutalaisuuden periaatteessa hyviä välejä, joita häiritsemään on tullut vain 1900-luvulla niitä sotkemaan putkahtanut "kohtalo". Samalla joudutaan kuitenkin kieltämään tosiasioita. Helsingin yliopiston pieni Arabian ja islamin tutkimuksen laitos on Hämeen-Anttilan johdossa. Ilmeisesti siellä ei kenelläkään ole varaa haastaa laitoksen ainoan professorin omaksumaa linjaa, joka esimerkiksi islamin historian osalta näyttää sokeasti luottavan uskonnon omaan historiankirjoitukseen.

Sivut

Kommentit (346)

Veli Hopea
Seuraa 
Viestejä1249

Islamin ja juutalaisten huonot välit alkoivat Muhammadin ajoista. Kaikki juutalaiset eivät alistuneet, joten siinä olikin Muhammadille riittävästi syytä murhata ja orjuuttaa.

en.wikipedia.org/wiki/Banu_Qurayza#Siege_and_surrender

Kokonainen heimo pyyhkäistiin pois tällä tavoin. Se oli kuulemma Allahin tahto.

New ideas are always criticized - not because an idea lacks merit, but because it might turn out to be workable, which would threaten the reputations of many people whose opinions conflict with it.

ISLAM: Mitä lännen tulee tietää (http://www.youtube.com/watch?v=sbLfpqBx2TU&feature=&p=3C7052B7ADA587B6&i...) (video)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
offmind
Seuraa 
Viestejä19774
Tvomas
Islam on vastarinta pakanallisella juutalais-kristinuskolle. Eikö ole parempi ettei maailma ole yhden huuhaa-laitoksen hallinnassa?

Ei oikeastaan. Ihan samaa paskaa eri paketissa.

Onneksi sentään uskonnottomuus yleistyy vauhdilla.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Taha I
Seuraa 
Viestejä5528
Veli Hopea
Kokonainen heimo pyyhkäistiin pois tällä tavoin. Se oli kuulemma Allahin tahto.



Tuomio oli suoraan Toorasta ja sen langetti pakanaheimon johtaja Sa'd ibn Mua'dh. Ehkä hän ajatteli, että juutalaiset ovat ihan ok Tooran kanssa.

Toisaalta koko homma haiskahtaa vähän samalta kuin julmat viikingit sarvikypärissään...

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä18673
Adso
""Ajatus juutalaisuuden ja islamin vastakkainasettelusta syntyi vasta 1900-luvulla, kun Palestiinan kohtalo ajoi Israelin ja arabimaat vastakkain".

Tämä on kyllä niin raju väite että en olisi ikinä uskonut Hämeen-Anttilan tällaista esittävän. Hän ei voi olla tuntematta niitä konflikteja ja erimielisyyksiä joita juutalaisten ja muslimien välillä oli jo Muhammadin aikaan (ja ennenkin. Jopa Herodes suuri kävi sotaa arabiheimoja vastaan). H-A:lla sentään on yleensä ollut faktat kohdallaan, mutta nyt hän menee islamin myötäilyssään pidemmälle kun koskaan ennen ja siirtyy jo epätoden puolelle.

Veli Hopea
Islamin ja juutalaisten huonot välit alkoivat Muhammadin ajoista. Kaikki juutalaiset eivät alistuneet, joten siinä olikin Muhammadille riittävästi syytä murhata ja orjuuttaa.

Jotakuinkin näin.

When an educated, influential person tweets something he knows is a lie, he is announcing his contempt for the general public. He’s saying he considers you so stupid that you’ll believe the lie.
Andrew Stroehlein

Tvomas
Seuraa 
Viestejä2371
Sioux
Mikä tekee mielestäsi Kristinuskosta pakanallisen?

Sen historia ja nykyisyys. Kristinusko ei noudata 10 käskyä eikä Jeesuksen oppeja joten kristinuskon pyhän kirjan raamatun mukaan kristinusko on pakanallinen. Voi olla että Muhammed sen tajus ja siksi vastarinta.

Pakkoruotsi on yleissyövyttävä aine.

Reifengas
Seuraa 
Viestejä4475

Islamilaisen kulttuurin ansioksi tunnustetaan yleisesti antiikin viisauksien säilyttäminen jopa länsimaisen kulttuurin hyväksi.

Päätelkää itse, mitä edistys isalmissa tarkoittaa.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Tvomas
Sioux
Mikä tekee mielestäsi Kristinuskosta pakanallisen?

Sen historia ja nykyisyys. Kristinusko ei noudata 10 käskyä eikä Jeesuksen oppeja joten kristinuskon pyhän kirjan raamatun mukaan kristinusko on pakanallinen. Voi olla että Muhammed sen tajus ja siksi vastarinta.



"Kristinusko" lähti leviämään jo Jeesuksen elämän aikana hänen opettamana.

Tvomas
Seuraa 
Viestejä2371
Sioux
Tvomas
Sioux
Mikä tekee mielestäsi Kristinuskosta pakanallisen?

Sen historia ja nykyisyys. Kristinusko ei noudata 10 käskyä eikä Jeesuksen oppeja joten kristinuskon pyhän kirjan raamatun mukaan kristinusko on pakanallinen. Voi olla että Muhammed sen tajus ja siksi vastarinta.



"Kristinusko" lähti leviämään jo Jeesuksen elämän aikana hänen opettamana.

Ehkä "kristinusko" mutta ei kristinusko. Älä sekoita niitä. Kristinusko ei kunnioita 10 käskyä eikä Jeesuksen oppeja, toisin kuin Jeesuksen opettama "kristinusko".

Kristinusko:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikean_ensimm%C3%A4inen_kirkolliskokous

"Kristinusko":
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gnostilaisuus

"Apostolinen uskontunnustus syntyi ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla Rooman seurakunnassa. On esitetty, että se muotoiltiin kirjalliseen muotoon gnostilaisuutta vastaan. Se on ollut lännen kirkolle (siis Rooman patriarkaatin valtapiirille) aina tärkeä, mutta itäisessä kirkossa sitä ei ole omaksuttu.

Se tuli osaksi varhaisen kirkon järjestystä vuonna 325 kristillisten seurakuntien järjestäytyessä Nikean kirkolliskokouksessa" http://fi.wikipedia.org/wiki/Apostolinen_uskontunnustus

Yksikään aito apostoli ei ole tuota tunnustusta allekirjoittanut joten se on harhaopillista eli toisin sanottuna pakanallista. Johan sen nimi kertoo ja aika ettei yksikään aito aposteli edes elänyt tuolloin.

Aito aposteli Andreas.

Pakkoruotsi on yleissyövyttävä aine.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14249

Wafa Sultanin kirja on kieltämättä hauska. Hän nuijii islamia joka puolelta kuin vihainen pikkulapsi, mutta esimerkit ja kielikuvat ovat tehokkaita. Sultan oli Time-lehden "most influential people in the world" -listalla vuonna 2006. Hän on siis syyrialainen nainen ja psykiatri, eräänlainen jenkkien Ayaan Hirsi Ali.

Mitään näyttöä Koraanin sanamuotojen pehmentelyistä hän ei kirjassa esittänyt, vaan omia arvelujaan?

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Tvomas
Sioux
Sioux
Mikä tekee mielestäsi Kristinuskosta pakanallisen?
Sen historia ja nykyisyys. Kristinusko ei noudata 10 käskyä eikä Jeesuksen oppeja joten kristinuskon pyhän kirjan raamatun mukaan kristinusko on pakanallinen. Voi olla että Muhammed sen tajus ja siksi vastarinta.



"Kristinusko" lähti leviämään jo Jeesuksen elämän aikana hänen opettamana.

Ehkä "kristinusko" mutta ei kristinusko. Älä sekoita niitä. Kristinusko ei kunnioita 10 käskyä eikä Jeesuksen oppeja, toisin kuin Jeesuksen opettama "kristinusko".

Kristinusko:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikean_ensimm%C3%A4inen_kirkolliskokous

"Kristinusko":
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gnostilaisuus[/quote]


Meillä on eriävä näkemys "kristinuskosta". En tarkoittanut Gnostilaisuutta mikä on vain yksi lukuisista Kristinuskon(?) haaroista.
Kristinuskossa on vain aina ollut eriävä näkemys "oikeasta näkemyksestä" mitä Kristinusko on.

Mutta tarkoitin "kristinuskolla" "mitä Jeesus opetti", eli historian saatossa kirkon sisällä toimineita eri herätysliikkeitä.
Pääosa UT:n (eikä vanhan) opetuksesta kun ei oikein luonnistunut kirkolle eikä valtiolle. Eikä edes herätysliikkeiden sisällä.

offmind
Seuraa 
Viestejä19774
Sioux
Itse asiassa toisin kuin Wikipedia sanoo, myös Islam voidaan lukea pakanallaiseksi.

Vain hihhulikristillisyyden näkökulmasta. Kun taas uskonnottomasta näkökulmasta juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla ei ole merkityksellisiä eroavaisuuksia.

“He was a dreamer, a thinker, a speculative philosopher...or, as his wife would have it, an idiot.” Douglas Adams

Chair
Seuraa 
Viestejä2803
offmind
Uskonnottomasta näkökulmasta juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla ei ole merkityksellisiä eroavaisuuksia.

Ilmiö sama kuin se, että aluksi kaikki kiinalaiset näyttävät samannäköisiltä. Vasta kun katsoo tarkemmin huomaa, että eroja on valtavasti.

Kun perehtyy juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin tarkemmin, huomaa niiden eroavaisuudet selvästi. Kuten sanonta kuuluu: mitä vähemmän tietoa sitä varmemmat mielipiteet. Mitä enemmän tietää sitä selvemmin huomaa, kuinka vähän sitä oikeasti tietää.

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

Chair
Seuraa 
Viestejä2803
Adso
Myönteistä islam-kuvaa varmasti edistää ainakin Suomessa, kun korostaa islamin ja juutalaisuuden periaatteessa hyviä välejä, joita häiritsemään on tullut vain 1900-luvulla niitä sotkemaan putkahtanut "kohtalo". Samalla joudutaan kuitenkin kieltämään tosiasioita.

Juuri näin. Lainaus Wikipediasta:

Islamilaisessa maailmassa juutalaiset määriteltiin dhimmeiksi (”alistettu kansa”). Tämän ns. Omar-sopimuksen myötä juutalaisille sallittiin vain huomaamaton ja rajoitettu elämä, ja he joutuivat tunnistamisen vuoksi pukeutumaan naurettaviin vaatteisiin. Vastineeksi he saivat elää rauhassa omia tapojaan noudattaen. Tästä huolimatta myös islamin kulta-aikana esiintyi ajoittain juutalaisten joukkomurhia niin islamilaisessa Espanjassa kuin Pohjois-Afrikassakin. Satoja juutalaisia teloitettiin vielä 1800-luvulla arabimaissa väitetyistä rituaalimurhista.

Natsitouhua satoja vuosia ennen natseja. Englanninkielisessä Wikipediassa selvästi laajempi artikkeli. http://en.wikipedia.org/wiki/Islam_and_antisemitism

Lausuntojensa ja tekstiensä perusteella Jaakko Hämeen-Anttila on enemmän islam-propagandisti kuin vakavasti otettava tutkija.

"Die Theorie bestimmt was wir beobachten können."(Albert Einstein)

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat