Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Toisesta ketjusta:


Sorbus Aucuparia: Tässä aiheessa mennään taas "todellisuuden" rajoille. Jos onanoin mielessäni toinen henkilö, ja tämä toinen (joutuu) kokee saman, missä määritämme "todellisuuden" rajan? Tähänpäivään mennessä ei ole osattu osoittaa MERKITSEVÄÄ eroa niin sanotun fantasian ja "aineellisen maailman" välillä.

Toki edellämainittu seksuaalinen ahdistelu on häiritsevää ja väärin. Mutta kuinka moni meistä EI ole kokenut vastaavaa? Tämän toki voi selittää kahdellakymmenellä tavalla. Mikä erottaa tämän "virallisen" todellisuuden monista "pään"sisäisistä maailmoista? Toki muiden henkilöiden ajattelu ja toimet kumpuavat jostain, mutta mistä?

Rousseau: Ero kuvitelman ja todellisuuden välillä: fyysinen aistimus.

Ei taida kauhean yleistä olla että saisi orgasmin pelkästään fantasian avulla, ilman että stimuloi samaan aikaan genitaalejaan fyysisesti millään tavalla. Onanointi eli genitaalien stimulointi ja seksin harjoittaminen ovat kumpikin fyysisiä toimintoja ja lopputulos voi olla sama.

Kivuliaampi esimerkki on se että jos fantasoit päässäsi raiskaavasi Ullan, Ulla ei koe kipua. Mutta jos raiskaat hänet oikeasti, Ullaa saattaa sattua helvetisti. Kysy sitten Ullalta miten pään sisäinen maailmasi on eronnut todellisuudesta, jos et niitä muuten erota.

Hubert J. Farnsworth: En tunne Ullaa, mutta Ullan vastaus saattaa olla ihan mikä tahansa. Ehkä hän pyytää tekemään sen uudelleenkin.

Rousseau: Ehkä ja ehkä. Satunnaiset poikkeukset (kahelit ihmiset) tuskin määrittelevät sitä miten asiat todennäköisimmin ovat. Raiskaus on sitä että ihminen on toisen ihmisen seksuaalisen toiminnan kohteena vastoin tahtoaan. Tietysti jälkikäteen voi vaikka selitellä itselleen asiat parhain päin että kyllähän minä salaa halusinkin, jos ei kerta kykene kohtaamaan sitä seikkaa että ei todellakaan halunnut ja päätyi esineen asemaan, käytetyksi.

Nimittäin harva meistä ihmisistä sietää sitä ajatusta että ei olekaan vallankahvassa mitä tulee omaan elämään ja kehoon. Että voi tapahtua mitä vaan. Pidämme jumalharhastamme kiinni vaikka kynsin hampain, siitä harhasta että ME olemme oman elämämme jumalia ja päätämme kaiken mitä meille tapahtuu. Uskon että sen takia monet raiskatut alkavat syyllistämään omaa itseään ja olettavat että jos olisivat tehneet niin ja noin niin se toinen ei olisi käynyt käsiksi.

Avuttomuus on asia mitä aikuinen ihminen ei kestä. Voi kestää ihan mitä tahansa paskaa jos kuvittelee että itse pystyy siihen jotenkin vaikuttamaan. Se että on masokisteja jotka mukamas nauttivat siitä että antavat vallan pois on vain silmänlumetta, sillä hehän pitävät vallan itsellään mieltäessään että heillä ON valtaa joka on poisannettavissa. Se jota rääkätään ilman että hän saa itse sitä valita tuleeko rääkätyksi vai ei, ei ole masokisti, vaan uhri.




Voisiko olla niin että ihmiset eivät vaan kertakaikkiaan kestä sitä sietämätöntä tietoisuutta että he eivät voi vaikuttaa elämäänsä juuri mitään? Lopulta kun oikein alkaa ahdistamaan se että elämä jyrää mennen tullen, turvaudutaan sitten Jeesukseen (tai johonkin toiseen turvarieputyyppiin).

Ja haukikin taitaa olla kala.

Voiko siitä oikeastaan ihmisiä soimata jos he eivät vaan kestä sitä että pitää olla täällä elämässä ja maailmassa riepoteltavana kuin kuollut puunlehti tuulessa... Kaikki me emme jaksa mitään loputonta eloonjäämistappeluakaan jossa pitäisi kyetä monottamaan lajikumppaneita vyön alle että saa varmistettua itselleen ja omille geeneilleen lokoisimmat oltavat.

Kommentit (10)

Uskoon tulemisesta tiedän kovin vähän. Ei ole mitään euforiaa mitkään jumalat laittaneet,
mutta toi on kyllä hyvä syy uskoa johonkin itseä suurempaan.
Aika pieniä tomuhiukkasia ollaan täällä kosmoksessa.

Toki löytyy paljon psykologisia syitä miksi ihminen tulee uskoon, ei ole koskaan uskonut tai lähtee uskosta. Näitähän voidaan yrittää selittää maailman loppuun asti. En silti tyhmentäisi uskovaisia kuvittelemalla itse olevani heidän yläpuolellaan ja lähestyen asiaa sitä kautta. Vaikka ymmärrän paljon mielen kausaliteetteja, usein epäonnistun kyseenalaistamaan riittävästi sitä miksi olen juuri tässä pisteessä nyt, miksi kuvittelen olevani niin varma asioista kuin olen, olenko sittenkään niin rationaalinen kuin kuvittelen olevani ja voinko edes luottaa rationaaliseen ajatteluun epätäydellisellä informaatiolla.

Myös uskovaiset ovat rationaalisia ihmisiä ja he kokevat esimerkiksi Jeesuksen sanoman omien päätelmiensä mukaan olevan Jumalan sana. Onhan raamattu tietyllä tapaa melko poikkeuksellinen kirja kun tutkit sen historiaa. Jo tämä voi olla riittävä todiste joka saa ihmiset uskomaan sen sanomaan. Ihmiset voivat tulkita raamattua monin tavoin ja jos lähestyt uskovaisia harmaana joukkona, on lähestymistapasi väärä. Uskovaisia on todella kirjava joukko, joista joka ikinen uskoo omalla tavallaan, osa rationaalisesti osa täysin kulttuurillisen oppien kautta. Lisäksi ihmiset ovat voineet kokea "ihmeitä" tai muita uskonnollisia kokemuksia, jotka ovat heille todiste Jumalasta. Kyllä varmasti taustalla on halu uskoa hyvään, ja kenelläpä ei olisi. Jos et halua uskoa jotain, varmasti myös taistelet kaikin rationaalisin keinoin sen olemassaoloa vastaan ja päinvastoin.

Itse olen tullut siihen tulokseen että on hyvin mahdollista että kaiken tämän takana on jotain niin käsittämätöntä ettemme vain kykene tämän laatikon sisältä rationalisoimaan tätä. Rationaalinen mielemme voi asettaa meille ansan egosta puhumattakaan. Me voimme nähdä aivan äärettömän pienen pätkän siitä janasta, jota todellisuudeksi kutsumme. Meille tämä janan pätkä on kuitenkin kaikki mitä on. Me emme oikeastaan pysty tekemään kuin valistuneita arvauksia tietyn matkan päähän tuosta janasta ja siksi joudumme aina epäilemään kaikkea olevaisuutta. Lukeudun siis tässä mielessä deistiseksi agnostikoksi. Asioita lukeneena ja nähneenä epäilen olevan hyvin mahdollista että jotain muuta kuin mihin käsityskykymme riittää on menossa tässä maailmassa. Toisaalta on mahdollista että kaikki on kuvitelmaa ja virheellistä tulkintaa. Minusta ei ole mitään hienompaa kuin toisinaan vain todeta etten tiedä enkä voikkaan tietää ja kuka väittää tietävänsä ei ole vielä ymmärtänyt ongelman ydintä. Keskustelua se ei saa tappaa, mutta lähestymistavoissa voisi olla korjaamisen varaa.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Tarkemmin ajatellen ketjun nimenä olisi ehkä parempi ollut vaikkapa Avuttomuuden aiheuttaman tuskan turruttaminen. Onhan näitä uskoontuloja jo varmasti mietitty aika paljon tälläkin foorumilla, ja tietenkään en kuvittele olevani semmoisen yläpuolella asiaa tarkastelemassa koska itsellänikin oma uskoni on (joka ei siis ole k-usko).

Myöskään en välttämättä ajatellut mystisiä kokemuksia, minkäänlaisia kun aloitusta laadin. Ajattelin sitä syvää avuttomuuden tunnetta joka ihmisellä voi olla kun hän tiedostaa ettei pysty vaikuttamaan oikein yhtään mihinkään. Vuosia sitten tv-sarjassa Mulla alla joutui hautaustoimistoa pyörittävä (homoseksuaali) mies jonkinlaisen kidnappauksen kohteeksi. En muista enää juonikuvioita miten se asia tarkalleen meni ja miksi hänet napattiin, mutta sen muistan että uhrin avuttomuus tuli hyvin ilmeiseksi, samoin hänen jälkikäteen kokemansa traumaperäinen stressireaktio.

Olemme niin tottuneita siihen että fiktiossa aina sankarit pelastuvat mitä surkeimmista oloista ja sankarin ura se sen kuin jatkuu. Ennenvanhaan sankarit olivat miehiä, ja naisten osa oli olla niitä kirkuvia uhreja joita miehet pelastivat (tai joiden murhia miehet selvittelivät näissä tarinoissa). Kukaan ei koskaan pysähtynyt miettimään sitä millaista avuttomuutta ja raivoa loputon uhrin osaan päätyminen naissukupuolessa saattaisi herättää. Feministit sitä sitten alkoivat pohtimaan, ja se pohdiskelu on ilmeisesti vain herättänyt lisää raivoa, kummassakin sukupuolessa.

Avuttomuuden tunne tulee maailmassa aina olemaan läsnä, ja itseasiassa se koskee kyllä meitä kaikkia, koska kukaan ei ole sellainen puolijumala että pystyisi varmistamaan itselleen niin lokoista oltavat että takuuvarmasti elää 120-vuotiaaksi juuri sellaista elämää kuin tasan itse tahtoo. Avuttomuuden tunne on myös niin vastenmielinen että harva sitä haluaa edes miettiä mitenkään, analysoida ja selvittää. Ennemmin halutaan miettiä miten jokainen voisi olla oman elämänsä sankari, vaikka ilmiselvää on että sankariainesta eivät kaikki voi olla.

John Carter
Seuraa 
Viestejä9885
Liittynyt17.2.2006

Mistä luulette johtuvan sen, kun asiaa tarkastellaan toisinpäin eli näkökulmasta, että minkä vuoksi ihminen jättää uskonnon, johon on aikaisemmin kuulunut? Yhteiskunnassamme tämä ilmiö on nykyään suurempi kuin uskoon tulo.

" Käsittämätöntä luonnossa on sen käsitettävyys. " Albert Einstein

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Runsas sosiaalinen kanssakäyminen varmaankin turruttaa monelta ihmiseltä luonnollisella tavalla mielen reunoilla väikkyvät pelot, ne sellaiset että elämässä/maailmassa voi tapahtua aivan mitä tahansa ja omalla itsellä ja elämällä ei ole yhtään mitään merkitystä.

Vaikka itseäni kiinnostaakin katsomuksessa vain ja ainoastaan se että tuntuuko se omalta, varmaan aika moni ihminen ajautuu jonkin opin pariin vain sen takia että siellähän ne hänen kaverinsakin jo ovat, tai sieltä löytyy kavereita. Jos sosiaalinen vuorovesi liplattaa poispäin uskonnoista ja kaveripiireissä tuleekin muodikkaammaksi olla uskonnon vastainen, eikä uskovainen, sitten mennään siihen suuntaan seuraavaksi.

Ihminen haluaa kuulua suureen universaaliin joukkoon, mitä suurempaan sen parempi. Tasavertaisena, joka piirre on kaikissa uskonnoissa. Jumalaa voi lahjoa muttei ostaa. Tuo on alkukantaisen ihmisen "safety by numbers" = "kadota massaan" suojautumiskeinon kehitysversio missä jokin ylivertainen takaa suojan ja jos pullikoi niin ei suojaa. Maailma on järkyttävän suuri ja koaattinen paikka jossa yksilö ei riitä mihinkään vaan on oltava joukko. Kouluissa opetetaan toimimaan joukossa, ei ymmärtämään maailmaa, vaan kaava millä sitä selitetään.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
John Carter
Mistä luulette johtuvan sen, kun asiaa tarkastellaan toisinpäin eli näkökulmasta, että minkä vuoksi ihminen jättää uskonnon, johon on aikaisemmin kuulunut? Yhteiskunnassamme tämä ilmiö on nykyään suurempi kuin uskoon tulo.

Omalla kohdallani usko yliluonnolliseen on säilynyt lähes samana kuin mitä se oli lapsena. Pidätän itselläni oikeuden uskoa siihen, että ennen alkuräjähdystä oli jokin voima joka vaikuttaa edelleenkin.
Kirkosta erosin koska en halua kuulua sellaiseen kerhoon mihin en ole omasta tahdostani koskaan liittynytkään. Ja juoppona kyseisen kerhon jäsenmaksua en halua maksaa koska haluan juoda senkin rahan.

tietää
Ihminen haluaa kuulua suureen universaaliin joukkoon, mitä suurempaan sen parempi. Tasavertaisena, joka piirre on kaikissa uskonnoissa. Jumalaa voi lahjoa muttei ostaa. Tuo on alkukantaisen ihmisen "safety by numbers" = "kadota massaan" suojautumiskeinon kehitysversio missä jokin ylivertainen takaa suojan ja jos pullikoi niin ei suojaa. Maailma on järkyttävän suuri ja koaattinen paikka jossa yksilö ei riitä mihinkään vaan on oltava joukko. Kouluissa opetetaan toimimaan joukossa, ei ymmärtämään maailmaa, vaan kaava millä sitä selitetään.

Aikaisemmin se joukko oli iskä, äiskä ja "häiskä" (=veli tai sisko), sitten kylä, sitten kansa ja nyt se onkin sitten koko maailma.
Nykyisen nuorison "eksistentiaalisen ahdistuksen" voisi näin ollen olettaa olevan rankempaa laatua, kun pitää "yks kaks" ollakin koko "universumin" osa. Kyllä siinä herkästi lähtee mukaan eriasteisiin ja erilaisiin "joukkohysterioihin" ja enemmistön mielipiteiden toteuttamiseen, vaikka olisivatkin järjettömiä. Ihan perusperheeseen kuulumisesta aloitettaessa on "varaa" kasvaa "isommaksi" ja saada "suuren maailman" asiat turvallisen etäisyyden kanssa ja kautta. Ihminen on luotu niin, että hän hakeutuu "ihmisen kokoisiin ympyröihin", joita sitten on tarjolla haahuilijoista huuhailijoihin, ja joista nuoren on vielä itse jaksettava ottaa selvää, mitä ne ovat ja onko niistä samastumiskohteiksi. Huh, huh.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat