Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Olen käyttänyt aika paljon uutisten lähteinä mm Amppareiden sivustoja.
Siitä on kokemusta siis pitemmältä ajalta.

Sellainen tuntuma on jäänyt, että sivusto puffaa erilaisia tuotteita. Milloin mikäkin tieto-vuoto tai sensaatiomaisuus ilmenee tietyistä kännykkämerkeistä etc.

Jos totta, niin onko tuo laillista edes? Eettisyys on toki oma juttunsa eli tahon luotettavuus.

Huijaamiseksi on tässä yhteydessä ajateltu sellaista mielipidevaikuttamista, jota kansalaiset eivät niin selkeästi huomaa, mutta siitä huolimatta saattavat vaikuttua tietoisesta harhaanjohtamisesta tai jonkin asian tietoisesta painotuspyrkimyksestä eli sanotaan vaikka piilopolitiikasta. Miten tätä nyt kutsuisikaan?

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Kommentit (12)

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

3 ääntä eikä vastauksia. Mitähän kansa ajattelee?

Tämän sortin epäily tai jopa epäluuloisuus menee helposti hörhöjen piikkiin, kun hörhöt uskovat salaliittoihin ja kaikkeen epäilyttävään. Leima vierittyy helpon automaattisesti kaikille, jotka aloittavat aiheensa jotenkin tällä tapaa. Syytä on, mutta tämä on samalla myös ongelma. Siinä menee terve epäilykin pesuveden mukana.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Nobelaner
Seuraa 
Viestejä1767
Liittynyt9.6.2011

Jos kysyt että huijaako joku tietty sivu tai uutislähde niin siihen on vaikea sanoa mitään, eri uutislähteethän jatkuvasti käyttävät toisiaan ristiin. Eli et voi jostain uutisesta sanoa että onko se vääristelty heti ensimmäisen uutislähteen toimesta vai onko vasta ketjun kolmas vääristellyt uutista halujensa mukaan. Lisäksi tietenkin esiintyy paljon osaamattomuutta jonka takia uutiset menevät pieleen, tällöin ei kuitenkaan mielestäni ole kyse huijaamisesta.

Esimerkkejä minulla ei montaa ole koska harvoin tulee tiedettyä asioista suoremmilta kanavilta kuin suomalaisilta tiedotusvälineiltä. Muutaman vuoden takaa kuitenkin ehkä muistatte sen Thaimaan sotilasvallankaappauksen joka liittyi Thaksinin poistamiseen pääministerin pallilta, tuohan yleisesti uutisoitiin ympäri maailman niin että thaimaalainen enemmistö olisi halunnut Thaksinista päästä eroon. Tämähän ei todellisuudessa pitänyt paikkaansa lainkaan. Tästä esimerkistä on kuitenkin helppo päätellä että tuossa uutisessa huijauksen alkulähde on varmasti joku Thaimaalainen uutisvälittäjä eikä esimerkiksi Suomessa YLE tai Helsingin Sanomat.

Nimestään huolimatta tiedotusvälineethän toki ovat ensisijaisesti propagandan välineitä eivätkä tiedon välittäjiä.

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

No virheellisyyksiä sattuu joka taholle. Ei siinä mitään.

Mutta vedätys. Ja erityisesti sellainen, jota ei vedätykseksi huomata.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Valitsin EOS, koska mottoni on jo vuosia ollut: mitä ei tiedä, sitä ei sure. En seuraa uutisia juuri muualta kuin Ylen tekstitelevisiosta ja satunnaisesti Iltalehden sivulta. Jälkimmäinen on aina semmoista kauhusettiä että ei sitä jaksa kuin kerran kuussa, ehkä.

"Tiedostavia" lehtiäkin on parempi lukea vain kesähelteillä tai kohta on raivotila niin huippulukemissa että ei mitään rajaa. Ihan tarpeeksi paskaa saa tietää öpauttia vahingossa että jaksaisi vielä vartavasten alkaa seuraamaan useita uutislähteitä ja miettiä vielä sitäkin että kenen agendaa tämäkin uutinen ajaa.

Julius
Seuraa 
Viestejä276
Liittynyt24.3.2013

Tottakai meitä huijataan.

Kun kerran tarkoitat Ampparit -uutissivustoa, niin mikset linkittänyt: http://www.ampparit.com/uusimmat

Ampparit kerää automaattisesti (botilla) netistä uutisotsikoit suomeksi monesta eri lähteestä. Ampparit ei siis voi huijata. Kaikki uutisotsikot näkyvät juuri niin kuin ne on lähteessäkin. Eri asia, kuinka paljon lähteet harrastavat klikkihuorausta. "Katso zzzz:n herutuskuvat", "Kimillä vaikeuksia lapsensa kanssa", "Kimi saa kohta lapsen" Herutuskuvista ei mitään heru, ehkä linkki johonkin muuhun sivustolle. Kim ei ole Räikkönen vaan Karashdiahian (tai mikä lienee). Amppari ei huijannut, mutta lähde huijasi.

Et ole varmaan huomannut, että Amppareita voi mukauttaa. Voit itse valita ne lähteet, joista haluat uutisotsikot. Silloin ei klikkihuorausta enää näe, jos on valinnut oikeat lähteet. Kokeilepa. Olen itse käyttänyt palvelua sen alusta lähtien.

Amppareilla on muuten myös TV-ohjelmat saitti. Paras, mitä on, nopein, eikä mainioksia ylenmäärin. Ei mitään kilkkeitä: http://www.ampparit.com/tv-opas

TV-opastakin kannattaa muokata mieleisekseen. Siihen saa omat suosikkikanavat näkymään vaikka kaikki tai riippuu näytöstä. Mulla on 11 näkyvissä ja hyvin toimii.

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3236
Liittynyt30.5.2010

Meitä huijataan ainakin yhtä paljon kuin muinaisen Rooman köyhälistöä, jolle tarjottiin leipää ja sirkushuveja.

Siltähän tämä parin tuhannen vuoden päästä näyttää, jos katselijoita on.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Vierailija

Meitä huijataan juuri niin paljon kuin me annamme huijata.
Ja koska suuri osa populaatiosta ei edes tiedä että meitä yritetään huijata, niin...

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3236
Liittynyt30.5.2010
Cain
Meitä huijataan juuri niin paljon kuin me annamme huijata.
Ja koska suuri osa populaatiosta ei edes tiedä että meitä yritetään huijata, niin...



Kunnon kansalainen menee mukaan huijaukseen, koska kunnon kansalaisella on vain hävittävää.

Vastarannankiiskille on omat säiliönsä.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat