Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kysy asiantuntijalta

7.2.2012

Erittyykö elimistöön adrenaliinia, jos näkee painajaisia?

Tietääkseni kukaan ei ole vielä tutkinut adrenaliinin eli stressitilanteissa suorituskykyä lisäävän hormonin yhteyttä unimaisemiin. Ehkä tämä johtuu siitä, että unista vain pieni osa on painajaisia ja siksi niiden havainnointi laboratorio-oloissa on hankalaa.
Yksi vaikeus on se, ettei unennäölle ole toistaiseksi löytynyt minkäänlaista hermostollista tai kehollista merkkiä, jota voisi mitata. Jotta tietäisimme, näkeekö ihminen unta vai ei, hänet pitää herättää ja kysyä asiaa häneltä itseltään.
Jotta saisimme tietää, lisääntyykö adrenaliinin eritys painajaisten aikana, meidän pitäisi siis pystyä herättämään koehenkilöitä laboratorio-oloissa sekä normaalin unennäön että painajaisten aikana, kerätä hormoninäytteitä ja verrata näitä sitten keskenään.
Tiedetään, että nukkumisen ja valvetilan aikainen hormonien eritys on erilaista, mutta hormonien ja unien kytköksiä vasta selvitetään. Meneillään on useita hankkeita, joissa tutkitaan hormonien yhteyttä muun muassa unien muistamiseen heräämisen jälkeen.
Vastaaja:
Katja Valli
unitutkija
Kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskus, Turun yliopisto

krhm, mitenkäs jo ala-asteella opittu käsite REM-uni? Eikö silmien liike ole kehollinen merkki?
http://fi.wikipedia.org/wiki/REM_(uni)

Kommentit (0)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat