Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
EU-parlamentti suunnittelee jo vuodeksi 2015 uusiin autoihin pakolliseksi hätäpalvelua.

- Niin sanottu eCall on turvallisuusjärjestelmä, joka tarkoittaa sitä, että uuteen autoon asennetaan älymokkula, joka ensinnäkin paikantaa auton gps:n kautta ja toiseksi avaa puhelinlinjan 112-hätäpalvelukeskuksiin Euroopan eri maissa.

Kolarissa hätäkeskus ottaa sitten yhteyttä autoon.

http://yle.fi/uutiset/internet_tuo_auto ... on/6488796

Onko sitten mahdollista, että joku muukin voi auton GPS:n kautta jäljittää auton?

- Tulevaisuudesa jopa 40 prosenttia perusvioista, jotka pysäyttävät auton ja matkanteon, saatetaan pystyä säätämään; autoissahan on mieletön määrä mikroprosessoreita ja näihin päästään ensiksi käsiksi etäkonseptilla.

Voisiko sitten joku myös teoriassa rikkoa "etänä" toisen auton?
Mitä jos tästä tulee uusi rikollisuuden muoto, tahallinen onnettomuuksien aiheuttaminen?

Iso asia kaupallisissa ratkaisuissa tulee olemaan turvallisuus ja yksityisyyden suoja myös lainsäädännössä. Pitää varmistaa, ettei kukaan pääse hakkeroimaan näitä autojen mikroprosessoreita tai älyä, esimerkiksi etteivät tietyt automerkit pysähdy samaan aikaan vaikkapa keskelle aamuruuhkaa, pohtii Rissa.

Miten se varmistetaan?

Sivut

Kommentit (39)

z
Seuraa 
Viestejä2918
Liittynyt8.9.2011
väläys
Onko sitten mahdollista, että joku muukin voi auton GPS:n kautta jäljittää auton?

Ei tietenkään. Kyllähän jokaisen MEPin ylimpänä ohjenuorana on ihmisten yksityisyyden ja vapauksien kunnioitus. Tietoja ei tulla koskaan antamaan vakuutusyhtiöille, tietullien kerääjille tai poliisille - eikä tietenkään vuodeta NSAlle. EU parlamentti on ystäväsi, luota EU parlamenttiin.

Voisiko sitten joku myös teoriassa rikkoa "etänä" toisen auton?

Höpsis! Tällaiset pelot ovat aivan turhia. Kyllä EU tietää mikä sinullekin on parhaaksi.

Mitä jos tästä tulee uusi rikollisuuden muoto, tahallinen onnettomuuksien aiheuttaminen?

EU parlamentin säätämät järjestelmät ovat aina aukottomia eikä mitään rikollisuutta pääse siten esiintymään.

Miten se varmistetaan?

EU parlamentin vankkumattomalla erehtymättömyydellä. Entiset ja nykyiset MEPithän ovat täydellisiä, meitä kaikkia viisaampia olentoja - ilman heitähän me voisimme edelleen esim. epäillä homeopaattisten valmisteiden tehoa sairauksien hoidossa.

zz

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007

I call my GPS "Bob Marley", because it's always 'jamming'

Mitä taas tuohon ehdotukseen tulee, niin joku voi oikeasti uskoa, että viranomaislla on suuri huoli onnettomuuteen joutuneen kansalaisen turvallisuudesta. Joku toinen voi uskoa, että viranomaisilla on tarve seurata, kontrolloida ja rahastaa kansalaisia.
Näiden mahdollisuuksien todennäköisyyttä voi pohtia aiemman toiminnan perusteella tai millä tahansa haluamallaan perusteella.

Octopitos
Seuraa 
Viestejä637
Liittynyt11.5.2013

Oletatko että viranomaisilla on kiinnostusta seurata tuikitavallisen Jahvetin liikkeitä millään tasolla, ja jos on inresseissä syy seuraamiseen siittä vaan, tuntuupahan Jahvetin maallinen vaelluskin hiukan tärkeämmältä.
Näillä palstoilla yleensäkkin on huomattava määrä vainoharhaista sakkia.
Tietyllä viranomaisilla vaan on velvoite huolehtia ihmistä kun se joutuu hätään, joten eiköhän tämä ole taputeltu!

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää turpansa kiinnni.
o_turunen kirjoitti:
Vai olisiko tuo paksuusyksikkö.

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4819
Liittynyt5.11.2008

Näinpä ja hyvä esimerkki siitä kun viranomaisilla on turhan vapaa pääsy rekistereihin ja ihmisten tietoihin löytyykin sitten vaikka
Mika Myllylän tapauksesta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 77819.html
Ainoastaan 90 poliisia saa syytteen urkinnasta. Kun porukat pääsisivät seurailemaan puolison tai naapurin tai vaikkapa jonkun vihamieheksi luettavan reissailuja saattaisi tilaisuus tehdä vähän useammastakin tietovarkaan

Pacanus Rusticanus
Seuraa 
Viestejä7845
Liittynyt1.2.2010

Suomessa ainakin on puhuttu verojen, tiemaksujen, jne. kohdentamisesta sekä liikenteenvalvonnasta autokohtaisen paikannuksen avulla. Juuri sen kaltaista toimintaa mikä vie kohti 1984 dystopiaa.

Äänestän vastaan jos mahdollista. Ellei muuten, niin jaloilla. Siis yleisesti ottaen. En yksin tämän vuoksi. Tietenkään. Näkee sitten joskus, jos V-käyrä nousee yli äyräänsä.

- Ubi bene, ibi patria -

ing geolog
Seuraa 
Viestejä6355
Liittynyt28.9.2008

Mites nuo jo olemassa olevat kännyköiden paikannus systeemit?
Hyödyntääkö EU jo sitä, ilman että me siitä tiedämme.
On se kyllä hankalaa kun sinne Eu:n menee virkamiehiä vastoin äänestäjien tahtoa.
Vaikkakin demokratiassa luonnollista, jokuhan ne sinne vapailla vaaleilla on äänestänyt

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

Octopitos
Seuraa 
Viestejä637
Liittynyt11.5.2013
bergepanther
Näinpä ja hyvä esimerkki siitä kun viranomaisilla on turhan vapaa pääsy rekistereihin ja ihmisten tietoihin löytyykin sitten vaikka
Mika Myllylän tapauksesta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 77819.html
Ainoastaan 90 poliisia saa syytteen urkinnasta. Kun porukat pääsisivät seurailemaan puolison tai naapurin tai vaikkapa jonkun vihamieheksi luettavan reissailuja saattaisi tilaisuus tehdä vähän useammastakin tietovarkaan

näillä tiedoilla jota poliisit näkivät Myllylän viime hetkistä ei kenenkään yksityiyyttä mielestäni loukattu, sillä osalla poliiseista oli tietenkin laillinenkin pääsy tietoihin, ja poliisi on kai jollain ihmesysteemillä leiponut joukostaan ketkä saa katsoa tietoja ja ketkä ei.
Ja tietojahan ei vuodettu julkisuuteen eli kukaan ei tehnyt tällä rahaa, samat tiedot oli varmaan lähes kaikissa lehdissä muutenkin, vai jäikö jotltain joku yksityskohta pimentoon.
Ja ajatelkaapa kuinka pankkivirkailijat voivat kurkkia asiakkaiden saldoja se on hirveetä niillä pitäisi olla rätti silmillä kun avaa jonkun tilitiedot.

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää turpansa kiinnni.
o_turunen kirjoitti:
Vai olisiko tuo paksuusyksikkö.

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007
ing.geolog
Mites nuo jo olemassa olevat kännyköiden paikannus systeemit?
Hyödyntääkö EU jo sitä, ilman että me siitä tiedämme.
On se kyllä hankalaa kun sinne Eu:n menee virkamiehiä vastoin äänestäjien tahtoa.

Ilmeisesti ainakaan sinä et tiedä, kun kerran kyselet. Kännykän paikkatietoja käytetään jo nyt vakavien rikosten, kuten esimerkiksi ylinopeuden, selvittämiseen.
Systeemi toimii seuraavasti: sinua epäillään törkeästä rikoksesta, esimerkiksi "törkeästä liikenteen vaarantamisesta" tai jos olet ajanut poliisin pysäytysmerkin ohitse, niin "murhayrityksestä".
Tämän jälkeen saadaan pääsy teletietoihin ja jäät kiinni. Syytteet törkeiden rikosten osalta kaatuvat tietysti käräjillä, mutta saat ylinopeussakot tai 12 ps pysäyttämismerkin noudattamatta jättämisestä.

Just niin, mutta kun lakien mukaan elää mitään haittaa seurailuista ei ole.
No paskaahan zetorin kommentti oli taas muutenkin.

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää turpansa kiinnni.
o_turunen kirjoitti:
Vai olisiko tuo paksuusyksikkö.

ing geolog
Seuraa 
Viestejä6355
Liittynyt28.9.2008
Denzil Dexter
ing.geolog
Mites nuo jo olemassa olevat kännyköiden paikannus systeemit?
Hyödyntääkö EU jo sitä, ilman että me siitä tiedämme.
On se kyllä hankalaa kun sinne Eu:n menee virkamiehiä vastoin äänestäjien tahtoa.

Ilmeisesti ainakaan sinä et tiedä, kun kerran kyselet. Kännykän paikkatietoja käytetään jo nyt vakavien rikosten, kuten esimerkiksi ylinopeuden, selvittämiseen.
Systeemi toimii seuraavasti: sinua epäillään törkeästä rikoksesta, esimerkiksi "törkeästä liikenteen vaarantamisesta" tai jos olet ajanut poliisin pysäytysmerkin ohitse, niin "murhayrityksestä".
Tämän jälkeen saadaan pääsy teletietoihin ja jäät kiinni. Syytteet törkeiden rikosten osalta kaatuvat tietysti käräjillä, mutta saat ylinopeussakot tai 12 ps pysäyttämismerkin noudattamatta jättämisestä.

Kysyinkin >> Hyödyntääkö EU jo sitä,<< sinä et ilmeisesti osannut lukea.
Nuo mainitsemasi käytöt,ovatkin kiinnostavia, onko jo oikeudessa ollut ja tuomioitakin tullut, en ole seurannut.
Tekniikan kylläkin tunnen, tässähän ei siitä ollut kysymyskään (tiedoksi vain) vaan sen käyttämisestä "kyseenalaisiin" tarkoituksiin
En tosin näe suurena ongelmana ylinopus valvontaa, millä keinoilla hyvänsä.
Ei se minun yksityisyyttäni häiritse.

Mutta minäkin voin tehdä virheitä, kerran nuorena sytytin, Haaparannan kaupunginhotellissa, tupakin väärästä päästä.

Vierailija

New DDR on luotu koko vanhan romahtamisen ja monet sen arkkitehdeistä jatkoivat uudessa. Vanhaa itäplokkia liitetään kiihkolla siihen ja lännen teknologiaa varastetaan vanhaan malliin.

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007
tietää
New DDR on luotu koko vanhan romahtamisen ja monet sen arkkitehdeistä jatkoivat uudessa. Vanhaa itäplokkia liitetään kiihkolla siihen ja lännen teknologiaa varastetaan vanhaan malliin.

Perustelutkin ovat sanatarkasti samat: "Järjestelmä on rakennettu sinun suojelemiseksi" ja "Jos noudatat lakia, sinulla ei ole mitään pelättävää"

T-Bolt
Seuraa 
Viestejä3602
Liittynyt6.5.2009

NSA tarkastaa sähköpostisi Euroopan johtajien siunauksella, poliisi kyttää kännykkäsi paikannustietoja, tietokonesovellukset tallentavat kaikki nettisurffailusi ja Facebook & Co omistavat kaiken sinne laittamasi sisällön. Nyt sitten vielä autoon jäljityslaitteet.

Itse asiassa sellainen GPS-panta jota kotiarestiin määrätyillä rikollisilla pitää olla alkaa olla tarpeeton.....

Too many protest singers, not enough protest songs...

Eipä ole juuri salattavaa, mutta vanhasta muistista teen seurannan niin hankalaksi kuin se pikku vaivalla on mahdollista ja olen saman opettanut jälkikasvulle. Eräs pirullisimmista sovellutuksista on suunnattu mainonta ja suodatettu internet. Internetin suodatus on jo sillä tasolla monella sivustolla, että haut menevät pieleen kun sivusto yrittää kohdentaa saamansa datan perusteella hakijalle "sopivia" osumia. Pakko putsata väimuisti hakujen välillä, pistää paikkatieto pois päältä, jne..

- Ubi bene, ibi patria -

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4819
Liittynyt5.11.2008
Octopitos
bergepanther
Näinpä ja hyvä esimerkki siitä kun viranomaisilla on turhan vapaa pääsy rekistereihin ja ihmisten tietoihin löytyykin sitten vaikka
Mika Myllylän tapauksesta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 77819.html
Ainoastaan 90 poliisia saa syytteen urkinnasta. Kun porukat pääsisivät seurailemaan puolison tai naapurin tai vaikkapa jonkun vihamieheksi luettavan reissailuja saattaisi tilaisuus tehdä vähän useammastakin tietovarkaan

näillä tiedoilla jota poliisit näkivät Myllylän viime hetkistä ei kenenkään yksityiyyttä mielestäni loukattu, sillä osalla poliiseista oli tietenkin laillinenkin pääsy tietoihin, ja poliisi on kai jollain ihmesysteemillä leiponut joukostaan ketkä saa katsoa tietoja ja ketkä ei.
Ja tietojahan ei vuodettu julkisuuteen eli kukaan ei tehnyt tällä rahaa, samat tiedot oli varmaan lähes kaikissa lehdissä muutenkin, vai jäikö jotltain joku yksityskohta pimentoon.
Ja ajatelkaapa kuinka pankkivirkailijat voivat kurkkia asiakkaiden saldoja se on hirveetä niillä pitäisi olla rätti silmillä kun avaa jonkun tilitiedot.

Myllylän tapauksessa yksityisyyden loukkauksesta tulisi kysyä hänen perheeltään, mutta jos jonkin oman perheenjäseneni tietoja olisi vastaavalla tavalla kaiveltu, olisin kyllä vetänyt ns herneen nenään.

Mistähän ne lehdet muuten saavatkaan tietoja näistä salaisista asioista, vaikkapa tuosta Putinin rekisterimerkinnästä

Asian pointti on kuitenkin se että tietojärjestelmiä käyttävät viranomaiset ovat ihmisiä ja kuten edelläkin nähdään ihmisillä on taipumus toimia erehtyväisesti ja toisinaan pahantahtoisesti. Mitä vähemmän tietoja on yleisesti käytettävissä sen parempi. Paikannustietoja voidaan käyttää rikollisiin tarkoituksiin korruptoituneiden viranomaisten tai hakkeroinnin avulla, tai voidaan virittää poliisivaltiota 1984 malliin.

Minulle kävisi systeemi jossa voisi valita saako autoon laittaa paikantimen, ne ketkä tämmöisestä tykkäävät voisivat semmoisen ottaa, hommaa voisi kaikkien puolelta sitten vielä helpottaa ja laittaa vaikka google mapsiin sitten seurannan yleiseen jakoon

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat