Seuraa 
Viestejä292
Yhdysvaltain asevoimien tutkimuslaitos Darpa esitteli tällä viikolla suurelle yleisölle uuden Atlas-robottinsa, kertoo The Verge. Ihmisen mallinen robotti on noin 190 senttiä pitkä ja 130 kilon painoinen.

Robottia on olemukseltaan verrattu Terminaattoriin (Arnold Schwartzeneggerin kuuluisaan elokuvahahmoon), mutta toisin kuin sitä, Atlasta ei ole suunniteltu tappamaan ihmisiä vaan toimittamaan tärkeitä pelastus- tai huoltotehtäviä jonkin katastrofin satuttua. Robotin on suunnitellut Boston Dynamics, sama yritys, joka esimerkiksi teki Darpalle pari vuotta sitten kuuluisan Apha Dog -koirarobotin.

Atlasta on luonnehdittu yhdeksi kehittyneimmistä humanoidiroboteista koskaan. Siinä on 28 erilaista hydraulista liitosta ja sen kyky pysyä tasapainossa on erittäin hyvä.

Darpa haluaa valjastaa robotin jatkokehitystyölle mahdollisimman laajan joukon taitavia ohjelmistokehittäjiä. Sillä on käynnissä kilpailu, jossa Atlasta ja useita muita robotteja on tarkoitus kehittää paremmiksi. Kilpailuun on kutsuttu osallistujia eri yliopistoista ja yrityksistä Yhdysvalloissa, ja sen pääpalkinto on kaksi miljoonaa dollaria (noin 1,6 miljoonaa euroa).

Tuossa rupee jo iso-Arskakin kalpenemaan näyttää melko teksiseltä vempaimelta.

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaati ... 914312?s=h

Miksi väärät numerot eivät koskaan ole varattuja?

Kommentit (16)

Hillman
Seuraa 
Viestejä1108

Melkein uskallan väittää ettei tuolla ole minkäänlaista käytännön hyötyä minkäänlaisessa operaatiossa rahan haaskausta kaikki tyyni.

Donek eris felix, multos numerabilis amicos

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hillman
Seuraa 
Viestejä1108
Reiska
En oikein ymmärrä miks kukaan haluais tehdä ihmisen mallista robottia sotilaskäyttöön, kun on niin epäkäytännöllinen..

Eikös keksijät olekkin vähän heikun keikun tyyppejä.
Luulisi ainakin olla melko helppo tuhota, vetää rynkyllä yhden lippaallisen päin kehoa kumma jos vielä juoksee!

Vai onko tämä tehty jonkun avonaisen myrkkytynnyrin sulkemiseen.

Donek eris felix, multos numerabilis amicos

Hillman
Luulisi ainakin olla melko helppo tuhota, vetää rynkyllä yhden lippaallisen päin kehoa kumma jos vielä juoksee!

Luultavasti niitä tulisi enemmän kuin tuo yksi koekappale.

Mielenkiintoinen uutinen tämäkin, puhuva ikkunalasi:
Uutinen

Hillman
Seuraa 
Viestejä1108
Barbaari
Dredex
Hillman
Luulisi ainakin olla melko helppo tuhota, vetää rynkyllä yhden lippaallisen päin kehoa kumma jos vielä juoksee!

Luultavasti niitä tulisi enemmän kuin tuo yksi koekappale.

Monta kertaa enempi luoteja kuitenkin mitä ihmisen pysäyttämiseen vaaditaan.

Niinkö uskon että tuo on niin tekninen laite ettei kovin kauheessa luotisateessa kestä, ihminen osaa sentään hakeutua suojaisaan paikkaan, kuinkahan nousee nopsaan ylös jos koipi sotkeutuu esim. natolankaan.
Sanon suoraan, että humpuuki ukko.

Donek eris felix, multos numerabilis amicos

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621

Nuo pystyy kantamaan sen verran enempi mitä ihminen että saadaan vaikka millaiset panssarit niihin ja mahdollisesti jotain projektiilisuojaa lisäksi.

Suunniteleppas sille joystic ukolle bunkkeri joutessasi, ettei se saa luotia päähänsä sitähän se vihollinen todennäköisesti ampuu.

Ne joystick ukot on ihan toisella mantereella.

Hillman
Seuraa 
Viestejä1108

Entäs jos joystic miehen tappajatkin on ihan toisella mantereella kuin tämä robotti, on vaikka lentäneet turistiluokassa sinne toiselle mantereelle reipanit silmillä ettei kukaan tunne.

Donek eris felix, multos numerabilis amicos

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat