Kieligeneettinen perimä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kieligenetiikka: Kieligenetiikka ja Genetiikka
Kun näet toisen ihmisen, muodostat hänestä pinnallisen käsityksen hänen ulkonäkönsä perusteella. Osa johtopäätöksistäsi saattaa olla oikeita, osa saattaa olla vääriä. Esimerkiksi jos näet kauniin, siististi pukeutuneen naisen kadulla, mielestäsi hän näyttää suomalaiselta. Saattaa olla että keskustelet hänen kanssaan ja hän puhuu virheetöntä suomen kieltä. Hän on mielestäsi suomalainen. Mutta kun tutkimme hänen geeniperimäänsä, ilmenee että hän ei ole suomalainen.

Kieligenetiikka ja Kielellinen DNA (KDNA)
Kieligenetiikka toimii samalla tavalla kuin perinteinen genetiikka ja se on yhtä tarkka. Koska olemme "geneettisiä" ruumillisesti, olemme "geneettisiä" myös kielellisesti. Näkemäsi teksti tai kuulemasi puhe on verrattavissa kauniiseen naisen jonka näet kadulla. Lukemastasi tai kuulemastasi muodostat käsityksen ja kuvan, mutta ne ovat pinnallisisa käsityksiä ja kuvia. Jokaisella kielellä kuten näkemälläsi naisella, on kromosomistonsa ja DNA -ketjunsa.

Koska puhe, kieli, kielioppi, aakkoset ja kirjoitus on aikaan sidottu, voimme KDNA -ketjua tutkimalla tarkkaan määritellä m. m. kielten sukulaissuhteet, äitilinjan ja myös ajoittaa kielet. Kun luemme tekstiä tai kuulemme puhetta, tulkitsee aivomme kaiken lukemamme tai kuulemamme automaattisesti KDNA -ketjuksi. Minkä viestin KDNA -ketju sisältää, sitä emme osaa tänään tulkita koska tietous siitä on kadonnut vierasperäisen vaikutuksen myötä. Tietoutemme on vieraan vaikutuksen myötä rajattu pinnalliselle tasolle.

Kielten historia lyhyesti
Puhe, kielioppi, aakoset ja kirjoitus on aikaan sidottu. Mitä kauemmas taaksepäin menemme historiassa, sitä vähemmän kirjaimia on aakkosissa. Tässä prosessissa suomen kieltä voi seurata Alkuperäiskieleen saakka. Syy siihen on m. m. se että suomen kieli on jatkomuotoinen kieli. Näin ollen on alkuperäinen sanasto säilynyt pitkään. Kirjainten kadotessa historian myötä muuttuu luonnollisesti kielioppimme.

Nykyisistä vokaaleista esim. Ä ja Ö katoaa jo varhaisessa vaiheessa historiaa. Osa nykyisn tunnetuista kielistä katoaa kokonaan. Osa kielistä puolestaan yhtyy samaksi kunnes jäljellä on vain 1 kieli: Alkuperäiskieli (KIELI A). Koska kyseessä on erittäin vanha kieli joka on perustana kaikille nykyisille kielille, on kielen oikea nimi KIELI A tai Alkuperäiskieli. Sama koskee uskontoja. Jos tänään on 1000 eri uskontoa, historian myötä ne katoavat yksi toisensa jälkeen kunnes jäljellä on vain yksi. Toki on huomioitava että silloin emme voi puhua uskonnosta, vaan kyseessä on Tietous.

Kieligeneettinen perimä, kansanmuisti ja sielu
Suomen kielen geeniperimä erittäin vanha. Alkuperäiskieli on ensimmäinen kieli jota ihminen puhui. Sitä puhuttiin ennen kirjoitustaitoa ja sillä on myös yhteys siihen mitä kutsumme "SIELU" -nimellä. Sielun voisi yksinkertaisesti kuvailla geneettisenä kansanmuistina. Jos otamme tämän lähtökohdaksi ja palaamme nykyaikaan läpi koko ihmiskunnan historian, sisältää nykyinen suomen kieli ja sen geeniperimä avaimet koko ihmiskunnan historialle. Siinä on yksi syy Paavi Innocentiuksen Suomen kansan suojelukirjeelle 1249 jonka mukaan Suomen kansa on, riippumatta mitä nimiä eri uskonnoissa ja kielissä heistä käyttää, Taivaan, Jumalan, Jeesuksen ja Pietarin suojelema. Suojelukirje on voimassa vielä tänä päivänäkin.

http://www.suomalaiset.org/cgi-bin/suom ... ikkalinkit

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat