Seuraa 
Viestejä13878

Kauppalehdessä on juttu suomalaisen firman hankkeesta maksaa lärvillä.
Mahtava juttu. Veikkaampa että tuommosella systeemillä on kysyntää maailmalla.
Ensin pienimuotosesti joissain liikkeissä, mutta lopulta joka paikassa.
Siis tuohan nyt voi "räjäyttää pankin".

Onko hyvä systeemi vai herättääkö se pelkoja?
Itse toivotan tervetulleeks ja toivottavasti lentää suomipoikien firma maailman tuuliin.
Oliskin jo aika saada jotakin uutta Nokian raunioille, vaikka nyt edes pieniä taimia.

http://www.kauppalehti.fi/omayritys/tie ... uutiskirje

Tieteisutopia Suomesta lupaa kasvoilla maksamista

Torstai 25.07.2013 klo 10:32 (päivitetty to 10:42)

Jos Uniqulin hanke onnistuu, kauppaan voi mennä vaikkapa tyhjän lompakon kanssa.

Jos jo pitkällä oleva suomalaisyrityksen hanke onnistuu, kaupassa voi maksaa vain näyttämällä kasvonsa.

Suomalainen Uniqul yrittää tehdä lompakosta tarpeettoman kehittämällä järjestelmää, jossa maksaminen perustuu kasvojen tunnistukseen. Vähän aikaa sitten lähinnä tieteisutopialta kuulostanut hanke on kuitenkin vauhdissa ja se on saanut huomiota myös maailmalla. Siitä kirjoittavat esimerkiksi Mashable ja Fast Company.

Uniqulin maksutavassa ei tarvita rahaa tai kortteja. Riittää, että asiakas hyväksyy ostoksensa kassalla pelkällä napin painalluksella.

Joa hanke onnistu, vanha sanonta rumasta naamasta ja luotosta saanee uuden merkityksen.

Kasvoja ei voi myöskään väärentää tai varastaa toisin kuin esimerkiksi rahaa tai luottokortteja.

Uniqulin mukaan järjestelmä on sekä asiakkaille että kaupalle turvallinen, sillä se käyttää erittäin tehokkaita laskentakaavoja.

Järjestelmää varten asiakas joutuu avaamaan Uniqul-tilin, joka tunnistaa asiakkaan kaupassa.

Palvelun ensimmäinen versio on määrä julkistaa Helsingissä pian.

Hankkeen saama julkisuus lupaa sille menestystä maailmalla.

Sivut

Kommentit (31)

Vierailija

Ei kai se ole sama asia, mitä osa naisista ovat iänkaiken tehneet, eli maksaneet alapäällä. Eli nyt vain alapää on vain vaihdettu uudessa innovaatiossa yläpäähän, eli otetaan poskeen?

Tositarina naikkosesta, joka tarjosi maksua taksikyydistä perinteiseen tapaan. Taksikuski tokaisi siihen, että en noin isosta maksuvälineestä pysty antamaan vastuurahaa takaisin.

ID10T
Seuraa 
Viestejä10855

Ok, oletetaan että tämä systeemi tunnistaa minut vaikka olisin väsynyt, kankkusessa, parta ajamatta, silmä mustana, otsatukka silmillä tai kaikkea näitä samaan aikaan, mutta miten se erottaa identtiset kaksoset toisistaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
ID10T
mutta miten se erottaa identtiset kaksoset toisistaan?



En tiedä. Kuinkahan tarkkoja noi tunnistusmenetelmät on?
Tai olisiko tukittu se reikä järjestelmän ulkoisella systeemillä?
Eli ihmisten taustat tsekataan tai kartotetaan kyselylomakkeella jossa myös tätä kaksos asiaa kysytään ja tarvittaessa otetaan joku muu tunnistus lisäksi. Ei niin kätevää kaksosille.

lokki
Seuraa 
Viestejä6105

Eikös tuossa ole kysymys lähinnä ihmisen luotettavasta tunnistamisesta. Maksaminen on vain yksi sovellus, joka voidaan toteuttaa, kun henkilö on luotettavasti tunnistettu. Kasvoista tunnistamista voisi sitten käyttää henkilön tunnistamiseen myös nettiäänestyksessä, erilaisiin tietojärjestelmiin kirjautuessa ja vaikka matkustaessa. Mihin enää mukana kuljetettavaa passia tarvittaisiin.

En ole tutustunut aloittajan viittaamaan järjestelmään, joten spekuloin seuraavassa videokuvasta tunnistamisesta yleisesti.

Ihmisen tunnistamiseen riittää hyvin pelkkä videokuvakin, kun tunnistusohjelmasta tehdään interaktiivinen siten, että ohjelma antaa tunnistettavalle liikkumisohjeita, joita tämä noudattaa. Näin voidaan eliminoida etukäteen tallennetun videon käytön mahdollisuus. Mitataan siis muodon lisäksi myös pään liikkeiden dynamiikka satunnaiseen liikeohjeeseen.

Tuollainen tunnistus on luotettava niin kauan, kun liikkeen dynamiikan laskeminen satunnaiseen liikeohjeeseen vie riittävän kauan myös superkoneilta, jotta pienillä koneilla nopeasti lasketut tunnistuspiirteet eivät ole simuloitavissa superkoneeseen luodulla dynamiikkamallilla. Vielä ei ole mitään ongelmaa, kun katsoo elokuvien animoituja virtuaalinäyttelijöitä. Superkoneiden tehojen noustessa, myös kassoilla käytettävien koneiden tehot nousevat, joten riittävä turvamarginaali säilynee myös tulevaisuudessa.

Äkkiä tulee kuitenkin mieleen vaikeuksia, joita saattaisi syntyä, kun pitäisi nakkikioskin tappelun jälkeen päästä sairaalasta taksilla kotiin. Järjestelmään on tietenkin tuosta syystä kehitettävä varmistavia moodeja, joiden avulla tunnistukseen voidaan käyttää myös esim. molempien käsien tai korvien mittaamista.

Identtisilläkin kaksosilla on poikkeavuuksia ulkonäössä ja kasvojen liikedynamiikassa, joten yhdennäköisyyden ei pitäisi olla ylipääsemätön ongelma. Kaksosten tunnistamisessa käytettävät markkerit ovat pieniä ja ihmiselle huomaamattomia. Mutta varsinkin järjestelmän dynamiikkaosan pitää olla oppiva ja jokaisen tunnistuksen yhteydessä päivittää algoritmia, jotta lihomiset laihtumiset ja vanheneminen voidaan riittävän kätevästi huomioida mallissa. Tämä itsekorjautuvuus mahdollistaisi myös identtisten kaksosten tunnistamisen, elleivät kaksoset tahallaan sotkisi tunnistusalgoritmia hyväksymällä toistensa maksuja.

Karkeasti kasvojen piirteistä henkilön tunnistava algoritmi on jo olemassa jopa pokkarikameroissa ja googlessa. Mikäpä siinä, jos tästä olisi itsekin hyötyä, eikä vain turvallisuus- ja vakoiluinstansseille, kunhan luotettavuus varmistetaan riittävällä huolella.

ID10T
Seuraa 
Viestejä10855
jees
Madamen vahakabinetin arvo tais just räjähtää.. Ainakin mustassa pörssissä.



Eli vahanukelta pää irti ja maksamaan laskuja vaikka Bill Clintonin nimissä

Toisaalta myös koko pään peittävät kuminaamarit ovat joskus todella aidon näköisiä, joten niilläkin varmaan pystyisi hämäämään tätä systeemiä. Ellei sitten oteta lämpökameraa avuksi, koska kyllähän se naamari eristää lämpöä jonkun verran.

Perimmäinen kysymys luultavasti on se, hyötyykö kauppa tästä mitään, ja suostuuko se maksamaan kassoille kalliit tunnistusjärjestelmät. Vaikka asiakashan nekin lopulta maksaa korotettuina hintoina Ei ole hyvä idea ollenkaan.

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621

Identtiset kaksoset ja monet muut erikoistapaukset tulevat tuottamaan monille ongelmia. Ei liene hyvä juttu ainakaan joillekkin. Silmistä jos luetaan niin voi olla täsmällisempi mutta kasvo"mesh" kaavalla toimiva tunnistus tuottaa ongelmia. Kulmakarvoja voidaan ajella ja maalata erilain, meikkiä voidaan käyttää, ötökät voi pistää ja rikolliset voivat muuttaa kasvojen muotoja pistämällä esimerkiksi vettä ihonalle. Kuluttaja 3d printtereillähän saa jotain 0.05 millimetrin tarkkuudella naamioita printattua, mahdollisesti paljon tarkempiinkin päästään, eri asia on ovatko vielä uskottavia mutta voihan esimerkiksi ihoa printata jo.

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337

Muutenkin olen mielummin vähentämässä sitä tietomäärää, mitä vuodan maailmalle. Tarkoitan juuri noita oston yhteydessä tapahtuvia tunnistumisia. En käytä enää juurikaan mitään boonuskortteja. Hyödyttömiä ovat ja mahdollistavat täsmämainonnan. Sähköpostiakaan en anna enkä puhelinnumeroa, jos pitää täyttää joku lappu, että saa alennusta. Tuo naamamaksaminenhan olisi roskapostaajan märkä uni.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

Moneen kysymykseen olikin jo tuossa vastattu, mutta voisin omasta puolesta kertoa mihin järjestelmämme pystyy.

Eli ohjelmistomme pystyy jo erottamaan identtiset kaksoset toisistaan.

Jos vaihdat ulkonäköäsi merkittävästi (esim. kauneusleikkaus) niin voi olla että järjestelmä ei tunnista sinua ollenkaan - suurimmassa osassa tapauksia et ole kumminkaan muuttanut ulkonäköäsi niin paljoa - etteikö järjestelmä tunnistaisi sinua. Jos et pääse tunnistuskynnyksen yli (puhutaan siis esim siitä, että järjestelmä uskoo 95% varmasti, että kyseessä olet sinä) niin joudut antamaan PIN koodisi ennen maksun hyväksymistä.

Järjestelmämme pystyy myös erottelemaan oikeiden kasvojen sekä kuvien tai 3D mallien välillä.

Kaupan hyöty (myös asiakkaan hyöty) tulee siitä, että järjestelmä mahdollistaa maksamisen alle viidessä sekunnissa, nykyinen Suomen keskiarvo on 27,6 sekuntia.

installer
Seuraa 
Viestejä9908

Korttimaksajienkin kanssa on tarpeeksi harmia kun systeemit takkuilee ja me käteisellä maksajat joudumme kärsimään tästä jonottamalla näiden korttipelaajien perässä.

Tilanne vielä sitten pahenee kun tulee lärvitunnistusmaksu käyttöön...

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

Uniqul
Moneen kysymykseen olikin jo tuossa vastattu, mutta voisin omasta puolesta kertoa mihin järjestelmämme pystyy.
Miten naama on parempi tunnistautumiskeino kuin sormenjälki tai silmä? Kuinka hyvä kameran tulee olla tunnistettaessa? Riittääkö nykyiset kännykkäkamerat?

Marssilainen
Seuraa 
Viestejä3337

Mulla ei ole niin kiire kassalla, ettenkö kerkeä normaalisti maksamaan. Edes käteisellä ei mene terveellä ihmisellä, kuin hetki. Hinnanhan kumminkin suurinpiirtein tietää ja rahaa voi räknäillä ennen kassaa. Eri asia vanhukset, jotka ei oikein näe kunnolla, mutta kärsivällisyys on hyve.

Vastustan periaatteesta.

Siinä se taas nähtiin, kuinka vilunki rehellistä huiputtaa...

kohe
Seuraa 
Viestejä1257
installer
Korttimaksajienkin kanssa on tarpeeksi harmia kun systeemit takkuilee ja me käteisellä maksajat joudumme kärsimään tästä jonottamalla näiden korttipelaajien perässä.

Tilanne vielä sitten pahenee kun tulee lärvitunnistusmaksu käyttöön...





Nimenomaan.
Kokemukseni mukaan käteisellä maksaminen on nopeampaa kuin kortilla maksaminen.
Pahimmillaan se edellä olija höylää sitä korttia - höylää uudestaan - näpyttelee tunnusluvun väärin - näpyttelee tunnusluvun oikein - sitten odotellaan sitä tulostetta - kassa huomaa että täytyy vaihtaa uusi kuitti rulla - yritetään allekirjoitetaan se kuitti mutta kynä ei toimi jne.

Mutta totta - kärsivällisyys on hyve.

Kontsu
Miten naama on parempi tunnistautumiskeino kuin sormenjälki tai silmä? Kuinka hyvä kameran tulee olla tunnistettaessa? Riittääkö nykyiset kännykkäkamerat?



Naama on niin paljon silmää suurempi että siitä saa luettu monta eri dataa. Silmän lukeminen täytyisi tehdä hyvin läheltä ja "väärennöksiä" on vaikeampi huomata.

Sormenjäljessä samat huomiot ja siinä vielä lisäksi että kaikilla ei ole sormenjälkeä.

Käytämme HD kameroita - mutta periaatteessa vähempikin riittäisi - tällöin lukuetäisyys sekä näkökenttä pienenee huomattavasti.

lokki
Seuraa 
Viestejä6105
Uniqul
Kontsu
Miten naama on parempi tunnistautumiskeino kuin sormenjälki tai silmä? Kuinka hyvä kameran tulee olla tunnistettaessa? Riittääkö nykyiset kännykkäkamerat?



Naama on niin paljon silmää suurempi että siitä saa luettu monta eri dataa. Silmän lukeminen täytyisi tehdä hyvin läheltä ja "väärennöksiä" on vaikeampi huomata.

Sormenjäljessä samat huomiot ja siinä vielä lisäksi että kaikilla ei ole sormenjälkeä.

Käytämme HD kameroita - mutta periaatteessa vähempikin riittäisi - tällöin lukuetäisyys sekä näkökenttä pienenee huomattavasti.


Perustuuko järjestelmänne analyysiin, vai onko tunnistus neuroverkkolaskentaan perustuva. Minkä suuruinen tiedosto kustakin tunnistettavasta täytyy siirtää maksutapahtuman yhteydessä maksun vastaanottajalta teille. Entä toisin päin.

Neurolaskennan avulla tunnistus ei välttämättä tarvitsekaan analyyttista dynamiikkamallia, vaan tunnistukseen voidaan sisällyttää ihmisen ominainen tapa liikkua ilman varsinaista liikeanalyysia. Initointiajoon kannattaa kuitenkin varmaan lisätä aiemmassa viestissä mainitsemani ohjeen mukaan liikkumiset ja esim. käsien ja korvien näyttämiset kameralle, jotta niitä voidaan myöhemmin käyttää tunnistuksen varmistamiseen, jos tunnistus naamamuutosten takia on muuten epävarma.

Neurolaskennassa malli voi mennä pilalle esim. käyttäjän tahallisen väärän tunnistuksen takia. Miten tämä vältetään. Kuinka iso operaatio järjestelmän initointi on muuta tunnistustapaa käyttäen, vai voiko järjestelmän ottaa käyttöön hiljaisesti kuvaamalla asiakkaita esim. pankkikorttiosotosten yhteydessä tai tullijonossa.

Tähän tekniikkaan kun yhdistetään googlelasit ja facebook sekä googlen profilointi niin kohta saadaan tuntemattomien ihmisten nimet, siviilisääty, uskonto, pornotottumukset ynnä muut haut yms. tiedot selville lasien ruutuun ja alle minuutissa. Yksityisyyden käsite nykyisestä tulee muuttumaan huomattavasti.

Tulee vaikkapa baarissa pokaaminen mielenkiintoiseksi kun vastapuoli näkee tulotason tai vaikkapa käynnit pettämissivustoilla.

3d-skannaus ja 3d-tulostus kehittyvät rinnan kasvontunnistuksen kanssa.
Mission Impossible -tyyliin muovinaamarit päässä kulku kasvaa räjähdysmäisesti...

Tuosta vain piuhat suoraan 3d-skanneriin. Tekniikka on jo olemassa, tarvitaan vain käytännön sovellukset.

Realtime 3d-face scan:
http://www.youtube.com/watch?v=gXLvUY2Rz2w
http://www.youtube.com/watch?v=DiY45jALWjE

Naamarin liimaamiseen liittyy kyllä ongelmia, jos väärentäjä on isonenäinen ja suuripäinen, jäljiteltävän kohteen ollessa päinvastaista; mikäli kasvontunnistus tunnistaa skaalan ihmisen kasvoista.

MooM
Seuraa 
Viestejä11555
Marssilainen
Mulla ei ole niin kiire kassalla, ettenkö kerkeä normaalisti maksamaan.



No ei näitä asiakkaan iloksi ja eduksi tehdä, vaan kaupan toimintojen tehostamiseksi. Kun kassasta saadaan asiakas nopeammin läpi, tarvitaan vähemmän kassahenkilöitä rinnakkain ja rahaa säästyy.

jonkin verran naamojen ja ilmeiden rekisteröinnistä tietävänä epäilen vähän systeemin toimivuutta. Ei tarvita kuin paksukehyksiset tummat silmälasit, niin ainakin automaaginen ilmeiden tunnistus hyytyy. Valaistus, varjot ja heijastukset vaikuttavat nekin.

Ja miten hoidetaan vertailumateriaalin keräys, vuosien varrella ihmiset lihovat ja laihtuvat, rupsahtavat ja onnettomuuksiakin sattuu ja kuvapankkia pitää päivittää. Miten kallis homma on hoitaa esim. S-uskovaisten valokuvaus parin vuoden välein? Vai jääkö tämä ehkä sitten asiakkaan itsensä hoidettavaksi ja maksettavaksi? VAi mikä näissä on referenssi?

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

Vierasesineitä en suostuisi kehooni ottamaan maksunvälineeksi, en otsaan, en käteen enkä edes ahteriin. Mutta jokin tällainen järjestelmä joka perustuu henkilöllisyyden tunnistamiseen - oli se sitten sormenjälki tai silmä- tai kasvokuvaus olisi vallan tervetullut. Nimittäin näin yksinäisenä ihmisenä se on helvetin ärsyttävää että missään ei saa olla vapaasti ilman että pitää kokoajan kytätä mukanaan olevia tykötarpeita sillä silmällä että ei vaan pöllittäisi. Miten esim. voi uimarannalla rentoutua kunnolla jos kaikki pitää aina järjestää sen mukaisesti että laukkuaan pystyy valvomaan samalla kun yrittää lillua aalloissa?

MooM
Seuraa 
Viestejä11555
Rousseau
Vierasesineitä en suostuisi kehooni ottamaan maksunvälineeksi, en otsaan, en käteen enkä edes ahteriin. Mutta jokin tällainen järjestelmä joka perustuu henkilöllisyyden tunnistamiseen - oli se sitten sormenjälki tai silmä- tai kasvokuvaus olisi vallan tervetullut. Nimittäin näin yksinäisenä ihmisenä se on helvetin ärsyttävää että missään ei saa olla vapaasti ilman että pitää kokoajan kytätä mukanaan olevia tykötarpeita sillä silmällä että ei vaan pöllittäisi. Miten esim. voi uimarannalla rentoutua kunnolla jos kaikki pitää aina järjestää sen mukaisesti että laukkuaan pystyy valvomaan samalla kun yrittää lillua aalloissa?



Ei oteta mukaan mitään varastettavaa tai pannaan avaimet ja rahat pieneen rasiaan, joka kuopataan hiekkaan kassi (laukku on liian houkutteleva) jätetään auki, että voro näkee, ettei siellä ole mitään.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat