Seuraa 
Viestejä13176

Luin Uforaportti 21 kirjaa ja siitä selviää että suomeen putosi ufo jo 2005 ja on ollut maastossa noin 8 vuotta.

Paikkoja ei kerrottu tarkemmin jossain järven lähistöllä. Olisiko mahdollista että alus on pysynyt lentokuntoisena. Jos on lennettävä alus. Voi olla mahdollista että jonkilainen muukalaisten luotain. Lähettäähän ihminenkin avaruusaluksia eri planeetoille.

Eiköhän löydy kansalaisten karttapaikasta löytynee putoamispaikka, ei ne puut kasva 8 vuodessa takaisin. Nopeutta kirjan mukaan ollut arviolta noin 4000 km/h. jos möhkäle painaa tuhatta kiloa, niin tömähtäää jonkun verran. Toki olettaisin että tehty jostain keveäämmästä materiaalista.

Todennäköisesti alusta ei ole löydetty, siitä varmaan olisi kerrottu julkisesti. Tai ainakin tietoa olisi levinnyt epävirallisesti. Alan piireissä tiedetään jos esim. joku taho olisi aluksen saanut haltuunsa.

Kommentit (17)

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265

Nyt kun muistelen niin vuosi taisi olla juuri 2005, kun näin jonkin omituisen palavan esineen putoavan pöpelikköön. Olin itse järven rannalla onkimassa mutten osaa sanoa kuinka kauas esine putosi. Tämän täytyy liittyä siihen mitä kerroit.

Oletin ilmiön johtuvan vain pakkolaskua tekevästä lentokoneesta mutta pisti miettimään nyt ihan uudelta kantilta.

くそっ!

Toope
Seuraa 
Viestejä28090

En tunne tapausta, eivät kai olleet tuttuja. Oma alukseni on ladossa heinillä peitettynä.

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää." Pommit ja etnojengit? Uusi normaaliko?
"Ei ole tärkeää, kuka tai mikä hallitus lopettaa huonon maahanmuuton Suomeen. Pääasia on se, että joku sen lopettaa."
"Minä kun tyhmänä luulin, että median moniarvoisuus olisi arvokasta, eikä valtamedian samanmielisyys?"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuomol
Seuraa 
Viestejä220
tiäremiäs
Luin Uforaportti 21 kirjaa ja siitä selviää että suomeen putosi ufo jo 2005 ja on ollut maastossa noin 8 vuotta.

Paikkoja ei kerrottu tarkemmin jossain järven lähistöllä. Olisiko mahdollista että alus on pysynyt lentokuntoisena. Jos on lennettävä alus. Voi olla mahdollista että jonkilainen muukalaisten luotain. Lähettäähän ihminenkin avaruusaluksia eri planeetoille.




Näin pääsi käymään. Kyseessä on siriuslaisten huoltoalus, jolla meni Marsin takainen mutka vähän pitkäksi kun kuski tempaisi väärästä vivusta. Monttu on Limingassa keskellä suota, mutta tarkkaa paikkaa ei ole paljastettu etteivät uteliaat tallaisi Pohjolan ainoaa kääpiökihokkisuota pilalle. Asiasta on tyhjentävä artikkeli Uforaportti 28:ssa.

Mouho
Seuraa 
Viestejä2673

Olin muistaakseni melko humalassa vuoden 2005 ja näin kyllä paljonkin kaikkea ihan ufoa. Meinasin jotta olisivat olleet harhoja ja paranormaalia homo sapiens sapiensien toimintaa. Täytynee tarkistaa käsityksiäni. Olitko Toope useinkin aluksellasi liikkeellä 2005?

*Enää et ole Se, mikä alkoi lukea tätä virkettä.
.....................enkä minäkään ole oikeasti Mouho.

thxgg
Seuraa 
Viestejä581
tiäremiäs

Paikkoja ei kerrottu tarkemmin jossain järven lähistöllä.

...

Eiköhän löydy kansalaisten karttapaikasta löytynee putoamispaikka, ei ne puut kasva 8 vuodessa takaisin.




Että pitikin sattua, tiedän just sellaisen paikan järven lähistöltä jossa kasvaa pöpelikköä. Eikun tiedänkin kaksi sellaista paikkaa, kumpaankohan niistä se putosi.

tiäremiäs

Todennäköisesti alusta ei ole löydetty, siitä varmaan olisi kerrottu julkisesti. Tai ainakin tietoa olisi levinnyt epävirallisesti. Alan piireissä tiedetään jos esim. joku taho olisi aluksen saanut haltuunsa.



Onko noita ufoja paljonkin eri tahojen hallussa, mitä alan piirit tietävät?

tiäremiäs
Tietyillä ihmisillä on ufon palasia.

Miksiköhän ainutkaan tietyistä ihmisistä ei tuo palastaan julkisuuteen? Loppuisivat kerrasta naureskelut ja vähättelyt väitteistä ufojen olemassaolosta.

Octopitos
Seuraa 
Viestejä637
tiäremiäs
Luin Uforaportti 21 kirjaa ja siitä selviää että suomeen putosi ufo jo 2005 ja on ollut maastossa noin 8 vuotta.

Paikkoja ei kerrottu tarkemmin jossain järven lähistöllä. Olisiko mahdollista että alus on pysynyt lentokuntoisena. Jos on lennettävä alus. Voi olla mahdollista että jonkilainen muukalaisten luotain. Lähettäähän ihminenkin avaruusaluksia eri planeetoille.

Eiköhän löydy kansalaisten karttapaikasta löytynee putoamispaikka, ei ne puut kasva 8 vuodessa takaisin. Nopeutta kirjan mukaan ollut arviolta noin 4000 km/h. jos möhkäle painaa tuhatta kiloa, niin tömähtäää jonkun verran. Toki olettaisin että tehty jostain keveäämmästä materiaalista.

Todennäköisesti alusta ei ole löydetty, siitä varmaan olisi kerrottu julkisesti. Tai ainakin tietoa olisi levinnyt epävirallisesti. Alan piireissä tiedetään jos esim. joku taho olisi aluksen saanut haltuunsa.


Kyllä mä laiton siihen itsetuhon päälle se tuhoutui noin puoli vrk. laskeutumisen jälkeen.

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää turpansa kiinnni.
o_turunen kirjoitti:
Vai olisiko tuo paksuusyksikkö.

Toope
Seuraa 
Viestejä28090
Mouho
Olitko Toope useinkin aluksellasi liikkeellä 2005?

En tuolla päin maailmaa. Tehtäväni veivät minua muualle sinä vuonna.

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää." Pommit ja etnojengit? Uusi normaaliko?
"Ei ole tärkeää, kuka tai mikä hallitus lopettaa huonon maahanmuuton Suomeen. Pääasia on se, että joku sen lopettaa."
"Minä kun tyhmänä luulin, että median moniarvoisuus olisi arvokasta, eikä valtamedian samanmielisyys?"

Toope
Seuraa 
Viestejä28090
tiäremiäs
2005 on oikea vuosi, mutta en usko että liittyy tähän.

Näin kaikenlaista harhaa.


Osa oli ihan totta, usko pois.

"Ruotsikin oli pirullinen maa ennen kuin tajusivat tuon monikulttuurin. Peppit ja Lindgrenit ovat niin eilispäivää." Pommit ja etnojengit? Uusi normaaliko?
"Ei ole tärkeää, kuka tai mikä hallitus lopettaa huonon maahanmuuton Suomeen. Pääasia on se, että joku sen lopettaa."
"Minä kun tyhmänä luulin, että median moniarvoisuus olisi arvokasta, eikä valtamedian samanmielisyys?"

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat