Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Vaimo oli hermostuneempi kuin minä.
Olihan se kuin kuoleman lotto jossa toivoo ettei päävoitto osu kohdalle tai vain sitä arpaa joka ei voita mitään.

Käytiin syömässä tuloksia odotellessa.
Lääkäri lukee ne. Niitä ei saa soittamalla.
15 minuuttia hermostunutta odotusta.
Hoitsut tietysti lukeneet testituloksen etukäteen ja katselevat minua epäilevästi.
Yskin.
Röhimisen kuullessaan hoitajat kääntyy vilkuilemaan ja kuiskuttelevat keskenään.
Katseellani vaiennan ne.
En ole häpeissäni, en peloissani, katson niitä silmiin.
Supina lakkaa ja päät painuu.
Tulkitsen tuloksia paperia näkemättä.
Pienet merkit kertovat totuuden.

Kutsu kuuluu.
Huoneessa naislääkäri, hän on raskaana.
Uutta elämää sisällään.
Se pyytää istumaan ja lukee tuloksen välittömästi ilman käkäilyä.
- Tuos on negatiivinen.
- Mitä?
- Tulos on negatiivinen.

Tiesin sen, kaikki logiikka ja supinat vain varmisti asian.
Kuitenkin selittämättömästä syystä olen hepottunut.
Paino on otettu pois hartioilta.

Miettiä kuolemaa ja elämää.
Halata omaa poikaa ilman varovaisuutta.
Suudella vaimon niskaa ilman syyllisyyttä.
Tuntea iloa pienistä asioista.
Ilman viinaa nyt ja huominen.
Nauttia tunteesta jonka vaimon uudelleen orastava rakkaus synnyttää.
Tuntea ylpeyttä itsestään pojan sanoessa, "haluan olla niinkuin sinä Isä".

____________________________

Mietitkö noita juttuja?
Siis kuolemaa ja käytännöanasioita ennen sitä.
Ite mietin jostain syystä paljonkin.
Ehkä sen takia että jokunen kaveri on poistunu lähivuosina.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Sivut

Kommentit (20)

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
Gallardo
Trolololololll trolololll lolll...
Tiede.fi:n virallinen trolli taas yrittää jotain.
Taisit saada testiisi sen vastauksen jota odotitkin.



Joo, sain.

Vaan mietitkö koskaan noita asioita?
Siinä kai ei oo mitää kummallista tai trollaamista.

Ite mietin aika-ajoin paljoki.
Kun mun hyvä kaveri kuoli joku aika sitten menin ottaa vakuutukset koko perheelle.
Ihan käytännön juttu.

Tohon alotukseen yritin tiivistää kans asioita joita vaan ei aina huomaa saatikka että niitä osais jotenki arvostaa.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Nyt kun pakollinen ja väistämätön trolli-ilkunta on hoidettu pois, voitaneen pähkäillä itse teemaa (jos sitä kukaan ehtii, viitsii, kykenee tai kestää pähkäillä).

Olen miettinyt vuosikausia kuolemaa niin paljon että sitä tulee ajoittain jo korvista ulos. On kausia jolloin en pääse uneen ilman että on pitänyt käydä kuolema-ajatukset läpi. En tiedä lopultakaan että mikä perkele siinä oikein on. Mitään en hyödy kuoleman ajattelusta, mutta ilmeisesti ihminen ei saa valita edes omia ajatuksiaan itse.

Jos näin päiväsaikaan asiaa pohdin, niin lähinnä tulee mieleen että juuri sen takia ei viitsi itse lahdata itseään, koska jäisi niin älyttömästi typerää työstettävää muutamalle kaukoläheiselle (eivät asu lähellä, mutta sukua kuitenkin). En innostu ajatuksesta että joku tonkisi kaikkea sitä kamaa mitä olen kerännyt. Ja varsinkin heittäisi pois jotain sellaista mikä on minulle tärkeää. Luin jostain jokin aika sitten että esmes kokonaisia kirjastoja ei enää kovin suopeasti oteta mihinkään vastaan. Minunko lähes 20 hyllymetriä kirjojani olisivat yhtäkkiä ongelmajätettä, kun olen huolella ja mielenkiinnolla kokoelmaa kasvattanut?!

Joku varmaan katsoo että on ihmisellä pienet ongelmat kun tavara ja roina tulee mieleen lähdön hetkellä. Mutta mitä muuta sitten riesana on? Ruumiin sijoittaminen? Pitää jossain vaiheessa laatia joku ohjekirjelmä että haluan tuhkauksen. En ole keksinyt mihin ne tuhkat pitäisi tunkea. Oli aikoinaan pari rakasta paikkaa, mutta ei ole enää ketään niitä sinne kiikuttamassa. Jos kuolen vanhana, tuskin sukulaisiania kiinnostaa missä ne tuhkani ovat. Ehkäpä ei minuakaan.

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
Rousseau
Nyt kun pakollinen ja väistämätön trolli-ilkunta on hoidettu pois, voitaneen pähkäillä itse teemaa (jos sitä kukaan ehtii, viitsii, kykenee tai kestää pähkäillä).

Olen miettinyt vuosikausia kuolemaa niin paljon että sitä tulee ajoittain jo korvista ulos. On kausia jolloin en pääse uneen ilman että on pitänyt käydä kuolema-ajatukset läpi. En tiedä lopultakaan että mikä perkele siinä oikein on. Mitään en hyödy kuoleman ajattelusta, mutta ilmeisesti ihminen ei saa valita edes omia ajatuksiaan itse.

Jos näin päiväsaikaan asiaa pohdin, niin lähinnä tulee mieleen että juuri sen takia ei viitsi itse lahdata itseään, koska jäisi niin älyttömästi typerää työstettävää muutamalle kaukoläheiselle (eivät asu lähellä, mutta sukua kuitenkin). En innostu ajatuksesta että joku tonkisi kaikkea sitä kamaa mitä olen kerännyt. Ja varsinkin heittäisi pois jotain sellaista mikä on minulle tärkeää. Luin jostain jokin aika sitten että esmes kokonaisia kirjastoja ei enää kovin suopeasti oteta mihinkään vastaan. Minunko lähes 20 hyllymetriä kirjojani olisivat yhtäkkiä ongelmajätettä, kun olen huolella ja mielenkiinnolla kokoelmaa kasvattanut?!

Joku varmaan katsoo että on ihmisellä pienet ongelmat kun tavara ja roina tulee mieleen lähdön hetkellä. Mutta mitä muuta sitten riesana on? Ruumiin sijoittaminen? Pitää jossain vaiheessa laatia joku ohjekirjelmä että haluan tuhkauksen. En ole keksinyt mihin ne tuhkat pitäisi tunkea. Oli aikoinaan pari rakasta paikkaa, mutta ei ole enää ketään niitä sinne kiikuttamassa. Jos kuolen vanhana, tuskin sukulaisiania kiinnostaa missä ne tuhkani ovat. Ehkäpä ei minuakaan.




Kai sitä sitten ajattelee kamaaa jos ei ole läheisiä tai jos se kama jollekkin jää rasitteeks.
Vaan luulis että kirjat aina divareihin kelpaa, ainaki romaanit.

Tulee mieleen eräs vanha mies joka oli urheilija nuorena.
Sillä oli palkintokaappi täynnä pokaaleja.
Sen kuollessa kukaan lapsista ei halunnu kotiinsa vanhan miehen "kunniaa" pölyä keräämään.

Saaks tuhkaa heitellä suomessa mihkä vaan?

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Niinhän sitä luulisi, että kelpaa. Mutta jostain tosiaan luin että isot erät ei oikein. Ja tiedän esmes yhden antikvariaatin joka on jo suorastaan vaarallinen kun siellä on kirjoja niin kamalat määrät, että ei he takuulla enää mitään isompaa erää sinne varmaan noin vaan ota... Asiakkaat ei meinaa pystyä kävelemään enää hyllyjen ja pöytien välissä kun meinaa tulla kirjat päälle. Ja sinne kyllä tulee kuskattua aina ne mistä haluaa eroon, koska sinne helpoiten otetaan. Ne joku 10 kirjaa. Ne joita ei oteta voikin sitten suosiolla viedä kirjaston kierrätyshyllyyn.

Minulla on epämääräinen mielikuva että nykyään saa kai aika vapaasti ne tuhkat toivomaansa paikkaan (joku kansallispuisto voisi tulla vaikka kyseeseen), mutta en tästä ihan varma ole.

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
Rousseau

Minulla on epämääräinen mielikuva että nykyään saa kai aika vapaasti ne tuhkat toivomaansa paikkaan (joku kansallispuisto voisi tulla vaikka kyseeseen), mutta en tästä ihan varma ole.




Hautausmailla kai tuhkan levitysaueille?
Vaan en tiedä saako esimerkiks omalle takapihalleen levittää.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

author="jees" kirjoitti:



Tuhkat voi myö sukulaiset ja ystävät impata. Vetää pari viivaa nokaa nii säilyy aina mukana.
Toiki tossa pilvessä...

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Tällä palstalla ei varmaan tämmöset asiat kaduta ollenkaa?

Näitä viittä asiaa ihmiset katuvat eniten kuolinvuoteellaan

Ole rehellinen itsellesi, niin voit elää omannäköistäsi elämää.

Vuosia parantumattomasti sairaita hoitanut sairaanhoitaja kertoo, mitä asioita ihmiset katuvat eniten hetkeä ennen kuolemaansa.

Olisinpa elänyt kuten itse halusin, en niin kuin muut odottivat

Tämä on yleisin katumuksen aihe. Kun ihminen ymmärtää, että hänen elämänsä on lopuillaan, kaikki toteutumattomat unelmat nähdään hyvin selvästi. Useimmat potilaista eivät olleet toteuttaneet edes puolta haaveistaan, ja heidän täytyi kuolla tietäen, että kaikki oli heidän omista valinnoistaan kiinni.

On erittäin tärkeää yrittää kunnioittaa edes joitakin unelmistaan. Hetkellä, jolloin sairastut, on jo liian myöhäistä. Hyvin harva ymmärtää terveyden antamaa vapautta ennen kuin se menetetään.

Olisinpa tehnyt vähemmän töitä

Joka ikinen miespotilas katui tätä – kaivattiin lasten nuoruutta ja puolison kumppanuutta. Naisetkin puhuivat asiasta, mutta eivät yhtä paljon, koska vanhemmassa sukupolvessa miehet vielä elättivät perheen. Kaikki surivat syvästi liian suuren osan elämästä kulumista työntekoon.

Kun yksinkertaistaa omaa elämäntyyliä ja tekee tietoisia valintoja, on mahdollista elää vähemmillä tuloilla kuin mitä kuvittelee tarvitsevansa. Näin raivaamalla elämään tilaa tulee onnellisemmaksi ja avoimemmaksi uusille mahdollisuuksille.

Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani

Monet olivat tukahduttaneet tunteitaan säilyttääkseen rauhan tai välit muiden kanssa. Tämän seurauksena he tyytyivät elämässään keskinkertaisuuteen eivätkä ikinä tulleet siksi ihmiseksi, joksi heidän kykynsä olisivat riittäneet. Katkeruus ja mielipaha johtivat sairasteluun.

Emme voi hallita muiden reaktioita.Vaikka ihmiset hämmästyisivät sinussa tapahtunutta muutosta rehellisen puheen myötä, loppujen lopuksi on vain kaksi vaihtoehtoa: joko välit uudistuvat ja tervehtyvät, tai sitten pääset eroon epäterveellisestä ihmissuhteesta. Meni miten meni, sinä voitat.

Olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviin

Potilaat ymmärsivät usein ystävien merkityksen vasta sairauden viimeisillä viikoilla. Monet olivat olleet niin kiinni omassa elämässään, että tärkeiden ystävyyssuhteiden oli annettu luisua käsistä – katumus ajan ja vaivannäön puutteesta näiden suhteiden ylläpitämiseksi aiheutti syvää surua. Kuoleman lähestyessä kaikki ikävöivät ystäviään.

On hyvin tavallista "unohtaa" ystävyyssuhteet kiireisen elämäntyylin keskellä. Mutta kun joutuu kasvokkain lähestyvän kuoleman kanssa, aineellisten asioiden merkitys katoaa: ihmiset haluavat kyllä saada esimerkiksi raha-asiansa kuntoon, jos suinkin mahdollista, mutta omaisuudella tai asemalla ei ole enää todellista merkitystä.

Asiat halutaan kuntoon nimenomaan niiden ihmisten takia, joita rakastetaan. Yleensä potilaat tosin olivat liian sairaita tai väsyneitä huolehtimaan käytännön asioista. Viimeisinä viikkoina jäljellä jäävät ainoastaan rakkaus ja ystävyys.

Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi

Tätä kadutaan yllättävän usein. Monet eivät ymmärtäneet ennen kuin aivan lopussa, että onnellisuus on valinta, vaan he olivat juuttuneet vanhoihin kuvioihin ja tapoihin. Tuttuuden tarjoama "turva" oli pitänyt otteessaan tunteita ja jokapäiväistä elämää.

Muutoksen pelko saa ihmiset teeskentelemään toisille ja itselleen, että he ovat muka tyytyväisiä elämäänsä. Syvällä sisällään potilaat kuitenkin kaipasivat hassuttelua – sitä, että saa nauraa kunnolla.

Kuolinvuoteella et ajattele, mitä muut ajattelevat sinusta. Kun sinulla on vielä mahdollisuus hymyillä ja vapautua kaikesta turhasta, tartu siihen. Tämä on sinun elämäsi, ja elämä on valinta. Valitse tarkkaan, valitse viisaasti, valitse rehellisesti. Valitse onnellisuus.

Lähde: www.inspirationandchai.com

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Kutunluu
Seuraa 
Viestejä761
Liittynyt11.9.2007

Kuolema.

On ollut joka päivä aktiivisesti mielessä viimeiset 14 vuotta...kaiken kaikkiaan kuitenkin on tasolla tai toisella tämä ultimaattinen nöyryytys nimeltä kuolema pyörinyt elämässäni vaihtelevalla intensiteetillä kaiken kaikkiaan sen 25 vuotta.

23.2.1988, klo 12:07, koin näyn omasta kuolemastani, joka tulisi kohdalleni 36 vuoden iässä ja kuolinpaikka olisi Meksiko. Tästä näystä on siis kaiken tämän ajan muodostunut osa identiteettiäni; olen kuin elänyt kuolemassa nämä mahdolliset viimeiset vuodet. Siltikin, tämän näyn todenperäisyyden selvittäminen on ollut ainoa asia, mitä elämältäni haluan---se on minun ankkurini. Vaikea tätä on edelleenkin sulattaa, mutta se vaan ON.

Nyt olen 36v. ja tarkoitus olisi lähteä katsomaan paikan päälle tuossa loka-marraskuussa, että tullooko se lähtö.
Hassua. Sitä toivoo, että olis eläny harhaluulossa kaikki nämä vuodet...toisaalta olisin enemmän kuin onnellinen, mikäli lähtö tulisi Meksikon tähtitaivaan alla...win-win ja sitä rataa.

MooM
Seuraa 
Viestejä6322
Liittynyt29.6.2012

Tietysti noita tulee pohdittua. Itse jouduin ajattelemaan, kun selvisi, että minulla on perinnöllinen sairaus, joka jopa tappaa osan potilaista siinä eläkeiän kynnyksellä, ja n. 50 % todennäköisyydellä aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Etenevä tilanne siis.

Itse ajattelen sitä läheisten kautta, Lasten tietysti ensisijaisesti, vaikka ovatkin jo aikuisia siinä vaiheessa, kun minulle alkaa tulla noita ongelmia. Ja ehkä ei tule koskaan mitään havaittavaa. Lisäksi välillä ahdistaa ajatus siitä, että elää kroonisten kipujen kanssa.

En minä usko, että mitään erityistä katuisin, ainakaan tällä hetkellä. Virheitä on tullut, mutta on hyviäkin juttuja. Lähinnä kai sitä haluaisi lohduttaa jälkeen jääviä ja hoitaa asiansa niin, että muille ei tule turhaa vaivaa

Kutunluu

23.2.1988, klo 12:07, koin näyn omasta kuolemastani, joka tulisi kohdalleni 36 vuoden iässä ja kuolinpaikka olisi Meksiko. Tästä näystä on siis kaiken tämän ajan muodostunut osa identiteettiäni; olen kuin elänyt kuolemassa nämä mahdolliset viimeiset vuodet. Siltikin, tämän näyn todenperäisyyden selvittäminen on ollut ainoa asia, mitä elämältäni haluan---se on minun ankkurini.



Ja tähän piti vastata, että mitä jos tuota ei tapahdukaan? Löytyykö uusi ankkuri vai tarvitaanko sitä? Väkisin tulee mieleen tuomiopäivänlahkot, jotka elävät vain ennustettuun hetkeen asti, sen yli ei suunnitella. Vältetään sitä.

Mutta mukavaa Meksikonmatkaa, näin skeptikon näkökulmasta olen varma, että palat sieltä huojentunein, mutta vähän tyhjin mielin.

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
MooM
Tietysti noita tulee pohdittua. Itse jouduin ajattelemaan, kun selvisi, että minulla on perinnöllinen sairaus, joka jopa tappaa osan potilaista siinä eläkeiän kynnyksellä, ja n. 50 % todennäköisyydellä aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Etenevä tilanne siis.

Itse ajattelen sitä läheisten kautta, Lasten tietysti ensisijaisesti, vaikka ovatkin jo aikuisia siinä vaiheessa, kun minulle alkaa tulla noita ongelmia. Ja ehkä ei tule koskaan mitään havaittavaa. Lisäksi välillä ahdistaa ajatus siitä, että elää kroonisten kipujen kanssa.

En minä usko, että mitään erityistä katuisin, ainakaan tällä hetkellä. Virheitä on tullut, mutta on hyviäkin juttuja. Lähinnä kai sitä haluaisi lohduttaa jälkeen jääviä ja hoitaa asiansa niin, että muille ei tule turhaa vaivaa




Tuossa on kuitenkin se toinen 50% mahdollisuus myös. Ehkei mitään tulekkaan.
Vaan kyllä tuommosessa tilanteessa käy koko skaalan läpi. Varmaan noitten miettiminen myös panee arvostamaan sitä mitä ON ja olemaan hetkessä, tässä ja nyt. Väistämättä myös katsoo niitä muutoksia mitkä aiheutuu.

Emäntä näki joku viitisen kuukautta sitten painajaista että mä makasin kuolleena kadulla. Oli ollu joku onnettomuus ja mun alaston vartalo retkotti kadulla. Joku oli laittanu häveliäästi aurinkotuolin mun päälleni suojaamaan ihmisten katseilta.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Kutunluu
Seuraa 
Viestejä761
Liittynyt11.9.2007
MooM

Kutunluu

[size=65:z49bzmai]23.2.1988, klo 12:07, koin näyn omasta kuolemastani, joka tulisi kohdalleni 36 vuoden iässä ja kuolinpaikka olisi Meksiko. Tästä näystä on siis kaiken tämän ajan muodostunut osa identiteettiäni; olen kuin elänyt kuolemassa nämä mahdolliset viimeiset vuodet. Siltikin, tämän näyn todenperäisyyden selvittäminen on ollut ainoa asia, mitä elämältäni haluan---se on minun ankkurini. [/size:z49bzmai]

Ja tähän piti vastata, että mitä jos tuota ei tapahdukaan? Löytyykö uusi ankkuri vai tarvitaanko sitä? Väkisin tulee mieleen tuomiopäivänlahkot, jotka elävät vain ennustettuun hetkeen asti, sen yli ei suunnitella. Vältetään sitä.

Sittenhän kaikki onkin a-ok. Niin tuon näyn mukanaan tuoma helpotus tiettyihin ontologisiin kysymyksiin oli aluksi varsin helpottavaa luonteeltaan, mutta iän lähestyessä se ei ollutkaan niin fine and dandy...lähinnä jonkinlainen jähmettyminen tekemisen suhteen tuli moisesta. Eli masennus tyyliin onko oikeastaan millään mitään merkitystä? Päänsisäinen tilanne on muuttunut hyväksymisestä silkaksi kuolemanpeloksi ja varsin konkreettisestikin.

Eli mikäli ei mitään tapahtuisikaan ja tilanne menisi ohi, eli yksinkertaisimmillaan täyttäisin 37v., niin varmaan kokisin helpotusta uudesta tilanteesta ja maailmahan olisi avoin; ankkurini (=intohimoni kohde) voisi olla ihan mikä vain. Toisaalta tuollainen voi olla varsin pelottavakin tilanne, kuten sinä tuolla tuomionpäivälahkolla vihjaisit. Elikkäs entäpä jos mitään suurta oivallusta/havaintoa ei tapahdukaan ja sitä edelleenkin on sama persoona epävarmuuksineen ja komplekseineen kokemuksien tai voinee sanoa "aikuistumisriitin" jälkeen, niin mistäpä sitä 'tekemisen vimmaa' eli motivaatiota jonkin tavoitteluun löytyisi? Siihenhän tavallaan viittasit eli onko seuraavaa kunnianhimoista etappia näköpiirissä kuolemaan asti vievän etapin jälkeen?
Niin. Kun nyt mietin jotain suurta motiivia mennä katsomaan kuolemaa silmiin, niin varmaankin se olisi luopuminen ja vielä tarkennettuna luopuminen vuosien varrella kerätystä taakasta; ei ole kivvaa kantaa koko maailman taakkaa harteillaan.

MooM
Mutta mukavaa Meksikonmatkaa, näin skeptikon näkökulmasta olen varma, että palat sieltä huojentunein, mutta vähän tyhjin mielin.

Kiitos matkatoivotuksista! Onhan täs vielä paljon hoidettavaa ennen reissua, kuten irtaimiston myynti ynnä muut...

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat