Fyysikko ja hevoset

Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Eräs ökyrikas hevostallin omistaja halusi selvittää mitkä ominaisuudet tekevät hevosista parhaita kilpahevosia, ja onko olemassa mitään kaavaa jolla voittohevonen löytyisi aina. Hän palkkasi alansa parhaan biologin, alansa parhaan tilastotieteilijän ja alansa parhaan fyysikon tekemään aiheesta tutkimukset miljoonabudjetilla.

Vuoden kattavien tutkimusponnistelujen jälkeen biologi palasi tekemään raportin. "Olen tehnyt kattavan analyysin hevosten fysiologiasta ja aineenvaihdunnasta sekä niiden vaikutuksesta hevosten suorituskykyyn, mutta valitettavasti muuttujia on aivan liikaa jotta voisin helpolla kaavalla sanoa millaiset hevoset ovat parhaita. Valitan."

Pian raporttia tekemään saapui tilastotieteilijä. "Olen tehnyt kattavan tilastollisen analyysin hevosten juoksutuloksista, sukuhistoriasta ja eri ominaisuuksien esiintyvyyksistä, mutta minun on valittaen todettava että muuttujia on aivan liikaa eikä mitään voittokaavaa voida niiden pohjalta laatia. Valitan."

Fyysikko marssi paikalle itsevarman oloisena. "Olen selvittänyt asiaa monelta kantilta, ja onnistuin saamaan aikaiseksi täydellisen kaavan jolla voi ratkaista kilpahevosten paremmuuden." Miljonäärin katse kirkastui. Fyysikko jatkoi: "Kaava toimii täydellisesti joka tilanteessa. Se edellyttää ainoastaan että A) hevoset ovat pallon muotoisia, ja B) ne juoksevat tyhjiössä."

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat