Seuraa 
Viestejä503
Liittynyt15.1.2008

Miten kansalaisille tehty vääryys korjataan ja korvataan?

Jokaiselle kansalaisella, joka on syrjäytetty, köyhdytetty tai velkaannutettu oikeistopolitiikalla viimeisen 20 vuoden aikana, maksetaan vahingonkorvaus hänelle tehdystä vääryydestä.

Summa on 20 000 euroa per ihminen ja sen maksajana toimii Suomen valtio.

Lisäksi jokainen näistä kansalaisista saa mahdollisuuden taloudelliseen neuvonantajaan, jonka neuvojen avuin hän voi saada edes elämänsä taloudellisen puolen jonkinmoiseen kuntoon ja järjestykseen.

Näin väärin kohdellut kansalaiset saavat pienen mahdollisuuden aloittaa elämänsä ja elämisensä uudestaan.

Mistä varat otetaan ja löytyvät näiden vääryyksien hyvittämiseen?

Ne rahat löytyvät ansiottomasti rikastetuilta kansalaisilta, valta- ja rahaeliiteiltä, velkafirmoilta ja pankeilta sekä suuryrityksiltä. Keinoja rahojen perimiseen on ja löytyy.

Lisäksi valtio kaivaa kuvettaan ottamalla velkaa tai myymällä omistuksia.

Tämä on vähäisintä, mitä vääryyksien hyvittämiseksi näille ihmisille, voidaan tehdä.

Kansalaisten nöyryyttämisen, vahingoittamisen ja tuhoamisen on loputtava Suomessa.

Pienet eläkkeet, peruspäivärahat, tmv. on nostettava kohtuulliselle tasolle, jotta niillä tulee toimeen.

Nälkäpalkkoja on korotettava sen verran (vähintään 30 %), että ihmisillä on mahdollisuus inhimilliseen elämään.

Lisäksi viime kädessä näistä asioista vastuussa olevan maan valtiovalta pyytää julkisesti anteeksi ihmisten huonoa kohtelua.

Valtiovalta lupaa myös kirjallisesti ja julkisesti kansalaisille, ettei tätä huonosti kohtelua enää toisteta tulevaisuudessa.

Miten nämä kaltoin kohdellut ihmiset löydetään?

Kuinka kansallisen rikoksen kohteeksi joutuneet ihmiset, jotka eivät itse pysty puolustamaan itseään, tavoitetaan?

Maan eri viranomaiset sekä kirkon viranomaiset auttavat tässä ja lisäksi näitä ihmisiä pyydetään eri viestimissä ottamaan yhteyttä korvauksista vastuussa olevaan ja maksavaan tahoon.

Antavatko vahingoitetut ihmiset anteeksi heille tehdyt vääryydet?

Sen päättää jokainen näiden vääryyksien kohteeksi joutunut, syvästi vahingoitettu itse.

Vahingoittamisesta päävastuussa olevat johtajat ja päättäjät on erotettava toimistaan.

Voiko maan nykyinen oikeuslaitos antaa vahingoittamisesta vastuussa oleville päättäjille ja johtajille jonkinmoisen, kohtuullisen tuomion kaikesta siitä vääryydestä, mihin nämä ihmiset ovat syyllistyneet ja ovat syyllisiä?

Vai onko perustettava kansantuomioistuin tätä asiaa varten?

Kommentit (0)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat