Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Markkinoilla on mitä kummempia diettejä ja monet niistä hyvinkin suosittuja. Ruokaa pyritään ryhmittelemään niin että sitä pystytään syömään mahdollisimman suuria määriä mahdollisimman huonolla hyötysuhteella. Eli haetaan keinoja kuinka voidaan mässyttää mahdollisimman paljon mahdollisimman pienellä kulutuksella. Koko homma on kääntynyt päälaelleen kun päinvastoin pitäisi hakea keinoja kuinka mahdollisimman pienestä määrästä jalostamatonta ruokaa saadaan mahdollisimman suuri määrä ravinteita ja energiaa irti. Eli ryhmittelemällä ruokaa ruokailuannoksiksi joissa jokainen ravintoaine tukee toisen ravintoaineen ravinteiden imeytymistä.

Hössötetään syömään yksipuolisesti, milloin mätetän hiiaria milloin ilman hiilaria. Vouhotetaan rasvoista ja proteiineista.
Unohdetaan kokonaisuus ja seilataan laidasta laitaan kulloistenkin (väärien) oppien mukaan.

Siis syömällä ravitsevaa ja monipuolista ruokaa mahdollisimman pieniä annoksia päivittäisellä tasolla, mahdollisimman hyvällä hyötysuhteella, kohennetaan terveyttä, pidennetään ikää ja kroppa muotoutuu kulloiseenkin tarkoitukseen sopivaksi käytetyn rasitteen mukaan. Samalla minimoidaan ravinnossa olevien haitallisten aineiden päätyminen omaan ruumiiseen.

Ennen syötiiin että nälkä lähtisi. Nykyään syödään ettei nälkää edes tulisi.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Sivut

Kommentit (43)

tsbmw
Seuraa 
Viestejä277
Liittynyt12.12.2012

Minulla on vuosikymmenien mittaan muotoutuneet periaatteet:
- Kaikkea voi syödä pieniä määriä yksi kourallinen annoksena.
- Ruoka valmistetaan kotona raaka-aineista jos mahdollista.
- Säilö kesä pakkaseen, kotimaista metsästä ja puutarhasta.

Vähennä tai vältä:
- Bulkkiruoka pois, sokeri, peruna, pasta, riisi, vaalea leipä, soija, maissi, ohra, maapähkinä, banaani.
- Myrkyt pois eli silakka, hauki, Itämeren lohi, ravintoketjujen yläpään luonnoneläimet, maksa, bekkerellisienet.
- Vähennä "nappulalla" yksipuolisesti tuotettuja eläimiä esim. nauta, sika, broileri, kalkkuna, kirjolohi, viljelty kala.
- Lisäaineistetut ja teolliset jalosteet, makkara, einekset, puolivalmisteet, säilykkeet, leivonnaiset, karkit.
- Kofeiini, kahvi, tee, energiajuomat, viina, olut, tupakka.

Painota ja lisää:
- Raakaravinto, tuoreet kasvit, lehtivihreä, versot, elävät kasvit.
- Siemenet, hedelmät, metsämarjat, pähkinät, viidakon hedelmät, nuoret kasviosat, kotipuutarhasta pakkaseen.
- Puhtaat eläimet, riista, teollisuuslaitoksilta vapaiden vesien kalat, ravintoketjujen alkupään kalat esim. muikku, valtamerien luonnonkalat.
- Valtamerien äyriäiset, katkaravut.
- Juustot, luomumunat, luomuvoi, kylmäpuristetut öljyt.
- Lähdevesi tai suodatettu kraanavesi, viinit, marjamehut, tuoremehut ja nektarit ilman lisättyä sokeria.

Jakauma energialähteittäin:
- Proteiineja lisää.
- Kasviksia yli puolet ruuan painosta.
- Rasvoja alle 1/3 kaloreista.
- Nesteitä yli 3 litraa päivässä.

...taasko noita uusia ajatuksia...

Vierailija

Roskaruoka on sinänsä huvittava termi että se viittaa sen aiheuttaman roskan määrään, mutta se assosioidaan ravintoarvojen kanssa. Hampurilainen on oikeasti ihan hyvää ravintoa, jos jättää sen kokiksen ja ranet tiskille. Itse vedän El Maco Junioreja® eikä oo niistä mitään pahaa sanottavaa. Kyllä ne makaronilaatikon voittaa joka suhteessa.

kytoann
Seuraa 
Viestejä1929
Liittynyt16.3.2005

Kyllä "roskaruoka" on käännös englannin termistä "junk food", joka nimenomaan tarkoittaa ravintoarvoltaan huonoa ruokaa. Hampurilainen voi olla roskaruokaa tai sitten ei, riippuen valmistusaineista.
Yleensä runsaasti rasvaa ja/tai sokeriaja vähän proteiinia, vitamiineja ja mineraaleja sisältävät ruoat lasketaan roskaruoaksi.

Tyhmyydelle minä olen vihainen kuin rakkikoira; mutta viisaus ei ole kaikille suotu.

MooM
Seuraa 
Viestejä7229
Liittynyt29.6.2012
SamikoKu
Markkinoilla on mitä kummempia diettejä ja monet niistä hyvinkin suosittuja.
---
Hössötetään syömään yksipuolisesti, milloin mätetän hiiaria milloin ilman hiilaria. Vouhotetaan rasvoista ja proteiineista.
Unohdetaan kokonaisuus ja seilataan laidasta laitaan kulloistenkin (väärien) oppien mukaan.

Ennen syötiiin että nälkä lähtisi. Nykyään syödään ettei nälkää edes tulisi.




Ruoasta on tullut yksi elämänhallinnan osa-alue. Ihan niinkuin jotain sisustusta, ulkonäköä, kulkupelin valintaa tms säädetään kertomaan omasta elämäntyylistä ja persoonasta, ruoka on asia, jota vatvotaan sairaan tarkasti ja haetaan pikkupikku detaljeja jostain tietysti ruoka-aineista. Näitä sitten nostetaan supertärkeiksi jutuiksi, karsitaan "pahoja" ja hehkutetaan "hyviä". Ja ollaan niin ehdottomia siinä omassa hienossa dieetissä, ainakin sen aikaa, kun jaksetaan asiaan kytätä.

Ruoalla on vaiktuksia terveyteen, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole. Normaaleja ravintosuosituksia seuraamalla pärjää loistavasti, jos ei ole allergioita, keliakiaa tms erityistä. Paljon vihanneksia ja muita kasviksia, mutta lihaa, jauhoja ja sokeria kitsaammin.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
tsbmw
Minulla on vuosikymmenien mittaan muotoutuneet periaatteet:
- Kaikkea voi syödä pieniä määriä yksi kourallinen annoksena.
- Ruoka valmistetaan kotona raaka-aineista jos mahdollista.
- Säilö kesä pakkaseen, kotimaista metsästä ja puutarhasta.



Kuulostaa järkevältä.

tsbmw
Vähennä tai vältä:
- Bulkkiruoka pois, sokeri, peruna, pasta, riisi, vaalea leipä, soija, maissi, ohra, maapähkinä, banaani.
- Myrkyt pois eli silakka, hauki, Itämeren lohi, ravintoketjujen yläpään luonnoneläimet, maksa, bekkerellisienet.
- Vähennä "nappulalla" yksipuolisesti tuotettuja eläimiä esim. nauta, sika, broileri, kalkkuna, kirjolohi, viljelty kala.
- Lisäaineistetut ja teolliset jalosteet, makkara, einekset, puolivalmisteet, säilykkeet, leivonnaiset, karkit.
- Kofeiini, kahvi, tee, energiajuomat, viina, olut, tupakka.



"Bulkkiruokaa" ei kannata pois jättää, kohtuudella noita mutta jos parempi vaihtoehto on olemassa niin valitaan se.
Maksaa en jättäis pois. Rehulla kasvatettu karja kuitenkin on nykyravinnon perusta ja sitä on vaikea välttää. Jos luonnollisempia vaihtoehtoja löytyy niin sitten niitä.

tsbmw
Painota ja lisää:
- Raakaravinto, tuoreet kasvit, lehtivihreä, versot, elävät kasvit.
- Siemenet, hedelmät, metsämarjat, pähkinät, viidakon hedelmät, nuoret kasviosat, kotipuutarhasta pakkaseen.
- Puhtaat eläimet, riista, teollisuuslaitoksilta vapaiden vesien kalat, ravintoketjujen alkupään kalat esim. muikku, valtamerien luonnonkalat.
- Valtamerien äyriäiset, katkaravut.
- Juustot, luomumunat, luomuvoi, kylmäpuristetut öljyt.
- Lähdevesi tai suodatettu kraanavesi, viinit, marjamehut, tuoremehut ja nektarit ilman lisättyä sokeria.



Ihan järkevää tuokin.

tsbmw
Jakauma energialähteittäin:
- Proteiineja lisää.
- Kasviksia yli puolet ruuan painosta.
- Rasvoja alle 1/3 kaloreista.
- Nesteitä yli 3 litraa päivässä.



Itse olen sitä mieltä että rasvasta voi ottaa enempikin energian tarpeesta kuin tuon kolmasosan. Pähkinät lienee aika täysvaltasta ravintoa ja niissä rasvan osuus energiast on kai n.60%. Rasvassa on pieneen määrään varastoitunut suuri määrä energiaa joka saadaan helposti käyttöön. Eli jos on kovaa kulutusta niin rasvaa ei pidä ylenkatsoa.

Aiheavauksen idea on siinä että syödään minimi ja kuinka hyödyntää kaikki ravinteet syödystä ruuasta niin että paino ei putoa vaan pysyy samana tai jos urheilee että tulostaso nousee tai ruokavali tukee sitä. Nykyäänhän koko idea on kääntynyt päälaelleen. Merkittävä osa kansasta yrittää syödä mahdollisimman paljon, mahdollisimman "epätaloudellisesti" ja samalla koittaa pudottaa painoa esimerkiksi jättämällä ruokailusta ravintoaineiden imeytymisessä auttavia hedelmiä pois (esim. vesimeloni).
Siis tuohan on ravinteiden ja rahan hukkaan heittämistä. Vähemmän syömällä ja sopivalla ruokamixillä saa pienemmistä annoksista saman irti.
Ihmiset on lihonneet väärillä ruoailutottumuksilla ja yrittävät laihduttaakkin väärillä ruokailutottumuksilla.

PS: tsbmw taitaa olla pörssimiehiä terminologian valinnasta päätellen.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
MooM

Ruoasta on tullut yksi elämänhallinnan osa-alue. Ihan niinkuin jotain sisustusta, ulkonäköä, kulkupelin valintaa tms säädetään kertomaan omasta elämäntyylistä ja persoonasta, ruoka on asia, jota vatvotaan sairaan tarkasti ja haetaan pikkupikku detaljeja jostain tietysti ruoka-aineista. Näitä sitten nostetaan supertärkeiksi jutuiksi, karsitaan "pahoja" ja hehkutetaan "hyviä". Ja ollaan niin ehdottomia siinä omassa hienossa dieetissä, ainakin sen aikaa, kun jaksetaan asiaan kytätä.

Ruoalla on vaiktuksia terveyteen, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole. Normaaleja ravintosuosituksia seuraamalla pärjää loistavasti, jos ei ole allergioita, keliakiaa tms erityistä. Paljon vihanneksia ja muita kasviksia, mutta lihaa, jauhoja ja sokeria kitsaammin.




Eipäs ole tullu tuolta kantilta pahemmin asiaa ajateltua. Taidan olla ruokaillu mielessä aika rahvasta.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Neutroni
Seuraa 
Viestejä30827
Liittynyt16.3.2005

Unohdat sen, että suurimmalle osalle ihmisistä syöminen, erityisesti juuri ne nykymaailmassa epäterveelliset energiatiheimmät ruuat, tuottaa mielihyvää. Se on se syy, miksi ihmiset haluavat syödä paljon. Syöminen ei todellakaan ole mikään vastenmielinen pakko, niin kuin jotkut terveysvalistajat antavat ymmärtää ja näyttävät pesuvadillista makkaroita, jotka "pitää" syödä ylläpitääkseen lihavuutta. Jos syömiseen liittyvää mielihyvää ei olisi, nin varmasti suurin osa ihmisistä söisi vain sen minkä tarvitsee. Mutta jos se ilo viedään tarjoamatta mitään tilalle, niin se tekee elämästä ankeaa. Jotkut kontrollifriikit saavat siitä enemmän kiksejä, mutta tavallinen ihminen ei. Ja se on hyvin vaikea korvata, koska syöminen on halpaa, johon on (Suomessa) kaikilla varaa ja sitä voi kuka vain tehdä koska vain vain omasta päätöksestä (toisin kuin vaikka sosialisia iloja, jotka vaativat järjestelyä ja suostuttelua).

Minä olen kyllä jollain tasolla kateellinen niille, joilla ruoka on vain nälän poisto, johon ei liity erityistä mielihyvää. Heille painonhallinta on helppoa, he voivat olla hyvin joustavia ruokien valinnassa ja niin edelleen. Toisaalta en osaa arvoida sitä, onko elämä tylsempää kun on vähemmän mielihyvänlähteitä. Sitten pitäisi olla joku fanaattinen harrastus tai vastaava.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä30827
Liittynyt16.3.2005
tsbmw

Vähennä tai vältä:

- Kofeiini, kahvi, tee, energiajuomat, viina, olut, tupakka.

Painota ja lisää:

- Lähdevesi tai suodatettu kraanavesi, viinit, marjamehut, tuoremehut ja nektarit ilman lisättyä sokeria.




Miksi? Eikö tuossa ole suurempi riski alkoholiongelmiin kuin viinin teoreettieset terveyshyödyt? Viinissä tuskin on mitään terveydelle hyvää mitä rypälemehussa ei ole.

Silakan myrkkyjä on karkeasti liioiteltu. Se ei ole ravintoketjun huipulla ja myrkkykertymät haittaa nuoria naisia jos heitäkään eli lapsentekoa ajatellen. Kun syö pienempiä silakoita niiden kertymätkin on pienempiä. Kukaan ei muutenkaan syö pääasiassa silakkaa.

Syöminen on ihmisen tunne-elämän kaoottinen osa jota on hyvin vaikea hallita tietoisesti. Moni laihduttaja pilaa hankkeensa tiedostamattomalla napostelulla jossa määrät vääristyvät "merkityksettömiksi". Yleisesti ottaen ruuan monipuolisuus on suurempi kuin koskaan metsästäjä-keräilijäkauden jälkeen.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Länsimaissa mielihyvä on tosiaan yksi suurimpia, ellei jopa suurin syy mättää apetta kitusiinsa. Pitäisi kysyä mihin tätä mielihyvää niin jumalattomasti tarvitaan? Onko elämä niin tylsää, yksitoikkoista, tyhjää, sisällyksetöntä että jollakin se ontto olo sisällään pitää täyttää? Lemmikkieläimetkin taitavat olla pulskempia kuin villieläimet, eikä aina voi vedota liikunnan puutteeseenkaan. Eläintarhoissa kuulema leijonatkin vetävät tympiintyneisyyttään tassuun. Syöpöttely ja masturbointi ovatkin vangitun tai kesytetyn eläimen, jopa ihmisen, kaksi lempipuuhaa.

Ehkä pitäisi tosiaan keksiä jokin sellainen keinotekoinen ruoka-aines jota saa mässyttää kuin purukumia ilman että siitä mitään erikoisemmin irtoaa, energiaa siis. Tänne länsimaihin. Turha täällä on motkottaa ihmisille että ei saa tehdä sitä tai ei saa tehdä tätä niin kauan kuin lompakko sanoo toisin ja telkka on väärällään ruoanlaitto-ohjelmia. Köyhiin maihin voisi kehitellä niitä kasveja joista saa energiaa niin että paukkuu.

***

Suhtaudun itse nuivasti ohjeisiin se-ja-se-pois. Kyllä se vaikuttaisi olevan aika yksilökohtaista mikä kellekin sopii, ja joillekin yksilöille jopa välillä joku sopii ja välillä ei. Kun mahdollisuus monipuoliseen syömiseen ON, kannattaa käyttää sitä hyväkseen ja tosiaan syödä mahdollisimman monipuolisesti. Ei syöminen ole sama asia kuin hiusten laitto tai muotivaatteiden valikointi, vaikka sitä yritetäänkin meille tuputtaa nykyään että sen pitäisi niin olla. Hiuksia ei ole pakko laittaa mitenkään ja vaatteittakin voi joissain tilanteissa olla, mutta syödä on pakko. Miksi siitä pitäisi tehdä mahdollisimman hankalaa ja syyllisyyksiä aiheuttavaa (äh, miksi siitä on jo tehty...)

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010
Neutroni
Unohdat sen, että suurimmalle osalle ihmisistä syöminen, erityisesti juuri ne nykymaailmassa epäterveelliset energiatiheimmät ruuat, tuottaa mielihyvää. Se on se syy, miksi ihmiset haluavat syödä paljon.



tietää
Syöminen on ihmisen tunne-elämän kaoottinen osa jota on hyvin vaikea hallita tietoisesti.



Rosseau
Länsimaissa mielihyvä on tosiaan yksi suurimpia, ellei jopa suurin syy mättää apetta kitusiinsa. Pitäisi kysyä mihin tätä mielihyvää niin jumalattomasti tarvitaan? Onko elämä niin tylsää, yksitoikkoista, tyhjää, sisällyksetöntä että jollakin se ontto olo sisällään pitää täyttää?



Eli ihmiset syövät koska saavat siitä mielihyvää. Voiko siitä vetää johtopäätöksen että liika syöminen useimmilla on mielenterveydellinen ongelma? Joku voi vaikuttaa tasapainoiselta muuten, mutta omaa syömisen himon. Jääkö joku mielihyvä saamatta jota syömisellä sitten paikataan?

Ite huomasin että kun jätin oluen pois niin jotain täytyy silti lipittää. Nyt menee kahvia aivan liikaa. Yritän tehdä laimeita satseja.
Punttirumbaa on myös tullut runsaasti tilalle. Eli jonkun asian pois jättäminen pitää kanavoida johonkin muuhun.

Alkuperäinen alotus oli kuitenkin niillä linjoilla että koko "syömisen filosofia" on "väärin".
Eli syödä pitäs niin että se olis mahdollisimman taloudellista.
Pitäiskö yrittää vaikuttaa tuohon vai onko se ylipäätään ajatuksena mahdoton?
Mitä tahansa sanotaan niin mielihyvä vie voiton?
Jos noin on niin pelihän on silloin menetetty. Mitään ei ole tehtävissä ja lihavuudella rahastaminen jatkuu ja ylipainoon liittyvät sairaudet senkun lisääntyy.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Tuli vielä mieleen että onko missään teollisuusmaassa painoindeksi kääntynyt laskuun?

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

jussipussi
Seuraa 
Viestejä42492
Liittynyt6.12.2009
SamikoKu
Tuli vielä mieleen että onko missään teollisuusmaassa painoindeksi kääntynyt laskuun?



Suomessa, naisilla, paino kääntynyt laskuun.

Suomalaisten painonnousu on pysähtynyt. THL tiedottaa

Suomalaisten painonkehitys
Nyt on päässyt käymään niin, että sitten vuoden 2007 suomalaismiehet eivät ole enää lihoneet ja naisilla on jopa havaittavissa suotuisaa painonkehitystä. Lihomispandemia (juu ei mikään epidemia) on pysähtynyt.
Naisten vyötärön ympärys on vähentynyt tilastollisesti merkitsevästi
Myös niiden naisten osuus joilla BMI on yli 25 on vähentynyt tilastollisesti merkitsevästi
Mikään BMI-ryhmä Finriski-tutkimukseen osallistuneista miehistä tai naisista ei ole lihonut aikavälillä 2007-2012 tilastollisesti merkitsevästi. Eikö tässä ole ilon aihetta, ja medialle tähän masennuksen kauteen pientä pilkettä? Tällaisten uutisten vastapainoksi.


http://www.pronutritionist.net/suomalai ... tiedottaa/

Ruokavaliomme on muuttunut aiempaa epäterveellisemmäksi

23.11.2012

Suomalaisten kolesterolitason nousun taustaksi on varmistunut kovien eli tyydyttyneiden rasvojen lisääntynyt syönti. ”Kolesterolitason kääntymisestä nousuun vuosikymmenien laskun jälkeen raportoimme jo aiemmin syksyllä. Nyt valmistuneet FINRISKI 2012 –tutkimuksen ravintotiedot osoittavat, että suomalaiset syövät kovaa rasvaa aiempaa enemmän”, toteaa THL:n pääjohtaja Pekka Puska.

http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=31855

tsbmw
Seuraa 
Viestejä277
Liittynyt12.12.2012

Minulla paino rupesi iän myötä hiljakseen nousemaan vaikka terveellisesti söinkin.
Viimeinen muutos 3v sitten taittoi painonnousun kokonaan, ilman nälän tunnetta:

1) BULKKIRUOKA jossa on pelkkiä kaloreita POIS eli peruna, viljat ja sokeri.
Ne nostavat äkkiä veren sokeriarvot ja sitten tiputtavat ne alas = lihottava nälkä!
Viljat ovat myös huumeisiin verrattavia kokuttajia, aiheuttavat jatkuvan himon.
Kuitenkin kun leikkaa nuo pois niin - kuukauden jälkeen eron huomaa
ja löytää esim. kasviruuista valtavan uuden makujen rikkaamman maailman!

- karkit, chipsit, perunalastut, ranskalaiset = sokeria ja pitkiä sokereita.
- leivät = pitkiä sokereita ja koukuttavaa gluteenia ja ruisleipä koukuttavin
(saa nähdä kuinka addiktoituneiden aivot vastaavat tähän)
- olut = viljaa
- makkarat = massalihaa, nitriittejä ja viljaa
- broileri = teollista nappulaa toisessa muodossa
- kirjolohi = - " -
- nauta = - " - (Argentiinasta ja Brasseista tulee sensijaan luomua preerialta)
(jos haluaa syödä jätettä eli nappulaa niin edullisemmaksi se tulisi rehusäkistä)

Rikkaampi makumaailma on lihottavan suohirviöitä tuottavan bulkkiruuan ulkopuolella!
Voi maksaa enemmän, mutta kyllä ne lihavien kansansairaudetkin maksavat!
Miksi Suomalaisten elintasolla pitäisi syödä jauhoja, perunoita ja mahdollisimman halpaa?
Jos ruokakauppaa tarkastelee "vilja, hiilihydraatti, eläinnappula" koukuttavasta huumenäkökulmasta,
niin eipä siellä juuri muuta ole kuin koukuttavia vähän suojaravinteita sisältäviä bulkkeja!
Ihmisiä ohjaa aivojen alitajuntainen himo, käskyttää syömään aivoille tarpeellista sokeria.

PS. Ja se SILAKKA on myrkkynä muualla Euroopassa ruuaksi kelpaamatonta!
(Silakka monen rehun osana ja myrkyt rikastuvat edelleen "eläi jalosteisiin"...)

Muikku on muuten kallistunut vuodessa hirvittävästi nyt 9 €/kg ja perattuna 14 €/kg

...taasko noita uusia ajatuksia...

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat