Seuraa 
Viestejä45973

.
Tähän kysymykseen ei ehkä ole yhtä ainoata oikeata vastausta. Kyse ei siis ole hyväksyttävästä tietokilpailukysymyksestä.

Tämä kysymys on pohdittavaksi ja aivosolujen jumppaamiseksi.

Oletus:

Avaruudesta on tänään tullut maapallolle meille vieraan planeetan asukkaita. Koska he ovat maapallolle päässeet, he ovat ainakin avaruusteknologiassa - mutta todennäköisesti myös muuten - edellä meitä. He myös osaavat meidän kieltämme tai päinvastoin, joten kommunikointi heidän kanssaan on mahdollista.

Kysymys:

Kenet maapallon tiedemiehen/tutkijan he haluaisivat tavata keskustellakseen heillekin olennaisista asioista? Tiedeihminen voi olla elävä tai edesmennyt. (Ja nyt kysytään nimenomaan tiedeihmistä ei uskonnollista johtajaa.)

Ehdotelmia:

Minusta ehdokkaita voi esitellä useitakin, jos perusteita riittää.

Vastaus:

Vastaus on hyvä, jos se on perusteltu. Oikeaa vastausta tuskin tietää kukaan. Minulla on hyvin perusteltu mielipide, jonka julkaisen keskustelun jossain vaiheessa, ehkäpä jo Sunnuntaina.

Äänestys:

Jos ehdokkaita on runsaasti, voinemme järjestää asiasta äänestyksen.

Sivut

Kommentit (44)

Phony, olet ihana!

Viikonloppu on pelastettu, taas on uutta pähkäiltävää. Mutta eipä ole helppo, ei

Vetäisen mietintämyssyn nutturan päälle, ja nutturan alle järjestäni hieman viiniä. Eiköhän taas aivosuonista irtoa viikon aikana kertyneet plakit!

Mummo

Sanoinsin..ehkäpä..Einstein..Newton..Arkhimedes miten se sitten ikinä kirjoitetaan..jaa hyvä kandinaatti voisi elävistä olla ystävämme JukriS..voisipa kysyä että pitääkö hänen höpinänsä paikkaansa..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse arvioisin, että Hawkingin. Perusteluiksi riittänee se, että hän on pystynyt kehittelemään tieteellisiä teorioita päässään pidemmälle kuin kukaan toinen. Kinkkinen kysymys muuten.

Se, että osaa avaruuslentojen tekniikan, ei mitenkään merkitse sitä, että tietäisi kaikesta kaiken. Avaruudesta tulleille vieraille voi esim. moderni biologia olla täysin tuntematonta. Jos jokin nimi pitäisi mainita, se voisi olla Ernst Mayr.

Vaihtoehtoja on lukuisia, joten saatan vielä palata aiheeseen.

Jos minä olisin avaruudesta tullut Alien niin haluaisin jutella hetken da Vincin kanssa. Miten voi yksi ihminen olla nero niin monella alalla?

Hyviä vastauksia kaikki tyynni. Hieman enemmän perusteluja voisi olla.

Ja Arlalle (ja tietysti muillekin) Yritin tuohon kysymykseen rakentaa sisälle sellaista oletusta, että muukalaiset tietäisivät ja tuntisivat maapallon historian ja sen henkilöt jollakin tasolla. ( He ovat siis maata lähestyessään pystyneet seuraamaan maan elämää, vrt. Carl Sagan: Ensmmäisen asteen yhteys.)

Kuis. Omiaan alienin kanssa keskustelemaan olisi tietysti Wittgenstein. Hän kun lausuisi alienille "maailmaa on on kaikki se, mikä on niinkuin se on", niin siinä olisi alienikin huuli ymmyrkäisenä.

Ehkä saataisiin vastaus siihen oliko Wittgenstein yhtään oikeilla jäljillä.

Eivät he tarvitsisi tiedemiestä, hehän jo tietävät sen mitä mekin - tieteestä. Ehkä heitä voisi kiinnostaa meidän tietämättömyytemme. Siksi he tahtoisivat ehkä kuitenkin tavata uskonnollisen johtajan, vaikka tavallisesta sukankuluttajasta voisi saada yhtä paljon irti.

Vielä todennäköisempää olisi (pelkkä arvaus), että he yrittäisivät olla ottamatta yhteyttä meihin ja tehdä tästä luonnonmuseon. Näinhän tietysti voi jo ollakin, UFOVÄKI, HERÄTYS!

Sepi, tarkoitatko ihanaa Valtaojaa?

Minäkin haluaisin hänet tavata, vaikka en alieni olekaan. Luultavasti olisin ihastuksesta mykkänä kumminkin

Mummo

Parhaan arvion ihmiskunnan (henkisestä) tilasta antaisi kalastaja-filosofi Pentti Linkola. Hyvin lyhyen telepaattisen tuokion jälkeen vieraat tietäisivät tarkalleen mitä tehdä seuraavaksi.

En usko, että he haluaisivat erityisemmin tavata ketään maapallon edustajaa fysiikan, tähtitieteen tai matematiikan alalta, mikäli heillä olisi mielessä se, että he haluaisivat oppia jotain maapallon asukkailta. Luultavasti tähtienväliseen matkustukseen pystyvä kansa olisi kuitenkin kaikilla mainitsemillani aloilla meitä niin paljon edellä, että he eivät voisi käytännössä oppia meiltä mitään. Arla taisi ajatella vähän samaa.

Itse uskon, että ensimmäinen asia, jota he meiltä voisivat oppia, ja joka heitä varmasti kiinnostaa, on: me. Eli he haluaisivat oppia tuntemaan ihmisen biologiselta, psyykkiseltä, kulttuurilliselta ja historialliselta kannalta. En kuitenkaan osaa suoralta kädeltä nimetä yksittäistä henkilöä, joka olisi näillä tieteensaroilla erityisen ansioitunut. Osaako joku muu?

Jos taas ajatellaan, että kenet me haluaisimme lähettää keskustelemaan vieraan sivilisaation kanssa, niin siinä tapauksessa vastaus minusta on varsin yksiselitteinen. Stephen Hawkingin. Hän on minusta modernin fysiikan ja tähtieteen alalla niin hurja nero, että hän voisi kaikkein parhaiten (ei vähiten pohjatietojensa ansiosta: vaikka da Vinci oli varmasti nero, olisi hänellä varmasti hankaluuksia ymmärtää vieraan sivilisaation tähtialusten moottoriteknologiasta tai kvanttifyysisistä ja suhteellisuusteoreettisista näkemyksistä nopeasti kovinkaan paljoa) sisäistää niitä tieteenaloja, joilla vieras sivilisaatio on varmasti edistynyt, kun on planeetallemme saapunut (tähtitiede, fysiikka, tekniikka).

DedMoroz
Seuraa 
Viestejä18657

Tuolla jo aikaisemmin todettiin, että eipä meikäläiset fyysikot ja muut matemaattisesti/teknisesti suuntautuneet tiedemiehet niin kovassa huudossa taitaisi olla.

Kulttuuriantropologi esim. R. Crapo olisi kait aika messevä keskustelija noiden uhvomiesten kanssa.

Tuossa hieman ammattikuvausta perusteeksi:
Kulttuuriantropologin työ on kaksijakoista: toisaalta hän on teoreetikko, joka aineistonsa pohjalta yrittää luoda yleispäteviä teorioita, jotka kertoisivat jotain siitä, miten kulttuurit yleisestihahmottavat todellisuuttaan, sopeutuvat ympäristöönsä ja rakentavat sosiaaliset järjestelmänsä. Toisaalta kulttuuriantropologi on kertoja ja tulkitsija, hän kerää tietoa tutkimastaan kulttuurista ja muodostaa kokoamansa aineiston pohjalta yleisesityksen, etnografian, joka esittää tutkitusta kulttuurista ulkopuolisen tarkkailijan tulkinnan. Kolmanneksi tehtäväksi edellistenrinnalle on noussut toimiminen välittäjänä eri kulttuureiden välillä.

(Tuo äijä on muuten veivannut tällaisen opuksen kun Cultural Anthropology: Understanding Ourselves and Others ja opettanut Utahin yliopistossa aiheesta Human Sexuality And Gender, etc.)

I usually give people more chances than they deserve but once I'm done, I'm done.

Petu
Seuraa 
Viestejä2287

Moro!Laittaisin ehdottomasti ensin,Paavo Väyrysen hoitamaan puheen=ensimmäinen yritys eliminoida(ihminen tuhoaa tätä planeettaa muutenkin,miksei myös ulkoavaruuden oliotakin).Jos tämä ei jostain ihmeen syystä toimi ,lähetetään kaikki maailman älyköt selittämään tätä "väärinkäsitystä",mitä tästä eliminointiyrityksestä on syntynyt.Sitten me viisaat vaan ihmetellään taustalla,mitä ollaan saatu aikaiseksi.

Kalevi
Kaipa ne Arkimedeksen haluaisivat tavata. Hän oli olettamuksen mukaan ajatuksissaan jopa nykytekniikan tasolla.

Eikös ole pohdiskeltu että jos hänen kaikki paperit ym. olisivat säästyneet niin olisimme 1700-luvulla käyneet Marsissa...eli häntä jos ketä voidaan sanoa aikojemme neroksi...ja miten paljonkaan olisimme edellä nykypäivän tekniikassa...ja luonnontieteissä..ehkäpä olisimme yhtä viisaita kuin vierailulla olevat otukset..jos nämä paperit olisi säästynyt..ei voi tiätää..

hcesar
Seuraa 
Viestejä13039

Koska tiedemies sai olla elävä tai kuollut, ehdotan Einsteinia. Kysymys Einsteinille ei olisi niinkää suhteellisuusteoriaan itsessään liittyvä, koska varmasti vierailijat tuntisivat suhteellisuuteorian läpikotaisin.

Uskon, että alienit haluaisivat tietää, miten ja miksi Einstein tuli ajatelleeksi suhteellisuutta ja pystyi kehittämään suhteellisuusteorian, ennen kuin siitä oli käytännöllisesti katsoen ollenkaan havaintoja. Tämän tiedon avulla alienit pystyisivät kenties ymmärtämään jotain, ehkä paljonkin, ihmisen mielikuvituksesta ja ajattelutavoista sekä niiden vahvuuksista ja heikkouksista.

asdf
Koska tiedemies sai olla elävä tai kuollut, ehdotan Einsteinia.

Ja mitähän tarkoitusta palvelisi kuolleen tiedemiehen lähettäminen? Sehän saattaisi jopa aiheuttaa konfliktin, saattaisivat pitää loukkauksena. Muunlaisiakin väärinkäsityksiä nousee mieleeni. Ei, ei. Jos Linkola ei kelpaa, ehdotan Desmond Morrisia. Hän pystyisi ehkä hieman lievittämään vierailijoiden kokemaa shokkia selittämällä karvattoman pystyapinan omituisia ja joltisenkin kieroutuneita tapoja.

Desmond lyhyesti

Phony
Ja Arlalle (ja tietysti muillekin) Yritin tuohon kysymykseen rakentaa sisälle sellaista oletusta, että muukalaiset tietäisivät ja tuntisivat maapallon historian ja sen henkilöt jollakin tasolla.

Vierailijat voivat lukea ja yrittää ymmärtää meidän jotain teknologiaa tai vaikkapa sitä ehdottamaani biologiaa, mutta ymmärtävätkö he, miksi me haluamme tutkia sitä. Ja tuon miksi-asian tähden he ehkä haluavat selvittää asiaa enemmän.

Jätin ensimmäisestä vastauksestani pois abstraktin/teoreettisen matematiikan. Tällöin yksi mahdollisuus voisi olla Kurt Gödel. Jotain epätäydellisyysteoreemaa ei tarvita avaruusaluksen saamiseksi toiselle planeetalle.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat