Seuraa 
Viestejä6527
Liittynyt8.11.2012

Heiluukohan kohta taas teräaseet ja pamput, kun vasemmistonuoret heiluvat pitkin marjametsiä.

Marjayrittäjää syytetään mm. siitä, että poimijat on määrätty metsiin, joista ei marjoja löydy
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288597987570.html

"Andersson suree velkarahalla Suomeen tulleiden poimijoiden kohtelua. Poimijoiden mukaan Ber-Ex on määrännyt heidät alueille, joista ei marjoja löydy."

"Ber-Exin toimitusjohtaja Kari Jansa pitää paikalle saapuneita aktivisteja "viherpiipertäjinä, jotka sotkevat asioita". Jansan käsitys Saarijärven poimijajoukosta on myös varsin tyly.

– He ovat tulleet Suomeen ehdoin tahdoin mellastamaan ja elämään kurittomasti. Poiminta ei heille maistu. Heidän toimintansa on terrorisointia muita kohtaan, Jansa sanoo."

"– He elävät kuin pellossa, hilluvat, juovat kaljaa, tanssivat ja taputtavat toistensa tempuille. Osa heistä on ajanut kahdella autolla peräkärryjen kanssa ensin Lappiin Pelloon 700 kilometriä sivu marjoja etsimään. Parin päivän päästä samat kaverit ajoivat 900 kilometriä sivu Ruotsiin!"

No onneksi nyt tasapuolisuuden nimissä molemmat ovat tehneet rikosilmoitukset, kuten niin usein vasemmistonuorten menoissa näyttää tapana olevan:
http://www.hs.fi/kotimaa/Marjayritt%C3%A4j%C3%A4+tekee+tutkintapyynn%C3%...

"Hän syyttää vasemmistonuorten puheenjohtajaa Li Anderssonia, lakimies Ville Hoikkalaa ja ihmisoikeusaktivisti Junya Lek Yimprasertia kunnianloukkauksesta ja agitaatiosta."

""Olen palkannut lakimiehen ja teen lähipäivinä tutkintapyynnön Kainuun poliisille. Minut on leimattu ihmiskauppiaaksi", Jansa sanoo STT:lle."

Sivut

Kommentit (22)

Jäi vähän sekava kuva siitä kuka ja mitä. Marjasatoa ei voi ennakoida vaan se on mitä tahansa ja poimijoita ei hankita se huomioiden ja se tehbdään niin kaukaa kuin on mahdollista.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6527
Liittynyt8.11.2012

Ihan nettisivua on pukattu asiaa selventämään:
http://50marjanpoimijaa.blogspot.fi/

Mielenkiintoisimmaksi noussee kuva 2. josta voimme nähdä jokaisen marjametsästäjän tietämän tosiseikan, eli faktan. Mustikkaa kerää hitaammin, kuin puolukkaa. Olisi selkeä taktiikkapalaverin paikka vähiten keränneelle. Vai olisiko sitten kyseessä kuitenkin väsähtäminen erittäin kovavauhtisen aloituksen jälkeen? Marjanpoiminta kuitenkaan ei tuolla tasolla enää ole sprintti, vaan pitkä suoritus, jonka tärkeimmäksi seikaksi muodostuu tasalaatuinen suoritus päivästä toiseen.

Nobelaner
Seuraa 
Viestejä1767
Liittynyt9.6.2011
tietää
Marjasatoa ei voi ennakoida vaan se on mitä tahansa...

Tarkoitit varmaankin että paikkakohtaisten ennusteiden tekeminen on vaikeaa? Marjasatoa sinänsä ennakoidaan joka vuosi, ja sitä on tehty vuosikymmenten ajan. Ihan vastaavaa laskentaa kuin tehdään monesta muustakin luonnonelävistä, linnuista ja kaloista ja vastaavista muista.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6527
Liittynyt8.11.2012

Vähemmän yllättävästi kommarit taas varastamassa yhteisestä kassasta p*sk*projekteihinsa:
http://www.hs.fi/kotimaa/Thaipoimijat+hakevat+y%C3%B6sijaa+ja+ruokarahaa...

Kun ei thaikkuja marjanpoiminta kiinnosta, niin paras keino tällöin luonnollisesti on lopettaa sellainen toiminta. Jokamiehenoikeus koskemaan vaikkapa vaan EU-alueen kansalaisia, niin thaikkujen loisiminen loppuu lyhyeen.

Porukka tulee tänne turistiviisumeilla, poimii jokamiehenoikeuden turvin marjaa, saa ansionsa verottomana, ja lopulta ottavat vielä tyhmiltä suomalaisilta helpot rahat. Vasemmistoliiton avustamana tarkasti mietityllä projektilla, jolla saavat ääniä kohdeyleisöltä poliittisilla ansiolla töihin päässeiden virkamieskavereidensa hyvin todennäköisesti auttaessa taustalla.

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

No son tas lapissaki kohtalainen lintuvuosi pitkästä aikaa ,mutta saapa nähhä miten käypi ?
Kattokaappako ne pienet vinosilmäiset ovat koonhet kaikki marjat mettistä, linnut ovat jotensaki , ja jostaki syystä
liikhllä kohen ittää. Liekkö niillä päämääränä karjalan korvet, sielläkö ei vinosilmäset ihmiset marjoja kokova, siellä on mettoillaki ruokaa.
Ja karhut kans, mustikoitten puuthessa nielevät poroja ja väärtin hirvijä , minun hirvistä puhumattakhan.
Ja sitte se mikä kauhistuttaa eniten !!
Soli Lapinkansassaki asijantuntijan kirjotus ,nuista kaukoijän ihmisistä.
Nekö tulevat tänne ja paskovat ympäri mettiä,linnut ´syövät osan paskasta, ja pyytömiesten koirakki niitä nuuskivat.
Helekatti sehän on ihan mahoton homma ! Kuka meistä tietää ja mennee sanomhan tuota ihan vaarattomaksi ?
Onhan se kaukoitä aina ollu jos minkälaisen virusflunssan lähtökohtana.
Ties mitä viruksija ne paskovat Lapin mettät täythen ?
Ties mikkä tauvit net ens´talvena riehuvat maassamme.
Hetikkö nuita vinosilmäsijä ilmesty, niin riekot katos keskilapista ja ylhens Lapista laajoilta aluvheilta.
Son tietenki niin , että nuitten marjanpoimijoitten paskassa ,kaikenmaailman virusten sejassa sijethin jos minkälaiset hyöntheiset ja mavot, sitte riekot söit niitä hyöntheisijä ,ja matoja. Niin son nyt riekko sukupuuthon kuolemassa aluvheilla missä marjanpoimijat syksyisin mellastavat.
Saapa nyt sitte arvuutella,että minkälaisen lentsurokotuksen sitä kävis arvauskeskuksesta hakemassa ?

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6527
Liittynyt8.11.2012

Asia senkun jatkuu. Epämääräisiä ihmiskauppasyytöksiä vasemmistoliitolta ja asianajaja Hoikkalalta. Kysyä täytyy, miten huonoissa kantimissa suomalainen yliopisto oikein onkaan, jos Hoikkalan tasoiset pääsevät seulasta läpi?

http://villehoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149875-vastine-ulla-appels...

6. Li Andersson ja minä tulimme Yleisradion A-Talk -ohjelmaan toimituksen nimenomaisesta kutsusta emmekä tyrkyttäneet itseämme. Tämä asia voidaan tarkastaa tarvittaessa Yleisradiosta.

Yleensä asianajajat eivät suostu tulemaan julkisuuteen päämiestensä asioissa. Tosin tapauksissa, jossa asianajaja laskee, että se on hänelle tai hänen toimeksiantajilleen edullista voi hän toimia toisin.

Ehkä Hoikkalallekin baarista jatkossa irtoaa paremmin TV:stä tuttu lärvillään.

CE-hyväksytty
Seuraa 
Viestejä29006
Liittynyt30.4.2005
HuuHaata
Vähemmän yllättävästi kommarit taas varastamassa yhteisestä kassasta p*sk*projekteihinsa:
http://www.hs.fi/kotimaa/Thaipoimijat+hakevat+y%C3%B6sijaa+ja+ruokarahaa...

Kun ei thaikkuja marjanpoiminta kiinnosta, niin paras keino tällöin luonnollisesti on lopettaa sellainen toiminta. Jokamiehenoikeus koskemaan vaikkapa vaan EU-alueen kansalaisia, niin thaikkujen loisiminen loppuu lyhyeen.

Porukka tulee tänne turistiviisumeilla, poimii jokamiehenoikeuden turvin marjaa, saa ansionsa verottomana, ja lopulta ottavat vielä tyhmiltä suomalaisilta helpot rahat. Vasemmistoliiton avustamana tarkasti mietityllä projektilla, jolla saavat ääniä kohdeyleisöltä poliittisilla ansiolla töihin päässeiden virkamieskavereidensa hyvin todennäköisesti auttaessa taustalla.

sheikki9
Seuraa 
Viestejä1200
Liittynyt4.7.2013

Oli kuka tahansa tässä vyyhdissä lopulta syyllinen on Ber-Exin toimitusjohtaja Kari Jansa toiminut törkeästi aikaistamalla yksipuolisella päätöksellään Thaipoimijoiden, siis heidän itse maksamat lentoliput. Millä oikeudella? Eikös lentolippujen maksajilla ole oikeus omiin lentolippuihinsa. Mitäs orjameininkiä tää on?

Saa kyllä itse maksaa kukkarostaan Thaipoimijoiden lentoliput.

Näin on marjat.

Riippuu luonnollisesti sopimuksesta, jonka poimijat ovat allekirjoittaneet. Eiköhän niissä ole tarkkaan määrätty ehdot miten toimitaan. Poimijat ovat saaneet viisumit maahan niin, että työnantaja on ollut vastuutaho. Näin siis työnantaja on ottanut vastuulleen, ettei ongelmia tule. Ongelmien ilmaantuessa työnantaja vaarantaa mahdollisuutensa saada seuraavana vuotena työvoimaa, koska UM ja Suomen Bangokin lähetystö voivat helposti päätyä tällöin kantaan, että eivät viisumeja myönnä.

Eivät kuulema ole mitään virallista työsopimusta tehneet. Eivät ole virallisessa työsuhteessa marjayrittäjään, joka kuitenkin on kieltänyt myymästä niitä marjoja muille yrittäjille. Hyväksikäytön makua on.

Mouho
Seuraa 
Viestejä2673
Liittynyt29.4.2011
HuuHaata

Porukka tulee tänne turistiviisumeilla, poimii jokamiehenoikeuden turvin marjaa, saa ansionsa verottomana, ja lopulta ottavat vielä tyhmiltä suomalaisilta helpot rahat. Vasemmistoliiton avustamana tarkasti mietityllä projektilla, jolla saavat ääniä kohdeyleisöltä poliittisilla ansiolla töihin päässeiden virkamieskavereidensa hyvin todennäköisesti auttaessa taustalla.

Ai ne tuli tänne ihan oma-aloitteisesti lomamatkalle poimimaan marjoja metsästä ja sitten myymään niitä torilla tai suoraan johonkin hillotehtaaseen saaden kaikki tulot lyhentämättömänä itselleen. On ne fiksuja.

Jotenkin mulle on jäänyt sellainen kuva, jotta siinä oli joku ehta suomalainen välistävetäjä organisoimassa hommaa. Noh, joskus se liiallinen ahneus napsahtaa riistäjän omaan nilkkaan. Sellaista sattuu, harvoin tosin, mutta nyt kävi näin. So it goes, sano Kurt ja sytytti Pall Mallin.

Ehkä tämä yrittäjäkin oppii tästä jotain tulevaisuuden varalle tai sitten ei.

*Enää et ole Se, mikä alkoi lukea tätä virkettä.
.....................enkä minäkään ole oikeasti Mouho.

sheikki9
Seuraa 
Viestejä1200
Liittynyt4.7.2013
sheikki9

Oli kuka tahansa tässä vyyhdissä lopulta syyllinen on Ber-Exin toimitusjohtaja Kari Jansa toiminut törkeästi aikaistamalla yksipuolisella päätöksellään Thaipoimijoiden, siis heidän itse maksamat lentoliput. Millä oikeudella? Eikös lentolippujen maksajilla ole oikeus omiin lentolippuihinsa. Mitäs orjameininkiä tää on?

Saa kyllä itse maksaa kukkarostaan Thaipoimijoiden lentoliput.

HuuHaata

Riippuu luonnollisesti sopimuksesta, jonka poimijat ovat allekirjoittaneet. Eiköhän niissä ole tarkkaan määrätty ehdot miten toimitaan. Poimijat ovat saaneet viisumit maahan niin, että työnantaja on ollut vastuutaho. Näin siis työnantaja on ottanut vastuulleen, ettei ongelmia tule.

No ongelmia tuli mutta miksi ihmeessä työnantajalla on yksipuolinen oikeus ratkaista kuinka asiat hoidetaan? Mikäli työehtosopimuksessa on alunperin ollut ehtona se, että työnantaja voi yksinvaltaisesti päättää heidän lentolipuistaan on työntekijät jo lähtökohtaisesti orjan asemassa. Sitäpaitsi eikös ne olleet täällä turisviisumilla. Jos näin on, sitä vähemmän työn teettäjällä on oikeus sekaantua toisten ihmisten maksamiin lentolippuihin.

HuuHaata

Ongelmien ilmaantuessa työnantaja vaarantaa mahdollisuutensa saada seuraavana vuotena työvoimaa,

Tässä on nyt vaan semmoinen dilemma että hän sysäsi mielivaltaisesti kaikki ongelmat Thaimaalaisille, jotka joutuvat nyt velkavankeuteen. Olisi kysynyt viisumin myöntäjiltä ja muilta viranomaisilta edes neuvoa, mutta ei.Todella törkeää ja itsekästä toimintaa. Ei siis mitään kunnioitusta toisten omaisuutta kohtaan tällä Kari Hansalla.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6527
Liittynyt8.11.2012
Hubert J. Farnsworth
HuuHaata
sheikki9
Oli kuka tahansa tässä vyyhdissä lopulta syyllinen on Ber-Exin toimitusjohtaja Kari Jansa toiminut törkeästi aikaistamalla yksipuolisella päätöksellään Thaipoimijoiden, siis heidän itse maksamat lentoliput. Millä oikeudella? Eikös lentolippujen maksajilla ole oikeus omiin lentolippuihinsa. Mitäs orjameininkiä tää on?

Saa kyllä itse maksaa kukkarostaan Thaipoimijoiden lentoliput.

Riippuu luonnollisesti sopimuksesta, jonka poimijat ovat allekirjoittaneet. Eiköhän niissä ole tarkkaan määrätty ehdot miten toimitaan. Poimijat ovat saaneet viisumit maahan niin, että työnantaja on ollut vastuutaho. Näin siis työnantaja on ottanut vastuulleen, ettei ongelmia tule. Ongelmien ilmaantuessa työnantaja vaarantaa mahdollisuutensa saada seuraavana vuotena työvoimaa, koska UM ja Suomen Bangokin lähetystö voivat helposti päätyä tällöin kantaan, että eivät viisumeja myönnä.

Eivät kuulema ole mitään virallista työsopimusta tehneet. Eivät ole virallisessa työsuhteessa marjayrittäjään, joka kuitenkin on kieltänyt myymästä niitä marjoja muille yrittäjille. Hyväksikäytön makua on.

Ei ole mitään työsopimusta. Mutta sopimus käytännön järjästelyistä aivan varmasti on. Jos annetaan esimerkiksi auto käyttöön, niin luonnollisesti samalla sovitaan sopiiko tehdä yksityisajoa, kuka maksaa bensat jne.

Vasemmistoliiton Li Andersson on puhunut ihmiskaupasta lakimieskaverinsa kanssa. Faktat tiskiin, tai taas kerran vaihteeksi tyhjäpää Li valehtelee. Näinhän kyseisen roska-aatteen "johtajat" aina tosin tekevät, joten Li liehuttaa ääliöiden lippua korkealla kuten kai aatteen nimissä kuuluukin.

HuuHaata
Seuraa 
Viestejä6527
Liittynyt8.11.2012

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288601916700.html

Ja taas on poliisit paikalla. Tyyriiksi käy veronamaksajille taas kerran äärivasemmistolaisten sekoilut. Junya Lek Yimpraset on teksteillään thaikkunettilehteen jo valehtelijaksi osoitettu, mutta työkansan villitsemistä se ei näytä haittaavan.

Kuvottavaa kertakaikkiaan. Kaikki show vaan Vasemmistoliiton, Li Anderssonin, ja "asianajaja" Ville Hoikkalan julkisuuskaipuisuuden takia.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat