Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Ihminen voi sanoa, että maitohorsmatee antaa elinvoimaa ja pitää mielen virkeänä. Toisaalta hän voi sanoa, että maailmankaikkeus koostuu mm tulesta ja vedestä. Hän voi myös väittää, että epilepsian syy on pahat ajatukset tai että naapurin isäntä kuoli veren liikasappisuuden takia.

Kommunistit ovat verenhimoisia, koska ovat juoneet punaviiniä erään pyhän luostarin kellarista. Perussuomalainen alkuperä on todennäköisesti peräisin Arjalasta, jonka tarkkaa pohjois-koillista sijaintia ei tiedetä. Talvisesta nuotiosta lähtevä valo ja lämpö on puiden kaipuuta menneeseen aurinkoisen kuumiin kesäpäiviin. Autot ovat tulivuorten uumenista tulleita harhailijoita, joille olo kävi liian tukalaksi ristiriitojen vuoksi.

Jne.

Kaikissa noissa tuonkaltaisissa ulostuloissa ratkeaa jotain. Yksittäisen ulostulon syynä on jokin tarve, ja saman tarpeen voi jakaa moni.

Kyseessä uskonto, mikäli ilmaisun tarkoitus on lähinnä sisäisen tarpeen ratkaisu ilman, että ilmaisu olisi muuten kovin elinvoimainen vaikkapa selittävänä maalaisjärkisenä kuvauksena. On kokonaan eri asia se, millainen ulostulo sisältää uskonnollisuuteen asti liittyvää potentiaalia.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Kommentit (12)

Vierailija

Millainen ulostulo sisältää uskonnollista potentiaalia? Mitä ulostulolla tulivuoren uumenista tulevista hathailevista autoista halusit sanoa?

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
Lepakko
Millainen ulostulo sisältää uskonnollista potentiaalia?



En tiedä tarkalleen. Tietääks joku?

Lepakko
Mitä ulostulolla tulivuoren uumenista tulevista hathailevista autoista halusit sanoa?



Oli vain esimerkkinä muiden joukossa.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
jees
..pääsee endoskoopilla.



Pianoakin kannattaa tutkia tarkemmin eri laitteiston avulla, jotta pääsee paremmin selvyyteen soitetusta musiikista.

Aha.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
Tume34
Oliko tämä nyt tarkoitettu vapaaseen sanaan vai tiedevitseihin?



Vakavaksi aiheeksi.

Pahoittelut vastaanoton puolesta.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Vierailija

Avaus herättää enemmän kysymyksiä tarkoituksestaan kuin halua kommentoida jotakin, joka jää hyvin hämäräksi. Sinun pitää selventää mistä haluat keskustella. Avauksesta se ei aukea.

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Ymmärrän.

Se mitä haukkasin, on vaikea myös minulle itselleni. Halusinkin vain, että muut jeesaisi

Joo. Takana on eräs kirja uskonnollisuuden taustoista. Joskus lukaisin läpitte. Päiväunilla sain jonkin vision, joka sitten haihtui kuin haju Saharaan.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Mulla on se käsitys,
että ellei uskonnollisuuden taustaa ymmärrä,
ei ymmärrä oikeasti ihmistäkään eikä ihmisyyttä.

Ja nuo jäävät ymmärtymättä,
tai ei ole kävellyt ymmärrys vastaan vielä.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat