Seuraa 
Viestejä637
Liittynyt11.5.2013
Väärälle sivustolle linkittäminen voi tuoda kuuden vuoden vankeustuomion Espanjassa.
Espanjassa astuu kevääseen mennessä voimaan entistä tiukempi piratismilaki.

Uuden lain mukaan verkkosivujen omistajat, joiden sivuilla on linkkejä laittomasti jaettuun materiaaliin, voidaan tuomita kuudesta kuukaudesta kuudeksi vuodeksi vankeuteen, mikäli katsotaan, että he tienaavat rahaa linkkien avulla. Lisäksi sivustot suljetaan. Sivustoilla käyviä ei kuitenkaan voida uudenkaan lain mukaan syyttää.

El Pais -lehden mukaan Espanjassa ei aiemmin ole voinut syyttää ketään linkkien jakamisesta. Lainsäädännön tiukennusten taustalla on Yhdysvaltojen suunnalta tullut poliittinen painostus. Yhdysvallat on asettanut Espanjan piratismin mustalle listalle vuonna 2008, kun maa ei suostunut toimimaan rehottavan piratismin kitkemiseksi.

Pääministeri Mariano Rajoyn ajama lainsäädännön muutos tarkoittaa Espanjalle poispääsyä listalta. Listalla pysyminen olisi johtanut kauppasanktioihin.

Lakiesityksen valmistelusta vastasi oikeusministeriö. Myös sisäministeriö ja kulttuuriministeriö kommentoivat asiaa aktiivisesti ja ottivat jopa sanallisesti yhteen lain tiimoilta. Sisäministeriö vaati verkko-operaattoreiden pyynnöstä pehmeämpää lakia, kun taas kulttuuriministeriö ajoi kovempia rangaistuksia sisällöntuottajien etu mielessään.




Milloinkan suomessa, uslataako linkkejä / kuvia linkitellä, pitääkö avarkuvakin itse kuvata vaikka muijan perseestä. ?

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää turpansa kiinnni.
o_turunen kirjoitti:
Vai olisiko tuo paksuusyksikkö.

Kommentit (3)

Astronomy
Seuraa 
Viestejä3976
Liittynyt12.6.2007
Octopitos
..............
Milloinkan suomessa, uslataako linkkejä / kuvia linkitellä, pitääkö avarkuvakin itse kuvata vaikka muijan perseestä. ?

Odotan mielenkiinnolla... vaikka osaan jo aavistaakkin miltä se näyttää, mutta silti.

"The universe is a big place, perhaps the biggest".
"Those of you who believe in telekinetics, raise my hand".
Kurt Vonnegut
"Voihan fusk." Minä

Octopitos
Seuraa 
Viestejä637
Liittynyt11.5.2013
Astronomy
Octopitos
..............
Milloinkan suomessa, uslataako linkkejä / kuvia linkitellä, pitääkö avarkuvakin itse kuvata vaikka muijan perseestä. ?

Odotan mielenkiinnolla... vaikka osaan jo aavistaakkin miltä se näyttää, mutta silti.

No saahan sitä tietenkin aavistella..!

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää turpansa kiinnni.
o_turunen kirjoitti:
Vai olisiko tuo paksuusyksikkö.

Mouho
Seuraa 
Viestejä2673
Liittynyt29.4.2011
Octopitos
Astronomy
Octopitos
..............
Milloinkan suomessa, uslataako linkkejä / kuvia linkitellä, pitääkö avarkuvakin itse kuvata vaikka muijan perseestä. ?

Odotan mielenkiinnolla... vaikka osaan jo aavistaakkin miltä se näyttää, mutta silti.

No saahan sitä tietenkin aavistella..!



Muijasi omaa "tekijänoikeudet" perseeseensä ja luulen, että joudut tilille moisesta. Jos haluat olla oikein ilkeä ja kuvan on pakko olla perseestä, suosittelen ottamaan kuvan omasta perseestäsi avatarkuvaksi. Tosin silloin joudut luultavasti melko monen käyttäjän ignore -listalle.

*Enää et ole Se, mikä alkoi lukea tätä virkettä.
.....................enkä minäkään ole oikeasti Mouho.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat