Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

New Horizons –avaruusluotain on parhaillaan matkalla kohti Plutoa, ja aluksesta tulee vuosien kuluttua viides aurinkokunnastamme tähtienväliseen avaruuteen poistuva laite. Neljän muun (Pioneer 10 & 11 sekä Voyager 1 ja 2) mukana on viesti mahdollisille muille älyllisille sivilisaatioille, jotka kenties löytävät Maan asukkaiden lähettämän luotaimen vuosimiljoonien kuluttua. Edesmenneen tähtitieteilijä Carl Saganin yhteistyökumppanina tunnettu Jon Lomberg on käynnistänyt hankkeen, jossa pyritään saamaan vastaavanlainen tervehdys Maapallolta New Horizons –avaruusluotaimen mukaan. Toisin kuin neljässä edeltäjässä, joissa viesti on fyysinen laatta tai äänilevy, tämä viesti olisi sähköisessä muodossa luotaimen tietokoneen muistissa. Toinen suuri ero aiempiin viesteihin on myöskin se, että pienen ryhmän sijasta viestiä olisi laatimassa yhdessä koko planeetan väestö. Projektin ensimmäisessä vaiheessa haetaan allekirjoituksia vetoomukseen NASA:lle, että se antaisi viesti-idealle hyväksyntänsä. Projektin rahoitus on myös tarkoitus hakea lahjoituksina yksityisiltä ja organisaatioilta – suurin kuluerä lienee radioteleskoopin käyttö viestin lähettämiseksi. NASA:n hyväksynnän jälkeen alkaisi itse viestin suunnittelu – se sisältäisi ainakin kuvia, mutta ehkä myös musiikkia ja muita ääniä. Ihmisten ehdotuksista valittaisiin finalistit, joista yleisö voisi äänestää suosikkinsa. Tuloksena syntyisi eräänlainen muotokuva Maasta ja sen ihmisistä, ja vaikka New Horizons –luotain ei koskaan kohtaisikaan Maan ulkopuolista sivilisaatiota, viestin sisällön pohtiminen on silti yhteiskunnallisesti mielekästä – mitä haluaisimme kertoa itsestämme ja planeetastamme muille?

Jos olet kiinnostunut projektista ja haluat nähdä sen toteutuvan, käy allekirjoittamassa vetoomus osoitteessa http://www.newhorizonsmessage.com.

Pekka Rautajoki

Sivut

Kommentit (18)

Tulipa vaan mieleen noista avaruusluotainten mukana olevista viesti levyistä,
että jos tommonen aurinkokunnan ulko puolelle joutuva laite matkaa useita satoja/uhansia vuosia enne kun mahdollisesi joku ver sivilisaatio nappaa sen, niin voiko ne aluksen sisällä olevat viesi levyt säilyä niin pitkään niin hyvinä, että joku sivilisaatio pystyy käyttämään niitä?

block52
Seuraa 
Viestejä1972
Liittynyt17.6.2012
akvaristi84
Tulipa vaan mieleen noista avaruusluotainten mukana olevista viesti levyistä,
että jos tommonen aurinkokunnan ulko puolelle joutuva laite matkaa useita satoja/uhansia vuosia enne kun mahdollisesi joku ver sivilisaatio nappaa sen, niin voiko ne aluksen sisällä olevat viesi levyt säilyä niin pitkään niin hyvinä, että joku sivilisaatio pystyy käyttämään niitä?

Tuhansia vuosia kyllä, miljoonia vuosia, ei. Luin äskettäin tästä artikkelin, mutta en nyt tältä istumalta osaa sanoa mistä.

lindsju
Seuraa 
Viestejä739
Liittynyt20.8.2010

Minä laittaisin ufopornoa ja aliens 8 matkustaja, kaikki videot

No vakavasti, tirsk laittaisin kaiken mahdollisen DNA tiedon, mitä olemme saanneet koottua. Joku avauskoodi siihen sitten pitäisi saada, mikä perustuisi esim. pulsarien sykkeeseen ja eteeripyörteisiin.

No tämä synnytti uuden kysymyksen. Jos asuisin andromedan galaksissa ja minulla olisi käytössä nykyinen setin kalusto. Mikä mahdollisuus, minulla olisi katsella suomen julkkis big brotheria

Toivoisin, että hukkuisi avaruuden radiokohinaan...

Alienin ensikontakti ihmiskunnasta vois olla ensimmäiset radiolähetykset, sitten perhe on pahin jne. Ja ne luulevat, että ihmiset ovat oikeasti tuommoisia, hävettää

installer
Seuraa 
Viestejä9908
Liittynyt16.9.2005

Viestin tulevat todennäköisesti löytämään omat jälkeläisemme jotka aikanaan toivottavasti aloittavat tähtienvälisen matkailun.

Todennäköisesti kaukaisessa tulevaisuudessa jolloin jälkeläisemme ovat jo unohtaneet että tälläinen luotain on aikoinaan lähetetty.

Kyseessä on heille mielenkiintoinen fossiili tekniikan kivikaudelta joten viesti tulisi rakentaa tältä pohjalta.

Eli oikeastaan pitäisi kysyä millaisen viestin haluaisimme saada omilta esi-isiltämme 10 000 vuoden takaa ja mistä sen pitäisi kertoa.

"Kenet jumalat tahtovat tuhota, sen he lyövät ensiksi sokeudella. "

moderaattori_3
Seuraa 
Viestejä295
Liittynyt11.5.2005

On vähän lipsahtanut lapasesta ja ketjun aiheesta.

Jatketaanpa itse asiasta eli Maan ulkopuolista sivilisaatiota, viestin sisällön pohtiminen on silti yhteiskunnallisesti mielekästä – mitä haluaisimme kertoa itsestämme ja planeetastamme muille?

m3

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä10498
Liittynyt20.1.2013
moderaattori_3
On vähän lipsahtanut lapasesta ja ketjun aiheesta.

Jatketaanpa itse asiasta eli Maan ulkopuolista sivilisaatiota, viestin sisällön pohtiminen on silti yhteiskunnallisesti mielekästä – mitä haluaisimme kertoa itsestämme ja planeetastamme muille?




Jaaha, ja mihin kaikki viestit hävisivät, jotka liittyyivät aiheeseen, vai evätkö miellyttäneet M kolmosta?

Minusta pikemmin lipsahti modeltä tämä juttu.

EV+
Seuraa 
Viestejä770
Liittynyt24.12.2010

Hawkins on mielestäni oikeassa siinä että mitään viestejä ei saisi lähettää. Luotaimia isompi riski on kaikki radioaalloitse tapahtuva kommunikaatio.

Todennäköisimmin meidän kaukaiset jälkeläiset tutkivat luotainten viestejä ja ovat ymmällään miten jo 100 000 vuotta sitten osattiin laukaista esine ulos aurinkokunnasta ja vielä "luolamaalata" kylkeen kuva ihmisapinasta. Ihmettelevät että eivätkö esi-isät keskittyneetkään aivan täysin sotimiseen ja luonnonvarojen tyhjentämiseen.

Ihan absurdia kuvitella, että minkään vieraan sivilisaation edustajat tähtienvälisen avaruuden valtavista etäisyyksistä sattuisivat mitenkään havaitsemaan, löytämään ja panemaan merkille koskaan jotain yhtä pientä luontainta.

mskomu
Seuraa 
Viestejä672
Liittynyt10.10.2005

Digitaaliset signaalit lähetetään suht. tarkasti vain haluttuun suuntaan, joten analogisten lähetysten loputtua, signaalit eivät ole enää "päätyneet avaruuteen". Analogisia signaaleja ehdittiin käyttää vain joitain vuosikymmeniä. Jos suhteutetaan tämä edes ihmiskunnan sivilisaatioon, joka on vähän laskentatavasta riippuen kymmenestä tuhannesta vuodesta ylöspäin, ei analogisten signaalien aikakausi ollut kovin pitkä. Puhumattakaan, jos tämä suhteutetaan koko universumin, tai edes maapallon elämän ikään, jolloin puhutaan jo sadoista miljoonista tai miljardeista vuosista.

Jos ajatellaan, että miljardien vuosien ikäisessä universumissa on/tulee olemaan/on ollut älyllistä elämää aurinkokuntamme ulkopuolella, niin mikä on todennäköisyys, että tämä älyllinen elämä on ollut juuri sopivalla muutaman kymmenen vuoden aikavälillä ollut sopivassa teknologisessa vaiheessa (tai sen yläpuolella) ja sattunut suuntaamaan antennit oikeaan suuntaan. Eikä nyt puhuta mistään televisioantenneista.

mskomu

Jos ajatellaan, että miljardien vuosien ikäisessä universumissa on/tulee olemaan/on ollut älyllistä elämää aurinkokuntamme ulkopuolella, niin mikä on todennäköisyys, että tämä älyllinen elämä on ollut juuri sopivalla muutaman kymmenen vuoden aikavälillä ollut sopivassa teknologisessa vaiheessa (tai sen yläpuolella) ja sattunut suuntaamaan antennit oikeaan suuntaan.

Todennäköisyys on hyvin pieni ja se pitää vielä kertoa sillä hyvin pienellä todennäköisyydellä, että he saisivat mitään selkoa meidän analogisista tai digitaalisista signaaleista. Jotta televisiolähetys signaalista saisi ulos televisiokuvan, täytyisi heillä olla televisioita. Signaali on heille merkityksetön.

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä10498
Liittynyt20.1.2013

Jätkät hei!
Ei saa olla skeptinen, ainakaan ääneen.
Kohta modekolmonen postaa teidänkin viestinne, ettei Pekka pahastu.
Luuta viuhui jo viikonloppuna.

Tässä saa vain ehdotta jotain kivaa viestiä luotaimeen.
Kaikki muu keskustelu pois täältä!

Brainwashed

Ei saa olla skeptinen, ainakaan ääneen.

Skeptisyydelle on hyvät perusteet. Esimerkiksi:

Tähtienvälisessä avaruudessa arvioidaan olevan noin 100 000 kertaa enemmän tähtienvälisiä planeettoja kuin tähtiä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tähtienvälinen_planeetta

Kuitenkaan varmaa kiistatonta havaintoa meillä ei ole yhdestäkään. Me emme siis pysty havaitsemaan kokonaisia planeettoja tähtien välisestä avaruudesta, vaikka niitä on siellä valtavasti, mutta nyt te oletatte, että jokin sivilisaatio havaitsisi jonkin luotaimen!

Brainwashed
Seuraa 
Viestejä10498
Liittynyt20.1.2013

Siis minähän vastasin ensimmäisenä tähän ketjuun, että luotaimeen viritetty viesti ei tavoita ketään, ja muutakin universumista täällä keskusteltiin, mutta ne kaikki sensuroitiin viikonlopun aikana.
Joko Pekka ei tykännyt, että hänen aloittamassa ketjussa keskusteltiin aiheen ohi, tai sitten se oli vain moden oma tiltti - taikka sitten Pekka on mode.

Brainwashed
Siis minähän vastasin ensimmäisenä tähän ketjuun, että luotaimeen viritetty viesti ei tavoita ketään, ja muutakin universumista täällä keskusteltiin, mutta ne kaikki sensuroitiin viikonlopun aikana.
Joko Pekka ei tykännyt, että hänen aloittamassa ketjussa keskusteltiin aiheen ohi, tai sitten se oli vain moden oma tiltti - taikka sitten Pekka on mode.

Tulin pitkästä aikaa katsomaan mistä Tiede palstalla keskustellaan, etten tiennyt mitä tässä threeadissä on aiemmin tapahtunut.

Onpas täällä sitten mode-kulttuuri muuttunut radikaalisti sitten Phonyn.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat