Evoluution vaikutus käyttäytymiseen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minulla on (kuulemma) taipumus lykätä kaikki mahdollinen evoluution syyksi, mutta kun minusta melkein kaiken voi sillä selittää.

Aina jauhetaan esimerkiksi kauneusihanteista. Kapea vyötärö miehellä/naisella kertoo vain sen, että todennäköisesti henkilöllä on hormonitoiminta kunnossa, eli henkilö on hedelmällinen. Kiinteä iho kertoo ihan saman. Suuret silmät on lapsenomainen piirre ja vetoaa siksi suojelunhaluun.

Aiemmin kirjoiteltiin ulkonäön vaikutuksesta toisten suhtautumiseen. Puhekyky on aika uusi keksintö, noin kehityksen kannalta, joten vieläkin ulkonäkö ja eleet tekevät suuremman vaikutuksen kuin sanotut sanat. Tekisi joskus mieli kokeilla keljuilla koko päivä hymyillen samalla säteilevästi, ja katsoa mikä on vaikutus.

Oliko se Desmond Morris (?) joka kirjoitti käyttäytymisestä kirjankin. Monesti tulee mieleen, että tajuavatkohan ihmiset miksi tekevät, niin kuin tekevät? Olenko ainoa joka kyttää toisia sillä silmällä?

Sivut

Kommentit (40)

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14017
Liittynyt23.6.2005

Mitä tulee näihin matematiikasta revittyihin todennäköisyysjuttuihin, kyllä, olen katsonut Kauniin Mielen. Miksi tutustua asiaan sen enempää? Missä porkkana?

Morrisin popularisoidut kirjat kannattaa toki lukea joka tapauksessa. Ne tuovat hauskalla taavalla esiin alkulähteitämme. Hauskaa peruskauraa. Mitä tulee aiemmin polemiikkiä aiheuttaneeseen biologisointiin, ohessa (eräältä) foorumilta pohdintaa liittyen sen loogiseen houkuttelevuuteen:

1. Blindness. Social constructs run very deep and affect not only how people (both men and women) behave, but can also affect how they evolve their physical appearance. At the end of the day it can be very difficult to tell apart which personal attributes are the result of "biological hard coding" and which are the result of "sociological soft coding".
2. Escapism. It's an unnerving thought for people that some personal attributes taken for granted could actually be malleable. For example, if you tend to believe that aggressivenes is a biological virtue of men, only, and therefore cannot be changed then you automatically relieve yourself from the pressure of trying to do something about your own aggressiveness. The willingness to accept "biological thruths" is a form of escapism for taking responsibility of your own actions.
3. Categorisation. People find safety in creating stereotypes and "biological facts" appear to provide a rather solid base for creating stereotypes.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Desmond Morrisia kritisoi mukavasti ja uskottavasti tämä:

Morgan, Elaine
NAISEN ESIHISTORIA 1973

Siitä selviää naisten pitkien hiusten merkitys, kun ihminen oli vesiapinana, niin jälkeläiset pitivät niistä kiinni vedessä lilluessaan. Naisten rinnat eivät ole kehittyneet muistuttamaan pakaroita lähetyssaarnaaja asennon yleistyttyä. Nainen on keksinyt keittoastian jalanjäljestä savessa vaikkapa. Ihminen on siksi karvaton, niin kuin muutkin vesinisäkkäät ovat koska on elänyt evoluutionsa välillä rantavesissä, kuten siallakin on vähän karvoja, koska möyrii lätäköissä. (Entäs majavat, saukot, piisamit, vesimyyrät?).

Lierikki Riikonen

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005
Neonomide
Mitä tulee näihin matematiikasta revittyihin todennäköisyysjuttuihin, kyllä, olen katsonut Kauniin Mielen. Miksi tutustua asiaan sen enempää? Missä porkkana?

Peliteorialla voi selittää ihmisen tietoista käyttäytymistä siinä kun evoluutio selittää tiedostamatonta käyttäytymistä. Ne ovat joskus hauskasti ristiriidassa.

Evoluutio "kehottaa" minua lähestymään baarin kauneinta naista, koska hänellä on tervein vartalo ja symmetrisimmät kasvot, eli hänen kauttaan omat geenini selviytyisivät parhaiten. Peliteoria taas sanoo että turhaan häntä yrität, sillä muutkin miehet yrittävät, ja sinun todennäköisyytesi saada hänet ja sitä kautta parhaan kumppanin geeneillesi on niin pieni suhteessa nähtyyn vaivaan, että lisääntymisen (ja tyydytyksen) kannalta sinun kannattaa pikemmin lähestyä hänen rumempaa tyttökaveriaan.

Moni kaunis nainen kertoo ja valittelee ihmeissään että miehet eivät lähesty heitä baareissa, eivätkä ymmärrä että tässä on kyse peliteorian soveltamisesta.

Vierailija
lierik
Desmond Morrisia kritisoi mukavasti ja uskottavasti tämä:

Morgan, Elaine
NAISEN ESIHISTORIA 1973




Miten se kritisoi Desmond Morrisia? Morrishan itse uskoo vesiapinateoriaan, tai ainakin esittää paljon perusteluita sille kirjoissaan. Ja sen, että rinnat jäljittelevät pakaroita, esittää Morris jo vuonna 1967 kirjassaan Alaston apina. Oletko edes lukenut Desmond Morrisin kirjoja?

lierik
Siitä selviää naisten pitkien hiusten merkitys, kun ihminen oli vesiapinana, niin jälkeläiset pitivät niistä kiinni vedessä lilluessaan.

Noh, mikä on miesten pitkien hiusten merkitys? Kuka niissä roikkuu?

Vierailija

Asun pienen lammen rannalla. Joka kevät - kuten nytkin - yksi ja sama sorsapariskunta saapuu lammen sulamisvesien kattamille rannoille valmistelemaan pesimistä, vaikka itse lampi on vielä jäässä.
Kaikki muut linnut, lokit, harakat, rastaat jne. lähtevät paniikissa karkuun minut nähdessään, mutta tämä tuttu sorsapari ei lähde, koska olen vuosien saatossa ruokkinut niitä ja ne ovat oppineet tuntemaan minut. Kuin ihmeen kaupalla ne ovat selviytyneet jokasyksyisestä metsästyskaudesta.
Miksikö kerroin tämän tarinan? Eläinten (siis myös ihmisen) käyttäytymiseen vaikuttaa ensisijaisesti oppiminen .

Vierailija

Ihminen hakee tervettä kumppania. Ennenvanhaan, kun ruoka oli kortillla pidettiin arvossa lihavia ihmisiä. Mitä pulskempi, sitä terveempi ja varakkaampi, oli varaa ostaa ruokaa. Isoa mahaa miehellä pidetään vieläkin elintason mittarina. Niin syvään on juurtunut käsitys siitä, että lihavuus tarkoittaa valtaa ja varakkuutta.

Käsitys muuttui viime vuosisadalla ja nykyisin pidetään terveenä hoikkaa ihmistä, joka kuntoilee ja syö terveellisesti. Tiedetään, että lihavuus on terveysriski. Ei niitä selityksiä aina tarvitse hakea vuosimiljoonien takaa. Kyllä se evoluutio on tässäkin päivässä läsnä, emme ole siitä eroon päässeet vaikka monet sitä yrittävätkin. Se, mitä kukin pitää terveenä, viehättää. Perusteena, on paljon muitakin tekijöitä. Itse esimerkiksi pidän punatukkaisista ja pisamanaamaisista, en ymmärrä miksi.

Isot rinnat kertovat, että naisella riittää ravintoa jälkeläisille, iso peppu tarkoittaa leveää lantiota eli hyvää synnytyskanavaa. Lihakset miehellä tarkoittavat että kaveri on vahva ja pystyy huolehtimaan vihulaisilta. Siksi lihakset kiehtovat naisia, alitajiuisesti. Pituus taas kielii terveellisestä ravinnosta. Esimerkiksi viikingit olivat aikalaisiaan pitempiä koska söivät hyvin.

Vierailija
Ding Ding
Evoluutiolla voi selittää paljon mutta myös ainakin peliteorian pohjalta on hauska pohtia ihmisten käyttäytymistä. Sillä voi selittää käsittääkseni ainakin sen, miksi miehen kannattaa tavoitella baarissa pikemmin niitä tavallisennäköisiä naisia kuin kaikkein kauneimpia.

http://en.wikipedia.org/wiki/Game_theory

Peliteorioilla on ollut myös merkittävä rooli sosiobiologian kehityksessä, etenkin pohdittaessa altruismin roolia. Artikkelin kohdassa "Biology" tuota alustavasti selitetäänkin.

Vierailija
Halle Lujaa
Minulla on (kuulemma) taipumus lykätä kaikki mahdollinen evoluution syyksi, mutta kun minusta melkein kaiken voi sillä selittää.

Jo kaikki menee ns. vituralleen niin vielä parempi on sysätä kaikki determinismin niskoille

asdf
Seuraa 
Viestejä11056
Liittynyt16.3.2005
Asimov
Isoa mahaa miehellä pidetään vieläkin elintason mittarina. Niin syvään on juurtunut käsitys siitä, että lihavuus tarkoittaa valtaa ja varakkuutta.

Missä ihmeen kinky-piireissä liikut? Yleensä länsimaissa, ainakin oman käsitykseni mukaan, isoa mahaa pidetään ylensyönnin mittarina, mihin ei eilintaso vaikuta. Nykyään kun sivistysmaissa kaikki voivat vetäistä itsensä läskeiksi, jos niin haluavat.

Vierailija
asdf
Missä ihmeen kinky-piireissä liikut? Yleensä länsimaissa, ainakin oman käsitykseni mukaan, isoa mahaa pidetään ylensyönnin mittarina, mihin ei eilintaso vaikuta. Nykyään kun sivistysmaissa kaikki voivat vetäistä itsensä läskeiksi, jos niin haluavat.

No parin viime vuoden aikana on ehkä alkanut tilanne muuttua terveellisempään suuntaan, mutta suuret ikäluokat ja sitä vanhemmat varsinkin pääsääntöisesti kyllä pitävät tai ovat pitäneet isoa mahaa elintason mittarina. Kysy vaikka mummoltasi.

Vierailija
Halle Lujaa

Olenko ainoa joka kyttää toisia sillä silmällä?

Et ole. Itse teen samaa, rasittavuuksiin asti. Analysoin perheenjäsenteni käyttäytymistä.

Mutta en kerro niille siitä, koska nehän perkele loukkaantuvat.

Tai jotkin kesäterassit. Aina ei tarvitse mennä edes niin pitkälle. Tiedepalstalla on esimerkkejä. Virtuaalinen ihminen on kummallinen elukka.

Vierailija

Olen kait sen verran tyhmä, että en ymmärrä luettua tekstiä!
Otsikko on: Evoluution vaikutus käyttäytymiseen.

Kyllä kai OPPIMINEN on useimpien lajien käyttäytymisen peruslähtökohta!
Hylje ei osaisi pelätä jääkarhua, jos se ei olisi "oppinut" sitä pelkäämään.
Varis ei osaisi pelätä haukkaa, jos sen emot eivät olisi sitä siihen opettaneet. Karhu opettaa pentujaan läimäyttämällä tassua korvalle; ihminen opettaa suhteellisuusteoriaa hieman eri tavalla, mutta kuitenkin opettaa!

Vietit ovat sitten asia erikseen. Eli selittäkää tyhmälle: Keskustellaanko tässä käyttäytymiskeskustelussa nyt käyttäytymisestä vaiko esim. seksuaalivietistä?

Vierailija
Tarkkailija
Keskustellaanko tässä käyttäytymiskeskustelussa nyt käyttäytymisestä vaiko esim. seksuaalivietistä?

Eikö se kaikki käyttäytyminen ole seksuaaliviettiä. Halusit tai et.

Vierailija

Lettu Haimakainen kirjoitti:
"Eikö se kaikki käyttäytyminen ole seksuaaliviettiä. Halusit tai et."

Mielestäni ei ole!
Jos esimerkiksi menen pilkkimään ahvenia kevätjäille, kysymys ei ole seksuaalivietistä.

Joku freudilainen seksiterapeutti tietysti tulkitsee pilkkimiseni niin, että jääkaira on penis, reikä jäässä on billu, ja ahvenet siittiöitä! Mutta se ei ole minun ongelmani, vaan seksiterapeutin ongelma!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat