Hohhoijaa mitä (evoluutio-) paskaa.

Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Kreationistien uusin aalto ei lupaa hyvää. Degeneroituvat älyllisesti kovaa vauhtia. Jopa aiemmin tutuiksi käyneet, sinänsä kunnioitettavat ja keskusteluun kykenevät sitkeät ja asiallisen älykkäät (esimerkkinä FelisLeo), vaikkakin argumentoinnissa tiedon ja taidon puutteessa tappiolle jäävät julistajat (esimerkkinä Pauli Ojala) ja trollahtavat viisastelijatkin (esimerkkinä Teppo Järkevä, Samum anker) ovat hiipuneet ja jättäneet areenan lähinnä ala-astetasoisten imbesillien vähä-älyisten örveltäjien ja hallelujaattajien armoille.

Lapsisotilaiden käyttö on epäeettistä ja laitonta. Myös uskonsodassa. Koskee myös älyllisesti lapsen tasolla olevia fyysisesti aikuisia. Jopa tykinruokana ja miinanpolkijoina käyttö. Tulkaa siis, please, hyvät vanhemmat tai muut holhoojat ja korjatkaa nämä haisevat jämät täältä pois jotka aivotonta kreationistipropagandaksikin ala-arvoista ja idioottimaista jätettä suoltavat "riemuksemme" nyttemmin kiihtyvällä vauhdilla.

Olen aina valmis älylliseen haasteeseen evoluutiodebatin muodossa. Valitettavasti älyllinen debatti ei ole mahdollista ilman siihen kykenevää vastapuolta. Koiranpaskaa ei saa sen kanssa puhumalla pois jalkakäytävältä, ei vaikka kuinka vedenpitävästi kykenisi argumentoimaan. Kun kretiinien uusi aalto edustaa samaa tasoa keskustelijoina, niin menee kaikki mielihalut edes puolivakavissaan osallistua keskusteluihin. Tehkää siis, joku edes, asialle jotain.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Sivut

Kommentit (615)

Vierailija

Olen aina valmis älylliseen haasteeseen evoluutiodebatin muodossa.

Ok.Eli voitko vastata/todistaa kaikki mun kertomat epäkohdat/aukot evoluutiotarinassa?Ja kerro samalla oma ikäsi,koulutus/ammatti jne.Mä oon 29v.omistan 3 rakennusfirmaa,avoliitto,ei lapsia,koira on.Vuositulot perheessä n.140 000e nettona.Lukio on mun koulutus,loput oon opetellut ite.

Elikkäs pointti on:tämä palsta on täynnä 20-30v. yliopisto-opiskelijoita,jotka luulevat tietävänsä kaiken.Ja jos joku kuittaa takaisin,ettei raha merkkaa mitään,sanon jo etukäteen ettei merkkaakaan,mutta kiva sitä on olla.Ja jos on yliopistossa,tuskin sitä silloin haluaa persauki olla koko elämää.Eli te yliopistopellet:palatkaa tänne takaisin ruikuttamaan,kun teillä on jotain hyötyä ollut opiskelusta,olette itse huomanneet jotain uutta jne.ja tietysti proffessorimiehinä massi kunnossa.

Mua ei vitunkarvan vertaa kiinnosta,mitä lukee teidän kirjoissa.Ne todistetaan vääräksi vuoden välein.Väittihän täällä eilen joku tietävänsä painovoiman salaisuudetkin,pisti wikipediaan linkin,hah hah!!

Ai juu,täällä on ehkä meneillään semmonen juttu,että koitetaan teidän pehmeittein yliopistonörttien päähän saada mahtumaan se tosiasia,ettei kukaan meistä tiedä varmaksi,mitä varten täällä ollaan ja miten ollaan tänne tultu?!Onko se nyt niin vaikeaa käsittää etten minä usko raamattuun,olen senkin historiaa aika paljon lukenut,mutta en silti usko evoluutioonkaan.Myönnän etten tiedä mitä täällä tehdään ja miksi,mun mieli on avoin uusille vaihtoehdoille,te evoluutionistit haluatte kaiketi sulkea silmänne,koska vaikka evoluutio olisi totta juuri niinkuin väitätte,ei se selitä elämän syntymekanismia.Se,että sitä yrittää pohtia ei tarkoita,että lukisi raamattua.ONKO VAIKEA YMMÄRTÄÄ SE?

Vierailija
Mua ei vitunkarvan vertaa kiinnosta,mitä lukee teidän kirjoissa.

Myönnän etten tiedä mitä täällä tehdään ja miksi,mun mieli on avoin uusille vaihtoehdoille

Just.

Vierailija
Ville1SuuriI

Ok.Eli voitko vastata/todistaa kaikki mun kertomat epäkohdat/aukot evoluutiotarinassa?




Mitkä aukot? Olkiukot eivät ole aukkoja. Ne ovat argumentoinnin virheitä.

Ville1SuuriI

Ja kerro samalla oma ikäsi,koulutus/ammatti jne.Mä oon 29v.omistan 3 rakennusfirmaa,avoliitto,ei lapsia,koira on.Vuositulot perheessä n.140 000e nettona.Lukio on mun koulutus,loput oon opetellut ite.

Auktoriteetteihin, joko oikeisiin tai kuviteltuihin, vetoaminen on kretiinijulistajien mielipuuhaa. Tämä menee kuitenkin jo överiksi.

Vierailija

Hyvää tavaraa Koshilta. Kritiikki on lähes aina kannatettavaa, mutta ID-lähtöinen, fiktiivisyyteen perustuva, hörhöily ei mitenkään auta meitä ympäröivän todellisuuden hahmottelussa.

Sauna ja saunatonttu on parasta pitää reaalisuusaidan eri puolilla.

Vierailija

kretonismi perustuu tähän lauseeseen : "A fool is born every minute."

Tosin nykyään se taitaa olla muutama joka sekunti, niin monta oppimiskyvytöntä päätyy sekoilemaan näillekkin foorumeille.

Vierailija

Kun en tuohon loppumattomaan kreationismi keskusteluun ota osaa (aikanaan sitä vielä jaksoi käännyttää ja muutaman eksyneen lampaan saatoinkin takaisin evo-polulle pois YECsta), niin todettakoon nyt kuitenkin, että:

Surin osa niistä kreationisteista joita minä tunnen ovat ihan kohtuulisen fiksuja ihmisiä joilta puuttuu osaaminen nähdä kokonaisuuksia. Tottakai tällainen ihminen voi pärjätä yritysotiminnassa todellla hyvin eikä sitä pidä pitää vajavaisuutena.

Ne ketkä eivät kykene hahmottamaan kokonaisuuksia tuppaavat jäämään kiinni muutamaan pseudo-väitteeseen joista ei pääse yli kuin vasta siinä vaiheessa, kun näkee sen missä mittasuhteessa niitä pseudo-väitteitä pitää käsitellä.

Enkä lähde väittelemään VilleSuuren kanssa siitä kumman äiti tekee parasta ruokaa, minä olin aina ollut siinä käsityksessä, että ala-asteella mittaillaan tuolla tavalla paremmuutta.

Kehoitankin VilleSuurta nyt hieman miettimään. Haluatko, että otamme sinut tosissamme aikuisena vai pidämmekö me sinua isinpikkupoikana, joka haluaa päteä täällä kun ei saanut isiltä rakkautta. Minua ei ainakaan kiinnosta lainkaan se, mikä on keskustelun toisenosapuolen asema yhteiskunnassa, jos etsisin ihmisiä, jotka ovat samassa asemassa itseni kanssa, niin olisi aika yksinäistä - niinhän se taitaa olla VilleSuurellakin.

Jatkakaa.

Vierailija

täällä puututaan kerran jos toisenkin virheelliseen argumentoitiin.

hevonsontaa, argumentoiti ei muuta mitään todeksi vaikka tekisit sen suorassa lähetyksessä telkkarissa!

ihminen joka ei osaa puhua sanaakaan voi silti olla oikeammassa kuin ihminen joka on lukenut 15 vuotta keskustelu-tieteitä.

Vierailija

Miten on, uskotaanko nykyään vielä siihen alkuräjähdysteoriaan? Vai mistä tämä evoluution alku ilmentymä on sitten saanut alkunsa? Siitäkin olette varmaan ehtineet jauhaa jos vaikka kuinka, mutta kysyn kuitenkin, että mistä se räjähdys johtui jos sitä ennen ei ollut mitään?

Miten voidaan ajatella, että on syntynyt sattumalta, tällainen maailmankaikkeus, ilman minkäänlaista Jumalallista suunnittelua? Miten ihmeessä on syntynyt/kehittynyt esimerkiksi siemen, josta kasvaa puu? Sattumaltako, evoluution tuloksena?

Vierailija
sammygravel
Miten on, uskotaanko nykyään vielä siihen alkuräjähdysteoriaan?



Big bang teoria sopii hyvin yhteen havaintojen kanssa.

Vai mistä tämä evoluution alku ilmentymä on sitten saanut alkunsa?



En ymmärrä mitä tarkoitat mutta evoluutio ei millään tavalla liity big bang teoriaan.

Siitäkin olette varmaan ehtineet jauhaa jos vaikka kuinka, mutta kysyn kuitenkin, että mistä se räjähdys johtui jos sitä ennen ei ollut mitään?



Mikä ihmeen räjähdys? Mitä tarkoitat?

Miten voidaan ajatella, että on syntynyt sattumalta, tällainen maailmankaikkeus, ilman minkäänlaista Jumalallista suunnittelua?



Miksi ei voisi ajatella?

Samoin perustein voisi sitäpaitsi minkä tahansa epätodennäköisen tapahtuman päätellä olevan "Jumalallista alkuperää". Ajattele vaikka, jos joku voittaa lotossa. Mikä oli todennäköisyys, että juuri hän voittaa? Aika pieni, eikö? Silti joku yleensä voittaa eikä siihen liity mitään Jumalallista.

Miten ihmeessä on syntynyt/kehittynyt esimerkiksi siemen, josta kasvaa puu? Sattumaltako, evoluution tuloksena?

Kyllä.

Vierailija
Justus8
täällä puututaan kerran jos toisenkin virheelliseen argumentoitiin.

hevonsontaa, argumentoiti ei muuta mitään todeksi vaikka tekisit sen suorassa lähetyksessä telkkarissa!

ihminen joka ei osaa puhua sanaakaan voi silti olla oikeammassa kuin ihminen joka on lukenut 15 vuotta keskustelu-tieteitä.

Hevonsontakin olisi krea-argumentoinnissa edistystä.

Ei ihme, että Koshilla paloi käämit.

Vierailija

Täytyy kai maailman jostakin syntyä - Big Bang? No jos ihmiset sun muut sydeemit ovat evoluution tulosta, niin on kai sen evoluution pitänyt lähteä jostain kehittymään, ts. pitää kai olla maailma johon evoluutio voi kehittää sen ihmisen ja muut.

Vierailija
Samoin perustein voisi sitäpaitsi minkä tahansa epätodennäköisen tapahtuman päätellä olevan "Jumalallista alkuperää". Ajattele vaikka, jos joku voittaa lotossa. Mikä oli todennäköisyys, että juuri hän voittaa? Aika pieni, eikö? Silti joku yleensä voittaa eikä siihen liity mitään Jumalallista.

Tässä törmätään taas siihen, mihin kukin uskoo ja millainen hänen käsityksensä ympäröivästä maailmasta on. Henkilökohtaisen käsitykseni ja uskoni mukaan mitään ei tapahtu sattumalta - jos voitat lotossa, se tapahtuma on todellakin "Jumalallista alkuperää", ei sattumaa, vaikka se ihmisestä siltä tuntuukin. Kaikella, mitä tapahtuu, on merkitystä - silläkin, että kirjoitan tätä juttua, vaikka tällä ei tunnu olevan minkäänlaista merkitystä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat