Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Onkohan tälle olemassa joku virallinenkin nimitys? Tarkoitan tilannetta että ihminen väistää jotain henkilökohtaista tunteita aiheuttavaa asiaa, ja "antaa itselleen luvan" tunteiden kokemiseen täysin ulkopuolisen ja häneen itseensä liittymättömän tapahtuman, asian tai ihmisen kohdalla. Tahi vaihtoehtoisesti ylireagoi johonkin tapahtumaan, eli sinänsä harmiton ja viaton asia saa patoutuneet tunteet viimein tulemaan esille - syy niihin on siis kuitenkin vallan muissa seikoissa kuin tuossa kuuluisassa "viimeisessä pisarassa".

Vuosia sitten kun oli tämä tsunami-häppeningi, vieroksuin sitä miten ihmiset kokivat syvästi yhteistä surua netissä, ja tarkoitan tietenkin ihmisiä joilla ei ollut mitään henkilökohtaista sidettä yhteenkään tsunamin uhreista. Näitä massasurijaisia on tietysti aina ollut, ns. valtakunnan suruja jolloin oikein mässäillään sillä että nyt pääsee suremaan. Oudoksuin tällaista ja pidin sitä vastenmielisenä. Välillä tuntui jopa siltä että tahdittomat ihmiset ryöstävät oikeasti kärsimystä kokevilta ihmisiltä (uhrien omaisilta) näiden surun, päästäkseen tuntemaan syvästi (syystä mistä?) Vasta kun luin jostain siitä että ihmiset saattavat kokea ettei heillä ole "oikeutta" omiin tunteisiinsa omien murhetta aiheuttavien ongelmiensa kanssa, vihdoin ymmärsin jotain tuommoisesta joukkosuremisesta. Oudolta se edelleen tuntuu, mutta jos ihmisluonto tässäkin maassa tosiaan on niin kova ja kylmä ettei omiin tunteisiin ole oikeutta, niin ymmärrettäväähän se on että patoutunut tuska haluaa ulos silloin kun siihen tuntuu olevan tilaus.

Tsunamin yhteydessä ihmettelin myös sitä että kuulin eräänkin ihminen pelkäävän että raju myrskytuuli repii nyt hänen kesämökistään katon irti. Tuntui vastenmieliseltä että jokin toisella puolella maailmaa tapahtunut asia saa jonkun vauhkoontumaan harmittomasta asiasta turvallisessa Lintukodossamme, eli heittäytymään hysteeriseksi ihan kuin se hänen pikku juttunsa olisi jotenkin verrattavissa tuohon tsunamiin. Mutta häpeäkseni joudun myöntämään että olen itsekin sekoillut tällä tavoin, eli kun jokin ulkopuolinen asia on tavalla tai toisella ollut ajankohtainen, se on aiheuttanut itselleni pelkotiloja. Oikeastihan siis ongelmani on ollut jokin muu, mutta jotenkin se paha olo kanavoituu peloksi jonka laukaisee esiin jokin asia joka ei millään tavalla voi oikeasti uhata ihmistä. Arkisin muoto tämmöisestä voi olla vaikkapa se että katsot kauhuelokuvan ja uni ei tule silmään, kun alat mielikuvittelemaan että se elokuvassa tapahtunut tapahtuu sinulle. Tosin elokuvien aiheuttamien pelkotilojen ei tarvitse kaiketi juontua mistään syvästä pahasta olosta, riittää kun on tarpeeksi vilkas mielikuvitus?

Lisäksi huomaan että mieluummin sitä märehtii vaikka koko maailman ongelmia kuin niitä omiaan. Jälkimmäinenkin kyllä minulta onnistuu, mutta kovin helposti sitä pahaa oloaan kyllä kanavoi sillä tavalla että vinoilee asioista jotka eivät oikeasti omaan elämään edes kuulu. Mietityttääkin että jos eläisi onnellista elämää, niin antaisiko silloin piut paut kaikelle paskalle mitä maailmassa tapahtuu, eikä siitä viitsisi jauhaa sanaakaan?

Oletteko havainneet kanavoivanne tunteitanne? Siirrättekö polttopistettä pois omasta itsestä johonkin aivan muuhun? Tiedättekö esimerkkejä tällaisesta muiden ihmisten kohdalla?

Kommentit (2)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat