Seuraa 
Viestejä739
Liittynyt20.8.2010

Televisiosta olen nähnyt, kuinka amerikassa, ovat leikkanneet jopa 60kg pois. Kysymys, onko mentävä amerikkaan ko. leikkauksen vuoksi, vai mikä on tietotaso pohjoismaissa?

Kyselen, missä on best of the best koko maailmassa? Kaverin puolesta kyselen, raha ei ole ongelma.

Kommentit (6)

käyttäjä-8502
Seuraa 
Viestejä1
Liittynyt1.6.2015

Lihavuusleikkauksen seurauksena paino tippuu sen 60-70 % ylipainosta - osa päätyy aina ihannepainoonsa asti. Leikkaus on kuitenkin vain työkalu, jonka ansiosta syömistottumukset ja elintavat muuttuvat. Näiden tapamuutosten seurauksena paino sitten putoaa.

Kyllähän tuo taitotaso on pohjoismaissa korkealla tasolla. Ruotsissa leikkauksia tehdään Suomeen nähden kymmenkertainen määrä ja Virossa muutamat lääkärit jakavat vuosittain Suomea vastaavan määrän leikkauspotilaita. Siellä tunnetuimpana vuoden 2012 lääkäri-palkinnon voittanut Ilmar Kaur. Olen itse osa samaa Bariatric Services-organisaatiota, joten mielipide saattaa olla hieman puolueellinen. :) Myös Hollannissa on tietääkseni joku tunnettu, lihavuuskirurgiaan erikoistunut lääkäri - nimeä en muista.

Olemme nyt avanneet lihavuusleikkauschatin, jossa mieltä askarruttavia kysymyksiä pääsee kysymään asiantuntijoilta - vaikeimmat ohjataan Ilmarille: www.bariatricservices.eu/fi/lihavuusleikkaus Kysytään häneltä, kuka on paras - kehtaako mainostaa itseään ;)

Jos taas tykkää mieluummin lukea asiakaskokemuksia, olemme koonneet tarinat www.bariatricservices.eu/fi/laihdutusleikkaus - linkin taakse.

 

Millaisia nimiä omissa selvityksissäsi on noussut esiin?

 

 

MooM
Seuraa 
Viestejä6322
Liittynyt29.6.2012

Siis onko kyse rasvaimusta + vatsanahkan vähentämisestä vai tuosta vatsalaukun pienennyksestö/ohituksesta, joka ose, mitä yleensä Suomessa lihavuusleikkaukseksi kutsutaan? Siinähän ei juuri leikata "painoa" pois, vaan tehdään ylensyönti vaikeammaksi.

Suomessa rasvaimu tms. läskin poistaminen kirurgisesti taitaa olla enemmän kosmeettinen toimenpide, ei sairaalloisen lihavuuden hoitokeino.

taucalm
Seuraa 
Viestejä7047
Liittynyt3.9.2009

Jos raha ei ole ongelma niin ottaa 6-12kk vapaata, korjaa ruokavalionsa ja alkaa liikkumaan pätevän PT:n avustuksella. Tämä on helpoin ja terveellisin tapa laihtua. Leikkaus hoitaa vain oireita, joihin kuuluu mm. välinpitämättömyys omaa terveyttään kohtaan.

"Everything is backwards; everything is upside down. Doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the major media destroy information and religions destroy spirituality."

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38589
Liittynyt6.12.2009
Cryosat

https://www.youtube.com/watch?v=VlZRLkPXQqQ Englannissa ja USAssa lienee lihavimmat ihmiset, joten kirurgiakin ilmeisesti kehittyneintä.

 

Ei ole pula ei.

Amerikkalaisten vyötärönseutu jatkaa kasvuaan.

Markkinatutkimusyhtiö Gallupin tutkimuksen mukaan melkein kolmannes amerikkalaisista aikuisista on liikalihava. Viime vuonna heitä oli 27,7 prosenttia aikuisväestöstä, kun edellisvuonna luku oli 27,1 prosenttia.

Määrä on korkein sitten vuoden 2008, jolloin Gallup aloitti seurantatutkimuksen amerikkalaisten painosta.

Liikalihavien ja ylipainoisten osuus oli viime vuonna yhtensä 62,9 prosenttia.Tutkimuksen mukaan yhä enemmän ihmisiä siirtyi vakavammin liikalihavien luokkiin.

http://yle.fi/uutiset/amerikkalaiset_pulskistuivat_entisestaan_jo_kolmannes_liikalihavia/8023163

Nobelaner
Seuraa 
Viestejä1767
Liittynyt9.6.2011
taucalm

Jos raha ei ole ongelma niin ottaa 6-12kk vapaata, korjaa ruokavalionsa ja alkaa liikkumaan pätevän PT:n avustuksella. Tämä on helpoin ja terveellisin tapa laihtua. Leikkaus hoitaa vain oireita, joihin kuuluu mm. välinpitämättömyys omaa terveyttään kohtaan.

Toki tuon jälkeen tarvitsee vielä useita leikkauksia että iho näyttää taas ihmisen iholta.

Ja vielä jos vingutaan lisää, niin jos laihduttaminen tarkoittaa pelkästään painon pudottamista, niin siihen ei tarvitse sitten liikuntaa lainkaan. Toki muuten liikunta voi olla terveellistä, jos sitä harrastaa varovasti eikä siihen kuulu esmes juoksua tai hyppelyä.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat