G8-kokous puolsi ydinvoiman kehittämistä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Rikkaiden teollisuusmaiden ja Venäjän G8-kokous kehottaa maita kiihdyttämään ydinvoiman kehitystyötä. Ministerikokouksen julkilausuman mukaan turvallinen ydinvoima kuuluu olennaisena osana tulevaisuuden ympäristöystävällisiin energialähteisiin.

Ydinvoimalausunto ei mennyt kuitenkaan läpi aivan ongelmitta. EU:n energiakomissaari Andris Pielbalgs huomautti Moskovan-kokouksessa, että ydinenergian käytöstä on vaikea saada yhteisymmärrystä G8-maissa.

G8-maiden energiaministerit korostivat kuitenkin, että energiaa on saatava monipuolisesti eri lähteistä, jotta kasvava energiatarve voidaan tyydyttää maailmalla.

Julkilausumassa todetaan myös, että fossiilisten polttoaineiden käyttö on energiantuotannon selkäranka ainakin vuosisadan puoliväliin saakka.

Lisäksi kokouksessa vaadittiin uuden energiateknologian kehittämistä.

Pastesin koko uutisen kun se menee kuitenkin vanhaksi. http://www.yle.fi/uutiset/oikea/id30221.html

Posivan Olkiluodossa olevassa Onkalo-ydinjätetallennuspaikassa käy paljon asiantuntijavierailijoita ympäri maailmaa. Viime sunnuntain Hesarissa oli siitä juttua. Suomalainen ydinjätteen loppusijoitus kiinnostaa maailmalla.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat