Uskomukset ja NLP

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

"Iso osa ajattelua on uskomuksia ja iso osa tunnekokemuksia tulee uskomuksista. Kokein on osotettu, että monissa tilanteissa uskomukset luovat todellisuutta, toteuttavat itse itsensä."

NLP
NLP on malli, jolla voi tutkia ja kehittää inhimillistä kommunikaatiota sekä tutkia ja tarvittaessa muuttaa reaktioita, ajattelua, taitoja, tunteita jne. Laajasti ottaen NLP kuuluu kognitiivisen psykologian perheeseen.

Kun perinteinen psykologia on paljolti mitä-tietoa, NLP:ssä on löydetty paljon kuinka-tietoa.

Esimerkki uskomuksen vaikutuksesta:
Työntekijällä on tärkeä esiintyminen (projektisuunnitelman esittely) firman johtohenkilöiden kokouksessa. Ennen esiintymistä työtekijä puuhastelee kaikenlaista muuta ja tekee projektiin liittymättömiä tehtäviä. Taustalla on uskomus omasta taitamattomuudesta. (Olen tyhmä, en oikeastaan edes ansainnut tätä projektivastuuta itselleni). Hän toimii nyt tavalla, joka suurella todennäköisyydellä toteuttaa uskomuksen (Kuinka sellaisen suunnitelman voi hyväksyä saati kehua sitä, joka on alkutekijöissään), mutta josta hän samalla saa helpommin kestettävän syyn, jos/kun suunnitelma ei mene läpi.. Eli ts. ensin uskomus, sitten sisäinen ja ulkoinen toiminta. Sen jälkeen toiminnan seuraukset ja lopulta uskomus vahvistuu.

Kerro omia kokemuksiasi, ajatuksia NLP:stä, uskomuksista, kaikesta aiheeseen liittyvästä. Sana on tässä suhteessa vapaa.

Teho? Kritiikki? jne.

Lähde: Usko tai älä – NLP ajattelukirja 1

Erityisesti tämä aihe kiinnostaa:
"Miksi jokin säveltäjä tai kirjoittaja voi jatkaa toimintaansa, vaikka saa osakseen epäilyä ja kritiikkiä? Miten motivaatio voi säilyä? Ilmeisesti taustalla on jokin vielä vahvempi uskomus, joka ohjaa toimintaa."

Kommentit (13)

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005
Karras
"Miksi jokin säveltäjä tai kirjoittaja voi jatkaa toimintaansa, vaikka saa osakseen epäilyä ja kritiikkiä? Miten motivaatio voi säilyä? Ilmeisesti taustalla on jokin vielä vahvempi uskomus, joka ohjaa toimintaa."

Totaalinen lyttääminen tai sellaiseksi tulkittu on tilanne ja positio, joka usein saa subjektin määrittelemään omaa toimijuuttaan vakavasti, ellei sillä ole vahvaa itsenäistä "toimijuusulottuvuutta" ja imperatiivista motivaatiota. Kritiikin asettaminen kontekstiinsa on tärkeimpiä asioita, mitä ihmisen elämänsä aikana tulisi oppia. Se on jatkuva prosessi, jossa kasvulla ei ole alkua eikä loppua.

Itse ole vahva "spirituaalisen motivaatiostrategian" kannattaja. Ihmisen on tavallaan pystyttävä nousemaan kielen ja merkitysten yläpuolelle moraalisena toimijana. Filosofiastakaan ei siksi saa tulla pelkkä professio. Villejä ja pragmaattisia teoreetikkoja aina tarvitaan, etenkin heitä jotka tekevät "kenttätyötä".

Eikös tuo NLP ole praktisessa mielessä eräänlaista itsesuggestiota? Tähän voikin liittää monia asioita. Ihminen konstruoi ympäröivää ja subjektiivista todellisuuttaan sekä maailmankuvaansa jatkuvasti, ymmärrys ei ole mikään pysyvä, muuttumaton mielikuvajärjestelmä.

Motivaatiopsykologia omistaa!!!

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Neonomide

Eikös tuo NLP ole praktisessa mielessä eräänlaista itsesuggestiota?

En ole varma itsesuggestion määritelmästä, mutta tämä on todettu ainakin omalla kohdallani hyväksi tavaksi käydä itse (ilman terapiaa) läpi monia ajatuskuvioita ja niitä seuranneita vaikutuksia (sosiaalisista tilanteista aina omaa tekemistä koskeviin uskomuksiin).

NLP-kirjoissa ei ole sinänsä mitään uutta, mutta uutta on se, että tulee tietoiseksi omista taidoistaan, kiteyttää psykologi Riitta Asikainen

Eli mikäli esimerkiksi Sarasvuon juttuihin vertaa, niin tässä ei ole kyse mistään unelmoinnista vaan olemassa olevien taitojen aktivoimisesta, taitojen tulevasta kartuttamisesta ja neg. uskomusten tiedostamisesta sekä niiden purkamisesta. Positiivisia uskomuksia ("olen paras") on turha asentaa, jos niille ei ole minkäänlaista ns. pohjaa.

Toinen asia mikä erottaa tämän Sarasvuon löpinöistä on se, että tämä on hyväksytty osana kognitiivisen psykologian perhettä. Minua kiinnostaa kuitenkin mm. mitä kritiikkiä tälle menetelmälle kuuluisi antaa.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
Karras
Minua kiinnostaa kuitenkin mm. mitä kritiikkiä tälle menetelmälle kuuluisi antaa.
Jos ajatellaan, että aivot adaptoivat ympäröivää todellisuutta ja omien yksilöllisten ominaisuuksiesi perusteella opit sosiaalisen ympäristösi tavan arvottaa (moralisoimaan) todellisuutta, niin sanoilla oikeassa kontekstissa on uskomaton merkitys ihmisyksilöille, niin tunteellisella, suhtautumistapojen kuin käyttäytymisen asteella. Kritiikin kohteena on ymmärtääkseni ollut NLP:n vaikea testaaminen käytännössä eikä asiaa auta se, että NLP:n nimikkeellä myydään huuhaata, joka käsittääkin kontekstista sen 95%, mitä siitä yleisessä diskurissa levitellään. No, olkoon tämä kpl sellaisia lisää

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
-:)lauri
Karras

Kritiikin kohteena on ymmärtääkseni ollut NLP:n vaikea testaaminen käytännössä eikä asiaa auta se, että NLP:n nimikkeellä myydään huuhaata, joka käsittääkin kontekstista sen 95%, mitä siitä yleisessä diskurissa levitellään. No, olkoon tämä kpl sellaisia lisää

95%? Onpa iso prosentti!

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
Karras
-:)lauri
Kritiikin kohteena on ymmärtääkseni ollut NLP:n vaikea testaaminen käytännössä eikä asiaa auta se, että NLP:n nimikkeellä myydään huuhaata, joka käsittääkin kontekstista sen 95%, mitä siitä yleisessä diskurissa levitellään. No, olkoon tämä kpl sellaisia lisää
95%? Onpa iso prosentti!
No se oli ekaksi 94% mutta ton mun viestin jälkeen se nous 95 prosenttiin.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija

Mielenkiintoinen aihe keskustelulle.

Mielestäni nyky-yhteiskuntaa riivaa liika usko siihen, että jokin tietty ryhmä asiantuntijoita ratkaisee jonkin tietyn ongelman. Ihmiset eivät enää itse korjaa mitään mikä menee rikki. Kuluttaminen ja työnteko ovat elämän sisältö. Tieto ympäristön teknillisestä toiminnasta on matala ja samalla puuttuu usko omiin kykyihin. Erikoistutaan johonkin kapeaan alueeseen. "Antaa niiden tehdä tämän jotka ovat tähän kouluttautuneet, antaa asiantuntijoiden hoitaa/päättää." Ei voi mukamas osata kuin jotain yhtä tiettyä asiaa hyvin. On myöskin näyttöä siitä että vanhemmalla iällä oppimiseen vaikuttaa lähinnä usko siihen voiko oppia vaiko ei. "ei vanha koira uusia temppuja opi" ja vastaavat hokemat ovat voimissaan. Samalla vaaditaan luovuutta ja mukautumista uuteen.

Itse pyrin elämässäni tekemään mahdollisimman paljon erilaista. Opetella jatkuvasti uutta. Tehdä myös asioita jotka eivä luonnostaa suju helposti. Uskon siihen, että lähtökohtaisesti kaikki on mahdollista. Ja monesti uskoni on toteutunu. Kun käyttää energian asioiden haastamiseen alkaa tapahtumaan:D

Mutta jokatapauksessa ympärilläni olevissa ihmisissä ja tietenkin itsessäni olen huomannut kuinka ihmiset päätyvät oletustensa ja uskomustensa johdolla juuri sinne mihin niinsanotusti "olivat menossa". Vaatii paljon muuttaa uskomuksiaan ainakin mitä tulee omiin kykyihin. Suomessa tarvitaan enemmän innostunutta kannustusta. Hyvä itsetunto tekee uskomuksista positiivisempia. Se että muualla a company on suomessa yritys kertoo paljon asenteista ja uskomuksista ja varmaan myös vaikuttaa niihin.

Lähti taas keskellä yötä ajatus harhailemaan, mutta tätä tänään.

Vierailija

Ainiin! Musiikin säveltäjänä ja esittäjänä täytyy vielä kirjoittaa lisää.

Itse koen olevani ns. "driven man". Koen musiikin tekemisen ylivoimaisen merkittäväksi itselleni. Se flow tila johon tekemällä jotain mikä jotenkin vain luonnistuu ja on lahjojen tasolla on ylivoimaisesti hienointa mitä on. Ja mitä vanhemmaksi olen tullut sitä helpommin flow tilaan pääsee (tällä hetkellä 25v). Ennen odotin inspiraatiota, mutta nykyään tarvitsee vain ryhtyä tekemään ja flow tilaan pääsee aina vain helpommin. Mitä enemmän tekee sitä helpommin. Itselleni ovat monet hokeneet työtahtini ollessa "huima", että kannattaa rajoittaa etteivät ideat lopu kesken. Itse olen kokenut asian täysin toisinpäin. Mitä enemmän teen sitä helpommin musiikkia syntyy, erilaisten ratkaisujen määrä lisääntyy samaan aikaan kun kaikki vanha pysyy käyttövalmiina.
Ihme on omallakin kohdallani se etten ole luovuttanut, kuten suurin osa lukioaikaisista kavereistani jotka eivät vain ole kerenneet enää. Ympäristön odotusten ja toiveiden toteuttaminen on useinmiten helpompaa ku oman reittinsä jatkuva raivaaminen ja vastahankaisuus valtavirran suhteen. Eikä Suomessa ei pahemmin kannusteta taiteilijaksi ryhtymiseen. Tietenki voi kouluttautua taiteilijaksi, mutta esimerkiksi omalla kohdallani en voi ryhtyä jonkun humppabändin soittajaksi vain jotta saisin elannon. Joudun tekemään kompromissejä välillä elämän materiaalisen laadun suhteen voidaksen tehdä omaa musiikkiani ja kehittääkseni sitä omin ehdoin.
Tällä hetkellä elän edellisestä duunista säästämilläni rahoilla ja keikoilla ja debyytti levy on painossa. Oman jutun tekeminen on tavallaan leikkiä jonka ei tarvitse loppua ns. aikuisuuteen. Itselleni projektien tekeminen levynkansien suunnitteluun asti on parasta mitä tiedän.
Innostuneisuuteni on samaa luokkaa kuin lapsena leikkiessä jotain "ihan parasta".

Kritiikkiin liittyy se fakta, että teen sellaista mikä mielestäni sattuu olemaan järjettömän hienoa. Tärkeintä tehdä kappaleita joista itse pitää. Jos pitää jostain minkä on tehnyt on todennäköistä, että joku muukin tykkää. Jos joku ei tykkää se ei pahemmassakaan tapauksessa vaikuta kuin hetkellisesti motivaatiooni. Joskus jopa lisää motivaatiota näyttämisen halun takia. Ja tietenkin täysin järjetön usko omaan juttuun on osa tekemisen jatkuvuutta. Itse koen tällä hetkellä musiikin tekemisen elämäni tärkeimmäksi asiaksi. Suuremmaksi tarkoituksekseni. Silloin se menee samantien helpon rahan hankkimisen ja tavaroiden keräilyn edelle. Tv on myös täyttä ajan haaskausta, paitsi sillontällöin rentoutus mielessä.

Nykyään kannustetaan nopeaan valmistumiseen yliopistoista ja ammattiin tähtäävistä laitoksista. Suomen tulee pysyä innovatiivisena teknologian johtotähtenä. Taideaineiden tuntimääriä on leikattu joka koulutus asteilla 90-luvun alun lamasta lähtien vaikka niiden tutkitusti tiedetään parantavan kognitiivisissa aineissa suoriutumista. Meininki on järjetöntä tasapäistämistä. Suomesta puuttuu lahjakkuuden arvostus siinä mielessä, että missää ei saa olla todella hyvä. Täällä lahjakkaat yleensä kampitetaan siihen asti kunnes joku pomppaa onnekkaasti omilleen. Itseni ikäluokka vaikuttaa keskimäärin luovuttajien ikäluokalta joka valittaa elämän sisällön puutetta tekee työtä ja kuluttaa yksin vapaa ajalla. Itse olen musiikkilukiosta josta lähestulkoon kukaan ikäluokastani ei tee musiikkia. Ne ketkä jatkoivat musan tekemistä (tai muita taiteita) ja omaa juttuaan, olivat koulussa suht vähän ja tekivät omia proggiksiaan (ja suurin osa itseni mukaanlukien kirjoittivat kohtuu hyvin)

Taiteet ovat harvoja juttuja maailmassa jotka tekevät tai pyrkivät tekemään tästä paikasta parempaa paikkaa. Insinööriyden korkea arvostaminen on ymmärrettävää mutta näköjän taiteilta pois. Laskareita ja sitten johonki isoon yritykseen rattaaksi. (pieni provosaatio ) Minullekin paljon tyrkytetty turvallinen valinta. Harva yrittää mitään. Yrittäminen on yrittämistä.

Tärkeänä pitäisin kaikkien artistien kohdalla, oli kyse mistä vaan taiteesta, muihin "tekijöihin" tutustumista. Yksin voi päästä pitkälle, mutta ryhmässä on voimaa. Tekevien ihmisten innostus tarttuu ja siitä voi ammentaa motivaatiota. Itselläni ns. networking alkoi vahingossa ku muutamat parhaat kaverini lähtivät yhtä aikaa vaihtoon ulkomaille. Olin pakotettu tutustumaan niihin joihin olin erinäisissä yhteyksissä törmännyt. Kun innnostuneita tekijäitä joilla on oma "agenda" lyöttäytyy yhteen on jaettava energia valtava. Alkaa niinsanotusti tapahtumaan.

No tulipas taas vuodatettua. Offtopic ja hieman epätieteellistä omakohtaista jorinaa. Mutta sosiologia kiinnostaa, joten siinäpä sitä.

"uskomukset luovat todellisuutta, toteuttavat itse itsensä" -no todellakin

Vierailija

Täytyy kyllä ihan ensin nostaa hattua analyyttisille pohdinnoillesi, melkoista ajatuksen virtaa.

Munkkisaaren Keisari
Mielenkiintoinen aihe keskustelulle.

Ihme, ettei tämän enempää ihmisiä kuitenkaan kiinnosta itse aihe. Noh, ehkä ajan kanssa sitten.


Mielestäni nyky-yhteiskuntaa riivaa liika usko siihen, että jokin tietty ryhmä asiantuntijoita ratkaisee jonkin tietyn ongelman. Ihmiset eivät enää itse korjaa mitään mikä menee rikki. Kuluttaminen ja työnteko ovat elämän sisältö. Tieto ympäristön teknillisestä toiminnasta on matala ja samalla puuttuu usko omiin kykyihin. Erikoistutaan johonkin kapeaan alueeseen. "Antaa niiden tehdä tämän jotka ovat tähän kouluttautuneet, antaa asiantuntijoiden hoitaa/päättää."

Mm. Yksilöitymisen ja massakulttuurin tulosta? Siis, että kun vertaa näitä lähisukupolvia hyvinvointiyhteiskunnan rakentajasukupolviin, niin siellä tuntui olevan paljon enemmän intoa järjestäytymiseen (kansankoti), politiikkaan, yhteiskunnan rakentamiseen ja kokonaisvaltaiseen osaamiseen. Taitaa tätä materiaalista hyvinvointiakin olla jossain määrin ehkä vähän liikaakin, että joillakin innostus katoaa.

Myös tavallaan sellainen into oppia ja tiedonhalu kokonaisvaltaisesti on myös ehkä vähentynyt. Todellinen uteliaisuus karissut televisioita ja tietokoneen näyttöruutua vahdatessa, eikä mikään ihme.


Ei voi mukamas osata kuin jotain yhtä tiettyä asiaa hyvin. On myöskin näyttöä siitä että vanhemmalla iällä oppimiseen vaikuttaa lähinnä usko siihen voiko oppia vaiko ei. "ei vanha koira uusia temppuja opi" ja vastaavat hokemat ovat voimissaan. Samalla vaaditaan luovuutta ja mukautumista uuteen.

Tuollaisia itseään vähätteleviä uskomuksia kuulee todella paljon, myös vanhemmalta ikäpolvelta. Lähipiirin "vanhuksetkin" tietävät sanoa, että ei sitä viitsi lähteä kouluttautumaan uudelleen kun tässä kohta kupsahtaakin tai juuri "ei vanha koira uusia temppuja opi" sun muuta, vaikka ikääkin useilla on mitä vähän yli neljän kymmenen.


Itse pyrin elämässäni tekemään mahdollisimman paljon erilaista. Opetella jatkuvasti uutta. Tehdä myös asioita jotka eivä luonnostaa suju helposti. Uskon siihen, että lähtökohtaisesti kaikki on mahdollista. Ja monesti uskoni on toteutunu. Kun käyttää energian asioiden haastamiseen alkaa tapahtumaan:D

Se kyllä varmasti alkaa näkymään kaikessa tekemisessä - hyvä kotikasvatus?


Vaatii paljon muuttaa uskomuksiaan ainakin mitä tulee omiin kykyihin.

Joidenkin psykologien mukaan, myös niiden jotka edustavat tosiaan NLP:tä, sanovat neg. uskomusten muuttamisen olevan joskus todella nopeakin juttu. Luulenpa, että todella syvälle juurtuneet uskomukset voivat pysyä hyvinkin tiukasti mukana ellei tapahdu todella mitään järisyttävän ihmeellistä sitten.

Tuli tästä mieleen: Testasin yhden kerran pikkuveljellä tällaista harjoitusta, kun hän sanoi olevansa todella huono piirtämään. Teemme tällaista uskomusten purkamista muuten hyvin usein huomaamattakin. No joka tapauksessa, pikkuveljellä oli tällainen neg. uskomus ja aloin sitten kysymään että mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi. Hän sanoi, että kuvaamataidon opettaja oli kritisoinut häntä useaan otteeseen, yhden kerran jopa nauranutkin hänen työlleensä. Kysyin sitten, että eikö se ole opettajasi mielipide asiasta, ja onko sillä merkitystä mitä hän siitä piirustuksestasi on mieltä? jne. Lopulta pikkuveli tokaisi olevansa kyllä ehkä keskimääräisesti huonompi piirtäjä, muttei kuitenkaan mikään aivan huono, alkoi jopa kehumaankin siinä tilanteessa piirtämäänsä ukkelia. Sen jälkeen en ole kuullut sellaista valitusta ja aina kun olen kysynyt sen jälkeen, että piirretäänkö, niin vastauksena on ollut päinvastainen kuin yleensä: "joo, piirretään!".


Suomessa tarvitaan enemmän innostunutta kannustusta.

Todellakin, nimenomaan kannustusta. Noissa em. uskomusten purkamisissa pitää olla kuitenkin sen verran varovainen, ettei tosiaan hommat mene kuin äidillä joka lapsen valittaessa koulutehtävien vaikeudesta ja osaamattomuudesta, sanoo että "kyllä se siitä, olethan todella fiksu ja älykäs poika". Kun hommat ei ota sitten onnistuakseen, osamaattomuuden sijasta poika kuvittelee olevansa tyhmä kuin saapas. Todella vaarallinen uskomus.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
Karras
-:)lauri

No mulla on menossa [size=100:3bv8utsl]NLP[/size:3bv8utsl]:stä *) joitain settejä ja voi olla, että kognitiivinen sukupuoliero jää tulevaisuuteen...
*) ei kuitenkaan ihan mainstream tiedettä, heh.

No viitsitkö valottaa tuota lisää tuolla NLP-threadissä? Mielenkiintoinen linkki täytyy sanoa.
En ole sama skeptikko, joka ylläpitää tuota linkin takana olevaa sivua, vaan eri skeptikko. Mulla on tuommoinen 1200 sivua NLP:tä odottamassa kirjahyllyssä tarkempaa tutustumista, jahka saan muutaman biologisen ja psykologisen asian pois alta ja laitoin linkin ihan vain sen vuoksi, että saatiin ehkäpä objektiivisempi kanta asiaan NLP.. Sikäli kun toin itse NLP:n esille motivaatio-ketjussa aikaisemmin kontekstissa "käyttäytymisen muuttaminen kognitiotasolla" tms.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
-:)lauri

Mulla on tuommoinen 1200 sivua NLP:tä odottamassa kirjahyllyssä tarkempaa tutustumista, jahka saan muutaman biologisen ja psykologisen asian pois alta ja laitoin linkin ihan vain sen vuoksi, että saatiin ehkäpä objektiivisempi kanta asiaan NLP..

Eli et viitsi kommentoida aihetta, ennen kuin olet tutustunut niihin 1200 sivuun?

No ehkä sitten tutustumisesi jälkeen kommentoit aihetta?

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
Karras
-:)lauri

Mulla on tuommoinen 1200 sivua NLP:tä odottamassa kirjahyllyssä tarkempaa tutustumista, jahka saan muutaman biologisen ja psykologisen asian pois alta ja laitoin linkin ihan vain sen vuoksi, että saatiin ehkäpä objektiivisempi kanta asiaan NLP..



Eli et viitsi kommentoida aihetta, ennen kuin olet tutustunut niihin 1200 sivuun?

No ehkä sitten tutustumisesi jälkeen kommentoit aihetta?

Kun en tiedä NLP:stä muuta kuin nimen, joitakin käyttötarkoituksia, muutaman perusväittämän ja muutaman tutkimuksen sekä puolesta, että vastaan ovat mielipiteeni NLP:n asiasisällöstä vielä hyvin rajalliset, joten säästän kommentoinnin tässä vaiheessa mielummin niille, jotka tuntevat alueen paremmin kuin minä. Varmasti kun olen tutustunut aiheeseen paremmin osaan myös kommentoida.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
Suomessa tarvitaan enemmän innostunutta kannustusta.

Totta, tuota seikkaa ei voi koskaan liikaa korostaa.

Suomessa innoittavan kannustamisen ja tukemisen tyyli on vielä ns. lasten kengissä. Harva jaksaa vaivata päätään esim. sillä, että todella tutustuisi toisiin ihmisiin, että sitten osaisi tarpeen tullen spontaanisesti eli pyyteettömästi kannustaa..

Uusimmat

Suosituimmat