Seuraa 
Viestejä88

Vahvaan tunnistamiseen perustuva kyselyalusta henkilökohtaisista mielipiteistä. Osa kysymyksistä olisi aktiivisia viikoista kuukausiin. Jotkut kuten oma puoluekanta tai hallituksen arvosana olisivat pysyviä. Arvostelut säilyvät kannassa yhtä kauan kuin kysymykset ja omia vastauksia voi muuttaa koska tahansa. Kansalaisten mielipiteet ja mielialabarometri näkyisivät kannasta reaaliaikaisina. Media ei voisi silotella yleistä mielipidettä haluamakseen ja avoimuus yhteiskunnassa lisääntyisi.

Yksittäiset mielipidekyselyt ovat kalliita. Verkossa olevat yleiset kyselyt ovat epäluotettavia, mediasta riippuen lukijat eivät ehkä edusta väestöä tasaisesti ja moni voi äänestää useaan kertaan. Julkisesti omaa rehellistä mielipidettä ei uskalleta aina kertoa. Pitää olla luotettava väline, jossa yksittäisen henkilön mielipiteet pysyvät salassa ja jokainen voi vastata vain kerran.

Esimerkiksi vaalikeskusteluissa puheenjohtajat saisivat välitöntä palautetta. Katsojia muistutettaisiin ohjelman alussa kannassa olevista ja tässä ohjelmassa seurattavista kysymyksistä, esim. katsojan kannattama puolue ja puheenjohtajan arvosana. Katsojat päivittävät arvioitaan ohjelman aikana. Kiinnostavinta olisikin arvion ja kannatuksen muutos keskustelun aikana, ei absoluuttinen arvo itsessään.

Jos kyselyalusta saadaan riittävän luotettavaksi, se toimisi myös äänestysalustana. Äänestää voisi heti kun listat julkaistaan ja ehdokasta voisi vaihtaa äänestyksen päättymiseen asti. Ennusteen vaalituloksesta saisi vaikka ehdokkaan tarkkuudella jos niin halutaan, ehkä ei kuitenkaan haluta. Äänestää saisivat koululaisetkin, varjovaaleissa katsottaisiin kaikkien tulos ja virallisissa tuloksissa vain äänioikeutettujen.

Toistaiseksi kyselyn vastaajat eivät edustaisi koko väestöä ja vääristymät tuloksissa on oikaistava. Korjaukset tarkentuvat vähitellen, samoin niiden tarve vähenee älylaitteiden käytön lisääntyessä. Avoimia yksityiskohtia jää muutenkin paljon. Kuka ylläpitää, ketkä kysyvät, mitä kysytään, neuvoa antavat äänestykset, onko osa tuloksistakin salaisia jne. Kysymyksistä voitaisiin käydä palvelussa myös keskustelua.

Malevitsh Malevitshista: Olisin itse tehnyt tämän paremmin.

Kommentit (5)

jussipussi
Seuraa 
Viestejä44903

Uolevi Kattun kirjoitti:

Ei mitään mieltä.

Uolevi Kattun
Seuraa 
Viestejä88

JUSSIPUSSI kirjoitti:

Ei mitään mieltä.

Monitulkintainen ilmaisu. Ajatus yllä on mielestäni

1) Erittäin huono
2) Huono
3) Hyvä
4) Erittäin hyvä
5) En osaa sanoa

:) Uolevi

Malevitsh Malevitshista: Olisin itse tehnyt tämän paremmin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uolevi Kattun
Seuraa 
Viestejä88

Ei tule kerralla valmista, taas joudun trollaamaan itseäni.

Sähköistä äänestämistä on valmisteltu pitkään. Äänestyspaikkoja joudutaan varmaan käyttämään kauan. Vaan moniko sähköisesti äänestävä haluaa enää mennä jonnekin äänestämään? Uskoakseni äänestys halutaan hoitaa omalta älylaitteelta. Luotettava mielipide yleisistä kysymyksistä on arvo itsessään ja sillekin on oma paikkansa. Mielipiteiden kysyminen olisi myös harjoittelua sähköisestä äänestämisestä ja voitaisiin aloittaa välittömästi. Sovellusta parannellaan kokemuksen myötä.

Seuraavaksi tulisi kansalaisaloitteen korvaaminen, eräänlainen neuvoa antava äänestys sekin. Kysymys pitää asettaa niin, että kaikki mielipiteet ovat edustettuina. Ehdoton kyllä, ehdoton ei ja pari vaihtoehtoa niiden väliltä. Kyselystä nähdään eri mielipiteiden kannattajien määrä. Tulosta käsitellään mediassa ja julkisessa keskustelussa tasapuolisesti eri näkökulmilta. Prosessin aikana ihmiset saavat muuttaa mielipidettään. Sovittuna päivänä mielipide lukitaan ja se viedään eduskunnan käsittelyyn. Vastustavan leirin mielipide on jo huomioitu kyselyssä, joten heillä ei ole syytä uuteen aloitteeseen.

Oikea äänestäminen vaatii sovellukselta vielä enemmän. Suomalaiset eivät taida pitää listavaaleista eduskuntaa valitessa. Entäpä jos äänestäjät asettavat eduskunnan? Vaali olisi auki pari kuukautta. Tulevan eduskunnan kokoonpano olisi nähtävillä alusta alkaen. Tätäkin tulosta ruoditaan mediassa ja keskusteluissa. Äänestäjät muuttavat ehdokkaitaan. Vaalin päättyessä tulos lukitaan. Uusi eduskunta ei olisikaan jännittävä yllätys vaan yhteinen sopimus.

Jatkuva mielipidekysely olisi muuttunut jatkuvaksi äänestämiseksi.

Malevitsh Malevitshista: Olisin itse tehnyt tämän paremmin.

MooM
Seuraa 
Viestejä7548

Uolevi Kattun kirjoitti:

Entäpä jos äänestäjät asettavat eduskunnan? Vaali olisi auki pari kuukautta. Tulevan eduskunnan kokoonpano olisi nähtävillä alusta alkaen. Tätäkin tulosta ruoditaan mediassa ja keskusteluissa. Äänestäjät muuttavat ehdokkaitaan. Vaalin päättyessä tulos lukitaan. Uusi eduskunta ei olisikaan jännittävä yllätys vaan yhteinen sopimus.

Jatkuva mielipidekysely olisi muuttunut jatkuvaksi äänestämiseksi.

Mielenkiintoinen ajatus. En oikein suoraan tiedä itse, mitä ajattelen asiasta.

Meillähän on menty juuri vastakkaiseen suuntaan kieltämällä esim. äänestyspäivän kyselyt (exit pollit, jotka tehdään jo äänestäneiltä). Ettei vaikutettaisi vielä äänestämättömien käyttäytymiseen ja/tai laitetttaisi heitä erilaiseen asemaan kuin niitä, jotka ovat jo äänensä antaneet. Mutta jos äänestäneilläkin olisi mahdollisuus muuttaa ääntään, ei tulisi tuota informaation eriarvoistavaa vaikutusta.

Käytännön totetutus on sitten vielä oma ongelmansa.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Uolevi Kattun
Seuraa 
Viestejä88

MOOM kirjoitti:

" Mielenkiintoinen ajatus. En oikein suoraan tiedä itse, mitä ajattelen asiasta.

Meillähän on menty juuri vastakkaiseen suuntaan kieltämällä esim. äänestyspäivän kyselyt (exit pollit, jotka tehdään jo äänestäneiltä). Ettei vaikutettaisi vielä äänestämättömien käyttäytymiseen ja/tai laitetttaisi heitä erilaiseen asemaan kuin niitä, jotka ovat jo äänensä antaneet. Mutta jos äänestäneilläkin olisi mahdollisuus muuttaa ääntään, ei tulisi tuota informaation eriarvoistavaa vaikutusta.

Käytännön totetutus on sitten vielä oma ongelmansa. "

.

.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Esitän ajatuksia joista saatan olla henkilökohtaisesti eri mieltä. Puhelimeni on parinkympin kapula ja muuksi tuskin muuttuu. Äänestän vanhaan malliin niin kauan kuin mahdollista.

Tekniikka menee eteenpäin ja siihen on itsenikin mukauduttava. Joskus tuntuu että uusia systeemejä rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa. Puuhun voisi nousta tyvestäkin. Sähköinen äänestys voisi alkaa mielipidekyselyistä ja Idols-kisoista yksinkertaisella sovelluksella. Jos saadaan luotettavaksi ja toimivaksi niin edetään tärkeämpiin äänestyksiin. Siihen asti pysytään vanhassa.

Malevitsh Malevitshista: Olisin itse tehnyt tämän paremmin.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat