Area 51

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Jaksaa kiinnostaa tuo alue Nevadassa, Google earthilla voi viettää tuntikausia tutkimassa aluetta ja siellä näkyy kieltämättä kaikkea mielenkiintoista..

Usan nuclear test site, kauheat kraaterit, sekä ilmeisesti täsmäohjuksien testipaikkoja, jossa on osuttu tai ei.. Selkeä "tekokiitorata" ja bunkkerit löytyy myös johon on testattu osuma-poweria.. ( ilmeisesti gulf-war aikaan)

Alue on valtava noin Sveitsin kokoinen lääni Nevadan autiomaassa, aivan Las Vegasin nurkalla.. Google kivasti on laittanut huippu-suositun alueen resoluution tarkaksi

Erityisen kiintoisa on Bob Lazarin tarina. Hän väitti olleensa töissä Area 51:stä lounaasen olevalla super-salaisella s-4 alueella joka sijaitsee Papoose laken rannalla ( kuiva järvi kuten Groomlake). Hän kertoo tutkineesa ufo-alusta. Aluksia on kaikkiaan 9 erilaista. Hän kuvailee tutkimaansa alusta varsin tarkkaan. Hän esittää myös melko seikkaperäisen selvityksen tutkimansa aluksen toiminta periaatteesta.

Bob Lazarin haastatteluja voi kuunnella esim Art Bellin radio-ohjelmista, löytyy netistä. Erittäin kiintoisaa kuunneltavaa, oli totta tai ei..

Sen verran Googlella on huumoria, että ovat laittaneet ufon joka grillaa makkaraa Area 51:llä...

Kommentit (4)

Vierailija
Nostromo
Sen verran Googlella on huumoria, että ovat laittaneet ufon joka grillaa makkaraa Area 51:llä...
Onko tuo siis lisätty tuosta noin vaan google earth palveluun? Hauska juttu sinänsä, mutta toivottavasti tuollainen ei yleisty

salai
Seuraa 
Viestejä7264
Liittynyt17.3.2005

Vanha uutinen: Area 51:llä on vieraita:
Eilen kun kävin katsomassa, eivät olleet paikalla, mutta siellä grillaavat makkaroitaan taas. Toivottavasti kävivät antamassa välillä tiäremiähelle hurukyytiä, niin saataisiin asiantuntijalta tuore kommentti.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

Vierailija

Irakia pitkin on hauska "lentää" ( kopteri korkeudella) ja n 3 vuotta sitten otetut kuvat näyttävät Saddamin palatseja joista on katot sisällä.. Mieletön määrä bunkkereita ja roinaa ja fasiliteettia löytyy autiomaasta, kaukana kaikesta, sinänsä outoa..

Mielestäni hienoin mallinnus on Afrikassa, Cape town ja hyväntoivon niemi.. aika hieno mesta.

Vierailija

On kyllä tulla a51:n lähellä niin pirusti noita kraattereita. Varmaan toista sataa. Suurin osa kuitenkin pienepien pommien jäljiltä, mutta kyllä tuossa ainakin tuo yksi iso ja sitten muutama muukin ovat sitä kokoluokkaa, että kyllä niiden tekoon luulisi jotenkin liittyvän uraaniatomin halkaisu.

Uusimmat

Suosituimmat