Seuraa 
Viestejä5
Liittynyt2.11.2015

Kysymys sisältää hypoteettisen tilanteen jossa on kaksi henkilöä. kutsutaan heitä vaikka henkilöiksi A ja B. Henkilöiden pitäisi sisäistää ja opetella jokin asia. Asian sisällöllä ei ole mitään merkitystä mutta oletetaan että henkilö A pystyy tämän asian sisäistämään hetkessä ilman sen suurempia ongelmia mutta henkilö B taas sisäistää saman asian muistisääntöjä soveltaen.

Kumpi henkilöistä käyttää aivojaan tehokkaammin?

Kommentit (7)

MooM
Seuraa 
Viestejä7058
Liittynyt29.6.2012

"Tehokkaammin" on vähän huono ilmaisu. Merkityksettömän tiedon muistiin painaminen voi hyvinkin olla kuormittavampaa aivoille kuin oivalluksen kautta ymmärtäminen.

Mutta asian sisäistävä todennäköisesti muistaa asian paremmin ja osaa soveltaa sitä luovemmin (plus tajuta, milloin asiaa ei voi käyttää) kuin muistisäännön kautta opetteleva. Siinä mielessä tieto on tehokkaammin käytettävissä ja osaltaan kartuttaa henkilön A henkistä työkalupakkia.

Muistisääntöjä voi kyllä olla myös sellaisen asian suhteen, jonka ymmärtää. Vaikka nyt joku toisen asteen yhtälön ratkaisukaava tai kertotaulu. Ei noitakaan viitsi joka kerta laskea, vaan on helpompi opetella ulkoa.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

jussipussi
Seuraa 
Viestejä41399
Liittynyt6.12.2009

Aessa kirjoitti:

Kysymys sisältää hypoteettisen tilanteen jossa on kaksi henkilöä. kutsutaan heitä vaikka henkilöiksi A ja B. Henkilöiden pitäisi sisäistää ja opetella jokin asia. Asian sisällöllä ei ole mitään merkitystä mutta oletetaan että henkilö A pystyy tämän asian sisäistämään hetkessä ilman sen suurempia ongelmia mutta henkilö B taas sisäistää saman asian muistisääntöjä soveltaen.

Kumpi henkilöistä käyttää aivojaan tehokkaammin?

Sinun olisi pitänyt käyttää aivoja tehokkaammin tämän kysymyksen suhteen. Joudut rajaamaan kysymystäsi rajusti jotta voisit olettaa saavasi luotettavaa vastausta/johtopäätöstä. 

optimistx
Seuraa 
Viestejä852
Liittynyt14.1.2008

Aessa kirjoitti:

Kysymys sisältää hypoteettisen tilanteen jossa on kaksi henkilöä. kutsutaan heitä vaikka henkilöiksi A ja B. Henkilöiden pitäisi sisäistää ja opetella jokin asia. Asian sisällöllä ei ole mitään merkitystä mutta oletetaan että henkilö A pystyy tämän asian sisäistämään hetkessä ilman sen suurempia ongelmia mutta henkilö B taas sisäistää saman asian muistisääntöjä soveltaen.

Kumpi henkilöistä käyttää aivojaan tehokkaammin?

Ehkä kysymyksen takana on kiva käytännön tilanne. Noin muotoiltuna en kuitenkaan osaa päätellä sitä, mihin käytännön pulmaan tahdot vastauksen. Pitääkö sinun tehdä joku valinta elämässäsi nyt?  Mistä päädyit kysymään noin, siis mikä kysymyksen tausta?

Rohkeasti vaan kertomaan tarkemmin, kyllä täällä ihmiset ystävällisesti paneutuvat pulmaan kunhan ensin ymmärtävät sen.

1. Päätä, mikä (tutkimus-)tulos TUNTUISI mukavalta
2. Etsi tulosta tukevia todisteita, hylkää kaikki muut todisteet
3. Pysy kannallasi lopun elämää ja toista sitä kaikille herkeämättä.
4. Valmis!

http://www.tiede.fi/keskustelu/66231/ei_yliopistollinen_tutkimus_taikako...

Reifengas
Seuraa 
Viestejä3316
Liittynyt30.5.2010

Kumpikin tapa on yhtä tehokas tai tehoton.

Lapsia opetetaan oppimaan ulkoa sitä sun tätä, vaikka virsiä. Kokemuksesta tiedän, että yksi varattu muistipaikka aivoissa luo vähintään kaksi uutta tyhjää muistipaikkaa.

Kannattaa siis oppia ulkoa ja rakentaa korttitaloa aina korkeammaksi. Oivallus on sitten sitä suurempi, kun korttitalo sortuu.

Sitä paitsi, matkimalla meistä jokainen aloittaa.

Rinnan rikkahat ajavat,
käsityksin köyhät käyvät.

Aessa
Seuraa 
Viestejä5
Liittynyt2.11.2015

Ehkä kysymyksen takana on kiva käytännön tilanne. Noin muotoiltuna en kuitenkaan osaa päätellä sitä, mihin käytännön pulmaan tahdot vastauksen. Pitääkö sinun tehdä joku valinta elämässäsi nyt?  Mistä päädyit kysymään noin, siis mikä kysymyksen tausta?
Rohkeasti vaan kertomaan tarkemmin, kyllä täällä ihmiset ystävällisesti paneutuvat pulmaan kunhan ensin ymmärtävät sen.[/quote]

Mietin asiaa hieman eri mittakaavassa kuin minä itse. Taustalla on se että jotenkin näyttää siltä kuin kehitys olisi suosinut juurikin tätä niinsanotun ylimääräisen informaation kautta ajattelua mutta sitten kääntynyt tehokkaamman ajattelun suuntaan. Esim. kertotaulu. Kertotaulun tuloksethan on ainekin teoriassa ollut saatavilla ennen koko käsitystä.

Aessa
Seuraa 
Viestejä5
Liittynyt2.11.2015

[/quote]Sinun olisi pitänyt käyttää aivoja tehokkaammin tämän kysymyksen suhteen. Joudut rajaamaan kysymystäsi rajusti jotta voisit olettaa saavasi luotettavaa vastausta/johtopäätöstä. [/quote]

Yritän olla etsimättä vastauksia. Sen sijaan hieman avaamaan keskustelua.

Aessa
Seuraa 
Viestejä5
Liittynyt2.11.2015

Reifengas kirjoitti:
Kumpikin tapa on yhtä tehokas tai tehoton.

Tämä on mielestäni täysin mahdoton scenario. Jos ajatellaan asiaa täysin laskennallisesti.
Sitä paitsi, matkimalla meistä jokainen aloittaa.

Toki.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat