Temperamentti ja "tosiminä"

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Olen miettinyt, mikä yhteys "minällä" on temperamenttiin. Viittaako esimerkiksi hum. psykologian termi tosiminä myös osaltaan jokaisen temperamenttipiirteisiin (esim. ujous)? Viitataanko "oikealla minä" jokaisen biologisiin tekijöihin? Jos persoonallisuus on kasauma geenejä ja ympäristötekijöitä, onko se aitoa minuutta?

Terapiassa ikään kuin tosiminän on paljastuttava ja valeminän väistyttävä. (sama periaate Freudilla: egon on itsenäistyttävä). Esim. ujosta lapsesta yritetään saada ei-ujoa, se altistaa häiriöille ja lopulta terapiassa löydetään jälleen kerran se "alkuperäinen minä".

Keltikangas-Järvinen sanoo: "Ujous ja syrjäänvetäytyminen ovat synnynnäisiä temperamenttipiirteitä, ja niillä on biologinen pohja". Hän sanoi myös jossain haastattelussa tähän tyyliin: luontaisesti ujo ihminen ei hakeudu vaikkapa sosiaalisiin tilanteisiin aktiivisesti (temperamentti), mutta jos ympäristö on vaatinut tällaista toimintaa niin hän tekee sen ns. välittämättä luonnostaan (persoonallisuus).

Mitäs mietteitä?

Wikipedia:
Psykologiassa minä (ego) on viettipohjan (id) ja yliminän (superego) välinen sovittelija, joka hillitsee viettien impulsseja ja toisaalta yliminän moralisointia. Minä etsii tasapainoisia ratkaisuja ja kompromisseja ja tasapainottaa ihmisen toimintaa psyykkisen itsesäätelyn avulla.

Toinen psykologian termistön minä on self, itse, joka tuli käyttöön 1940-50-luvulla.

Myös valeminä ja "tosiminä" tulivat 1900-luvun lopulla puhuttuun kieleen eri psykologien julkaisuista.

Temperamentilla tarkoitetaan ihmiselle tyypillistä yksilöllistä reagoimis- tai käyttäytymistyyliä, joka erottaa hänet muista.

Temperamentti on persoonallisuuden biologinen perusta. Vasta kasvatus ja ympäristö muokkaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden. Käsitettä temperamentti ei tule sotkea käsitteeseen luonne tai persoonallisuus.

Temperamentin vaikutus näkyy erityisesti lapsuudessa koska ympäristö ei ole ehtinyt vielä muovaamaan persoonallisuutta. Temperamentti näkyy myös äkillisissä tilanteissa joissa ihminen ei ehdi ajatella miten tulisi toimia tai menetellä.

Jopa 60 prosenttia joistain temperamenttipiirteistä on voitu osoittaa periytyviksi.

Kommentit (3)

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Jos nainen sanoo itseään "temperamenttiseksi" häneen kannattaa suhtautua varauksellisesti, jopa varoa, jos illusoi suhteesta. Käytännössä tuo temperamenttisuus ilmenee useimmiten v**tuiluna. Siinä saa tuntea tosiminää kerrakseen.

Lierikki Riikonen

Vierailija

Tässä Karraksen aloittamassa sinänsä mielenkiintoisessa aiheessa pitää olla varovainen sen asian suhteen, ettemme eksy käsitteiden ja termimääritteiden loputtoman viidakkoon! Mitä lopulta tarkoitetaan ”minällä”, ”valeminällä”, ”tosiminällä” tai ”alkuperäisellä minällä”? Ja jos joku on tuollaisen jaon tehnyt, pitävätkö termit paikkansa ja ymmärtävätkö ihmiset ne samalla tavalla, eli puhutaanko ”samasta asiasta”?

Ihmisen mieli on lähtökohdiltaan melkoisen abstrakti asia ja sen vuoksi näiden abstraktioiden pukeminen sanoiksi on vaativa tehtävä, eikä vähiten sen vuoksi, että keskustelijoilla saattaa olla erilainen käsitys termien merkityksestä.

Esimerkiksi väittämä: ”Ujous ja syrjäänvetäytyminen ovat synnynnäisiä temperamenttipiirteitä”, ei välttämättä pidä paikkaansa! Toki voi olla niinkin, mutta ujous ja syrjäänvetäytyminen voi johtua myös lapsen saamasta virheellisestä ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, joka myöhemmällä iällä ilmenee vaikkapa syrjäänvetäytymisenä.

Käsite ”alitajunta”, esimerkiksi, on yleisesti ainakin puhekieleen hyväksytty käsite. Mutta voidaan silti perustellusti kysyä: Mikä tämä ”alitajunta” lopulta on – tai onko sitä lainkaan?

Tämän kaltaisia pohdiskeluja näin aluksi.

Vierailija
Karras

Terapiassa ikään kuin tosiminän on paljastuttava ja valeminän väistyttävä. (sama periaate Freudilla: egon on itsenäistyttävä). Esim. ujosta lapsesta yritetään saada ei-ujoa, se altistaa häiriöille ja lopulta terapiassa löydetään jälleen kerran se "alkuperäinen minä".



Temperamentista huolimatta jonkinlainen liikkumavara on jokaisessa ihmisessä, tätä potentiaalia pyritään aktivoimaan terapiassa. Ei ihminen nyt ihan sentään biologisen olemuksensa orja ole, vaikuttaahan se, mutta niin vaikuttaa myös omat käsitykset, ajattelutottumukset ja tavat.


Keltikangas-Järvinen sanoo: "Ujous ja syrjäänvetäytyminen ovat synnynnäisiä temperamenttipiirteitä, ja niillä on biologinen pohja". Hän sanoi myös jossain haastattelussa tähän tyyliin: luontaisesti ujo ihminen ei hakeudu vaikkapa sosiaalisiin tilanteisiin aktiivisesti (temperamentti), mutta jos ympäristö on vaatinut tällaista toimintaa niin hän tekee sen ns. välittämättä luonnostaan (persoonallisuus).

Eiköhän tuo ole vähän turha kärjistys. Ujous liittyy usein joihinkin elämänvaiheisiin ja ihminen oppiin usein tulemaan sen kanssa toimeen, hyväksymään sen ja tulee ns. vähemmän ujoksi. Syrjäänvetäytyminen, sosiaalisuus ja sen sellainen ovat käyttäytymisen piirteitä jotka vaihtelevat kaikilla eri elämänvaiheissa.

Se on totta että tämä nykyinen kulttuuri suosii narsismiin taipuvaisia vilkkaita temperamentteja, esim 30 hengen koululuokassa on hiton vaikeaa saada minkäänlaista palautetta jos ei kuulu tuohon ihmistyyppiin. Näinpä oppiminen alkaa aika nuorena. Turhiakin paineita se asettaa meille "muille" jotka eivät välttämättä halua olla päällepäsmäreitä ihan joka asiassa. "Erilaisuus on rikkautta" ja sillee, ei kaikkien tarvitse olla Marco Bjuströmejä, rauhallisemminkin pärjää vallan hyvin.

Uusimmat

Suosituimmat