Seuraa 
Viestejä3
Liittynyt6.12.2015

Olishan se mukava,,mutta kielitaito ei riitä väittelemään,,ja toisaalta eipä se kannata aikaa tuhlata väittelyyn koska luulen että cerninkin tutkijat on ns.opiskelleet visusti nämä nykyiset teoriat joissa lähtökohtana on pyrkimys todistaa alkuräjähdysteoria ja siihen liittyvät osateoriat. Valitettavasti sellaisia tutkijoita ei tunnu olevan jotka hakisivat maailmankaikkeuden rakenteelle sen rakenteen ominaisuuksia. Harvassa on ne jotka kykenee keskustelemaan ja pohtimaan maailmankaikkeuden rakenteesta,,siis aineesta,,josta kaikki rakentuu. Suomessa tuntuu olevan erikoisen vähän loppujen lopuksi. Maailmankaikkeuden rakenteen yksi ymmärtämisen lähtökohtahan on ymmärtää että se rakenne osaltaan elää ja on olemassa.

Mistä muuten erottaa vakavasti otettavan tieteilijän?
Onko Suomessa niitä?
Filosofi

Tuon saman olen pannut merkille, tieteen yrittämättäkään ymmärtää kaiken rakentumisen mekaniikkaa ja nostan hattua tästä huomiosta filosofille. Yksikään yliopistosta valmistunut ei tunnu esimerkiksi tietävän kultaisesta leikkauksesta.

Vapaasti ripustettu, sen molemmista päistä nivelöity nostopalkki on jänneväliltään 1618 cm, muistuttaen pituudeltaan kultaisen leikkauksen suhdelukua 1,618. Taipumasuhde muistuttaa samoin kultaisen leikkauksen suhdelukua 1:618. Keskellä nostopalkkia on käsitalja nostokyvyltään 8 kN ja käsitaljan oman painon kanssa, paino on 9,81 kN. Paino 9.81 kN muistuttaa maapallolla vaikuttavaa painovoimakiihtyvyyden arvoa.

Laskettu taipuma kannattajassa on kuormitettuna 2,618 cm, joka muistuttaa kulltaisen leikkauksen suhdeluvun neliötä eli 1,618 x 1,618 = 2,618. Taipumasuhde 1:618 muistuttaa suuresti kultaista leikkausta 1000/618 = 1,618 - samoin kuin jänneväli 1618 cm muistuttaa suuresti taipumasuhde kertaa kultaisen leikkauksen suhdeluku eli 1000 x 1,618 = 1618 cm. Kaikki laskennassa on kultaisen leikkauksen suhdeluvun mukaan, paitsi painovoimakiihtyvyyttä vastaava kuorma kannattajan keskellä.

Jänneväli halutaan lyhentää taipumasuhteeksi 1:1000, mutta mikä on uusi jänneväli? Fysiikan hallitseminen ilmiöiden takana olevasta gravitaatiosta, riittää tehtävän suorittamiseen.

Kaavoilla laskemalla, uusi jänneväli on 13,6561 m ja taipuma 1,365601 cm. Yleisen suhteellisuusteorian mukaan määritetty jänneväli on 13,6315 m ja taipuma 1,2215 cm. Täällä totuttuun valonnopeuden tarkkuuteen tällä kertaa ei päästy, mutta kuitenkin tarkempaan tulokseen, kuin valmistusmenetelmillä keskimäärin päästään.

Todellinen laskettava eksakti taipumasuhde syntyy jännevälillä 1365,61 cm eli virhe 2,46 cm vastaa 1:555 osaa jännevälistä. Tosin laskettu taipuma on 1,22.. cm, josta voi päätellä jänneväliä voitavan pidentää hieman, joten kenties tarkka arvo olisi saavutettu.

Hyvä puoli on, että alkuperäinen taipuman lähtötieto on laskemalla saatu. Teräsprofiilit ovat + toleranssilla, joten todellinen taipuma jäisi pienemmäksi ja siksi nyt laskettu taipuma voidaan olettaa tarkaksi. Toiseksi taipuman arvosta 1,22 cm ja 13,63 m voi päätellä, että taipumasuhde on aavistuksen suurempi kuin 1:1000 ja näin jänneväliin voi laittaa puuttuvat sentit arviona. Nytkin tehtävä olisi kenties eksakti arvo, jota ihmisen tekemästä ei koskaan tiedä.

Toisena hyvänä puolena on että, laskenta vie aikaa puoli minuuttia tehtävään tutustumisen jälkeen.
Kolmantena hyvänä puolena on, muutkin luonnonilmiöt tulisivat nopeammin laskettua osaamalla maailmakaikkeuden rakenteen mukaista fysiikkaa.

Yhdistin tässä tehtävässä edellisen tehtäväni taipumatarkastelun ja tehdyn havainnon kultaisen leikkauksen tiedon puutteesta ja erityisesti nimimerkki filosofi havainnon todellisen maailmankaikkeuden rakenteen hahmottamisen puutteesta. Anteeksi, että tästä tuli näin pitkä sepustus, mutta en osannut lyhyemmin asiaa kiteyttää.

Jos teistä josta kusta tuntuu, että hallitsette kannattajan mitoittamisen ilman kaavoja, kenties yleisesti rakenteet ja laitteet, saamme tästä kuulla? Itseni lisäksi vaatimattomana näin todeten :)

Luulen vahvasti vanhassa ajassa hallitun tämä taito, ennen meitä.
Metafyysikkonne

P.S. Toivon useamman hallitsevan tiedon vuonna 2016. Voittehan kertoa sen, tarvitseeko maailman ymmärtää sen fysikaalista rakennetta vai riittävätkö kokeellisesti saadut kaavat? Eli pidänkö tiedon yksin itselläni?

Kommentit (5)

jussipussi
Seuraa 
Viestejä38556
Liittynyt6.12.2009

SamikoKu kirjoitti:
http://timosuvanto.blogspot.com/2014/03/tieteellisesti-maailman-kaunein....

Ei ainakaan Soinilla ja Kekkosella...

Ei mennyt  blogissa ihan putkeen analyysit.

Facial Beauty Analysis and the Golden Ratio (Phi, 1.618), featuring Florence Colgate and PhiMatrix

https://www.youtube.com/watch?v=kKWV-uU_SoI

Golden Ratio TRANSFORMATION - is she hotter with perfect proportions?

https://www.youtube.com/watch?v=teaBK6YEQi0

Käyttäjä678
Seuraa 
Viestejä3
Liittynyt6.12.2015

Nimimerkki Filosofin mukaan harvassa ovat ne, jotka kykenee keskustelemaan ja pohtimaan maailman rakennetta. Wikipedian mukaan tiivistettynä: Kultaisella leikkauksella on tärkeä rooli paitsi matematiikassa, myös estetiikassa, arkkitehtuurissa, taiteessa, luonnossa ja musiikissa. Tässäkö se suurin piirtein on, jos naaman mittasuhteet, sinänsä loistavissa videoissa tunnetaan? Tietenkin ihmisen navan sijainti, kasvien mitoitukset ja näitä satoja tapauksia tunnetaan kultaisesta leikkauksesta.

Entä kultainen leikkaus aineessa ja fysiologiassa? Kari Enqvist on varmaan mielessään puolen sekunnin päässä Big Bangistä, entä maallisemmat asiat. Tunteeko hän kultaisen leikkauksen, voidakseen määrittää maailmankaikkeuden taipuman miljoonasosamillin tarkkuudellla mittavissakin tuotteissa? Entä määrittääkö hän fysiologian fysiikkana, vaikkapa voimassa olevat lyhyiden matkojen maailmanennätykset gravitaation kautta?  Tarkkuuden ei tarvitse olla sekunnin miljoonasosia, riittää tämän hetken toteutumana muutaman sekunnin sadasosan tarkkuudella mailin matkaan saakka. Muutaman sekunnin tarkkuudella maratonin matkaan tai väitetäänkö, ettei ulkoisen avaruuden lainalaisuus ole voimassa sisäisessä avaruudessa? Einstein kääntyy kenties kaikkien vaihtoehtojen seurauksena haudassaan.

Ai niin, mitä esimerkiksi Kari Enqvist on kirjoittanut sisäisestä avaruudesta? Ei luultavasti mitään, sillä siitä ei ole kirjoitetttu muuallakaan. Edellinen ei kohdistu nimeen, muuten kuin, että hänet tunnetaan parhaiten maassamme tai kenties kirjoittaja ei tunne muita nimiä.

Lopuksi vitsi Wikipediasta: "Kultaista leikkausta tutkivat ensimmäisenä antiikin Kreikan matemaatikot"

jako
Seuraa 
Viestejä68
Liittynyt27.4.2013

Enqvist kirjoitti yhdessä kirjassaan näin:

"Meidän on luultavasti vain siedettävä filosofeja. On syytä epäillä, että heidän peruseetoksensa on sittenkin empiirinen, mutta että he eivät laiskuuttaan ole viitsineet opiskella fysiikkaa."

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat