Redusoimaton kompleksisuus ja Science 7.4.2006

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Science-lehdessä nyt 7.4.2006 (Vol. 312. no. 5770, ss. 97 - 101) Jamie T. Bridgham, Sean M. Carroll ja Joseph W. Thornton ovat julkaisseet artikkelin nimeltään Evolution of Hormone-Receptor Complexity by Molecular Exploitation. Laitan artikkelin tiivistelmän tähän:

According to Darwinian theory, complexity evolves by a stepwise process of elaboration and optimization under natural selection. Biological systems composed of tightly integrated parts seem to challenge this view, because it is not obvious how any element's function can be selected for unless the partners with which it interacts are already present. Here we demonstrate how an integrated molecular system—the specific functional interaction between the steroid hormone aldosterone and its partner the mineralocorticoid receptor—evolved by a stepwise Darwinian process. Using ancestral gene resurrection, we show that, long before the hormone evolved, the receptor's affinity for aldosterone was present as a structural by-product of its partnership with chemically similar, more ancient ligands. Introducing two amino acid changes into the ancestral sequence recapitulates the evolution of present-day receptor specificity. Our results indicate that tight interactions can evolve by molecular exploitation—recruitment of an older molecule, previously constrained for a different role, into a new functional complex.



Artikkelin pohjalta on kuitenkin kirjoitettu myös lehdistötiedote, (jossa vedetään tutkimuksesta joitakin tutkimuksessa itsessään esittämättä jääneitä johtopäätöksiä), ja joka sisältää ehkä joitain yllättäviäkin väitteitä.

Tiedote alkaa:

Using new techniques for resurrecting ancient genes, scientists have for the first time reconstructed the Darwinian evolution of an apparently “irreducibly complex” molecular system.

Siis tiedotteen mukaan siis "tiedemiehet ovat ensimmäistä kertaa..."
Kysymys sinänsä on, onko heillä ollut tarkastelunsa alla edes redusoimattomasti kompleksinen systeemi Behen määrittelemässä mielessä. Kysymys on mm. siitä, onko käsittelyn alla olleilla kohteilla mitään (omaa) funktiota. Ja jos on, niin mikä.

Behe onkin vastannut Science-lehdessä esitettyyn näin:

The Lamest Attempt Yet to Answer the Challenge Irreducible Complexity Poses for Darwinian Evolution

The study by Bridgham et al (2006) published in the April 7 issue of Science is the lamest attempt yet — and perhaps the lamest attempt that’s even possible — to deflect the problem that irreducible complexity poses for Darwinism.

The bottom line of the study is this: the authors started with a protein which already had the ability to strongly interact with three kinds of steroid hormones (aldosterone, cortisol, and “DOC” [11-deoxycorticosterone]). After introducing several simple mutations the protein interacted much more weakly with all of those steroids. In other words, a pre-existing ability was decreased.

That’s it! The fact that this extremely modest and substantially irrelevant study is ballyhooed with press releases, a commentary in Science by Christoph Adami, and forthcoming stories in the mainstream media, demonstrates the great anxiety some folks feel about intelligent design.

In the study the authors wished to see if two related modern proteins called the glucocorticoid (GR) receptor and mineralocorticoid receptor (MR) could be derived from a common ancestral protein. Using clever analysis the authors made a protein that they thought represented the ancestral protein. That protein binds several, structurally-similar hormones, as does modern MR. They then introduced two amino acid changes into the protein which are found in modern GR. The two changes caused the ancestral protein to bind the different kinds of hormones anywhere from ten- to a thousand-fold more weakly. That protein bound aldosterone about three-fold more weakly than cortisol. The authors note that modern GR (in tetrapods) also binds aldosterone more weakly than cortisol. So perhaps, the thinking goes, an ancestral gene that could bind both hormones duplicated in the past, one copy accumulated those two mutations to become the modern GR, and the other copy became modern MR.

Here are number of comments in response:

1) This continues the venerable Darwinian tradition of making grandiose claims based on piddling results. There is nothing in the paper that an ID proponent would think was beyond random mutation and natural selection. In other words, it is a straw man.

2) The authors (including Christoph Adami in his commentary) are conveniently defining “irreducible complexity” way, way down. I certainly would not classify their system as IC. The IC systems I discussed in Darwin’s Black Box contain multiple, active protein factors. Their “system”, on the other hand, consists of just a single protein and its ligand. Although in nature the receptor and ligand are part of a larger system that does have a biological function, the piece of that larger system they pick out does not do anything by itself. In other words, the isolated components they work on are not irreducibly complex.

3) In the experiment just two amino acid residues were changed! No new components were added, no old components were taken away.

4) Nothing new was produced in the experiment; rather, the pre-existing ability of the protein to bind several molecules was simply weakened. The workers begin their experiments with a protein that can strongly bind several, structurally-very-similar steroids, and they end with a protein that at best binds some of the steroids ten-fold more weakly. (Figure 4C)

5) Such results are not different from the development of antibiotic resistance, where single amino acid changes can cause the binding of a toxin to a particular protein to decrease (for example, warfarin resistance in rats, and resistance to various AIDS drugs). Intelligent design proponents happily agree that such tiny changes can be accomplished by random mutation and natural selection.

6) In the “least promising” intermediate (L111Q) the protein has essentially lost its ability to bind any steroid. In the “most promising” intermediate protein (the one that has just the S106P alteration) the protein has lost about 99% of its ability to bind DOC and cortisol, and lost about 99.9% of its ability to bind aldosterone. (Figure 4C)

7) Although the authors imply (and Adami claims directly) that the mutated protein is specific for cortisol, in fact it also binds aldosterone with about half of the affinity. (Compare the red and green curves in the lower right hand graph of Figure 4C.) What’s more, there actually is a much larger difference (about thirty-fold) in binding affinity for aldosterone and cortisol with the beginning, ancestral protein than for the final, mutated protein (about two-fold). So the protein’s ability to discriminate between the two ligands has decreased by ten-fold.

One would think that the hundred-fold decrease in the ability to bind a steroid would at least initially be a very detrimental change that would be weeded out by natural selection. The authors do not test for that; they simply assume it wouldn’t be a problem, or that the problem could somehow be easily overcome. Nor do they test their speculation that DOC could somehow act as an intermediate ligand. In other words, in typical Darwinian fashion the authors pass over with their imaginations what in reality would very likely be serious biological difficulties.

9) The fact that such very modest results are ballyhooed owes more, I strongly suspect, to the antipathy that many scientists feel toward ID than to the intrinsic value of the experiment itself.

10) In conclusion, the results (and even the imagined-but-problematic
scenario) are well within what an ID proponent already would think Darwinian processes could do, so they won’t affect our evaluation of the science. But it’s nice to know that Science magazine is thinking about us!




Siteeraan loppuun Oregonin yliopiston julkaiseman lehdistötiedotteenkokonaisuudessaan:

"Irreducible complexity" explained

EUGENE, Ore.--(April 6, 2006)--Using new techniques for resurrecting ancient genes, scientists have for the first time reconstructed the Darwinian evolution of an apparently "irreducibly complex" molecular system.

The research was led by Joe Thornton, assistant professor of biology at the University of Oregon’s Center for Ecology and Evolutionary Biology, and will be published in the April 7 issue of SCIENCE.

How natural selection can drive the evolution of complex molecular systems – those in which the function of each part depends on its interactions with the other parts—has been an unsolved issue in evolutionary biology. Advocates of Intelligent Design argue that such systems are "irreducibly complex" and thus incompatible with gradual evolution by natural selection.

"Our work demonstrates a fundamental error in the current challenges to Darwinism," said Thornton. "New techniques allowed us to see how ancient genes and their functions evolved hundreds of millions of years ago. We found that complexity evolved piecemeal through a process of Molecular Exploitation -- old genes, constrained by selection for entirely different functions, have been recruited by evolution to participate in new interactions and new functions."

The scientists used state-of-the-art statistical and molecular methods to unravel the evolution of an elegant example of molecular complexity - the specific partnership of the hormone aldosterone, which regulates behavior and kidney function, along with the receptor protein that allows the body’s cells to respond to the hormone. They resurrected the ancestral receptor gene - which existed more than 450 million years ago, before the first animals with bones appeared on Earth - and characterized its molecular functions. The experiments showed that the receptor had the capacity to be activated by aldosterone long before the hormone actually evolved.

Thornton’s group then showed that the ancestral receptor also responded to a far more ancient hormone with a similar structure; this made it "preadapated" to be recruited into a new functional partnership when aldosterone later evolved. By recapitulating the evolution of the receptor’s DNA sequence, the scientists showed that only two mutations were required to evolve the receptor’s present-day functions in humans.

"The stepwise process we were able to reconstruct is entirely consistent with Darwinian evolution," Thornton said. "So-called irreducible complexity was just a reflection of a limited ability to see how evolution works. By reaching back to the ancestral forms of genes, we were able to show just how this crucial hormone-receptor pair evolved."

The study’s other researchers include Jamie T. Bridgham, postdoctorate research associate in evolutionary biology and Sean M. Carroll, graduate research fellow in biology. The work was funded by National Science Foundation and National Institutes of Health grants and an Alfred P. Sloan Research Fellowship recently awarded to Thornton.

Sivut

Kommentit (70)

Vierailija
Behe

2) The authors (including Christoph Adami in his commentary) are conveniently defining “irreducible complexity” way, way down. I certainly would not classify their system as IC. The IC systems I discussed in Darwin’s Black Box contain multiple, active protein factors. Their “system”, on the other hand, consists of just a single protein and its ligand. Although in nature the receptor and ligand are part of a larger system that does have a biological function, the piece of that larger system they pick out does not do anything by itself. In other words, the isolated components they work on are not irreducibly complex.

Aika sekavaa hämäystä. IC:n määritelmä on, että fysiologinen säätelyjärjestelmä tai biologinen rakennekokonaisuus ei toimi, jos jokin komponenteista poistetaan. Toimisiko nykyinen reseptorijärjestelmä ilman yhtä esitellyistä komponenteista?


3) In the experiment just two amino acid residues were changed! No new components were added, no old components were taken away.

Ai nyt IC-systeemin pitäisikin kehittyä komponentteja lisäämällä?

Vierailija

Behen "kritiikki" tähtää yksinomaan siihen, että mies tiedostaa jo itsekin käsitteen "redusoimattoman monimutkainen" joutuneen osaksi muiden vastaavien kreationististen yrityksien kumottua listaa ja yrittää viime hetkellä pientä retorista kikkailua. Kuten Empiristin mainitsemia viime hetken muutoksia omissa IC-määritelmissään ja viime hetkessä lisättyjä ad hoc -ehtoja.

Surullista kun ihminen ei tiedosta että käry kävi.

Vierailija

Sinällään koko hulabaloo on turhaa, sillä redusoimaton monimutkaisuus ei tarkoita, että jokin IC on älyn tuotosta. Jos siis Behen määritelmää on uskominen.

Vierailija

Tässä suosituin määritelmä IC:lle:

By irreducibly complex I mean a single system composed of several well-matched, interacting parts that contribute to the basic function, wherein the removal of any one of the parts causes the system to effectively cease functioning. An irreducibly complex system cannot be produced directly (that is, by continuously improving the initial function, which continues to work by the same mechanism) by slight, successive modifications of a precursor system, because any precursor to an irreducibly complex system that is missing a part is by definition nonfunctional. An irreducibly complex biological system, if there is such a thing, would be a powerful challenge to Darwinian evolution. (p. 39)

Darwin's Black Box.

Tuo tarkoittaa siis, että IC-systeemi ei voi kehittyä suoraa, graduaalista kehitysreittiä pitkin, eli hiomalla olemassaolevaa systeemiä. Tämä kuitenkin jättää epäsuorat kehitysreitit huomioimatta. Behe myöntääkin, kirjassa nopeasti, että epäsuorilla kehitysreiteillä IC:n ilmestyminen voisi olla mahdollista, mutta siitä ei ole tarpeeksi yksityiskohtaisia tutkimuksia. Veikkaan hänen olevan samaa mieltä tänä vuonna ja vielä seuraavinakin.

Anyways, vaikka jokin biokemiallinen systeemi olisikin IC, niin se vain tarkoittaa ettei se ole kehittynyt suoraa kehitysreittiä pitkin. Ei mitään muuta. Siinä redusoimattoman monimutkaisuuden ongelma onkin. IC:stä ei voi mitenkään päätellä älyn osuutta asiaan.

Huomatkaa kuinka Intelligentdesign.fi tuo älyn mukaan tiedon puutteen paikkaamiseksi.

Siinä missä evoluutioteoria ei kykene selittämään redusoitumattoman monimutkaisia rakenteita, tiedämme empiirisesti suunnittelijoiden kykenevän tuottamaan näitä rakenteita.

Eli kuuluisa Aukkojen Ju..Suunnittelija on ahkerassa käytössä.

Vierailija
analyysi
Behe sanoo:

Here are number of comments in response:

2) The authors (including Christoph Adami in his commentary) are conveniently defining “irreducible complexity” way, way down. I certainly would not classify their system as IC. The IC systems I discussed in Darwin’s Black Box contain multiple, active protein factors. Their “system”, on the other hand, consists of just a single protein and its ligand. Although in nature the receptor and ligand are part of a larger system that does have a biological function, the piece of that larger system they pick out does not do anything by itself. In other words, the isolated components they work on are not irreducibly complex.


Yet this “system” is precisely the thing that Behe uses in his exemplar for the Behe and Snoke paper, the binding of DPG to haemoglobin. And Behe has said in testimony to the Dover trial (3) that the Behe and Snoke paper on evolution of binding sites is about irreducible complexity. So if the evolution of the DPG binding site (where you only need two mutations to make a functioning DPG binding site) is an example of IC, then the evolution of the aldosterone binding site is also (note 2). As the BCT paper specifically cites the Behe and Snoke paper, you would expect they would look at the ideas contained in the paper, not “Darwins Black Box”. Behe has had a long history of citing examples of molecular IC. He has even called disulfide bond “irreducibly complex” (2). So his disavowal of an example that directly addresses the Behe and Snoke paper (3) is particularly disingenuous.

http://www.pandasthumb.org/archives/200 ... of_ic.html

[3] "There are none that use that phrase, but as I indicated in my direct testimony, that I regard my paper with Professor David Snoke as to be arguing for the irreducible complexity of things such as complex protein binding sites."
-Michael Behe

Itse Behen mukaan paperissa käsiteltävä systeemi ei ole IC, mutta Behen omassa paperisa vastaava systeemi onkin IC. Piiri pieni pyörii...

Vierailija

Onpas kreationismi niin fiksua....

Mietitäänpäs...Mitne on voinut kehittyä keuhkot, kun ilman keuhkoja tukehtuu? Niissä pitää olla kaikki rakkulat yms. osasetkin paikallaan tai tukehtuu.

Ettei vaan olisi kehittyneet niin, että ensin on kehittynyt ilmanottokyky(kidukset) ja niistä on sitten vähitelle muotoutunut sellaiset, että hengittäminen luonnistuu niin maalla kuin meressäkin. Ja kun on noustu vedestä, niin kyky hengittää vedessä on vain kuihtuntu pois.

IC on taas vain sitä, että asiaa ei ajatella loppuun asti. Lapsikin pystyy selittämään mahdollisen mekanismin, jolla IC kehittyy.

Vierailija
teijoster
Lapsikin voi spekuloida mutta ei esittää todisteita.

No sinullahan varmaan onkin esittää nippu todisteita luomisesta tai älykkäästä suunnittelusta, tai mitä nyt tarjoatkin evoluution tilalle?

Tieteen kriteerit täyttävä teoriakin olisi poikaa näin aluksi.

Vierailija

Seuraava perustuu lainauksiin asioista joita on jo käsitelty tällä foorumilla. Ne ovat kuitenkin suomennettuja joten hyödyttänevät useimpia lukijoita.
Toivoisin että englannintaitoiset suomentaisivat lainaukset joita käyttävät.

Yksinkertaistumaton monimutkaisuus — evoluution kompastuskivi?

Kun Darwin kehitti teoriansa, tiedemiehillä ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä elävän solun hämmästyttävästä mutkikkuudesta. Nykyinen biokemia, tieteenala, joka tutkii elämää molekyylitasolla, on paljastanut osan tästä mutkikkuudesta. Se on myös herättänyt vakavia kysymyksiä ja epäilyksiä Darwinin teorian suhteen.

Solun osat koostuvat molekyyleistä. Kaikki eliöt rakentuvat soluista. Professori Behe on roomalaiskatolilainen, ja hän uskoo evoluution selittävän elollisten myöhemmän kehittymisen. Hän epäilee kuitenkin vahvasti, voiko evoluutio selittää solun olemassaolon. Hän puhuu molekyylikoneista, jotka ”kuljettavat rahtia paikasta toiseen solun sisällä pitkin toisista molekyyleistä valmistettuja ’maanteitä’ – – Solut uivat koneitten avulla, kopioituvat koneitten avulla ja ottavat ravintoa koneitten avulla. Erittäin monimutkaiset molekyylikoneet valvovat lyhyesti sanottuna kaikkea, mitä solussa tapahtuu. Täten elämän yksityiskohdat ovat tarkasti säädettyjä ja elämän koneisto on suunnattoman monimutkainen.”

Minkä kokoinen on sitten se tila, jossa kaikki tämä tapahtuu? Tavallisen solun läpimitta on vain 0,03 millimetriä! Tässä häviävän pienessä tilassa tapahtuu mutkikkaita, elämälle välttämättömiä toimintoja. Ei ihme, että on sanottu: ”Olennaista on se, että solu — elämän perusta — on huikean monimutkainen.”

Behen mukaan solu on toimintakykyinen ainoastaan täydellisenä kokonaisuutena. Se ei siis voi toimia ollessaan evoluution aiheuttamassa hitaassa, asteittaisessa muodostumistilassa. Hän käyttää esimerkkinä hiirenloukkua. Tämä yksinkertainen laite on käyttökelpoinen vasta sen jälkeen, kun kaikki sen osat on koottu. Mikään sen osa — alusta, jousi, lukitusvarsi, kaarirauta, salpa — ei itsessään ole hiirenloukku eikä voi toimia sellaisena. Kaikki osat tarvitaan samanaikaisesti, ja ne täytyy koota toimivaksi loukuksi. Vastaavasti solu on toimintakykyinen vasta sen jälkeen, kun kaikki sen osat ovat paikallaan. Hän havainnollistaa tällä esimerkillä käsitettään, jolle hän on pannut nimeksi ”redusoitumaton kompleksisuus” eli ”yksinkertaistumaton monimutkaisuus”.

Tämä on vaikea ongelma oletetulle evoluutioprosessille, jonka mukaan hankitut, hyödylliset ominaisuudet olisivat ilmaantuneet asteittain. Darwin tiesi, että hänen teoriansa luonnonvalinnan avulla tapahtuvasta asteittaisesta kehityksestä saattaisi joutua suuriin vaikeuksiin, kun hän sanoi: ”Jos voitaisiin näyttää toteen, että on olemassa jokin monimutkainen elin, joka ei mitenkään ole voinut muodostua lukuisien toisiaan seuraavien vähäisten muuntelujen tietä, olisi teoriani ehdottomasti kumottu.” (Lajien synty.)

Solun yksinkertaistumaton monimutkaisuus on pahana esteenä Darwinin teoriaan uskomiselle. Ensinnäkään evoluutio ei kykene selittämään hyppäystä elottomasta aineesta elolliseen aineeseen. Sen jälkeen sille tuottaa vaikeuksia ensimmäinen monimutkainen solu, jonka olisi täytynyt syntyä hetkessä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Toisin sanoen solun (tai hiirenloukun) olisi täytynyt ilmaantua tyhjästä, kokonaisena ja toimintakykyisenä!

Veren hyytymisen yksinkertaistumaton monimutkaisuus

Toisena esimerkkinä yksinkertaistumattomasta monimutkaisuudesta on prosessi, jota useimmat meistä pitävät itsestään selvänä, kun saamme haavan, nimittäin veren hyytyminen. Kun johonkin nestettä sisältävään astiaan tulee reikä, astia alkaa heti vuotaa, ja vuotaminen loppuu normaalisti vasta sitten, kun astia on tyhjä. Kun saamme ihoomme pisto- tai viiltohaavan, hyytymä tukkii nopeasti vuodon. Lääkärit kuitenkin tietävät, että ”veren hyytyminen on erittäin mutkikas, monisäikeinen järjestelmä, johon kuuluu monia toisistaan riippuvaisia proteiiniosia”. Ne käynnistävät hyytymisreaktion. Herkkä parantumisprosessi ”on täysin riippuvainen siitä, milloin ja millaisella vauhdilla erilaiset reaktiot tapahtuvat”. Muussa tapauksessa ihmisen veri voisi hyytyä ja jähmettyä kokonaan tai hän voisi kuolla verenvuotoon. Oikealla ajoituksella ja nopeudella on ratkaisevan tärkeä merkitys.

Biokemiallisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että veren hyytyminen koostuu monista tekijöistä, joista yksikään ei saa puuttua, jotta tämä prosessi täyttäisi tarkoituksensa. Behe kysyy: ”Kun hyytyminen on alkanut, niin mikä estää sitä jatkumasta, kunnes kaikki veri – – on jähmettynyt?” Hän selittää, että ”verihyytymän muodostuminen, rajoittuminen pienelle alueelle, vahvistuminen ja poistuminen” muodostavat yhtenäisen biologisen järjestelmän. Jos jokin osa-alue pettää, koko järjestelmä pettää.

Kehitysopin kannattaja Russell Doolittle, joka toimii biokemian professorina Kalifornian yliopistossa, kysyy: ”Miten ihmeessä näin mutkikas ja herkässä tasapainossa oleva prosessi on kehittynyt? – – Nurinkurista on se, että jos jokainen proteiini on ollut riippuvainen toisen proteiinin aiheuttamasta aktivoitumisesta, niin miten järjestelmä on voinut koskaan syntyä? Mitä hyötyä olisi ollut järjestelmän yhdestä osasta ilman sen osien täyttä kokonaisuutta?” Doolittle koettaa kehitysopillisin perustein selittää, miten tämä prosessi olisi syntynyt. Professori Behe kuitenkin huomauttaa, että olisi ”tarvittu äärettömän paljon hyvää onnea, jotta oikeat geenipalat olisivat menneet oikeisiin paikkoihin”. Hän osoittaa Doolittlen selityksen ja pintapuolisten ilmausten kätkevän taakseen valtavia ongelmia.

Yksinkertaistumattoman monimutkaisuuden ylipääsemätön ongelma on siis kehitysopillisen selitysmallin pahimpia vikoja. Behe sanoo: ”Korostan sitä, että luonnonvalinta, darvinistisen evoluution moottori, toimii ainoastaan silloin, jos on olemassa jotakin, mistä valita — jotakin sellaista, mitä voi hyödyntää juuri sillä hetkellä eikä vasta tulevaisuudessa.”

”Kolkko ja täydellinen hiljaisuus”

Professori Behe sanoo joidenkin tiedemiesten tutkineen ”evoluution matemaattisia malleja tai uusia sekvenssiaineiston vertailuun ja tulkintaan käytettäviä matemaattisia menetelmiä”. Hän kuitenkin toteaa: ”Matematiikka olettaa, että reaalimaailmassa evoluutio on asteittainen, sattumanvarainen prosessi; se ei todista (eikä voi todistaa) sitä.” Aiemmin hän oli sanonut: ”Jos etsii luonnontieteellisestä kirjallisuudesta evoluutiota käsittelevää aineistoa ja keskittyy etsimään vastausta kysymykseen siitä, miten molekyylikoneet — elämän perusta — ovat kehittyneet, kohtaa kolkon ja täydellisen hiljaisuuden. Elämän perustan mutkikkuus on halvaannuttanut luonnontieteen yritykset sen selittämiseksi; molekyylikoneet ovat nostaneet darvinismin yleisen hyväksymisen tielle esteen, jota ei vielä ole kyetty läpäisemään.”

Tämä herättää tunnollisten tiedemiesten pohdittavaksi joukon kysymyksiä: ”Miten fotosynteettinen reaktiokeskus on kehittynyt? Miten molekyylien sisäinen liikenne syntyi? Miten kolesterolin biosynteesi on saanut alkunsa? Miten retinaali yhdistyi näköaistiin? Miten fosfoproteiineihin liittyvät viestintäväylät ovat kehittyneet?” Behe jatkaa: ”Se tosiasia, ettei yhteenkään näistä ongelmista ole kiinnitetty edes huomiota — niiden ratkaisemisesta puhumattakaan — on erittäin voimakas osoitus siitä, että darvinismi ei kykene selittämään, miten monimutkaiset biokemialliset järjestelmät ovat saaneet alkunsa.”

Jos Darwinin teoria ei pysty selittämään solujen mutkikasta molekyyliperustaa, niin miten se voisi olla tyydyttävä selitys miljoonien maapallolla elävien lajien olemassaololle? Eihän evoluutio kykene tuottamaan edes uusia kantalajeja, koska se ei pysty ylittämään niitä aukkoja, jotka erottavat yhden kantalajin toisesta

Elämän alkuun liittyvät ongelmat

Tuntukoonpa Darwinin evoluutioteoria joistakin tiedemiehistä miten uskottavalta tahansa, heidän on lopulta kohdattava seuraava kysymys: vaikka olettaisimmekin eliömuotojen kehittyneen luonnonvalinnan avulla, niin miten elämä on saanut alkunsa? Toisin sanoen ongelmana ei ole elinkelpoisimpien eloon jääminen, vaan elinkelpoisimpien ja ensimmäisten ilmaantuminen! Se, mitä Darwin sanoi silmän evoluutiosta, kuitenkin osoittaa, ettei hän ollut kiinnostunut siitä, miten elämä on saanut alkunsa. Hän kirjoitti: ”Kuinka jokin hermo on tullut valonherkäksi, on kysymys, joka tuskin koskee meitä tässä sen enempää kuin sekään, kuinka itse elämä on saanut alkunsa.”

Ranskalainen tiedetoimittaja Philippe Chambon kirjoitti: ”Darwin itse ihmetteli sitä, miten luonto oli valinnut syntymässä olleita muotoja ennen kuin ne olivat täysin toimintakykyisiä. Evoluution arvoitusten luettelo on loputtoman pitkä. Biologien on nykyään pakko nöyrästi tunnustaa Orsayssa Etelä-Pariisin yliopistossa opettavan professori Jean Génermontin kanssa, että ’synteettinen evoluutioteoria ei kykene helposti selittämään mutkikkaitten elinten syntyä’.”

Kun kerran on äärettömän epätodennäköistä, että näin loputon eliöiden moninaisuus ja rakenteellinen mutkikkuus olisivat voineet ilmaantua evoluution avulla, niin onko sinun vaikea uskoa siihen, että kaikki olisi kehittynyt vain sattumalta oikeaan suuntaan? Ihmetyttääkö sinua se, miten mitkään luontokappaleet olisivat voineet selviytyä taistelussa elinkelpoisimpien eloon jäämisestä, samalla kun niiden silmät olivat vasta kehittymässä? Tai samalla kun niille sanotaan olleen muodostumassa alkeellisia sormia, kun ne olivat vasta kehittymässä ihmisiksi? Ihmetteletkö sitä, miten solut olisivat voineet säilyä, jos ne olisivat olleet vaillinaisessa, puutteellisessa tilassa?

Astronomy-aikakauslehden toimittaja ja kehitysopin kannattaja Robert Naeye kirjoitti, että elämä maapallolla on seurausta ”pitkästä sarjasta epätodennäköisiä tapahtumia – – [jotka] sattuivat täsmälleen oikealla tavalla, niin että me tulimme olemassaoloon, ikään kuin me olisimme saaneet miljoonan dollarin lottovoiton miljoona kertaa peräkkäin”. Tällaista järkeilyä voidaan luultavasti soveltaa kaikkiin eliöihin, jotka nykyään ovat olemassa. Todennäköisyys kuitenkin puhuu kaikin tavoin sitä vastaan. Meidän odotetaan silti uskovan siihen, että evoluutio on sattumalta tuottanut samalla kertaa myös koiraan ja naaraan, jotta uusi laji olisi voinut säilyä. Epätodennäköisyys kasvaa entisestään, kun meidän pitäisi vielä uskoa siihenkin, että koiras ja naaras eivät ainoastaan kehittyneet samalla kertaa, vaan myös samassa paikassa! Jos ne eivät olisi tavanneet toisiaan, ne eivät olisi kyenneet lisääntymään!

Siihen uskominen, että elämä nykyisine miljoonine virheettömine muotoineen olisi seurausta miljoonista lottovoittoon verrattavista sattumista, vaatii varmasti rajatonta herkkäuskoisuutta.

Miksi useimmat uskovat evoluutioon?

Miksi evoluutio nauttii niin suurta suosiota, ja miksi niin monet hyväksyvät sen ainoaksi selitykseksi elämän olemassaololle maapallolla? Yksi syy on se, että se on vallitseva näkemys, jota opetetaan kouluissa ja yliopistoissa, ja voi sitä, joka rohkenee lausua siitä mitään epäilyksiä. Behe toteaa: ”Monet opiskelijat oppivat oppikirjojensa avulla katselemaan maailmaa evoluution näkökulmasta. He eivät kuitenkaan saa tietää, miten darvinistinen evoluutio olisi voinut tuottaa mitään niistä tavattoman mutkikkaista biokemiallisista järjestelmistä, joista näissä kirjoissa kerrotaan.” Hän jatkaa: ”Ymmärtääksemme, miksi darvinismi on noussut vallitsevaan asemaan ja miksi se on epäonnistunut tieteenalana molekyylitasolla, meidän on tutkittava niitä oppikirjoja, joiden avulla kunnianhimoisia tiedemiehiä opetetaan.”

”Jos kaikkia maailman tiedemiehiä haastateltaisiin, niin valtaenemmistö heistä sanoisi pitävänsä darvinismia totena. Tiedemiehet, kuten kaikki muutkin, perustavat kuitenkin useimmat mielipiteensä siihen, mitä toiset ovat sanoneet. – – Tiedeyhteisö on myös valitettavan usein torjunut kritiikin pelätessään antavansa aseita kreationisteille. On ironista, että luonnonvalintaan kohdistuva avoin tieteellinen kritiikki on tieteen suojelemisen nimissä työnnetty syrjään.”

Onko Darwinin evoluutioteorialle olemassa käyttökelpoinen, luotettava vaihtoehto?

”Redusoitumattomalla kompleksisuudella” tarkoitetaan ”erillistä järjestelmää, joka koostuu useista yhteensopivista, toisiinsa vaikuttavista osista, jotka osallistuvat järjestelmän perustoimintaan mutta joista minkä tahansa poistaminen lopettaa tehokkaasti järjestelmän toiminnan” (Darwin’s Black Box). Kyseessä on siis yksinkertaisin taso, jolla jokin järjestelmä on toimintakykyinen.

Vierailija

No niin, sieltähän tulikin jämäkkä annos perus-copy pastea kressusivustolta.

Et ole tainnut ymmärtää edes tämän ketjun muita viestejä.

Vierailija

Behekö kressusivustoilla? Salli minun nauraa...
PS: Väärinymmärryksien välttämiseksi olisiko mahdollista että viisaat tiedemiehet suomentaisivat lainaukset joita käyttävät. Koska tavallinen rahvas joka on kiinnostunut tieteestä, mutta ei ymmärrä sanastoa, jää paitsi sanomasta jota haluaisivat ymmärtää.

Vierailija
teijoster
Behekö kressusivustoilla? Salli minun nauraa...

Naura aivan vapaasti, kressuseni. Mutta sitten kun saat vedet pyyhittyä silmistäsi, niin voisit lähteä etsiskelemään niitä tieteellisiä teorioita, joilla korvaat evoluutioterian, eikö? Niin, ja peräänkuulutit muistaakseni nimenomaan todisteitakin, joten annahan tulla niitäkin sitten mielellään samaan syssyyn. Nauretaan sitten vaikka yhdessä. (Vaikkakaan ei välttämättä enää tänään, on tässä näes mielenkiintoisempaakin puuhaa tiedossa.)

Vierailija
teijoster
Solun osat koostuvat molekyyleistä. Kaikki eliöt rakentuvat soluista. Professori Behe on roomalaiskatolilainen, ja hän uskoo evoluution selittävän elollisten myöhemmän kehittymisen. Hän epäilee kuitenkin vahvasti, voiko evoluutio selittää solun olemassaolon.



A. Diabolihan osoitti Behen pelleksi jo muutama viesti sitten, etkö sattumalta huomannut lukea niitä, kun taas lainaat tuota pelleä?

AD: "Itse Behen mukaan paperissa käsiteltävä systeemi ei ole IC, mutta Behen omassa paperisa vastaava systeemi onkin IC. Piiri pieni pyörii..."

Toisena esimerkkinä yksinkertaistumattomasta monimutkaisuudesta on prosessi, jota useimmat meistä pitävät itsestään selvänä, kun saamme haavan, nimittäin veren hyytyminen. Biokemiallisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että veren hyytyminen koostuu monista tekijöistä, joista yksikään ei saa puuttua, jotta tämä prosessi täyttäisi tarkoituksensa.



Jaa, no ainakin pallokaloilta ja delfiiniltä puuttuu usea tekijä, ja hyvin pärjäävät.

Mitäs Behe tuolla yllä sanoi, että evoluutio voi kyllä selittää solun ilmaantumisen jälkeiset tapahtumat? Ja nyt se ei selitäkään veren hyytymistä? sekavaa...

Ihmetyttääkö sinua se, miten mitkään luontokappaleet olisivat voineet selviytyä taistelussa elinkelpoisimpien eloon jäämisestä, samalla kun niiden silmät olivat vasta kehittymässä? Tai samalla kun niille sanotaan olleen muodostumassa alkeellisia sormia, kun ne olivat vasta kehittymässä ihmisiksi?



No ei ihmetytä, koska "sokeiden valtakunnassa silmäpuoli on kuningas". Mitä hemmetin alkeellisia sormia? Sormet kyllä kehittyivät kauan ennen ihmistä.

Meidän odotetaan silti uskovan siihen, että evoluutio on sattumalta tuottanut samalla kertaa myös koiraan ja naaraan, jotta uusi laji olisi voinut säilyä. Epätodennäköisyys kasvaa entisestään, kun meidän pitäisi vielä uskoa siihenkin, että koiras ja naaras eivät ainoastaan kehittyneet samalla kertaa, vaan myös samassa paikassa! Jos ne eivät olisi tavanneet toisiaan, ne eivät olisi kyenneet lisääntymään!

No voi helvetti, kuka näin tyhmiä on mennyt kirjoittamaan?

Vierailija
teijoster
Seuraava perustuu lainauksiin asioista joita on jo käsitelty tällä foorumilla... clip clip...

Yksinkertaistumaton monimutkaisuus — evoluution kompastuskivi?

... clip clip...... clip clip...
”Redusoitumattomalla kompleksisuudella” ... clip clip...

Taas alkaa, ja ihan aloitusruudusta asti.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat