Seuraa 
Viestejä9307
Liittynyt13.3.2015

Onnellista Uutta vuotta kaikille palstalaisille ! Muistuttaisin loppiaisen kunniaksi mitä onni on.
Onni on, se ei ole tekojen tai saavutusten tulos kuten ilo. Ilo on lyhytaikainen,ohimenevä illuusio, egon käsitys onnesta.
Näin joulun päättymisen,ja Jeesuksen, tuon kuuluisimman opetusten antajan juhlasesongin päätymisenä
on hyvä nollata pimenemisen aikakausi, ja siirtyä valon ja ehkä jopa antijeesuksen aikakaudelle.

Matkasin perheen kanssa pohjoiseen, koska etelämpänä lapsille ei ollut varaa tehdä edes lumiukkoa.
Ajelimme Suomen uutisoiduimman paikkakunnan sotkamon(talvivaara) kautta ja pysähdyimme ihmettelemään
historiallista kaupunkia nimeltä Kajaani, ja kyllä Kajaanin linnan kuva kertoo hyvin Suomalaisten
asennoitumisen, suhtautumisen ja kunnioituksen Suomen historiaan, Linnan yli on rakennettu tie.

 

Samaan aikaan Suomalaisuuden rippeitä yritetetään pitää kasassa Kiekkoleijonia juhlimalla,
(jotka kaikki tuntuvat haaveilevan Suomesta poispääsyä ja muuttoa amerikkaan) Tai sitten
on nämä salojen lapset, Soldiers of Odin (Odin kösittääkseni on Ruotsalainen Jumala)
Jotka suojelevat kansalaisia maahanmuutajilta. Itse en olisi huolissani Arabeista jos jokunen
tänne pakkaseen jää pitämään pizzerioiden työvoimakustannuksia alhaalla, niin ihan ok. Nyt ei tarvitse
suominaisten matkustaa italiaan,turkkiin tai egyptiin harrastamaan syvempää kulttuuriantropologiaa kun onnistuu täälläkin.
Ainakin jos vastaanottokeskusten vapaaehtoistyöntekijälistoja selaa, niin tyttöjä tuntuu kiinnostavan enemmän 
nuorten miesten vastaanottokeskuset kuin Hurstin porukoissa vanhusten tai vähävaraisten vapaaehtoinen auttaminen.

Se Antijeesus olisi kyllä varmasti erikoinen persoona, vastakohta Jeesukselle. Ei opettaisi ketään vaan kaikki haluaisi
antaa sille opetuksen, ja  tekisi seuraajansa sairaaksi, söisi eväät ja lopuksi ristiinnaulitsisi vainojansa.
Ja mitä muuta ?

 

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Kommentit (0)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat