Suomalaisten sotilaiden teloitukset 1944

Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Vähän arka aihe, mutta kai siitä voi kirjoittaa, koska uusin Seura-lehtikin. Yritän muuten välttää henkilökohtaisia mielipiteitä, mutta aluksi sanon, että minusta on moraaliseettisesti väärin tappaa ihmistä joka itse kieltäytyy sitä tekemästä tai jatkamasta minkään syyn vuoksi.

Teloittamiset liittyivät Suomessa aina rintamakarkuruuteen tai sotapelkuruuteen, kuolemanrangaistuksia asioista annettiin vasta –44. sotaoikeuden käsittelemiä karkaamisia oli sodan aikana yhteensä 6015, pelkuruuksia 3358. Muita pakoilu rikoksia sitten enemmän. Huiput näissä rikoksissa sijoittuvat vuoteen 1941 ja 1944. Kesällä -44 annettiin yhteensä 76 kuolemantuomiota joista 46 pantiin täytäntöön.

Kuitenkin on ollut epäilyksiä että todellisuudessa teloituksia olisi ollut huomattavasti enemmän. Eräs liittyy Lappeenrannan Huhtiniemen tapahtumiin liittyvistä huhuista. Kerrotaan jopa 500 teloitetusta. Asiaa on nyt sitten tutkinut Matti Meuronen, jonka on kirjoittanut kirjan ”Teloitetut-Huhtaniemen mysteeri”. Lappeenranta on ollut vastaavassa teloitusasiassa esillä aikaisemminkin, 1918 punaiset tappoivat kaupungissa 83 ihmistä ja valkoiset sitten kostoksi 600. Asia tuli julkiseksi vasta v. 1996 kenttätuomioistuimen tuomarin Toivo Tapanaisen ohjeiden vastaisesti säilyttämistä papereista. Tapanaista epäillään myös !944 huhuissa, hänen epäillään johtaneen teloituksia. Mitään asiakirjoja ei ole. Joku Tapanaisen kaveri kertoo hänen kertoneen 60-luvulla teloituksista ja näyttäneen joukkohautojen paikkoja. –71 löytyi 10 ihmisen hauta, mutta voi olla yhtä hyvin vuodelta -18, asiaa ei tutkittu. Jäännökset siirrettiin hautuumaalle.

Jos tuon tapauksen asiakirjat pysyivat piilossa 80v, miksei sitten -44 teloitukset epäillään. Karjala- lehden päätoimittaja Antti Arponen sanoo, että heille on lähes 200 ihmistä ilmoittanut tietojaan teloituksista, niin pakko ne on vakavasti ottaa. ”Kesällä –44 oli kateissa 20 000 miestä, osa eksyksissä, n 2000 sellaista miestä jotka eivät käskyn saatuaan palanneet riveihinsä, kuulusteltiin Lappeenrannassa. Missään ei kerrota mitä tapahtui niille, jotka eivät linjaan palanneet.” ”Esimerkiksi Viipuria puolustanut 20.prikaati menetti 19 miestä ennen vetäytymistään taakse, se ei enää osallistunut taisteluihin, mutta prikaatista ilmoitettiin kadonneiksi 80 miestä” . ”Rangaistusvangeista kootusta Nikke Pärmin pataljoonasta katosi 100 miestä, on epäilty, että he päätyivät Huhtaniemeen.”

”Ilmeisesti kaksi teloituksiin osallistunutta on elossa, he ovat kertoneet asiasta tuttavilleen, mutta eivät halua julkisuuteen.” Siviilisilminnäkijän kertomus on siitä, kun Huhtiniemeen tuotiin teloitettavia noin ryhmä kerrallaan”

Sellainen epäilyttää, jos asia olisi totta, miksi näitä teloituksia olisi tehty salassa? Tuollaisilla sotilaiden teloituksillahan tarkoituksena on estää karkuruutta, eikä niillä ole vaikutusta joukkoihin, jollei niistä kerrota. Niin Tuntemattomassakin tehdään.

Lähteet: Suomi 85, Itsenäisyyden puolustajat. Rintamalla. S 280-281.
Seura 14 2006.

Lierikki Riikonen

Sivut

Kommentit (160)

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Aivan siksi ei kerrota, että kuin teloitukset tehdään salassa. Silloin ei ole psykologista vaikutusta. Tästä asiasta tulee sillon sotarikos ja tätä on vaikea enään selvittää ja siihen menee turhaan resuresseja sen takia ei olla kerrottu julkisuuteen.

Tässä on juju.

Vierailija

Jossain Veijo Meren kirjassa oli fiktiota näistä kannaksen läpijuosseista, että ne vietiin kiinni saatua panssarikaivantoihin torjuman teräsvyöryä konepistooli ja kaspanos kourassa.

Vierailija

Pappa kertoi minulle 80 -luvun alussa ennen kuolemaansa, että teloitukset olivat yleisiä ja julkisia rintamalla. Massateloituksia hän ei nähnyt koskaan, mutta yksittäisiä teloituksia toistakymmentä. Syynä oli yleensä muiden vaaraksi oleva niskurointi ja karkuruus.

Vierailija

Mitähän tähän sanoo anduril ja bomt kneder?Ei kai mitään teloituksia ole ollut jos ei Suomen hallitus sitä myönnä tai ole ilmoittanut aiemmin itse.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Tämäkö ei kiinnosta? Miettikää sitten sitä saako sotilaan tappaa, jos ei suostu tapettavaksi? Jos annetaan itsemurhahyökkäyskäsky. kuka antaa kuolemantuomion? Pystytkö itse tekemään sellaisen, kun et itse joudu tapettavaksi? Muitten elämästä kuoleman suhteeen on helpompi määrätä, kuin omastaan. Jos sanotaan upseerille: "Luovutko hyökkäyksestä, vai kuoletko." Kumman valitsee? Jos hyöäkkäys onnistuu, sillähän ei ole mitään väliä henkilökohtaisesti. Jos ajatuksena on itsensä uhraaminen isänmaan puolesta, niin se ei tarkoita automaattisesti että kaikki muutkin lähimmäiset olisivat valmiita siihen. Minä voisin elää ryssänvallankin alla Köpösen kanssa, jos vain saisimme elää jossakin rauhassa. Nationalismi on perseestä. Sitten on niitä, jotka haluaa tämän vähäisenkin kansallisen itsenäisyyden myydä sotilasliitolle. Voi kai sielläkin tieten sitten elää jotenkuten, jos isänmaanmyyjien tavoitteet toteutuvat.

Antakaa meidän elää rauhassa! NATO:lle EI!

Lierikki Riikonen

Vierailija

Vähän huono on omien sotilaiden ampumista puolustella. Neuvostoarmeijassa kuolemantuomio koski myös upseereita, elleivät nämä saaneet rintamalinjoja pidettyä. Stalin oli tehokkaampi taistelumoraalin ylläpitäjä kuin Suomen everstit ja kapteenit.

Jotain perin juurin mätää tuomioissa on ollut, koska niitä on niin tehokkaasti salattu vuosikaudet. Olikohan Mannerheim tietoinen asiasta? Epäilen, että oli.

Vierailija
risat
Pappa kertoi minulle 80 -luvun alussa ennen kuolemaansa, että teloitukset olivat yleisiä ja julkisia rintamalla. Massateloituksia hän ei nähnyt koskaan, mutta yksittäisiä teloituksia toistakymmentä. Syynä oli yleensä muiden vaaraksi oleva niskurointi ja karkuruus.

................................................................

Niin on tapahtunut että esimerkiksi muille komppania vietiin suolle jossa teloitus tapahtui. Rintamakarkuri ja pelkuri teloitettiin suolla esimerkkinä muille siitä että kuinka käy rintamakarkureille . Isäni kertoi tämän aikoinaan JR7

Vierailija

Nämä sota-ajan tapahtumat ovat olleet vuosikymmeniä eräänlainen tabu suomalaisissa kirjoituksissa ja keskusteluissa. Paljolti tämä on johtunut siitä, että aihe on ollut liian kipeä ja vaikea; keskustelijoita on puuttunut, vaikka kokijoita on ollut elossa - ja on vieläkin.
Oikeastaan vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana lehdistä on voinut lukea juttuja esim. Mannerheimristin ritareista, joiden uroteot sotien vaikeina vuosina ovat usein olleet lähes käsittämättömiä.

Vierailija
Tarkkailija
Nämä sota-ajan tapahtumat ovat olleet vuosikymmeniä eräänlainen tabu suomalaisissa kirjoituksissa ja keskusteluissa. Paljolti tämä on johtunut siitä, että aihe on ollut liian kipeä ja vaikea; keskustelijoita on puuttunut, vaikka kokijoita on ollut elossa - ja on vieläkin.
Oikeastaan vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana lehdistä on voinut lukea juttuja esim. Mannerheimristin ritareista, joiden uroteot sotien vaikeina vuosina ovat usein olleet lähes käsittämättömiä.

Tämä vaikeneminen on samanlaista pas*a-propagandaa kuin uskonnon ja tieteen väittely elämän synnystä. Kaikki vain puolustelee itseään, mutta kukaan ei kritisoi omia lapsellisen typeriä ja pöyristyttävän idioottimaisia TODISTEITA. SOTAHistoria on aina valhetta. Objektiivisuus uupuu täysin. Sotivat osapuolet eivät ikinä kirjoita itsestään pahuutta historiaansa, vaan sysää sen vihollisen tai omien väärintekijöiden niskaan. Omat johtajat käskevät, mutta alaiset tuomitaan tekemään julmuuksia...

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Mie en tiijjä onko tämä tapahtuma tosiasiassa tapahtunu, mutta niin
paikalla olhet väittävät.
Soli yks mies joka sovassa pölkäs ihan mahottomasti, olihan niitä
tietenki muitaki mutta tämä kaveri oli yliveto.
Tykistökeskitys oli tullu kauas , ainaki kilometrin päähän.
Mutta tälle kaverille oli heti iskeny paniikki, oli työntynyt kivirakhan .
Niin tukkinu ittens sinne kivien välhin niin että vain saaphat oli näkynhet.
Siinä toiset oli päivän tapelhet , iltako tuli alethin kaveria kaipaamhan .
Joku sano nähnhens sen tuolla kallioitten luona .
Lähethin hakemhan, no siellähän se oli kivikossa , sinne oli jääny kiinni.
Oli kuitenki saatu miesvoimilla irti kivikosta. Pelko oli ollu kauhea , oli tullu kaikki mahollinen housuihin. Jokku tutut sanothin sen järjenki samentunhen.
Siittä se oli sotapoliisit ottanhet, ja vienhet kuulustelhuin.
Seuraavana päivänä pataljoonan komentaja anto pojalle kuolemantuomion karkuruuvesta. Ainoa lohtu asiassa on että poikariepu ei muistelijoitten mukhan tienny mitä sille olthin telemässä, ku se ammuthin.
Väitethin jokku vielä että pojasta haluthin varottava esimerkki.
Vieläkö sattu olemhan vasemmistolaisesta kojista lähtösin.
Helkatti senthän, pelosta järkens menettäny raukka.
Tuomiota oli ollu tietenki komppanian kaikki herrat juonimassa .
En tiijjä mutta sanothin komppanianpäälikön kaatunhen viikon päästä.
Osuma oli tullu takkaapäin. Omat miehet ampuivat.
Jos näin , niin oikein tehthin.

Vierailija
lierik
Asia tuli julkiseksi vasta v. 1996 kenttätuomioistuimen tuomarin Toivo Tapanaisen ohjeiden vastaisesti säilyttämistä papereista. Tapanaista epäillään myös !944 huhuissa, hänen epäillään johtaneen teloituksia. Mitään asiakirjoja ei ole. Joku Tapanaisen kaveri kertoo hänen kertoneen 60-luvulla teloituksista ja näyttäneen joukkohautojen paikkoja. ?71 löytyi 10 ihmisen hauta, mutta voi olla yhtä hyvin vuodelta -18, asiaa ei tutkittu. Jäännökset siirrettiin hautuumaalle.

Tuli katsottua Suomi Express- ohjelmaa ja sen mukaan olisi nyt löydetty kirjallinen viittaus (A4-kokoinen paperi) Huhtiniemen teloituksiin, joka tuli ilmi muun tutkimustyön ohessa.
Jos oikein muistan se oli juuri Tapanaisen käsialaa, jossa hän mm. mainitsi jotenkin tähän tyyliin, että vuosi 1944 oli erittäin raskas ja kiireinen. Teloitukset hoiti suojeluskuntalaiset. Tapanainen kirjoitti että teloitukset olivat tarkasti dokumentoitu, mutta myöhemmin ne määrättiin kaikki hävitettäväksi.

Vierailija

Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta editoitiin ennen julkaisua kustantajan toimesta. Siinä yhteydessä siitä poistettiin mm. seuraava kohta:

-----------lainaus Sotaromaanin sivulta 428---------------

— Kuri on ollut liian heikko. He ovat kuin vapaaehtoisia. Tappelevat
milloin haluavat.
Koskela näytti epäröivän. Hän heitti kävyllä saappaansa kärkeä, nykäisi
itsensä vihaisesti etunojaan istuessaan ja puhui harvinaisen
kiihkeästi:
— Minä en syytä miehiä. Ei syy ole heissä. Heidät heitettiin tämän
keskelle valmistamatta. Koko armeijan mieliala on ollut suunnatonta
huijausta. Nyt maksetaan jokaisesta valeesta ja katkerasti. Ei tehty tietä
miesten mielelle ja niin se on hajalla… Ei toivoton tilannekaan tätä
yksin selitä. Ei talvisodassakaan mitään toivoa ollut, ja kuitenkin miehet
yrittivät. Kaikenlainen hölynpöly pääsi kukkimaan tuon makausvaiheen
aikana.
Kariluoto liikahti levottomasti. Hän katsoi syrjään ja sanoi:
— Niin, meitä on niin monenlaisia.
— Ei se muutamien syy ole. Kautta linjan on ollut vikaa… Maailmanlopun
työ on toi ampuminen.
— Onko sellaista tapahtunut paljon?
— En ole nähnyt, mutta kuullut olen. Enkä minä epäile. Ampuminen
käy vain armeijoissa, joissa sellaisella on vanhat juuret. Tällainen
umpimähkäinen hätäkeino ei muuta kuin pahentaa asiaa. Miehet tietäävät
hyvin, ettei syy ole heidän ja laskeevat tuollaset teot murhiksi…
Koskela oli vähän aikaa äänetön ja jatkoi sitten pingoitetun rajusti:
— Ja sitä se onkin. Ei se muuta olekaan.

--------------lainaus päättyy-----------

Se on nyttemmin julkaistu Tuntemattoman käsikirjoitusversiossa nimeltä Sotaromaani, WSOY 2000.

Tuntemattoman editoinnin perusteiksi on yleisön mieleen iskostunut teoksen taiteellisen tason parantaminen, Neuvostoliiton pelko, lottien puolustaminen jne... Tätä kohtaa on kumminkaan tuskin tarvinnut poistaa em. syiden takia?

Isäni oli Kannaksella -44, hänen mukaansa siellä oli annettu tiedoksi, että hiipparit kootaan Lappeenrantaan ja ettei matka sieltä enää jatku.

lierik
Seuraa 
Viestejä4922
Liittynyt31.3.2005

Näköjään nämä puoli vuotta sitten aloittamani aiheet pulpahtavat joskus esiin. Tietääkseni siellä Huhtaniemessä tehdään nyt ammattiarkeologien toimesta kaivauksia. Ei enää kaivinkoneilla, joitten tonkimana luita löytyi. Niitä ei enemmälti tutkittu.

Toinen asia on se se, että nyt minusta tuntuu, jostakin syystä, onko tarpeen enää kaivella. Kuka siitä hyötyy? Ehkä historiankirjoitus etenee noiltakin osin, mutta mitä hyövää ja kenen etuja palvelisi? Shit hapens.

Minulla on montakin tarinaa sota-ajoista ja siitä mitä ovat kokeneet ne ihmiset. Nyt ovat suurin osin kuolleet, mutta kännätessäni heidän kanssaan usein avautuivat. Enpä taida noita tarinoita koskaan kirjallisesti julkaista, vaan menkööt mukanani hautaan.

Kirjallista dokumenttia löytyy vuodelta -18 :kin hyllystä, jossa mm. mainitaan nimeltä ja ammatilta miehiä, jotka olivat teloittamassa Raahessa henkilöitä, jotka eivät suostuneet valkoiseen kaartiin lähtemään, silloiseen heidän porukasta kieltäytyneitä. Valkoinen armeija julisti yleisen liikekannallepanon hallitsemillaan alueilla.

Harmittaisi, jos pyövelien jälkeläiset lukisivat iso-, tai isoisoisiensä tekemisistä. He eivät ole niihin syyllisiä. Niitäkään tietoja en julkaise täällä nettivaltakunnassa.

Lierikki Riikonen

Vierailija
lierik
Näköjään nämä puoli vuotta sitten aloittamani aiheet pulpahtavat joskus esiin. Tietääkseni siellä Huhtaniemessä tehdään nyt ammattiarkeologien toimesta kaivauksia. Ei enää kaivinkoneilla, joitten tonkimana luita löytyi. Niitä ei enemmälti tutkittu.

Toinen asia on se se, että nyt minusta tuntuu, jostakin syystä, onko tarpeen enää kaivella. Kuka siitä hyötyy? Ehkä historiankirjoitus etenee noiltakin osin, mutta mitä hyövää ja kenen etuja palvelisi? Shit hapens.

Minulla on montakin tarinaa sota-ajoista ja siitä mitä ovat kokeneet ne ihmiset. Nyt ovat suurin osin kuolleet, mutta kännätessäni heidän kanssaan usein avautuivat. Enpä taida noita tarinoita koskaan kirjallisesti julkaista, vaan menkööt mukanani hautaan.

Kirjallista dokumenttia löytyy vuodelta -18 :kin hyllystä, jossa mm. mainitaan nimeltä ja ammatilta miehiä, jotka olivat teloittamassa Raahessa henkilöitä, jotka eivät suostuneet valkoiseen kaartiin lähtemään, silloiseen heidän porukasta kieltäytyneitä. Valkoinen armeija julisti yleisen liikekannallepanon hallitsemillaan alueilla.

Harmittaisi, jos pyövelien jälkeläiset lukisivat iso-, tai isoisoisiensä tekemisistä. He eivät ole niihin syyllisiä. Niitäkään tietoja en julkaise täällä nettivaltakunnassa.

Pistäppä ne ihmeessä ylös tulevaisuuden historiankirjoittajia varten ja säilö jonnekin.Tuskin se ketään enää satuttaisi tietää esi-isistään jotain tuollaista.

Pahimmille lahtarien penskoille voisi olla ihan oikein saada tietää, mitä esi-isät on tehneet. Eräät kun ovat nykyään niin helvetin ylpeitä siitä, että isoisä oli ampunut komukkoja.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat