Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Mitä on netissä seurannut ihmisiä jotka ovat avoimesti myöntäneet mielenterveysongemansa on tullut seuraavia havaintoja mieleen.

Osa kykenee itsetutkiskeluun syvällisesti ja pystyvät analysoimaan omaa toimintaans erittäin tarkasti. Joillain on erittäin hyvä psykologinen silmä ja pystyvät hahmottamaan oman toimintasa lisäksi muiden toimintaa. Joukossa on kuitenkin paljon ihmisiä jotka, tavallaan kieltäytyvt katsomaan sisälleen ja hakevat ratkaisuja ja syitä ulkoisista syistä, eli kieltävät itseltään asioita ja todellisuutta.

Onko niin että esimerkiksi mentaalisista ogelmista kärsivät tarkkailevat itseään ja sisintään enemmän kuin ihmiset keskimäärin?

Toki tässä on laaja kirjo ja syitä on lukemattomia ja jokainen on oma yksilönsä, mutta pakottaako psykologiset ongelmat itsensä analysointiin?

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Sivut

Kommentit (31)

MooM
Seuraa 
Viestejä7226
Liittynyt29.6.2012

Nettikeskustelujen miettimisessä tulee se vääristymä, että ne, jotka eivät pohdi, eivät kirjoita asiasta ja diagnoosin olemassa olo jää tietämättä. Joskus tietysti asian huomaa muutenkin.

Mutta varmaan joo, ongelmat ja esim. terapia ohjaa huomiota oman pääkopan toimintaan.

Mutta ainahan se on helpompi syyttää ympäristöä, olosuhteita ja muita ihmisiä omista ongelmista. Joskus ihan aiheesta, joskus aiheetta tai yleensä jotain siltä väliltä. Mutta kun varsinkin menneiden asioiden ja tilanteiden suhteen yleensä vain sille omalle päälle ja käytökselle voi tehdä jotain, niin olisihan se fiksua analysoida itseäänkin mahdollisimman puolueettomasti. Jos taas nykyhetkessä joku ulkoinen asia puristaa pahasti, sen ratkaisemista kannattaa miettiä, mutta varmaan omaa asennettakin samalla.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

MooM kirjoitti:
Nettikeskustelujen miettimisessä tulee se vääristymä, että ne, jotka eivät pohdi, eivät kirjoita asiasta ja diagnoosin olemassa olo jää tietämättä. Joskus tietysti asian huomaa muutenkin.

Mutta varmaan joo, ongelmat ja esim. terapia ohjaa huomiota oman pääkopan toimintaan.

Mutta ainahan se on helpompi syyttää ympäristöä, olosuhteita ja muita ihmisiä omista ongelmista. Joskus ihan aiheesta, joskus aiheetta tai yleensä jotain siltä väliltä. Mutta kun varsinkin menneiden asioiden ja tilanteiden suhteen yleensä vain sille omalle päälle ja käytökselle voi tehdä jotain, niin olisihan se fiksua analysoida itseäänkin mahdollisimman puolueettomasti. Jos taas nykyhetkessä joku ulkoinen asia puristaa pahasti, sen ratkaisemista kannattaa miettiä, mutta varmaan omaa asennettakin samalla.

Totta kaikki tuo.
Joskus kuitenkin olen huomannut, että joku (jotkut) henkilö (t) tekee itseasiassa aika epätavallisia oivalluksia. Toisinaan vinkkelistä mihin "normaali" ihminen ei koskaan eksy. 

Toisaaltaan voiko itsensä perinpohjaisesta tutkiskelusta tai tuntemisesta olla jotain haittaa?
Voiko omien motiivien ja toiminnan tiedostaminen jo itsessään luoda esimerkiksi ahdistusta?

Ja kuinka syvälle itseensä lopultakin pääsee?
Mielestäni omien motiivien ja toiminnan ymmärtäminen on jo hyvä syvyys, mutta syvemmällekin voi mennä.
Kiinnnostaa spekuloda vaikka tämäkään ei ole missään mielessä suoraviivaista.
 

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

MooM
Seuraa 
Viestejä7226
Liittynyt29.6.2012

Luulisin, että on ihmisiä, joille liika oman pään vatvominen on pahasta. Tyyppejä, jotka uppoavat ja addiktoituvat helposti ja päätyvät kiertämään kehää tai lähtevät ihan irti todellisuudesta. Osalla taas homma on balanssissa ja varmastikin hyödyttää.

Tiedän itsekin ihmisiä, jotka vellovat jatkuvasti siinä, miltä tuntuu ja miksi tuntuu ja mitähän sekin ajatteli ja mitä minä ajattelen. Asioita, joihin ei ole vastauksia ja jotka eivät selkiydy pyörittelemällä. Tuntuu (näin ei-psykiatrian-ammattilaisena), että noillekin tekisi hyvää ottaa se pää pois omasta perseestä ja katsella vähän ympärillekin. 

Pointtini on kai se, että kaikki mikä tuntuu syvälliseltä pohdiskelulta ja itsetutkiskelulta ei välttämättä ole sitä ja voi enemmänkin jumittaa. Ja tosiaan luoda ahdistusta.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Keijona
Seuraa 
Viestejä10497
Liittynyt13.3.2015

Kyllähän mielenterveysongelmat tai suoraan sanottuna hulluus on myös suurelta osin kulttuuri sidonnaisia, aasilaisessa kulttuurissa erakkous, mykkyys tai vaikka alastomana kuljeskelu voi olla normaalia ja jopa kunnioitettua, länsimaissa vastaavasta toiminnasta joutuu hoitoon, tai jos pukeutuu länsimaisittain väärässä paikassa aasiassa, niin kohdellaan kuin muitakin hulluja ja pahimassa tapauksessa piestään. 

Mielenterveysongelmat on olleet pitkään kasvussa, yksi selitys ilmiölle voisi olla, että sairaassa maailmassa terve ihminen oireilee. Itsetutkiskelu on mielestäni tärkeä osa kasvua, ns. munkkiaika, eriytyminen normaalista arjesta aikuisuuden kynnyksellä on hieno traditio. Kun on kerännyt tietoa ja kokemuksia, niin välillä on sitä objektiivisesti analysoida.Länsimaalainen lyhyt tempoinen kulttuuri onkin tälläinen syödä ja paskoa yhtäaikaa ja jatkuvasti tyylinen. Välillä pieni hulluus tai hullutelu on tervettä, Fuusinen ja henkinen vaihtelu elämässä piristää, tekee hyvää, siitä on hyvä muistuttaa näin paastonaikana.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

Keijona kirjoitti:
 

Mielenterveysongelmat on olleet pitkään kasvussa, yksi selitys ilmiölle voisi olla, että sairaassa maailmassa terve ihminen oireilee. Itsetutkiskelu on mielestäni tärkeä osa kasvua, ns. munkkiaika, eriytyminen normaalista arjesta aikuisuuden kynnyksellä on hieno traditio. Kun on kerännyt tietoa ja kokemuksia, niin välillä on sitä objektiivisesti analysoida.

Hyvä huomio muuten.
Pysähtyminen silloin tällöin, sekä hankitun tiedon ja kokemuksen pohjalta asioiden analysointi, on varmaan hyödyllistä elämän käännekohdissa ennen seuraavan askeleen ottamista. Harmi että suomessa ei ole tuollaisia traditioita. 

(Tai no, onko rippikoulu ja armeija laskettavissa sellaisiksi. Ei mielestäni.)

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Raspu
Seuraa 
Viestejä13878
Liittynyt12.7.2010

tiäremiäs kirjoitti:
Ei pidä vatvoa negatiivisiä asioita. senkin pytyy päättelemään irti jos on tarpeeksi fiksu. Itsekin vatvoin, mutta keksin että ei kannata ja pääsin irti.

Tää kuulostaa kuluuneelta kliseeltä, mutta on niin totta.
Negatiivisista asioista irti pääseminen on  vaikeaa. Tolla fiksuudella on sen kanssa paljon tekemistä. 
Ainakin itellä se on vaatinut niiden negatiivisten asioidensa syiden jäsentelyä ja tiedostamista.
Useimmat niistä vaan sen jälkeen "lakkaa".

Itseasiassa meditointi pyrkii myös tähän.

You have to die few times before you really can live.
- Charles Bukowski

Vierailija

Toisinaan ei ehkä kannattaisi kelailla asioita. 

5 vuotta sitten rupesin funtsimaan että silloisessa työssäni on asioita mihin en ole tyytyväinen. Siinä kävi sitten silleen että 1 päivä kävin pomolle avautumassa näistä funtsailemistani asioista. Vastaus oli sitten sellainen että töihin ei tartte enää tulla.

Näin niinku raha-asioiden kannalta ei kovin hyvä siirto.

Siltä kannalta katsoen olisi ollut parempi lakaista ongelmat maton alle kuten ennenkin ja vetää viinaa vitutukseen. Harmi vaan että keksin siinä 10/11 vuodenvaihteessa että voisi pitää dokaamisessa pientä taukoa.

Kasvisruoka2
Seuraa 
Viestejä4412
Liittynyt29.8.2015

Jos ajatellaan jo sellaista "tiedettyä" tietoa, niin ahdistuneisuudesta kärsivät ainakin vatvovat liikaa. Toinen tiedetty tieto, jos masennus ei johda itsemurhaan, niin noin 99 % parantuu...

Ruhollah.

Keijona
Seuraa 
Viestejä10497
Liittynyt13.3.2015

SamikoKu kirjoitti:
Keijona kirjoitti:
 

Mielenterveysongelmat on olleet pitkään kasvussa, yksi selitys ilmiölle voisi olla, että sairaassa maailmassa terve ihminen oireilee. Itsetutkiskelu on mielestäni tärkeä osa kasvua, ns. munkkiaika, eriytyminen normaalista arjesta aikuisuuden kynnyksellä on hieno traditio. Kun on kerännyt tietoa ja kokemuksia, niin välillä on sitä objektiivisesti analysoida.

Hyvä huomio muuten.
Pysähtyminen silloin tällöin, sekä hankitun tiedon ja kokemuksen pohjalta asioiden analysointi, on varmaan hyödyllistä elämän käännekohdissa ennen seuraavan askeleen ottamista. Harmi että suomessa ei ole tuollaisia traditioita. 

(Tai no, onko rippikoulu ja armeija laskettavissa sellaisiksi. Ei mielestäni.)

Niin, saataahan olla että murrosikäkin on vain oire normaalista tarpeesta saada etäisyyttä normaliin arkeen, ennen aikuistumisuuta. Onhan amissinuorillakin irtiotto, Rumspringa (kuvaava sana muuten), joka sopisi sapluunaan. 

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Haamu
Seuraa 
Viestejä680
Liittynyt11.1.2012

Kasvisruoka2 kirjoitti:
Toinen tiedetty tieto, jos masennus ei johda itsemurhaan, niin noin 99 % parantuu...
Ihan mielenkiinnosta, mistä tällainen tieto on peräisin? Itse heittäisin seuraavan vertauskuvan masennuksesta, se on kuin syöpä. Yleensä siitä parantuminen tarkoittaa remissiota, mutta kerran sairastuneella on aina jatkossa voimakkaasti korostunut riski sairastua uudelleen. Niin ja kyllähän syöpäpotilaistakin enemmistö niistä jotka eivät kuole, parantuu(jos siis remissio lasketaan parantumiseksi).

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Itse söin masennuslääkkeitä ja sitten ajatukset nupissa rauhottu, niin päätin että lopetan miettimisen. Nyt ei ole väkistä ajatusta enää.  Järki ja aivot on vähän erilainen yksikkö, niin pystyy lääkkeidenkin avulla muakkaamaan aivoja ja ajattelua.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

SamikoKu kirjoitti:
tiäremiäs kirjoitti:
Ei pidä vatvoa negatiivisiä asioita. senkin pytyy päättelemään irti jos on tarpeeksi fiksu. Itsekin vatvoin, mutta keksin että ei kannata ja pääsin irti.

Tää kuulostaa kuluuneelta kliseeltä, mutta on niin totta.
Negatiivisista asioista irti pääseminen on  vaikeaa. Tolla fiksuudella on sen kanssa paljon tekemistä. 
Ainakin itellä se on vaatinut niiden negatiivisten asioidensa syiden jäsentelyä ja tiedostamista.
Useimmat niistä vaan sen jälkeen "lakkaa".

Itseasiassa meditointi pyrkii myös tähän.

Näitä ajatuksia ei tiedosta, niin ne lakkaavat kyllä kun tiedostat ja tajuat että ei ole järkeä. Meni minulla 2-3 vuotta että pääsin irti vatvomisesta.  Masennuslääkkeet auttoivat tähän, että pääsin irti.

mdmx
Seuraa 
Viestejä5935
Liittynyt23.11.2009

SamikoKu kirjoitti:
Totta kaikki tuo.
Joskus kuitenkin olen huomannut, että joku (jotkut) henkilö (t) tekee itseasiassa aika epätavallisia oivalluksia. Toisinaan vinkkelistä mihin "normaali" ihminen ei koskaan eksy. 

Toisaaltaan voiko itsensä perinpohjaisesta tutkiskelusta tai tuntemisesta olla jotain haittaa?
Voiko omien motiivien ja toiminnan tiedostaminen jo itsessään luoda esimerkiksi ahdistusta?

Ja kuinka syvälle itseensä lopultakin pääsee?
Mielestäni omien motiivien ja toiminnan ymmärtäminen on jo hyvä syvyys, mutta syvemmällekin voi mennä.
Kiinnnostaa spekuloda vaikka tämäkään ei ole missään mielessä suoraviivaista.
 

Spekuloidaan sitten... en osaa tässä oikein puhua kuin omasta kokemuksestani, jos se jotakuta ällöttää, lopettakoon lukemisen.

Joo, mielenterveys ongelmat ajaa itsetutkiskeluun. Jos siis kokee, että on tyytymätön elämänlaatuunsa. Tämä on ensimmäinen kompastuskivi. Sitä on helppo tyytyä.

Hyväksy mitä et voi muuttaa, muuta se mitä voit. 

Homma oli alussa tasapainottelua kahden puolen välissä. Toinen vetää överiksi, toinen ei tee mitään. Tätä on kai eri laatua, itsellä on aina pysynyt ajatustasolla. Tunteet pysyi kurissa. Tai no, poissa, surua ja ahdistusta lukuunottamatta. Koska ne oli vaarallisia. Vihaa. Himoa.

Itsensä tutkiminen johtaa itsensä tuntemiseen? Tuosta välistä puuttuu yksi hyvin tärkeä palanen. Muutos vaatii elämistä. Ne mitä itsestään oppii kun tutkii, pitää käytännössä toteuttaa. Elämisellä tarkoitan tunteidensa elämistä, muita ihmisiä peilinä käyttäen. Se on olennainen rakennuspalikka. Kohdata tunnetasolla, muiden kautta itsensä.

Pelkkä itsensä/itseytensä ajattelu ei yksin johda maaliin, liian pitkään jatkettuna ne johtaa masennukseen ja ahdistukseen. Sitä tietää mikä on ongelma, ja sen vastapuolella on se mikä tekisi onnellisemmaksi. Mutta ei tee mitään. Ehkä ei usko että se kuitenkaan toimii, ei jaksa edes yrittää. 

Tai ehkä ei koe että se on oikeutettua. Ehkä ei koe että ansaitsee. Parempi kun ei edes tietäisi? 

Pelon kohtaaminen on pelottavaa. Yleensä tuohon kai liittyy pelko. Tavalla tai toisella. Pelkää sitä asiaa, mikä tekisi onnellisemmaksi. Ja pelon vuoksi se sitten puuttuu, sitten on onneton. Tiedostamaton pelko saa aikaan ajatuksia, 'ei kannata', 'ei se auta', 'ei niin saa tehdä, se olisi väärin'. Jälkimmäinen on eri asia kuin muut, matkalla kehittyy moraali. Ihan kuin se lapsilla kehittyy normaalisti. Vihan alla asiat helposti vääristyy.

Solmun avaaminen saattaa vaatia melko raflaaviakin tapahtumia. Onneksi ketään ei pahasti sattunut. Paitsi tunteisiin. Joskus pitää satuttaa, kasvattaa molempia osapuolia. Tunteminen pitää aloittaa sieltä mihin kehitys jäi, kun viimeksi tunsi. Lapsen tunteita aikuisena. Noloa.

Mutta mulla on oikeus muuttaa itseäni. Focus on syytä pitää, muuten ajatus harhailee synkkiin maisemiin. Syitä ja selityksiä miksi ei kannata, tai syytöksiä miten teen jotakin väärää. Niitä pulppuaa tajunnan syövereistä.

Focus.. mitä se on? Dopamiinia ja serotiinia. Sitä se on. Mä tarviin leluja, vauhdikkaita leluja. Tarpeet on suuremmat kuin keskiverto ihmisellä. Kun vetää päivän kelkalla/mönkkärillä, illalla särkee niitäkin lihaksia joiden olemassa olosta ei tiennyt. Pakko päästä parempaan kuntoon -> Treeniä.

Motivaatio pitää itsensä kunnossa, joku syy sille. Kun kunto nousee, huomaa heti miten jaksaa paremmin ajaa. Sitten huomaa että jaksaa paremmin muutenkin. Aivokemia menee parempaan kuosiin. Pää toimii terävästi, tuntuu hyvältä.

Kun toteuttaa kaiken mitä itsestään oppii, ja panee sen täytäntöön, voiko siinä mennä liian pitkälle? Se on oman onnellisuutensa maksimointia. Siihen usein kai liittyy työ, ihmissuhteet, harrastukset, yms. Ei anna pelon rajoittaa.

Itsensä tutkiskeluun liittyy kyseenalaistaminen. Tuo itsensä kyseenalaistaminen on tavallaan se mielenterveysongelman aiheuttaja, toisaalta se on avain kehitykseen. Itsensä kyseenalaistaminen on osa itsensä tutkimista. Ellei kyseenalaista, ei koe että on ongelmaa. Ei näe asioita, joihin voi vaikuttaa. Saattaa vaan manata niitä, joihin ei voi vaikuttaa.

Toisaalta, kyseenalaistaminen pitää lopettaa oivalluksen jälkeen. Pitää osata irrottautua. Sen jälkeen, kun on oivaltanut mitä kyseenalaisti, ja laittanut sen täytäntöön, eli elänyt sen mukaan. Tämä taitaa olla se vaikein vaihe. Pelot on haaveiden peilikuvia. Haaveiden tavoittelu ja pelkojen kohtaaminen matkanvarrella on tärkeä vaihe.

Itsensä kyseenalaistamista kuitenkin vaaditaan, että tunnistaa itsessään olevat pelot. Helposti ihminen sivuuttaa epämiellyttävät piirteet itsessään, sen sijaan että kyseenalaistaa itse omat selityksensä, miten ehkä syyttää muita/ympäristöä/tms asioita joihin ei voi vaikuttaa. Asioilla on usein vähintään kaksi puolta. Kyse on siitä, kumpaan voi itse vaikuttaa. Vaikka se vaikuttaminen olisikin välillä pelottavaa.

Kuka vääntelee ruoria, vai mennäänkö tuuliajolla?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat