Sivut

Kommentit (52)

Käyttäjä1602
Seuraa 
Viestejä8

Kysymys on minusta vastausta laajempi. Vastaus koskee erityisesti sosiaalista hyötyä koulussa, kun kysymys koskee evolutiivista hyötyä. Se liittyy kokonaiskelpoisuuteen ja realisoituu vanhempana, iässä jossa koulukiusaajan "sosiaalinen asema" on tutkimusten mukaan laskenut. Kuinka voimakkaasti kiusaajien korkea varhainen seksuaalinen aktiivisuus liittyy kokonaiskelpoisuuteen? 

Evoluutio voi ylläpitää, ainakin väliaikaisesti tai tietyissä tilanteissa, myös ominaisuuksia, jotka ovat molemmille osapuolille haitallisia. Ei ole selvää missä mielessä silloin on kyse "evolutiivisesta hyödystä".  Kiusaaminen voi olla itsekästä, sukulaisia hyödyttävää tai molempia osapuolia haittaavaa. Teon "syy" (joko nykyinen sosiaalinen tai vaikka varhaisempi evolutiivinen syy) ja todellinen nykyinen evolutiivinen vaikutus voi myös erota. Näkisin mielelläni laajemman vastauksen kysymykseen.

Sherlock Holmes
Seuraa 
Viestejä96

Darwinin itsensä mukaan elämässä on kyse "olamassaolon kamppailusta", leijona saattaa siepata virtaan juuttuneen antiloopin pennun selviytyäkseen, antiloopin kannalta surullinen tapahtuma, mutta leijonan kannalta välttämätöntä. Leijonan pennutkin painivat jo pieninä toisiansa vastaan, jotta nämä oppisivat välttämättömiä taitoja, joita tarvitaan olemassaolon kamppailussa. Kun ihmisen pennut kiusaavat toisiaan, niin nämä opettelevat niitä välttämättömiä taitoja, joita olemassaolon kamppailussa tarvitaan, rikkaaksi pyrkivän on oltava häikäilemätön samoin poliitikoiksi aikovien hallitaakseen heikoimpia kuten pentuaikana.

Tutkimuksethan osoittavat, että yritysjohtajissa sekä poliitikoissa on paljon narsistisia ja psykopaattimaisia piirteitä, nykyaikaiset sodat taas johtuvat suurimmaksi osin poliitikkojen sekä suurpääomapiirien intresseistä. Jos kiusaaminen olisi ihmisen evoluutiossa jokin haitallinen piirre, niin luonnollisesti se olisi karsiutunut evoluutiosta haitallisena ominaisuutena, mutta se ei ole eikä tule karsiutumaan ihmisyydestä. 

On mielenkiintoista, että Jeesus kehoitti kääntämään pahalle toisenkin posken, mutta koska evouskovaiset pitävät Jeesusta satuna ja kristinuskoa hömppänä, niin evolutiivisen logiikan kannalta sen toisen posken kääntäminen on suorastaan idioottimaista (koska Jeesus on satua) tai vaihtoehtoisesti koko evouskomus on idiotismia. Tällä evouskolla koululaiset kuitenkin aivopestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Titanic
Seuraa 
Viestejä1309

Muistan jostakin lukeneeni, että kotkan poikaset pesässä kilpailevat ankarasti ruuasta, jota emot tuovat. Kiusaavat toisensa jopa hengiltä saadakseen ruokaa. Eläinten parittelurituaalit ovat myös erilaiset kuin ihmisten. Kaksintaistelut yms.

Mitä tulee ihmisiin koen, että kisaamisen haitat pitkällä aikavälillä ovat: 1. Kiusattu ei enää kuulu omaan kansaansa henkisesti, vaan etsii yhteyttä vieraisiin kansoihin ja kultuureihin sekä parjaa, kritisoi ja haukkuu omiaan estoitta. 2. Suurempi vieras kansa voi käyttää kiusatun asemaa tekosyynä invaasioon pienemmän kansan kimppuun käymiseen. Varsinkin jos kiusattu kuuluu tuon suuremman kansan jälkikasvuun.

Eli voi tapahtua kulttuurivaihtoa kun aktiivisesti etsitään parempaa kultuuria, mutta myös eräänlaisia kansanmurhia.

Eläinten keskuudessa kiusaaminen on luonnollista, mutta ihmisten keskuudessa se johtanee "turhiin" agressioihin.

Evoluution kannalta en osaa asiaa ajatella vielä. Mielenkiintoinen aloitus kuitenkin.

Vaeinaemoeinen
Seuraa 
Viestejä13

Olen ajatellut kiusaamisen eräällä tavalla yhdistävän kiusaajia. Yhteinen vihollinen yhdistää populaa. Niin kävi kansalaissotamme jälkeen Talvisodassakin. Jos yhteistä vihollista ei ole, niin uhri poimitaan omasta porukasta.

asdf
Seuraa 
Viestejä11901

Sherlock Holmes kirjoitti:

On mielenkiintoista, että Jeesus kehoitti kääntämään pahalle toisenkin posken, mutta koska evouskovaiset pitävät Jeesusta satuna ja kristinuskoa hömppänä, niin evolutiivisen logiikan kannalta sen toisen posken kääntäminen on suorastaan idioottimaista (koska Jeesus on satua) tai vaihtoehtoisesti koko evouskomus on idiotismia. Tällä evouskolla koululaiset kuitenkin aivopestään.

Keijona on saanut kilpailijan uskonnottumuusolkinukkepieksäjäisissä.

Vaeinaemoeinen
Seuraa 
Viestejä13

Eivät kai kaikki evoluutioteoriaan uskovat pidä Jeesusta satuolentona. Luin jostakin, että Jeesus on mainittu useassa eri historian kirjoituksessa. Jos kieltää Jeesuksen koskaan olleen olemassa, niin samalla perusteella voisi lakata uskomasta esim. Aleksanteri Suureen, joka on mainittu vain yhdessä säilyneessä lähteessä. Noh. Kaipa ne hänen mukaansa nimetyt paikkakunnat, patsaat ym. jotain todistavat, mutta kuinka moni tietäisi tai muistaisi esim. Herodesta tai Pontius Pilatusta, ellei Jeesusta olisi ollut. Vaikka ei uskoisikaan kaikilta osin Jeesukseen liitettyihin tarinoihin, niin ei kai se kuitenkaan pyyhi häntä olemattomiin historian lehdiltä. Minä ainakin uskon Jeesuksen olleen olemassa ja kunnioitan suuresti hänen oppejaan siitä, että miten ihmisten tulisi kohdella toisiaan. Eikä uskossani ole mitään, joka olisi ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Raamatun luomiskertomus tulisi vaan päivittää nykytiedon tasolle. Kuin myös moni muukin asia noissa vanhoissa kirjoituksissa. Mutta Jeesuksen opetukset pätevät vielä nykyaikanakin.

Sherlock Holmes
Seuraa 
Viestejä96

Vaeinaemoeinen kirjoitti:
Olen ajatellut kiusaamisen eräällä tavalla yhdistävän kiusaajia.

Niin, pahuus on kautta historian yhdistänyt ihmisiä:

Lainaus:
Luukas 23

11 Mutta Herodes joukkoineen kohteli häntä halveksivasti ja pilkkasi häntä; ja puetettuaan hänet loistavaan pukuun hän lähetti hänet takaisin Pilatuksen eteen.
12 Ja Herodes ja Pilatus tulivat sinä päivänä ystäviksi keskenään; he olivat näet ennen olleet toistensa vihamiehiä.

Vierailija

asdf kirjoitti:
Sherlock Holmes kirjoitti:

On mielenkiintoista, että Jeesus kehoitti kääntämään pahalle toisenkin posken, mutta koska evouskovaiset pitävät Jeesusta satuna ja kristinuskoa hömppänä, niin evolutiivisen logiikan kannalta sen toisen posken kääntäminen on suorastaan idioottimaista (koska Jeesus on satua) tai vaihtoehtoisesti koko evouskomus on idiotismia. Tällä evouskolla koululaiset kuitenkin aivopestään.

Keijona on saanut kilpailijan uskonnottumuusolkinukkepieksäjäisissä.

Olihan toi tohon kappaleeseen asti ihan validi pointti, mutta väite siitä etteikö ihminen kykenisi vaikuttamaan ympäristöönsä, on väärä. Uskovaiselle ainoa oljenkorsi on stoalainen myötämielisyys elämän eri käänteissä, mutta muille se osoittaa auktoriteettien tarvetta. Koulukodissa meillä oli tapana kiusoitella erästä vajaaälyistä narkkarien pentua, mutta se oli enemmänkin leikkiä. Tietenkin siihen liittyi ylemmyydentunto, mutta siitä ei syntynyt kiistoja, sillä kyseinen henkilö havannoi maailmaa hyvin eri kantilta. Kun siihen sitten lopulta puututtiin hoitajan toimesta pienimuotoisella raivokohtauksella, niin lähes kaikki menivät oma-aloitteisesti pyytämään anteeksi ihan varmuuden vuoksi. Muiden kohdalla se ei ollut ihan niin viatonta, mutta pointti onkin siihen puuttuminen.

Eräässä koulussa oli joskus ongelmana jatkuvat tappelut ja kiusaaminen, joten paikalle kutsuttiin kasvatustieteen ammattilainen setvimään asiaa. Paikalle tultuaan hän vain teki selvät säännöt joiden pohjalta lapsien käytöstä arvioitiin ja jonka pohjalta siihen puututtiin hyvin selkein toimenpitein, eikä mennyt aikaakaan kun leikkipihalla vallitsi harmonia, kun fyysisesti vahvimmat eivät enää johtaneet showta. Vasta kun skidit alkavat olla siinä iässä että he näkevät oman kokemusmaailman ulkopuolen merkityksellisenä, voi antaa enemmän siimaa siinä uskossa, että he löytävät jokainen oman paikkansa moniulotteisessa hierarkiassa. Divide et impera. Kaikki eivät seiso samalla viivalla.

Sherlock Holmes
Seuraa 
Viestejä96

Vaeinaemoeinen kirjoitti:
Eikä uskossani ole mitään, joka olisi ristiriidassa evoluutioteorian kanssa. Raamatun luomiskertomus tulisi vaan päivittää nykytiedon tasolle.

Niin, ihminen lankesi ja söi hyvän- ja pahan tiedon puusta, mutta erikoisesti luomiskertomus tulisi "päivittää" nykytiedon tasolle, koska nyt me todella tiedämme:

Lainaus:
1. Mooseksen kirja 3

5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

Faktisesti ihmisen langennut luonto estää ymmärtämästä sitä tosiasiaa, että Raamatun kuvauksessa todellisuudesta ei ole mitään sellaista, mitä tulisi jotenkin "päivittää", koska Raamattu itsessään ilmoittaa totuuden.

Vierailija

Sherlock Holmes kirjoitti:
Faktisesti ihmisen langennut luonto estää ymmärtämästä sitä tosiasiaa, että Raamatun kuvauksessa todellisuudesta ei ole mitään sellaista, mitä tulisi jotenkin "päivittää", koska Raamattu itsessään ilmoittaa totuuden.

On kyllä ihan totta, että se on vähintäänkin kyseenalaista etsiä hiekkalaatikon ongelmatapauksia ja keskittää energia langenneisiin, olettaen samalla järjestyksen sijaitsevan alimmalla energiatasolla, kun lähtökohtaisesti pitäisi kiinnittää huomiota siihen ympäristöön jossa kiusaamisella voidaan saavuttaa selvää etua. En halua sanoa kilpailuetua, kun painopiste lähtökohtaisesti on siinä luonnostaan. Sosiaalisuus aisti joka ei kehity sen enempää kuin näkökään, jos sitä ei käytä.

Vierailija

Piti sanoa että tämän monologin ehtona on perseeni pyyhkiminen raamattuun jokaisen kommentin jälkeen ja sinä et voi kuin kääntää toisen sivun.

o_turunen
Seuraa 
Viestejä14900

Aikuisten oikeasti Herodeksia oli ainakin viisi tai seitsemän tai enemmän. Useimmat olivat tunnettuja siitä, että heidän mieltymyksenään oli toistensa ja sukulaistensa puukottaminen ja myrkyttäminen. Keisari Augustus taisi todeta eräästä, että olisin mieluummin Herodeksen sika kuin poika.

Jeesuksia on ollut tuhansia, Etelä-Amerikassa heitä varmaan on nykyään eniten.

Pontius Pilatus on varmasti ollut olemassa. Hän sai kenkää maaherran paikalta. Tuo on dokumentoitu.

Korant: Oikea fysiikka on oikeampaa kuin sinun klassinen mekaniikkasi. Jos olet eri mieltä kanssani olet ilman muuta väärässä.

Sherlock Holmes
Seuraa 
Viestejä96

Lainaus:
Harvoin kiusaaja viihdyttää vain itseään kahden kesken kiusattavan kanssa. Kiusaaminen vaatii ihmisiä ympärille. Tämäkin puhuu sen puolesta, että kiusaaja yrittää nostaa omaa asemaansa toisten silmissä.

Pikku-Eerikan tapauksessa ei tainnut olla yleisönä enempää kuin ne kaksi tekijää, eli miten kiusaaminen olisi nostanut näiden asemaa suuremman yleisön silmissä? Oikeasti pahuus ei vaadi mitään yleisöä, vaan se ei kestä Raamatusta tulevaa totuuden valoa, joka paljastaa pahuuden, mutta koska Raamattua "kyseenalaistetaan nykytiedon" valossa, niin sitä kautta laittomuus, pahuus ja kiusaaminen tulevat vain lisääntymään maailmassa. 

Lainaus:
Kiusaaminen on tyypillistä myös muille sosiaalisille eläimille.

Aivan, eli kiusaamiseen vaaditaan sosiaalista pelisilmää ja röyhkeyttä. Evouskon mukaan kiusaaminen todellakin on tyypillistä sosiaalisille eläimille kuten ihmisille, mutta Raamatun mukaan ihminen on Jumalan kuvaksi luotu ja Jeesus antoi täydellisen esimerkin ihmisyydestä, paholaista taas kutsutaan Raamatussa myös kiusaajaksi.

L
Seuraa 
Viestejä7878

Vaeinaemoeinen

Kirjoitit:

“Luin jostakin, että Jeesus on mainittu useassa eri historian kirjoituksessa.”

Laittanet lähteitä. Malttanet myös lukea väitetyn Jeesuksen historiallisuudesta tässä ketjussa jo kirjoitetun.

Sherlock Holmes
Seuraa 
Viestejä96

o_turunen kirjoitti:
Tuo on dokumentoitu.

Evoluutiotahan ei ole dokumentoitu mitenkään, ei ole olemassa miljoonia vuosia vanhoja ihmisen jättämiä kirjallisia dokumentteja evoluutiosta, tuota aikaa kutsutaan esihistoriaksi. Tämä oletus evohistoriasta onkin naturalistiseen katsomukseen pohjautuva vaihtoehtohistoria Raamatun ilmoituksen ja kirjoitetun historian tilalle.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat