Alarmismi

Seuraa 
Viestejä400
Liittynyt23.3.2005

Markkinoinnissa ja mainonnnassa on tavallista että suunnittella oleva uusi iskusana tai lause (slogan) testataan ns. fokusryhmissä ennenkuin iso raha panostetaan varsinaiseen mainoskampanjaan. Fokusryhmiin valitaan edustava näyte tärkeimmistä tuotteelle kaavailluista ostajasegmenteistä.

Tämä tehokas tekniikka on ollut käytössä myös poliittisissa yhteyksissä, erityisesti USA:n puolella. Esimerkiksi "sota terrorismia vastaan" on sellaisen tutkimuksen tuottama iskulause. "Sota" herättää enemmistössä amerikkalaisia mielikuvia palvotuista sankareista, "terrorismin" herättämistä kauhukuvista ei ole kenelläkään epäilyksiä. Kukaan ei voi olla vastaan.

Samankaltainen luomus oli myös "uhkaindeksi" joka hyppi ennen USA:n presidentin vaaleja oranssiin, ellei suorastaan punaiseen silloin kun kandidaatti Bushin suosio gallupkyselyissä näytti olevan alamaissa. Indeksistä ei ole kuulunut mitään vaalien jälkeen.

Uusin tämän alan luomus näkyy olevan "alarmismi". Tämän sanan on fokusryhmissä todettu vähättelevän sekä ilmastonmuutoksen odotettavissa olevia vaikutuksia että erityisesti vähentävän ilmaston muutoksia analysoivan tiedeyhteisön uskottavuutta. Niinpä on lanseerattu kampanja joka tulee toistamaan tätä sanaa. Kampanjan ensimmäiset "mainokset" on äskettäin nähty sekä Wall Street Journalissa että brittiläisessä Telegraphissa.

Odotamme mielenkiinnolla kampanjan ilmentymismuotoja Suomessa.

Kommentit (4)

Miksu
Seuraa 
Viestejä283
Liittynyt11.4.2006
Símma
Ensimmäisen kerran termin kuulin. Voiko tätä "alarmismia" soveltaa myös lintuinfluenssahysteriaan?

Ehdottomasti! Kyse on juuri pahimmasta alarmismista! Kas kun esim. joku salmonella tarttuu linnuista ihmiseen jopa helpoimmin kuin H5N1 ja myös siihen voi kuolla, mutta eipä vaan ennen ole lintujen takia vaadittu torikahviloita pois...

Todellinen Epämiellyttävä Totuus:

http://www.youtube.com/watch?v=aUtzMBfD ... r_embedded

"This is unbelievable" - en voi kuin yhtyä toimittajan toteamukseen!

Miksu
Seuraa 
Viestejä283
Liittynyt11.4.2006

BBC on tehnyt ihan hyvän ohjelman ilmastonmuutos alarmismista.

Lukekaa yhteenveto:

http://news.bbc.co.uk/1/hi/magazine/4923504.stm

tai ennemmin kuunnelkaa koko ohjelma:

http://www.bbc.co.uk/radio4/thebattlefo ... pip/abkim/

Todellinen Epämiellyttävä Totuus:

http://www.youtube.com/watch?v=aUtzMBfD ... r_embedded

"This is unbelievable" - en voi kuin yhtyä toimittajan toteamukseen!

Vierailija
Miksu
Símma
Ensimmäisen kerran termin kuulin. Voiko tätä "alarmismia" soveltaa myös lintuinfluenssahysteriaan?



Ehdottomasti! Kyse on juuri pahimmasta alarmismista! Kas kun esim. joku salmonella tarttuu linnuista ihmiseen jopa helpoimmin kuin H5N1 ja myös siihen voi kuolla, mutta eipä vaan ennen ole lintujen takia vaadittu torikahviloita pois...

Ja on moia muita...

Rooman klubin raportti raaka-aineiden loppumisesta
Jääkausiteoria 80-luvulla
Saksalaiset tulevat ja ostavat kaikki Suomen vapaat rannat (ennen EU:ta)
Happosateet tuhoavat Lapin jäkälät (oikeasti porot söivät jäkälän, poroja ylilaidunnettiin)
Autojen pakokaasut tappavat tienvarsien pensaat ja puut (oikeasti syynä oli teiden suolaus)

jne

Uusimmat

Suosituimmat