Seuraa 
Viestejä478
Liittynyt12.1.2006

:)

Luonnonkaikkeudessa on olemassa muitakin luonnonlakeja kuin aiemmin kirjoittamani kappaleen ja massan liike. Se on vakion puuttuminen liikenopeuden suhteen. Mikään luonnossa ilmenevä asia ei kulje vakionopeudella. Liikenopeus on aina muuttuva,,joko kiihtyvä tai hidastuva.

Yksinkertaisin esimerkki lienee auton vakionopeus-säädin. Siinä auto ohjautuu vakionopeuteen,,mutta kun tarkkaan mitataan nopeutta,,nopeus heijaa koko ajan,,eli säädin pyrkii ohjaamaan haluttuun nopeuteen sitä kuitenkaan tarkkaan koskaan saavuttamatta.

Toinen esimerkki lienee radioaaltojen nopeus. Radioaaltojen nopeuden hidastuessa aallonpituus kasvaa,,ja tämä havaitaan taajuus-siirtymänä jos samaan aikaan tiedetään mikä on taajuus ollut lähettimessä. Tämä edellyttää kuitenkin radioaaltojen suuresta nopeudesta johtuen pitkiä matkoja (miljoonia kilometrejä) ennen kuin voidaan pientä taajuus-siirtymää havaita ja samalla on tiedettävä lähtötaajuus.

Väitellyin vakionopeus lienee valon nopeus. Viimeisen sadan vuoden aikana on harhaanjohtavasti otettu käyttöön käsite "valon nopeus on vakio" ja siitä on tullut tieteessä tieteen kehitystä jarruttava tekijä sekä fysiikassa että tähtitieteessä varsinkin.
Valitettavasti laitemittaustekniikkaa ei ole kehitetty mittaamaan valon todellista liikenopeutta koska käsite "valon nopeus on vakio" on saavuttanut tieteessä uskomuksellisen aseman. Tämä asema on tavallaan fysiikan ja tähtitieteen perus-oppi jonka kumoaminen aiheuttaisi monen oppikirjan uudelleen kirjoittamisen ja tähtitieteen vallassa olevien alkuräjähdyskäsityksistä taustasäteilyineen niistä luopumista. Puhumattakaan uskonnollis-poliittisesta merkityksestä.
( Sinänsä merkillistä että alkuräjähdysteoriaa eniten kannattavat tukeutuvat teoriassaan valon nopeus on vakio käsitteeseen. Eli tavallaan molemmista on tullut yksi ja sama.)

Valon nopeus on lähes vakio, mutta jos mitataan tarkkaan valon liikenopeutta on ero havaittavissa, valon nopeus ei ole vakio eikä sen kulkema liikematka pituudeton

Luonnonkaikkeuden perus-sääntöjä;
Minkään luonnonkaikkeudessa liikkuvan nopeus ei ole vakio kun sitä tarkkaan mitataan.
Minkään luonnonkaikkeudessa liikkuvan matka ei ole ikuinen siis päättymätön.
Kaiken luonnonkaikkeudessa liikkuvan yksittäisen objektin tai kohteen liikenopeuskuvaaja ja matka on muotoa;
- liikenopeus alkaa 0km/s
- kiihtyy ja saavuttaa huippunsa
- alkaa hidastumaan ja liike loppuu 0km/s
- ja kulkee oman matkapituutensa

Luonnonkaikkeudessa on olemassa tosiasioita joita voi voi kumota matematiikalla tai käsitepäättelyllä. :)

Niin se vaan on, jos ei ole toisin. :)

Kommentit (12)

Tulkuri.
Seuraa 
Viestejä478
Liittynyt12.1.2006

Tulkuri. kirjoitti:
:)

 Luonnonkaikkeudessa on olemassa tosiasioita joita voi voi kumota matematiikalla tai käsitepäättelyllä. :)

:)

Tietenkin piti kirjoittaa että

- ei voi kumota,,

siis vakiottomuus on ja pysyy luonnonkaikkeudessa ikuisesti.

Niin se vaan on, jos ei ole toisin. :)

Tulkuri.
Seuraa 
Viestejä478
Liittynyt12.1.2006

asdf kirjoitti:
Tähän tarvittaisiin minusta hieman havainnollistavaa grafiikkaa.

:)

Taisi tuolla aiemmin piirrelläkin jotain,,

http://www.tiede.fi/keskustelu/67094/valon_kulkema_matka?page=2

On selvä että niin fysiikassa kuin tähtitieteessä vakioimalla erilaisia käsitteitä kuten

- valon nopeus on vakio

- gravitaatiovakio on vakio

voidaan silloin matemaattisesti lähteä kohteiden liikkeitä laskemaan ja massoja.

Mutta valitettavasti luonnossa kumpikaan ei ole sinänsä vakio

- valolla on liikenopeusmuutoksensa

- gravitaatiota ei varsinaisesti ole vaan kyse on aineen tiheys-suhteiden aiheuttamasta ilmiöstä

- niin ja sekin että tyhjässä aineettomassa tilassa ei kulje mikään.

Mutta nämä nyt on vain minun ajatuksia jotka ole todennut havainnoidessani luontoa ja avaruudessa jossa elämme ja olemme.

Niin se vaan on, jos ei ole toisin. :)

Tulkuri.
Seuraa 
Viestejä478
Liittynyt12.1.2006

Tulkuri. kirjoitti:

- niin ja sekin että tyhjässä aineettomassa tilassa ei kulje mikään.

:)

Siis tarkoittaa että radioaallot ei etene aineettomassa avaruudessa.

Niin se vaan on, jos ei ole toisin. :)

Tulkuri.
Seuraa 
Viestejä478
Liittynyt12.1.2006

asdf kirjoitti:
Tulkuri. kirjoitti:
asdf kirjoitti:
Tähän tarvittaisiin minusta hieman havainnollistavaa grafiikkaa.

:)

Taisi tuolla aiemmin piirrelläkin jotain,,

http://www.tiede.fi/keskustelu/67094/valon_kulkema_matka?page=2

Ihan loistavaa. Olisiko sinulla aikaa, jos pyytäisin lasteni opettajalta, että tulisit pitämää fysiikan tunnit heidän koululleen?

:)

Jaa,,mitenkä tämä pitäisi tulkita,,,tällä tiede-foorumilla tulee skeptiseksi tekstien suhteen,,ei tiedä mitä on totta ja mikä vähän keljuilua,,,no jos tosissaan kysyit,,eli vastaan siihen mitä kysyit,,,niin kiitos kysymästä ja ei kiitos. Tämä on vain työn ohessa tekemääni harrastusta. Ja varmaan olet huomannut että käsitykseni poikkeaa nykytieteen ja oppikirjojen käsityksestä,,eli en lähde ketään opettamaan.

Niin se vaan on, jos ei ole toisin. :)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä28253
Liittynyt16.3.2005

Tulkuri. kirjoitti:
Kaiken luonnonkaikkeudessa liikkuvan yksittäisen objektin tai kohteen liikenopeuskuvaaja ja matka on muotoa;
- liikenopeus alkaa 0km/s
- kiihtyy ja saavuttaa huippunsa
- alkaa hidastumaan ja liike loppuu 0km/s
- ja kulkee oman matkapituutensa

Luonnonkaikkeudessa on olemassa tosiasioita joita voi voi kumota matematiikalla tai käsitepäättelyllä. :)

Mitenköhän Maan rataliike on sovitettavissa tuohon luonnonkaikkeuden lakiin.

MooM
Seuraa 
Viestejä6051
Liittynyt29.6.2012

Tulkuri. kirjoitti:
:)

Luonnonkaikkeudessa on olemassa tosiasioita joita voi voi kumota matematiikalla tai käsitepäättelyllä. :)

Minua taas kiinnostaa, viittaako ensimmäinen voi maitopohjaiseen elintarvikkeeseen. Jos näin, niin saanen esittää epäilyni ko. elintarvikkeen matemaattisista kyvyistä. Ainakin mitä tulee luonnonkaikkeuden (sic!) tosiasioiden kumoamiseen. 

Tulkuri.
Seuraa 
Viestejä478
Liittynyt12.1.2006

Neutroni kirjoitti:
Tulkuri. kirjoitti:
Kaiken luonnonkaikkeudessa liikkuvan yksittäisen objektin tai kohteen liikenopeuskuvaaja ja matka on muotoa;
- liikenopeus alkaa 0km/s
- kiihtyy ja saavuttaa huippunsa
- alkaa hidastumaan ja liike loppuu 0km/s
- ja kulkee oman matkapituutensa

Luonnonkaikkeudessa on olemassa tosiasioita joita voi voi kumota matematiikalla tai käsitepäättelyllä. :)

Mitenköhän Maan rataliike on sovitettavissa tuohon luonnonkaikkeuden lakiin.

:)

Maapallon liikenopeus heijaa nyt hieman mutta nopeuden suunta,,eli onko se heijaava liikenopeus kasvavaan suuntaan vain hidastuvaan suuntaan,,sitä en tiedä. Enkä sitäkään onko maapallon alkuvaiheessa pölymassa kulkenut millä vauhdilla,,jos kyse on pölymassakeräymäkehityksestä. Jos taasen on irtoavan kappaleen kautta alkanut pyöristyminen,,siitäkään en tiedä millä nopeudella,,,

Aineellinen muoto liikkuessaan omaa loppujen lopuksi aina liikenopeuskuvaajansa.

Ja aineessa tapahtuva värähtely myös.

Sitten on liikkuvasta aineesta lähtevä eri nopeudella kulkeva kappale,,jolla on siis työntövoimalähde itsessään,,, silloin liikenopeudet summaantuu,,,

Niin se vaan on, jos ei ole toisin. :)

Tulkuri.
Seuraa 
Viestejä478
Liittynyt12.1.2006

Tulkuri. kirjoitti:

 Sitten on liikkuvasta aineesta lähtevä eri nopeudella kulkeva kappale,,jolla on siis työntövoimalähde itsessään,,, silloin liikenopeudet summaantuu,,,

:)

Tästä tuli mieleen seuraava kuva jossa yksinkertaistettuna hahmotan sen liikenopeuden kun kohteet saavuttaa maksiminopeuden;

Katsojasta poispäin lähtee kappale1 kulkemaan ja kiihtyy maksiminopeuteen 100km/s.

Kyseisestä kohteesta lähtee kappale 2 eteenpäin ja kiihtyy maksiminopeuteen 50km/s.

Kappaleen 2 nopeus poispäin on maksiminopeus-hetkellä 100+50km/s.

Avaruudessa tämä monimutkaistuu mittakaavojen suuruuden takia sekä sen takia että emme tiedä todellisuudessa kappaleiden liikenopeuskuvaajia,,emmekä siis sitä onko kappale nyt saavuttanut maksiminopeutensa elinkaarensa aikana. Kappale 2 voi olla vaikka valo esimerkiksi,,,

Tässä kohtaa tuli mieleen komeetat,,mikä saa komeetan loppujen lopuksi lähtemään liikkeelle omaa poikkeavaa rataansa,,vai kiertääkö se samalla "lautasella" kuin planeetat,,,

kuva jäi kuun taakse,,:)

Niin se vaan on, jos ei ole toisin. :)

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat