Sivut

Kommentit (36)

Vanha jäärä
Seuraa 
Viestejä1578

Olikohan tutkimuksessa otettu se huomioon, että koulutettujen keskimääräinen elinikä on pitempi kuin vähemmän koulutettujen. Silloin syövät ehtivät kehittyä havaittavaan muotoon ihmisen eliniän aikana.

Wanhaan hyvään aikaan hyvin harva ehti saada syövän, koska kuolivat johonkin nykyisin kohtuullisen vaarattomaan tulehdukseen vuosikymmeniä aiemmin.

Vanha jäärä

  • ylös 16
  • alas 20
Vierailija

"Tutkijat eivät osaa kertoa, mistä henkisen työn ja koulutuksen yhteys aivosyöpien yleisyyteen johtuu.

Esimerkiksi elintapoihin liittyviä tekijöitä ei selvitetty, joten voi olla, ettei kohonnut syöpäriski liity suoraan itse työhön tai opiskeluun, vaan niihin yhdistyvään elämäntapaan."

Veikkaan että henkisellä paineella ja stressillä on osuutta asiaan.

Stressaava opiskelu, stressaava työ ja suorituspaineet. Veikkaan että kyllä ne aivosyöpälukemat nousee kohta rahvaallakin, mutta viiveellä. 20 viimestä vuotta on varmasti monelle ollut stressaavaa ja rankkaa selviytymistä ja huolta työpaikkansa puolesta.

  • ylös 22
  • alas 16
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä10890

Pänttääminen ylirasittuneena on hengenvaarallista. Aivot pakotetaan siinä vuodesta toiseen tekemään jotain luonnotonta. Olisiko ihme, jos perimän korjausmekanismit pettäisivät jossain kohtaa?

Mentaalinen ponnistelu on hyvä asia... mutta mentaalinen "väkisinsyöttö" ei ole terveesti palkitsevaa. Se on uuvuttavaa. Voiko opiskelumetodi altistaa syövälle!?

Opiskeluvuodet voivat olla mukavaa aikaa. Mutta vaatii hyvät lähtökohdat, selvitä paineista ja köyhyydestä ilman, että sillä olisi negatiivisia seurauksia; jotka kenties puhkeavat vasta sitten,"kun elimistö ehtii" - juuri kun asiat alkoivat olla mallillaan?

Tuki- ja liikuntaelimistön hyvinvoinnista huolehditaan, mutta aivot ovat "lainsuojattomat". Opiskelu on täysipainoista työtä, silti suuri osa ihmisistä käy opiskelun ohessa töissä. Vaihtoehto työlle on velka, mutta velkapaine voi rasittaa jopa työntekoa enemmän. Kuormitus voi näkyä terveydessä vasta vuosien päästä.  No tämä meni nyt stressin nimiin... enemmän kiinnostaa pänttääminen, ja muut rasittavat opiskelutavat.

Voiko väkinäiseksi koettu opiskelutyyli siis madaltaa tietyn tyyppisessä hermostossa kynnystä syövälle? Niillä ihmisillä, jotka ovat muuten hyvin kestäneet... mutta taustalla olisi kenties "muodollinen kasvatus", johon pänttäys istuu omalla hinnallaan. 

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Keijona
Seuraa 
Viestejä24420

Heh, "kirjanoppineisuus aiheuttaa syöpää" Hiukan kolikon toista puolta niille jotka kuvittelevat opiskelun olevan yksipuolista hyvää.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Ertsu
Seuraa 
Viestejä7648

Voisko yhtenä tekijänä kuvitella sellaista, että yliopisto-oppineilla on hyväpalkkainen julkishallinnon virka, johon liittyy paljon matkustelua? Siten he altistuisivat enemmän kosmiselle säteilylle kuin muut ammattiryhmät???

Puuhevonen
Seuraa 
Viestejä6670

Sellainen selitys voisi olla kanssa, että oppineet noudattavat kurinalaisemmin THL:n ravintosuosituksia. Siksi mm. rasvat jää ruokavaliossa vähemmälle ja aivoille erityisesti rasvat on tärkeitä.

»According to the general theory of relativity space without aether is unthinkable.»

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä10890

Mietin vielä otsikkoa: 

Aivosyöpä on yleisempi yliopistossa opiskelleilla ja henkistä työtä tekevillä

Tarkoittaako tämä vain, että älykkäämmillä? Ei välttämättä liity yliopisto-opiskeluun, joskin tavallisesti henkinen työ vaatii  yliopistotutkintoa?  Kun  toisaalta luki: 

Ammatti liittyi riskiin siinä missä koulutuskin. 

Onko kyse aktiivisemmista aivoista, mitä enemmän toimintaa sitä enemmän korjattavaa ja samalla riskejä.

Aškenasijuutalaiset ovat usein älykkäitä, mutta heillä esiintyy myös neurologisia sairauksia: https://en.wikipedia.org/wiki/Medical_genetics_of_Jews#Ashkenazi_diseases

Tämä ei kuitenkaan yksin tunnu riittävältä, että suurempi syöpäriski liittyisi ainoastaan älykkäämpään  ajatteluun. Ei se ainakaan päde muihin elimiin, jos niitä nyt voi verrata!

"Koulutuksen lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin tietoa tutkittavien tuloista, siviilisäädystä ja ammatista. Avioituminen ja korkeat tulot liittyivät aivokasvainriskiin vähäisesti miehillä, mutta eivät naisilla."

Minusta olisi kiinnostavampaa tietää, miten tutkittavat ovat kokeneet opiskelun mielekkyyden - että onko opiskelutavoissa ja jaksamisessa jokin  korrelaatio siihen, kehittyikö myöhemmin aivokasvaimia.

Samoin henkistä työtä tekevät: kokevatko he voimakkaammin, että he joutuvat valjastamaan voimavaransa muiden murheiden ratkaisemiseksi? Juristi, lääkäri, pappi, markkinointipomo... Se on henkisesti vaativaa työtä. Vastaako se pänttäämistä, jossa aivonsa on pakko "myydä"? En tietenkään tarkoita kaikkia henkisen työn tekijöitä, vaan  tietyn persoonallisuustyypin omaavia.

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä10890

Minijehova kirjoitti:
Miten henkinen työ kuulostaa korvaani lähinnä papin hommilta?  

Sitä se onkin. Ja kampaajan työ, se vasta henkistä onkin..!

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

jaho
Seuraa 
Viestejä1259

Minijehova kirjoitti:
Miten henkinen työ kuulostaa korvaani lähinnä papin hommilta?  

Älä sotke henkistä hengelliseen.

Vierailija

jaho kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Miten henkinen työ kuulostaa korvaani lähinnä papin hommilta?  

Älä sotke henkistä hengelliseen.

Aivotyö ja ajattelua vaativa työ olisivat silti parempia kuin henkinen työ. Minusta.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä10890

Minijehova kirjoitti:
jaho kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Miten henkinen työ kuulostaa korvaani lähinnä papin hommilta?  

Älä sotke henkistä hengelliseen.

Aivotyö ja ajattelua vaativa työ olisivat silti parempia kuin henkinen työ. Minusta.

Niinpä. Ehkä se olisi kuitenkin loukkaavaa muita kohtaan, erottaa jokin työ aivotyötä vaativaksi? Paisti jos sanoisi enemmän aivotyötä vaativaa. Henkinen työ on neutraalimpi  ilmaisu, ei tarvitse äkkiseltään loukkaantua kun  vähän funtsailee ensin. Tai, liittää sen  hyvään asemaan puolitietoisesti. Mielenkiintoista, miten tietoisuus toimii eri tasoilla/voimakkuuksilla!

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Vierailija

Käyttäjä4499 kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
jaho kirjoitti:
Minijehova kirjoitti:
Miten henkinen työ kuulostaa korvaani lähinnä papin hommilta?  

Älä sotke henkistä hengelliseen.

Aivotyö ja ajattelua vaativa työ olisivat silti parempia kuin henkinen työ. Minusta.

Niinpä. Ehkä se olisi kuitenkin loukkaavaa muita kohtaan, erottaa jokin työ aivotyötä vaativaksi? Paisti jos sanoisi enemmän aivotyötä vaativaa. Henkinen työ on neutraalimpi  ilmaisu, ei tarvitse äkkiseltään loukkaantua kun  vähän funtsailee ensin. Tai, liittää sen  hyvään asemaan puolitietoisesti. Mielenkiintoista, miten tietoisuus toimii eri tasoilla/voimakkuuksilla!

Kyllähän se on ihan selvää sanomattakin, että ikkunoiden pesu tai lapioiminen eivät juuri ajattelua vaadi.

Saattaa vaan olla että uskontoallergiani pahenee :)

Keijona
Seuraa 
Viestejä24420

Nykyäänhän kaikki tekee vaan työtä, ennen oli työtätekevä luokka ja ajatteleva luokka.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Keijona
Seuraa 
Viestejä24420

Eikös tutkimukset ole osoittaneet että eri syöpiin  vaikuttaa eri  perintötekijät, jospa ajattelu nyt vain sovi kaikille ihmislaaduille ?  Tuotahan voisi käyttää aseena joka näyttäisi olevan  valmiiksi ladattu ja myyty, eikun koulutusta vaan afrikkaan niin sukupolven kuluttua. Sellainen sanonta että tukka ja järki evät pysy samassa päässä saa uden näkokulman ? Että johtuuko tukanlähtö stytostaateista eikä järjestä.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

Keijona
Seuraa 
Viestejä24420

Edit

Keijona kirjoitti:
Eikös tutkimukset ole osoittaneet että eri syöpiin  vaikuttaa eri  perintötekijät, jospa ajattelu nyt vain sovi kaikkien  ihmislaatujen aivoille ? 

Tuotahan mekanismiahan voisi käyttää aseena, joka lisäksi näyttäisi olevan  valmiiksi ladattu ja myyty: Lisää  koulutusta vaan afrikkaan niin sukupolven kuluttua ei ylikansoitusongelmaa ole. Sellainen sanonta että tukka ja järki eivät pysy samassa päässä saa myös uuden näkokulman: Että johtuuko tukanlähtö sittenkin  stytostaateista eikä järjestä.

Rikkaalla riittävästi, köyhä haluaa lisää.

MooM
Seuraa 
Viestejä14161

Keijona kirjoitti:

Tuotahan mekanismiahan voisi käyttää aseena, joka lisäksi näyttäisi olevan  valmiiksi ladattu ja myyty: Lisää  koulutusta vaan afrikkaan niin sukupolven kuluttua ei ylikansoitusongelmaa ole.

Kylläpäs nyt on herahtanut.

Jutusta:

"Tutkimuksessa seurattiin 4,3 miljoonaa ruotsalaista, jotka olivat syntyneet vuosina 1911–1961 ja asuivat Ruotsissa vuonna 1991. Tutkijat seurasivat vuodesta 1993 vuoteen 2010, miten moni tästä joukosta sai aivokasvaimen."

ja

"Korkeakoulutetuilla miehillä riski oli liki viidenneksen suurempi kuin pelkän peruskoulun käyneillä, naisilla vajaan neljänneksen."

ja

"Tutkijat eivät osaa kertoa, mistä henkisen työn ja koulutuksen yhteys aivosyöpien yleisyyteen johtuu.

Esimerkiksi elintapoihin liittyviä tekijöitä ei selvitetty, joten voi olla, ettei kohonnut syöpäriski liity suoraan itse työhön tai opiskeluun, vaan niihin yhdistyvään elämäntapaan."

---

Tuskinpa hyvin lievästi kohonnut syöpäriski, joka (tutkimuksessa) sairastuttaa 42-99 ikävuosien välillä  vaikuttaa suuremmin väestöjakaumaan tai edes väestönkasvuun. Mutta onhan se kiva päästä taas trollaamaan älyttömyyksillä.

Koulutus kyllä tiedetysti pienentää lapsilukua  kehitysmaissa ja muuallakin, varsin merkittävästi. Varsinkin, kun koulutus kohdistetaan naisiin. Sama näkyy länsimaissakin, mutta ymmärtääkseni eri syistä.

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä10890

Keijona kirjoitti:
Eikös tutkimukset ole osoittaneet että eri syöpiin  vaikuttaa eri  perintötekijät,

Tarkoittanet, että erilaisiin perimiin liittyy erilainen syöpäalttius; sehän on itsestään selvää. Mutta mikä perimän piirre herkistää millekin syövälle... se on ollut tutkimuksen arvoista.

Keijona kirjoitti:
jospa ajattelu nyt vain sovi kaikille ihmislaaduille ?

Ilmeisesti on tämä yhteys, että kun aivotoiminta on korostunut, voi helpommin kehittyä kasvain; mutta ei se välttämättä tarkoita, että kaikki ajattelu lisäisi riskiä kasvaimen kehittymiselle. Voi olla, että tietynlainen ajattelu/tunteminen jopa nujertaa jo alkaneen syövän.

Ajattelu/tunne  -> "perusoskillaatio", joka ei kunnioita aivojen  luontaista toimintaa... Miten sen nyt sanois. Ehkä osa ihmisistä on perinnöllisesti, siis "teknisesti ottaen", liian älykkäitä käsittelemään... aivojen "kroonisen raiskauksen" mentaalisesti??? Jolloin  "raiskaus" purkautuu fyysisesti, aiheuttaen kasvaimia.

Keijona kirjoitti:
Tuotahan voisi käyttää aseena joka näyttäisi olevan  valmiiksi ladattu ja myyty, eikun koulutusta vaan afrikkaan niin sukupolven kuluttua. Sellainen sanonta että tukka ja järki evät pysy samassa päässä saa uden näkokulman ? Että johtuuko tukanlähtö stytostaateista eikä järjestä.

Selventäisitkö?

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä10890

Jos hypoteesini pitäisi paikkansa, aivokasvaimille altistaisi siis tietyntyyppiset aivot JA kohtelu syntymän jälkeen; tämän yhdistelmän ilmeneminen syöpänä riippuisi siitä, kuinka sitkeästi yksilö myöhemmin pakottaisi aivokapasiteettiaan.

ÄLÄ LAINAA TEKSTIÄNI, KIITOS.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat